sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Monikulttuurisuus todellisuudessa

Otto Lehto -niminen nuori Vihreä kirjoittaa erittäin hyvin siitä, miten ns. tärähtäneistö ymmärtää käsitteen monikulttuurisuus.

Kuvassa on suosikkisarjani Solsidanin pihi ja ärsyttävä roolihahmo Ove Sundberg, joka tuo aina mieleeni Osmo Soininvaaran ja sitä kautta koko Vihreän ideologian. Vihreä ideologia on poliittinen aate, ja erityisesti Pohjoimaissa se on noussut valtaideologian asemaan. Hyvinvointivaltio on perustaltaan sosialistinen ja Vihreä ideologia on saanut voimakkaista vaikutteita juuri kommunismista, minkä esimerkiksi Satu Hassin mukaantulo liikkeen näkyvimpiin johtohahmoihin hyvin kuvastaa. Vihreydessä on samanlainen kaipu ylikansalliseen luokkatietoisuuteen kuin Stalinin Neuvostoliitossa. Arvo "Poika" Tuominen onkin osuvasti todennut, että kyllä suomalaisellakin kommunistilla on kotimaa - Neuvostoliitto. Nykyinen Vihreiden lähes kritiikitön Euroopan Unionin ylistäminen tuo monelle keski-ikäiselle ja sitä vanhemmalle läheisesti mieleen suomettuneisuuden ajan Neuvostoliiton palvomisen.

Otto Lehdon kirjoituksessa ei ole kauheasti päätä tahi häntää, mutta siinä on siis yksi erityinen ansio: se esittää, miten nykyiset punavihreät nuoret ajattelevat monikulttuurisuudesta. Sanasta onkin tullut - sosialismille tavanomaiseen tyyliin - merkityksensä peilikuva samalla tavalla kuin Saksan Demokraattinen kansantasavalta ei ollut saksalainen, ei demokraattinen eikä kansantasavalta. Lehto toteaa näin:
Olisi mahtavaa kotiuttaa muslimiperheitä länsimaisille arvoille.

Yksi hyvä tapa edistää länsimaisia arvoja olisi vaatia maahamuuttajilta hyväksymistä yksilönvapauden arvoille

Jokaisen Suomeen kotiutuvan tulisi oppia sitoutumaan noudattamaan länsimaista suvaitsevaisuutta

Tämä on sitä länsimaista arvomaailmaa jota haluan maailmalle levitettävän.
Tässä siis vaaditaan muiden kulttuurien edustajia omaksumaan länsimaiset arvot, länsimaisen kulttuurin. 50 vuotta sitten sitä kutsuttiin kolonialismiksi tai imperialismiksi, mutta nykyiset sosialistit tuntevat huonosti historiaa. Tai he tuntevat ehkä historian tapahtumia mutta eivät aatteiden, uskontojen ja ideologioiden historiaa. Monikulttuurisuus ei tarkoita länsimaisen kulttuurin pakkosyöttämistä tänne muuttaneille ihmisille. Eikä edes täällä syntyneille ihmisille. Jos minä en halua jakaa Otto Lehdon arvoja esimerkiksi yksilönvapaudesta tai mitään muutakaan osaa "länsimaisesta arvomaailmasta", niin minun ei ole pakko niitä omaksua. Vastaavasti minä en pakota Ottoa ja muita omaksumaan omaa arvomaailmaani. Se on monikulttuurisuutta. Maailman ainoa valtio, jossa monikulttuurisuus todellisuudessa toimii on Israel. Siellä saa jokainen elää oman kulttuurinsa tavoilla ja valtio suojelee, että toisten tavoista ärsyyntyneet eivät käy kimppuun.

Koska Israel on uusvasemmistolle kaiken pahuuden ilmentymä, ei Israelissa voi tietenkään olla mitään hyviä puolia - kuten "monikulttuurisuutta". Huvittavaa on, että uusvasemmistolle juuri Neuvostoliitto edusti monikulttuurista valtiota, vaikka kyse oli lähinnä väkivalloin Venäjään pakkoliitettyjen alueiden ja kansojen alistamisesta. Vapaaehtoisesti ei Neuvostoliittoon muuttaneet kuin muutamat umpihullut kommunismista sekaisen menneet amerikansuomalaiset ja muut vastaavat puupäät. Kuten puupäille yleensä käy, myös neuvostojärjestelmä kitki muuhun vartaloon kuulumattoman osan pois vuosikausien vankeileirituomioilla. Nyt eurosta on tullut samanlainen vankeileiri, ja siitä eroaminen onkin pyritty tekemään niin vaikeaksi, ettei kenellekään vaan tulisi mieleen sitä yrittää. Sisäinen devalvaatio on menetelmä, joka kyykyttää ylivelkaantuneiden maiden kansoja tavalla, johon vain kommunistit ovat pystyneet aiemmissa yhteiskuntakokeiluissaan. Ja kaikkea typeryyttä perustellaan "monikulttuurisuudella", joka tosiasiassa tarkoittaa monokulttuurisuutta - yhtä, ainoaa ja oikeaa vihreää arvomaailmaa.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vihreä on uusi Punainen. Jos Oton juvailema monikulttuurisuus on yleinen suuntaus vihreissä, on muutos käsitekikkailussa nähtävästi tapahtunut varsin nopeasti ja kohta todellista monikulttuurisuutta on se, kun kaikki ovat Vihreitä.

Kumitonttu kirjoitti...

Niin juuri. Vihreät haluavat kaikkien omaksuvan sekulaarin sosialismia kannattavan "hyvinvointivaltion", jonka suurin arvo on tasa-arvo eikä suinkaan yksilönvapaus, jota he käyttävät esimerkiksi puolustellessaan islamin sairaita piirteitä naisten kaavuttamisella. Todellisuudessa he eivät kannata monikulttuurista elämäntapaa, mikä tuossa blogikirjoituksessa hienosti paljastuu. He haluavat pakottaa muut omien arvojensa taakse tajuamatta että maailmassa on miljardeja ihmisiä jotka eivät kannata sosialistista hyvinvointivaltiota.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä nyt on rakenteilla sellainen Moku-hirviö, että mitähän tästä tulee kun se saadaan valmiiksi. Tuo jengi ei taida käsittää omia tekosiaan.

Mutta miksi juuri muhamettilaiset ovat ne, joista muokataan uusia Aatteen miehiä? Ehkäpä hankalimmat "kotiutettavat", kuten Otto sanoo, mitä olla ja voi. Maailmassa olisi paljon ihmisiä, jotka saattaisi saadakin "kotiutettua" pohjoismaiseen vihervointivaltioon suvaitsevaisiksi uusiksi uljaiksi vihreiksi kannattamaan tuulivoimaa, radanvarsirakentamista ja kaupunkifillarointia + paisuvaa Valdea.

Anonyymi kirjoitti...

Noita vaivaa sama kuin demareitakin aina hävittyjen vaalien jälkeen. Selitellään, että ohjelma, sanoma oli kyllä tosi hyvä, mutta se ei mennyt äänestäjille perille.

Ehkä heille ei tosiaa tule edes mieleen, että sanoma kyllä meni perille ja se näkyy äänestystuloksessa.

Vihreiden ja demarien ero ehkä tässä asiassa on, että vihreät haluavat ja aktiivisesti pyrkivät pakottamaan kaikki noudattamaan mitä mielisairaimpia ideoitaan (mm. ympäristokasvatus ala Leo Mengele taaperoille päiväkodeissa, kasvisruokapäivät jne.) kun taas demarit useimmiten vielä tyytyvät paasaamaan ja sitten syyttämään mainostoimistoa.

t. Pörri Orava

Anonyymi kirjoitti...

Mistä johtuu se, että mitä tasa-arvoisempi yhteiskunta on kyseessä, sitä enemmän se houkuttelee sellaisia ryhmiä jotka ovat kotoisin epätasa-arvoisista kulttuureista ja yhteiskunnista?

Ja lisäksi, mitä tasa-arvoisempi yhteiskunta on kyseessä niin sitä huonommin se sopeuttaa itseensä sellaisia ryhmiä, jotka ovat kotoisin epätasa-arvoisista kulttuureista ja yhteiskunnista.

Otto Lehto kirjoitti...

Hei, kiitos kommenteista.

Huomauttaisin vain kirjoittajalle ja kommentoijille, että te näette punaista sanottiin sitten juuta tai jaata: jos kannatetaan sitä, että kulttuurit saavat tulla tänne toteuttamaan omia lakejaan, ollaan ajamassa Shari'aa Suomeen; mutta jos taas kannatetaan (kuten tuossa kirjoituksessani tein) länsimaisia lakeja niille, jotka haluavat länsimaisessa oikeisvaltiossa asua, ollaankin yhtäkkiä kolonialisteja. Make up your mind already.

Mielestäni monikulttuurisuus ei ole sitä, että Suomeen tuodaan kunniamurhia ja naisten ympärileikkauksia. Onko teistä?

Kumitonttu kirjoitti...

Otto hyvä, monokulttuurisuus on sitä että omaksutaan yhdet arvot, kuten vaikkapa Saudi-Arabiassa tai 30-luvun Neuvostoliitossa. Monikulttuurisuus on erilaisten tapojen, kulttuurien ja uskontojen hyväksymistä. Kuten fiksusti itsekin oivalsit, monikulttuurisuuden myötä Suomeen voi tosiaan tulla (on itse asiassa jo tullutkin) sharia, ja jos Sinä ja kaltaisesi ette hyväksy shariaa, niin sittenhän te todellisuudessa vaaditte monokulttuurisuutta.

Minä hyväksyn sharian muslimimaissa, mutta en halua sitä Suomeen - ymmärrettävistä syistä. Mutta jos Sinä ja kaltaisesi tuotte tänne muslimeita, minun on pakko kannattaa heille samanlaista uskonnonvapautta kuin vaadin itselleni, Soinille ja Sinulle. Ei kai voi olla niin, että Sinulla on uskonnon vapaus (ateismi), mutta muslimeilla ei ole (sharia)?

Jos olet toista mieltä, niin voit koittaa perustella sen helposti ymmärrettävään muotoon minulle ja lukijoilleni.

Anonyymi kirjoitti...

"Mielestäni monikulttuurisuus ei ole sitä, että Suomeen tuodaan kunniamurhia ja naisten ympärileikkauksia. Onko teistä?"

On.

Kumitonttu kirjoitti...

Niin no, Tikka tuon nyt tuossa tiivisti, että kyllä, monikulttuurisuus on erilaisten kulttuurien ja uskonnonvapauden hyväksymistä. Jos maahanmuuttoa tapahtuu muslimimaista, niin väistämättä mukana tulee islamia puhdasoppisesti tulkitsemaan pyrkiviä ja sitä kautta kunniamurhia (ja ympärileikkauksia). eli vastaus on sama kuin Tikalla eli "On".

Tämä oli alkuperäinen kirjoitukseni aihe, että te supervihreät pesunkestävät suvakit puhutte monikulttuurisuudesta, mutta tarkoitatte kolonialistista monokulttuuria. Tosin tällä kertaa haluatte muuttaa emämaan siirtomaaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Miten sä, Otto, itse näet monikulttuurin?

Jos muslimin "kotiuttaa" länsimaiseksi niin onko kyseessä enää muslimi?
Kai muslimin on voitava saada toteuttaa omaa kulttuuriaan sen kaikissa muodoissa myös täälläkin?
Jos kulttuuriin kuuluu jotain, sanoisinko erikoisuuksia, niin ei kai niitä nyt kieltää voi täälläkään.

Kuitenkin nykyajan profeetat hokevat, että kaikki kulttuurit ovat yhtä hienoja.