keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Lokakuun vallankumous Suomessa

Suomen Kuvalehti on sikäli erikoinen poliittinen mielipidelehti, että siinä julkaistaan terävänäköisiä pohdintoja, joita ei kerta kaikkiaan vaan haluta ymmärtää oikein. Osmo Soininvaaran aloitettua lehden artikkelikirjoittajana lopetin oman tilaukseni, ja jos Helsingin Pravda minulle vielä tulisi, lopettaisin sen viimeistään tässä vaiheessa, kun Katja Kettu aloitti lehden kolumnistina.

SK:n Susanna Niinivaara kirjoittaa viileän pohdiskelevasti:
Suomessa takerrutaan toistuvasti tuijottamaan ja arvostelemaan sitä, ettei Perussuomalaisten äänestäjillä ole selkeitä, yhteisiä mielipiteitä. Ihmettely kertoo siitä, ettei Suomessa ole oikein totuttu tulkitsemaan katujen mieliä.

Katujen mieliltä on mieletöntä vaatia yksituumaisuutta, sillä juuri siihen yhden, ainoan oikean mielen politiikkaan he haluavat muutosta. Kansanliikkeille on ominaista se, että mukaan lähdetään monesta eri syystä. Joskus muutoksen siemeneksi riittää sen tajuaminen, mitä ei halua.

Nykyisiä vallanpitäjiä vastustavat joukot ovat ilmoittaneet lähtevänsä taas kaduille lokakuun kunnallisvaaleissa.

No joo, eihän Susanna kirjoittanut Jytkystä vaan Venäjän keskiluokan kyllästymisestä poliittiseen korruptioon, mutta pari sanaa vaihtamalla se sopii Suomen tilanteeseen kuin rengas nenään. No joo, eikä täällä mitään vallankumousta tapahdu, mutta ensimmäistä kertaa suomalaisilla on mahdollisuus kaataa hallitus vaaleissa. Se on niin harvinaista herkkua, että ihme pitää tapahtua, jos äänestäjät eivät siihen tartu.

2 kommenttia:

IDA kirjoitti...

"Yksi kysymys Kumis, miksi kannatat Perussuomalaisia? Heidän ideansa taloudesta ja vapaudesta ovat lähes täysin omien ideoidesi vastaisia."

En o Kumis, mutta kuten tekstistä kävi ilmi perussuomalaisilla ei ole yhteistä, selkeää mielipidettä, vaan erilaisia mielipiteitä. Talouspolitiikka perustuu kristillissosiaalisiin ideoihin, joka taas Euroopassa perustuvat näille periaatteille:

http://en.wikipedia.org/wiki/Catholic_social_teaching#Principles

Suomalaisena pohjavirtana on vennamolainen kansankapitalismi, joka on mainettaan paljon järkevämpää, eikä syntynyt mistään tyhjästä. Se onkin ollut tavallaan ainoa vastakohta yleiselle, keskittävälle ja yksityisomistuksesta eroon pyrkivälle talouspolitiikalle.

Kumitonttu kirjoitti...

Kitos Ida, kiteytit olennaisen.