lauantai 9. maaliskuuta 2019

Onko SDP tyhmien ihmisten liitto?

Ajatellaan, että yritämme aina parhaamme, eivätkä ihmiset ole tarkoituksella pahoja toisilleen. Empatiaan kykeneviin ihmisiin tuo pitää paikkansa niin kauan, kuin puhutaan hänen läheisistään. Läheiset voivat olla perhe, suku, heimo tai kansa.

Hartaalle muslimille läheiset muodostavat umman eli maailman kaikkien muslimien muodostaman yhteisön. Jos loukkaat muslimia yhtäällä, kaikki muslimit toisaalla ovat oikeutettuja kokemaan loukkauksen henkilökohtaisesti. Muslimin maailmankuvassa umma on universumin reuna, jonka toisella puolella ei ole elämän edellytyksiä.



Legendaarinen nimimerkki Pikkupoika teki hienoa työtä kaivaessaan esiin julkisuuteen nousseen kunniamurhayrityksen, eli ns. Haagan puukkoiskun taustaa. Karkulaista poliisi kuvasi heti tuoreeltaan ympäristölleen vaarattomaksi mieheksi, vaikka samaan aikaan poliisi oli tietoinen, että mies on kuulunut Irakissa Mahdin armeijaan, joka soti amerikkalaisia vastaan vääräuskoisina.

Puukkoveijarilla on Suomessa kolme veljeä, joista ainakin kaksi on siittänyt itsensä isäksi eli loppuiäksi Suomeen notkumaan yhteiskunnan turvaverkossa. Ainakin SDP:n puoluehallituksen pitkäaikainen (2005->) jäsen Maarit Feldt-Ranta kaveeraa perheen veljesten kanssa. Sosialisteilla on saman kaltainen umma kuin muslimeilla - heillä se on sosialistinen internationaali. Siihen kuuluu kehitysmaista väkivaltaiseen terroriin syyllistyeitä puolueita (mm. PLO:n suurin jäsenjärjestö Fatah, Nicaraguan sandinistit ja Etelä-Afrikan ANC), joten SDP todellakin on omiensa joukossa - onhan sillä ainoana suomalaisena puolueena historiassaan väkivaltainen vallankaappausyritys.

Mikä saa ulkoisesti terveiltä vaikuttavat ihmiset toimimaan itsetuhoisesti tai ympäristölleen haitallisesti? Miksi Maarit Feldt-Ranta on heittäytynyt yhteen väkivaltaisten jihadistien kanssa? Miten ihminen ei näe, että hänen toimintansa on vaarallista?

Samalla tavalla kuin korkea älykkyys korreloi menestyksen ja kauneuden kanssa, matala älykkyys yhdistyy köyhyyteen ja rujouteen. Sama ilmiö toistuu kaikkialla (Hesarin linkki) eläinkunnassa:
Mourujärvillä on myös yksi cp-vammainen ja yksi näkövammainen poro. Cp-vammainen Hugo ja näkövammainen Niilo ovat ystävyksiä, ja ne jakavat yhteisen aitauksen. ”Ne tulevat keskenään hyvin toimeen, mutta toiset porot tahtovat kiusata niitä”, Manne Mourujärvi kertoo.
Ihmiset eivät halua olla tyhmiä, tulla tunnetuiksi tyhmiä päätöksiä tekevinä tai kutsutuksi tyhmäksi. Silti tyhmyys on se hallitseva piirre, joka leimaa länsimaisia poliitikkoja ja heidän liepeissään roikkuvia hyväksikäyttäjiä. Miten on mahdollista, että terroristi saa Suomesta turvapaikan ja pääsee sisäpiiriin SDP:n ylimmän johdon kanssa? Järjen käytöllä sitä nimittäin ei voi selittää.

10 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tämä on jälleen yksi hyvä esimerkki siitä että pohjoismaiset lällydemarit kuvittelevat aivan toiseen kulttuuriin kasvaneitten jätkien muuttuvan pohjoismaisiksi lällydemareiksi kun niitä vähän pullahalataan. Kun sellainen sinisilmäisen typerä ajatus on iskostettu aivoihin niin mikään reaalimaailman asia ei sitä muuta. Eihän harhojen näkeminen sinänsä rikollista ole mutta kun harhojen näkijät ovat päättämässä myös selväpäisten asioista niin voidaan todeta että tässä hullujenhuoneessa on vain yksi katto ja se on taivas.

Kumitonttu kirjoitti...

Ykä, oikeassa olet. Jos jihadistin kotouttaminen sosiaalidemokraatiksi onnistuu, niin tietenkin myös sosiaalidemokraatin voi kouluttaa jihadistiksi. Vai väittävätkö sosiaalisemokraatit että heillä on parempi ideologia kuin islam, minkä takia jokainen muslimi kyllä kääntyy demariksi, kunhan vain järjen valo sytytetään pääkopassa?

Professori kirjoitti...

Saattavathan demarit tuollaista väittää, mutta se ei muuta sitä, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.

Kumitonttu kirjoitti...

Proffa, olen samaa mieltä että tosiasiat kannattaa selvittää. Hyvin harva ihminen on eri mieltä. Niin outoa kuin se onkaan, samoista ilmiöistä tehdään kuitenkin tyystin eri tulkintoja todellisuuden olemuksesta.

Ihmisen polttamaan hiili aiheuttaa poliittisesti vasemmistolaisten silmissä tuhoa, kun taas muut ymmärtävät nähdä ilmiön laajemmassa piirissä. Samalle ilmiölle saadaan aivan eri tulkinnat, ja molemmat ovat mielestään tulkinneet tapahtuman objektiivisesti.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Ehkäpä ainakaan kaikki poliittiset sopiviksi poltetut broilerit ole tyhmiä. Eiköhän menestykseen riitä reilu määrä narsismia ja sopiva ripaus psykopatiaa. Poliittiset puolueet tulevia tähtiä valmentaessaan sitten maustavat broilerit menestyksen takaavalla sosiopatialla.

Ainakin alla linkitetyllä videolla esitettäviä e.m. kolmea henkistä ominaisuutta omaavista poliitikoista voisi hyvinkin tulee menestyjiä, ei siihen tyhmyyttä tarvita. Tyhmät valitaan lakeijoiksi ja hyväntahtoisiksi idiooteiksi toteuttamaan "viksujen" poliitikkojen ideat ja päätökset.

Dr. Ramanille puheenvuoro: https://www.youtube.com/watch?v=6dv8zJiggBs

Kumitonttu kirjoitti...

Veijo, mielenterveyden ongelmat selittävät toki johtamiseen liittyviä ongelmia kaikissa organisaatioissa. Lisäksi laumasieluisuus tai myöntyväisyys auktoriteetin edessä selittää, miksi huonotkin ideat menevät läpi.

Tässä yhteydessä tarkoitan "tyhmyydellä" sitä toimintatapaa, joka näkyy järjen vastaisena. Kun emme voi analysoida ihmisten älykkyysosamäärää tai luonnehäiriöitä, on pakko käyttää jotain kuvaavaa mutta riittävän laimeaa termiä - kuten tyhmä.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Tyhmiä eli järjenvastaisiahan monet poliitikot ovat.

Kommenttini idea oli tuoda esiin syitä, miksi he tekevät mitä tekevät. Ja klikkaamani tohtorisnaisen kuvaelma narsismista, psykopatiasta ja assosiaalisuudesta saattaa hyvin liittyä poliitikkojen tyhmyydeksi väärintulkittuihin sanoihin ja tekoihin. Eli ne eivät heidän mielestään ole järjenvastaisia, vaan menestykseen vaadittuja ominaisuuksia, joita tyhmillä ei yleensä ole. Ja tulokset kertovat puolestaan.

Professori Timo Vihavainen on käsitellyt näitä asioita blogeissaan. mm:

https://timo-vihavainen.blogspot.com/2018/06/muuan-symbioottinen-suhde.html#comment-form

Kumitonttu kirjoitti...

Niin joo... Hyvä huomio. Ehkä pahuutta on oikeasti olemassa ja se johtuu tuosta. Kiitos hyvästä inspiraation lähteestä!

Becker kirjoitti...

Ruotsalaisilla demareilla on oikein kirjallinen sopimus muslimien kanssa tehtävästä yhteistoiminnasta. Jos he äänestävät demareita, saavat he poliittista vaikutusvaltaa. Ja näin käynyt.

Vastauksena kysymykseen on että sen lisäksi että ovat tyhmiä he ovat myöskin vaarallisia maan tulevaisuutta ajatellen. Suomessakin passaa olla varuillaan.

Kumitonttu kirjoitti...

Becker - tuo on Curley-ilmiö.