perjantai 10. elokuuta 2012

Egypti tappaa - Israel parantaa

Gazan aluetta johtavan Hamasin pääministeri on pitkän linjan terroristi nimeltä Ismail Haniyya. Miehen järjenjuoksun tasosta kertoo hänen julistuksensa Operaatio Valetun lyijyn jälkeen hänen pidettyään operaatiota palestiinalaisten rökälevoittona. Voitto, jossa kuoli 1.300 arabia ja 13 juutalaista, kuvaa sangen hyvin Hamasin johtajien käsitystä ihmisarvosta.

Suomalaisista poliitikoista suoranaisia antisemitistisiä lausuntoja antavat pääasiassa vasemman laidan liftarit Erkki Tuomioja ja Osmo Soininvaara. Molemmat luonnollisesti verhoavat arvostelunsa Israelin valtion toiminnan arvosteluksi. Yhtä kaikki, kärki kohdistuu siihen, että Israel edustaa länsimaita ja on siten paha arabien kantaessa historiallista sorretun kansan viittaansa. Tätä mielikuvaa rapauttaa pahasti se, että Israel ei sovi moiseen historialliseen muottiin ja toisaalta se, että Israel huolehtii ainoana alueen valtiona inhimillisten näkökulmien mukaisesti kaikista sairaista ja haavoittuneista - ei vain omistaan.

Haniyyan vaimon veli eli lankomies sai sydänkohtauksen ja toimitettiin Israeliin sairaalaan saamaan hoitoa, kertoo Ynetnews. Samaan aikaan Hamasin asemiehet ottivat yhteen Egyptissä vaalivoiton saaneiden Muslimiveljeskunnan rajavartioiden kanssa jo ties monetta kertaa - tällä kertaa yöllisissä taisteluissa henkiriepunsa menetti parikymmentä aivopestyä Allahin seuraajaa. Ja arvatkaapa ketä muslimit tästä syyttävät? No Israelia tietysti! Eipä näy Heidi Hautalaa missään vaatimassa egyptiläisiä tuotteita ostoboikottiin.

Ei siinä mitään, on ihan ymmärrettävää, että Hautalalle Israelin vastustaminen on osa poliittista uraa - kuten Hamasille ja Muslimiveljeskunnallekin - mutta voisihan hän joskus oman uskottavuutensa kohentamiseksi antaa kehua jos aihetta on. Se ei vaan taida onnistua, sillä tämän vanhan - Jytkyä edeltäneen - uutisen mukaan
Vihreät ja kommunistit ovat tuoreen tutkimuksen mukaan suurissa poliittisissa kysymyksissä miltei identtisiä puolueryhmiä. Vihreät ja kommunistit ovat kuin toistensa kopioita suhtautumisessa ympäristökysymyksiin, talouskasvuun ja markkinatalouteen.

Toiseksi voimakkaimmassa ideologisessa jännitteessä korostuu talouden sääntely...voimakkaimmin ajavat järjestyksessä kommunistien, vihreiden, vasemmistoliiton ehdokkaat. Sen sijaan talouskasvua ja vapaita markkinoita eniten ajavat järjestyksessä kokoomuksen ja perussuomalaisten ehdokkaat.
Tai kuten sosialistit itse määrittelevät:
Ohjelmassa sosialismilla tarkoitetaan kiteytettynä tuotantovälineiden yhteisomistusta ja suunnitelmallisesti johdettua yhteiskuntaa.

Ei kommentteja: