Suomalaisen politiikan vuoden 2017 loppuhuipennus mykistää. Keskustellaan kansanedustaja Hakkaraisen kännisestä örveltämisestä, A-oluen myynnin vapautuksesta ruokakauppaan ja tietenkin kirsikkana kakun päällä uuden vuoden aaton perinteisen tinanvalannan kieltämisestä. Tietenkin myös Vihreiden puheenjohtajan Touko Aallon tyttöystävän näkyminen pop-konsertin taustakuvassa on nostettu esiin.
Keskustelussa vilahti myös Tsadin Pravdan julkaisemat puolustusvoimain salaiseksi luokiteltujen asiakirjojen kuvaukset sotilastiedustelusta ja sote-uudistuksen järisyttävän mittaluokan aiheuttamat systeemiset ongelmat ns. hyvinvointivaltion kantokyvylle. Vihellys kuului myös GnS-konsulttitoimiston analyysistä lähivuosina odotettavissa olevasta rahamarkkinoiden romahduksesta.
Ajattelin kommentoida lähinnä tuota Pravdan tekemän artikkelin julkaisusta noussutta kohua. Tiedustelupalvelun salaisten asiakirjojen vuotaminen ei tietenkään anna mairittelevaa kuvaa toiminnan salaisuuden asteesta. Voin kuvitella, että läntiset tiedustelupalvelut ymmärsivät, että tsuhnille ei ihan kaikkea kannata kertoa. Toisaalta en usko, että on kerrottu tähänkään asti, joten tilanne säilynee muuttumattomana.
Huomion arvoista on lähinnä presidentti Sauli Niinistön ja muun valtiojohdon paniikkikohtaus tai primitiivireaktio. Olisin odottanut, että heidän suustaan olisi julkisuudessa kuultu lähinnä sen kaltainen toteamus, että vuotoa ja sen vaikutuksia selvitetään. Kulisseissa olisi tietenkin voitu kiehua raivosta ja mitä lie, mutta julkisuuteen kuulumattomia asioita ei lähdetä julkisuudessa ruotimaan.
Kammottavin virhe oli puolustusvoimain komentajan konsensushakuinen tviitti Pravdan päätoimittajalle, että ”ei jäädä tuleen makaamaan vaan rakennetaan yhdessä luottamus uudelleen”. Mitvit? Miksi tuokin piti tehdä julkisuudessa? Tällaisten osaajien käsissä on kansallinen turvallisuutemme, mikä itsessään ei ollut yllätys. Kesän 2017 Perussuomalaisten ulosheitto hallituksesta paljasti jo, kuinka sekaisin yhteiskuntamme on.
Pravdan toiminnassa en näe moitittavaa. Lehti julkaisee mitä julkaisee, ja parempi että julkaisee kuin ei julkaise. Vuoto itsessään on merkittävä asia – ei vuodetun aineiston uutisointi. Lakia Suomessa luetaan niin sattumanvaraisesti, että laillisuusnäkökulmalla ei ole mitään merkitystä. Jos eliitti haluaa Kaius Niemelle porukoineen rangaistuksen, sen tuomioistuin kyllä mätkäisee. Luultavasti ei halua.
Ja lopuksi pohdintaa kaksinaismoralismista. Feministinen eliittimme haluaa kieltää alkoholin myynnin ja seksuaalisesti virittyneet teot, joita ihmiset – ullatus – tekevät humalassa. Feministit haluavat Suomeen islamilaista maahanmuuttoa, joten… Mitenkä olisi sharia-laki? Loppuisi seksuaalinen häirintä humalassa. Vielä kun saadaan media hiljaiseksi erilaisilla vuotokohuilla, niin Turkin tie on meidän tiemme. Eläköön Erdogan!
keskiviikko 20. joulukuuta 2017
sunnuntai 10. joulukuuta 2017
Turvapaikanhakijat ja jääkarhut - kuin kaksi marjaa
Juuri kun valevaltamedia oli suudellut alpakkaa Töölöntorilla ja joutui tunnustamaan, että 612-soihtukulkueen enemmistö on isänmaallisia ihmisiä, jotka kokoontuvat hiljaiseen mielenosoitukseen muistelemaan entistä itsenäisyyspäivää, uskoin jonkinlaiseen suvakkien tulitukoesitykseen. Valitettavasti olin väärässä, kuten tavallista. Trumpin hallinnon tunnustus Jerusalemista Israelin pääkaupunkina oikeuttaa valevaltamedian ylistämään muhamettilaisten väkivallan. Peitelläkseen omat valheensa, Pravda kaivoi naftaliinista myös jääkarhut.
Toimittelija Vesa Mäkinen kirjoittaa pamfletissaan:
Itse muistan blogiurani alkuajoilta nähneeni kuvaajan, joka yhdisti CO2-pitoisuuden kasvun ilmakehässä väestönkasvuun.
Uudehkossa Anthony Wattsin blogissa on yllä oleva kuvaaja ja siihen liittyvä kirjoitus. Hiilidioksidin määrän ongelmia sen kummemmin nyt käsittelemättä Gatestone Instituten kirjoituksessa kuvaillaan hyvinkin seikkaperäisesti väestönkasvun aiheuttamia todellisia ongelmia. Valevaltamedian penaalien tuntuu olevan mahdotonta puhkaista oma kuplansa ja tarkastella asioita kaikukammion ulkopuolelta. Onhan heilläkin ruokaostoksensa ja vuokranmaksunsa hoidettavana, joten alpakoiden tavoin he laumaeläiminä tietävät, että on parempi olla yhdessä väärässä kuin yksin oikeassa.
Väärässä olemisessa ei sinänsä ole mitään vikaa. Luottamus on kuitenkin järjestäytyneen yhteiskunnan kasassa pitävä voima. Luottamus ansaitaan sillä, että yleensä ottaen osuu oikeaan omissa arvioissaan. Tällöin asioihin vähemmän perehtynyt kansalainen voi luottaa lukemaansa. Luottamus tulee siis ajan kuluessa ja iän myötä kuten viisauskin.
Nykyisin kai jo yli puolet suomalaisista ei luota sen enempää poliitikkoihin kuin valevaltamediaankaan. Niille, joille luottamus syntyy auktoriteettiuskon kautta, poliitikot ja media voivat syöttää pajunköyttä "arvomaailmoista" ja "ihmisoikeuksista" yhteiskunnallisten asioiden päätösten perusteina. Heille Joseph Goebbelsin menetelmät valheen toistosta toimivat niin puhdasoppisesti, että he kutsuvat poliittisia vastustajiaan absurdisti populisteiksi.

KANADAN arktisella alueella riutuneesta jääkarhusta kuvattu video osoittaa tutkijoiden mukaan ilmastonmuutoksen vaikutukset konkreettisesti.Muuta tuosta kirjoituksesta ei kannata lukeakaan. Sen sijaan kannattaa lukea tämä Pikkupojan legeendaarinen blogikirjoitus: Totuuden voittanut 11 vuoden takaa. Siinä Sirpa Kulonen "ennusti" jääkarhujen oven takana odottavan sukupuuton...
Itse muistan blogiurani alkuajoilta nähneeni kuvaajan, joka yhdisti CO2-pitoisuuden kasvun ilmakehässä väestönkasvuun.
Uudehkossa Anthony Wattsin blogissa on yllä oleva kuvaaja ja siihen liittyvä kirjoitus. Hiilidioksidin määrän ongelmia sen kummemmin nyt käsittelemättä Gatestone Instituten kirjoituksessa kuvaillaan hyvinkin seikkaperäisesti väestönkasvun aiheuttamia todellisia ongelmia. Valevaltamedian penaalien tuntuu olevan mahdotonta puhkaista oma kuplansa ja tarkastella asioita kaikukammion ulkopuolelta. Onhan heilläkin ruokaostoksensa ja vuokranmaksunsa hoidettavana, joten alpakoiden tavoin he laumaeläiminä tietävät, että on parempi olla yhdessä väärässä kuin yksin oikeassa.
Väärässä olemisessa ei sinänsä ole mitään vikaa. Luottamus on kuitenkin järjestäytyneen yhteiskunnan kasassa pitävä voima. Luottamus ansaitaan sillä, että yleensä ottaen osuu oikeaan omissa arvioissaan. Tällöin asioihin vähemmän perehtynyt kansalainen voi luottaa lukemaansa. Luottamus tulee siis ajan kuluessa ja iän myötä kuten viisauskin.
Nykyisin kai jo yli puolet suomalaisista ei luota sen enempää poliitikkoihin kuin valevaltamediaankaan. Niille, joille luottamus syntyy auktoriteettiuskon kautta, poliitikot ja media voivat syöttää pajunköyttä "arvomaailmoista" ja "ihmisoikeuksista" yhteiskunnallisten asioiden päätösten perusteina. Heille Joseph Goebbelsin menetelmät valheen toistosta toimivat niin puhdasoppisesti, että he kutsuvat poliittisia vastustajiaan absurdisti populisteiksi.
Tunnisteet:
ennustus,
historia,
hullut,
ilmastonmuutos,
israel,
kommunismi,
media,
populismi,
totuus,
uskonto,
vajakki,
vihreät
perjantai 8. joulukuuta 2017
Mikä erottaa natsin ja suvakin?
Tänä vuonna 612-soihtukulkueeseen osallistui poliisin arvion mukaan 2.800 henkilöä. Tapahtuman järjestäjätaho kutsuu tapahtumaa kaikille isänmaallisille ihmisille avoimeksi, kun taas media ja mukasuvaitsevainen punavihreä eliitti pitää sitä nykyajan Hydrana. Reitin varrella asuneet töllistelivät ikkunoissaan ja hysteerisimmät innostuivat jopa huutamaan "buu".
Aiemmin päivällä järjestetyissä anarkistien Ei natseja Helsinkiin ja (lakkautetun) Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen Kohti vapautta -mielenosoittajia oli kummassakin noin tuhat. PVL:n kävijämäärää luultavasti kasvatti oikeuden päätös järjestön laittomasta toiminnasta houkutellen mukaan niitä, joilta ei nykyiselle oikeuslaitokselle kiitosta ja kunniaa heru. Siitä huolimatta - osallistuminen PVL:n mielenosoitukseen omilla kasvoilla on vaarallista; niin pahasti järjestö on demonisoitu.
Onkin kuvaavaa, että kun PVL on lakkautettu poliittisin perustein, sen vastinpari ja vieläkin väkivaltaisempi järjestö Varisverkosto saa jatkaa toimintaansa Helsingin pormestarin ja Vihreiden ja Vasemmistoliiton merkkipoliitikkojen kannustamina. Jos Suomessa oikeusteitse päätetään ryhtyä kieltämään poliittisia ideologioita, pitäisi vihervasemmistolainen internationalistinen sosialismi asettaa islamin kanssa tähtäimeen. Mitenkään kansallissosialismin ideologiaa kehumatta, se on kuitenkin niin kauan seissyt kirkonmäellä häpeäpaalussa, että kyseisen ideologian julkinen kannattaminen saa toisinajattelijoissa kaikki hilpeyden ja vihan väliin jäävät tunteet.
Länsimaisen vasemmiston henkisestä muutoksesta (en viitsi kirjoittaa "kehityksestä") professori Antero Järvinen on kirjoittanut erinomaisen esityksen Mikko Mäkisen Ilmastorealismia-blogiin. Jos sinulla on vain vähän aikaa, lopeta tämän kirjoituksen lukeminen tähän ja käytä aikasi tuohon. Se on lukemisen arvoinen.
Töölön 612-soihtukulkue joutui erityisesti 2015 ja jonkin verran myös viime vuonna anarkosyndikalistien ja muun väkivaltaisen vasemmiston väkivallan kohteeksi. Myös tänä vuonna joku nutturapää joutui poliisin haaviin heiteltyään 612-kulkijoita kananmunilla. Vasemmistolla - niin PVL:n kuin Varisverkostonkin - on omasta mielestään oikeus käyttää väkivaltaa, tai kuten Vasemmistoliiton puheenjohtajatar Li Andersson totesi klassikoksi muodostuneessa haastattelussaan, että "Vasemmiston väkivalta on luonteeltaan erilaista".
Vasemmiston vihan ensisijainen kohde maailmalla on Trump ja Suomessa myös Putin. Molemmat presidentit kun arvostelevat suorapuheisesti Euroopan Unionin johtajia ja politiikkaa. Tästä syystä EU:n vastustajia on ryhdytty kutsumaan putinisteiksi tai Venäjän trolleiksi, vaikka ainoa jonka politiikka on ollut yhdenmukaista on Putin. Muutamia vuosia sitten Putin oli Angela Merkelin oma toy-boy, kunnes Angela päätti laskea maahansa heitä miljoona kappaletta Irakista.
Presidentti Trump päätti tällä viikolla tunnustaa Jerusalemin olevan Israelin pääkaupunki. Tunnustus oli itseasiassa muodoltaan passiivinen, koska senaatti oli moisen päätöksen tehnyt jo 1995, ja kukin presidentti vuorollaan oli vain kuuden kuukauden välein jatkanut jo tehdyn päätöksen toimeenpanokieltoa. Ja mitäpä tapahtui? Kaikki maailman vasemmistolaiset ryhtyivät mellakoimaan. Muslimit paskastaneissaan ja sosialistit muissa maissa. Se, että muslimien kolmesta pyhästä kaupungista kaksi (Jerusalem ja Yathrib) on juutalaisia, on hykerryttävä yksityiskohta, jonka kanssa lähinnä kilpailee shaahin valtakaudella rakennetun Teheranin kansainvälisen lentokentän ulkokatolle valettu Davidin tähti.
Israelilaisen rakennusyhtiön källi paljastui muulle maailmalle vasta Googlen karttaohjelman myötä 2010-luvulla. Luonnollisesti Iranin tuolloinen presidentti Mahmud Ahmadinezad uhkasi työntää juutalaiset välimereen samalla tavalla raivoten kuin vasemmistolaiset nyt Trumpin tunnustettua Jerusalemin aseman. Euroopassa ja erityisesti Ranskassa ja Ruotsissa pitkään jatkunut sosialistien valtakausi on aiheuttanut uuden juutalaisvastaisen ilmapiirin nousun ja johtanut jopa suoraan väkivaltaan juutalaisia kohtaan. Kun siis PVL julistetaan pahuuden ruumiillistumaksi, olisi loogista kieltää myös kaikki muut vasemmistolaiset, juutalaisvastaiset ryhmittymät, kuten Rosmo Soininvaara, Pertti Salolainen ja tietenkin turkulainen "Muhammed A"Li Andersson.
Sosialismi on luonteeltaan rasistinen siksi, että siinä ihmiset nähdään lähtökohtaisesti eriarvoisina. Toiset ryhmät ovat vahvempia (valkoiset ja miehet) ja toiset heikompia (neekerit ja naiset), joita tulee tukea (internationalistinen sosialismi, kolmannen aallon feminismi) tai polkea (kommunismi, islam). Niin - mikä erottaa natsin ja suvakin?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)