sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Islam on lainvastainen uskonto


Tikkablog on uskomaton runsaudensarvi, joka tällä kertaa ilahduttaa lukijoitaan Vähemmistövaltuutetun rasisminvastaisen taistelun herkullisella yksityiskohdalla. Valtuutetun sivuilla nimittäin todetaan, että
Samoin rangaistavaa on sellaisten lausumien esittäminen, joissa ihmisiä verrataan eläimiin tai loisiin tai, joissa ryhmään kohdistuvaa väkivaltaa pidetään toivottavana.


Kuten rakkaat lukijani jo aavistavat, viittaan seuraavaksi Koraaniin ja sen lausumiin juutalaisista:
2:65. Tehän tiedätte joukossanne ne, jotka rikkovat sapatin ja joille Me sanoimme: »Muuttukaa halveksituiksi apinoiksi!»
5:60. Sano: »Onko minun lueteltava teille eräitä, jotka Jumalan kostoa ovat vieläkin enemmän kokeneet? Näitä ovat ne, joilta Jumala on riistänyt suosionsa ja jättänyt vihansa heidän päälleen.Ne, joiden keskuuteen Hän on siittänyt apinoita ja sikoja ja jotka paholaista palvelevat, - nämä ovat vielä kurjempia ja etäämmälle eksyneitä oikealta tieltä.»
7:166. Ja heidän kerskuessaan teoista, jotka heiltä olivat kielletyt, sanoimme Me heille: »Muuttukaa inhottaviksi apinoiksi!»


Joku voi tässä vaiheessa muistaa, että Jeesuskin on verrannut juutalaisten johtajia eläimiksi:
Matt 12:34. Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.
Ero on toki siinä, että Jeesus oli itsekin juutalainen uskonnollinen johtohahmo aikanaan, kun taas Muhammad oli täysin ulkopuolinen.

Vähemmistövaltuutetun on turha odottaa millään tavalla puuttuvan islamin rakenteelliseen rasismiin ja väkivaltaan yllyttämiseen. Mikäli joku alkaisi puolitosissaan puolustamaan natsi-Saksan rotuihanteita Suomessa, hänet vedettäisiin alta aikayksikön raastupaan ja media kirkuisi kauhuissaan nousevasta "äärioikeistolaisuudesta". Islamin osalta tilanne on päinvastainen, koska islam on rauhanuskonto ja kaikki viittaukset väkivallan käyttämiseen ovat harhaoppisuutta, jota "islamistit" ruokkivat.

En tiedä onko tässä Vähemmistövaltuutetun kaksinaismoralismissa varsinaisesti mitään huvittavaa, mutta se paljastaa kornilla tavalla sen, että mikään määrä viranomaissäätelyä, valvontaa ja lakeja ei voi estää "kiihotusta kansanryhmää vastaan", kun virkakoneisto sulkee silmänsä kylmiltä tosiasioilta. Minusta on oikein, että muslimit saavat räkiä juutalaisten päälle (kuvainnollisesti) ja puhkua vihaa kristittyjä kohtaan. Uskonnonvapauden nimissä on sallittava sekin mahdollisuus, että vanhemmat kasvattavat lapsensa väärin, sillä muistammehan ehkä edelleen, että niissä valtioissa, joissa uskonnonvapautta ei ollut (muslimimaailma nyt, natsi-Saksa ja Neuvostoliitto 1900-luvulla, Ruotsi 1500-luvulla jne jne), hallinto oli julmaa ja väkivaltaista. Uskonnonvapaus on ainoa keino estää hallintoa ryhtymästä tappamaan omia kansalaisiaan mielivaltaisesti.

Ongelma Vähemmistövaltuutetun toiminnassa on se, että se ei tosiasiassa edistä uskonnonvapautta vaan rajoittaa sitä suitsimalla islamin arvostelua. Tämäkin kirjoitus omalla nimelläni kirjoitettuna veisi minut varmaankin raastupaan. Siksi kannatan uskonnonvapautta, jossa kaikkia uskontoja pitää saada pilkata ja ivata.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, KT.
Saattaa vielä pari kesää mennä että muhamettilaisia aletaan syyttää vihapuheesta.

Kumitonttu kirjoitti...

Voi kun sekin hetki vielä tulisi, että islamia voitaisiin edes arvostella. Nythän älykkäinäkin itseään pitävät ihmiset väittävät, että todellinen islam on rauhan uskonto.

Anonyymi kirjoitti...

Saattaa vielä pari kesää mennä että muhamettilaisia aletaan syyttää vihapuheesta.

Vielä on kesää jäljellä...

Anonyymi kirjoitti...

Islamista on tehtykin jo rikosilmoitus. Kuten arvata saattaa, niin se ei johtanut mihinkään. Rikosilmoitukseen voi tutustua tuolla:

http://mattikorh.blogspot.fi/2012/07/tutkintapyynto.html

Se on sinänsä varsin mielenkiintoinen tietopaketti islamin hämärämmistä puolista.

Ibn Matti kirjoitti...

Tässä on mielenkiintoinen kalvosetti, jossa näytetään kuinka ETYJ, EU:n elimet ja YK:n ihmisoikeusjulistus kieltävät lausunnoissaan sananvapauden rajoitukset, kuten jumalanpilkkasäännökset. Mutta eihän Suomi niitä tietenkään noudata.
http://www.slideshare.net/stresemann-stiftung/stresemann-foundationpresentationhdim20130925

Kumitonttu kirjoitti...

Kummallista että ne muutamat harvat hyvät asiat joita EU on tuonut mukanaan, niin niitä ei noudateta. Sananvapaus on kaikkien poliitikkojen suurin uhka. Jonkun kuvitteellisen profeetgan arvostelemisen kieltäminen on sen luokan idiotismia ettei todeksi usko. Varmaan tulevina vuosisatoina meitä pidetään yhtä vähäjärkisinä kuin mitä nyt pidetään jotain borneolaista metsästäjä-keräilijä kulttuuria.