perjantai 12. lokakuuta 2012

Stalisimi ja Vihreät

Arvostettu kommentoija Anonyymi antoi hyvän vinkin trotskilaisuudesta Suomessa. Se jakaantuu Suomessa sekä Marxilaiseen työväenliittoon, jonka jäseniä pidätettiin 2001 Göteborgin EU-vastaisissa mellakoissa, että Sosialistiliittoon, jota johtaa Juhani Lohikoski. Sama mies on johtanut Suomen Attacia, johon kuuluu 60 Vihreiden, Vasemmistoliiton ja SDP:n kansanedustajaa, ml. Erkki Tuomioja ja vaikutusvaltaisimman Vihreiden osaston eli Helsingin Vihreiden puheenjohtajana toiminut Outi Alanko-Kahiluoma.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sai Sosialistiliiton tuen 2007 eduskuntavaaleissa. Vasemmistoliitto jatkaa SKDL:n toimintaa, joka sisälsi myös Puna-akat/Rödkärringarna -nimisen feministiliikkeen, joka puolestaan sulautui Ruotsista vaikutteita saaneeseen Marxist-Feministerna -järjestöön. Sen aktiivina toimi Tommy Tabermanin puoliso Margherita (Lolo) Zilliacus.

Ruotsinkielisten feministijärjestöjen katto-organisaationa toimineen Feministit-Feministerna aktiivina toimi Sunniva Drake, jonka poika Markus Drake on Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden ja Euroopan Vihreiden nuorten entinen puheenjohtaja. Ensinmainittuun kuuluvat melkein kaikki suomalaiset vihreän aatteen aktiivit ml. Paloma Hannonen (joka näki rasistin ratikassa lätkän MM-kisojen aikaan) ja Mari Puoskari, joka toimii Kirkko ja Kaupunki -lehden kolumnistina ja jonka päätoimittajana on homojen ja naispappien puolestapuhujana tunnetuksi tullut Seppo Simola. Myös jyrkän linjan kommunistien eli taistolaisten kansanedustajana ja maanpetoksesta epäiltynä tunnetun Jaakko Laakson poika Tapio Laakso on myös Vihreiden nuorten entinen puheenjohtaja.

Markus Draken puoliso on saksalaisen vihreän liikkeen aktiivi ja europarlamentaarikko Franziska Keller, joka edistää muslimien ja erityisesti turkkilaisten maahanmuuttoa EU:n alueelle. Kansainvälisiä "rauhan"järjestöjä edustavat Suomessa Sadankomitea ja Suomen Rauhanpuolustajat. Järjestöt vastustavat isänmaallisuutta ja rasismia kannattaen monikulttuurisuutta ja olivat tiiviissä kytköksissä SKDL:n kautta Neuvostoliiton edunvalvontaan. Rauhanpuolustajat tuki Tsekkoslovakian miehitystä ja kehitysmaiden sissiliikkeita, ja niinkin myöhään kuin vuonna 2007 se antoi tukensa monissa maissa Yhdysvaltoja vastaan sotineen Che Guevaran muistotilaisuudelle. Sadankomitean aktiivina toimi Erkki Tuomioja, jonka isoäiti Hella Wuolijoki oli sodan aikana vankilassa maanpetoksesta. Hellan aviomies Sulo Wuolijoki oli puolestaan Edward Gyllingin ja Otto Wille Kuusisen luokalla koulussa. Kun Stalin tapatti Gyllingin Talvisodan alla, Kuusinen ei laittanut tikkua ristiin puhuakseen hänen puolestaan Stalinille. Miksi olisikaan, koska antoihan hän Stalinin viedä vaimonsa Ainon gulagille. Tyttärensä Hertta Kuusinen taas avioitui ensin Neuvostoliitossa mainetta saaneen terroristikouluttaja Tuure Lehenin kanssa ja myöhemmin sisäministeriksi nousseen Yrjö Leinon kanssa ennen suhdettaan natsimyönteiseen Olavi Paavolaiseen.

9 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Lohikoski seuraa aktiivisesti jalkapalloa. Näin tekee myös nykyinen kulttuuriministeri Arhinmäki, joka kuului aikanaan FC Jokerit -seuran kannattajakerho 116% Boysiin.

En tiedä, ovatko Lohikoski ja Arhinmäki olleet huutamassa silloisen Finnair-stadionin katsomossa:

"Missä on Holsti? Missä on Palo? Steen, Steen Christensen"

Eilen muuten Iltasanomien urheilusivuilla kulttuuriministeri opasti jääkiekkokannattajia kertomalla, että homotella ei saa.

Kumitonttu kirjoitti...

Arhinmäki oli huutamassa, kuten tämä uutinen kertoo.

Nyt en kyllä muista missä uutisessa se oli, että poliisi oli kiinnostunut Arhinmäen yhteyksistä 116 Boysin väkivaltaisiin provokaatioihin. Olisko ollu Kuukausiliitteessä, kun Arhinmäen veli kertoi asiasta.

Anonyymi kirjoitti...

Erittäin mielenkiintoinen ja uskomaton historian "pläjäys".
Millainen kommari se paras kommari olikaan vai onkaan?

Kumitonttu kirjoitti...

Hmmm... Hyvä kysymys. Rudolf Walden kertoi, että kun sotien aikana hallituksen jäsenillä oli samat säännöstellyt ruoka-annokset kuin toimistotyöntekijöilläkin, niin kommunistien tultua hallitukseen sotien jälkeen, he ottivat itselleen rajoittamattomat annokset täyslihapihveineen. Minusta se kuvaa aika hyvin sitä, mitä kommunismi oikeasti on.

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni kommunistista ihanuutta kuvaa yleensä parhaiten se, että sellaisesta valtiosta ei saa muuttaa vapaasti pois. Miksiköhän kummassa jos se kerran on täydellinen työtätekevän väestön onnela? Pyrkyä poismuuttoon tosin on aina tuntunut olevan....

Miltton Friidman kirjoitti...

Mielestäni kommunistista ihanuutta kuvaa yleensä parhaiten se, että sellaisesta valtiosta ei saa muuttaa vapaasti pois. Miksiköhän kummassa jos se kerran on täydellinen työtätekevän väestön onnela? Pyrkyä poismuuttoon tosin on aina tuntunut olevan....

Kommunismissa sellaista yhteiskunnallista luokkaa kuin työntekijät ei ole. Kaikki valtion jäsenet kommunismissa ovat työntekijöitä. Ainakin nimellisesti ja pientä eliittiä, nomenklatuuraa lukuunottamatta.

Käytännössä myöskään ammattiliittoja ei ole, ja jos on, niin ne toimivat valtion ohjauksessa, kuten Kiinassa. Ammattiliitot eivät siis aja kommunismissa työn varsinaisten tekijöiden etua, vaan valtion etua.

Ja koska kommunistisen valtion johtajat eivät oikeasti halua parantaa kansalaistensa oloja, niin heidän on estettävä maastamuutto, koska laajamittainen maastamuutto heikentäisi heidän asemaansa. Se olisi indikaatio siitä, että maassa on jokin vialla.

-

LYHYESTI

Kommunismissa kaikki asiat käännetään päälaelleen. Työläisten paratiisi on oikeasti työläisten helvetti.

Miltton Friidman kirjoitti...

Rudolf Walden kertoi, että kun sotien aikana hallituksen jäsenillä oli samat säännöstellyt ruoka-annokset kuin toimistotyöntekijöilläkin, niin kommunistien tultua hallitukseen sotien jälkeen, he ottivat itselleen rajoittamattomat annokset täyslihapihveineen. Minusta se kuvaa aika hyvin sitä, mitä kommunismi oikeasti on.

Ehkä se kuvaa vielä paremmin sitä millaiset ihmiset viihtyvät kommunismin parissa ja johdossa.

Anonyymi kirjoitti...

Viimeistään tämä kommentti osoittaa, että Soininvaara on henkisesti sairas...:



http://www.soininvaara.fi/2012/10/10/ilmianna-fillarireitin-katkos/comment-page-1/#comment-227957

Osmo Soininvaara kirjoitti 11.10.2012 kello 22:39

No, pitää muistaa tämä elämänohje seuraavan kerran kun on autolla liikkeellä ja kiertoliittymästä pois sinkoutumassa.

Sen takia sääntöjä rikkovaa autoilijaa pitää säikäyttää ajamalla melkein alle.


Kumitonttu kirjoitti...

Soininvaaran kommentti kuvaa tahattoman hyvin vasemmistolaista ihmisarvoa. Hän on tarvittaessa valmis uhraamaan yhden pyöräilijän hengen tälaisella "säikyttelyllä" saadakseen asiaansa vietyä eteenpäin.

Aivan sairasta.