perjantai 14. kesäkuuta 2013

Tatuoitu järjestyksen mies

Vasemmistoliitto siirtyi puoluekokouksessaan yhä lähemmäs vihreitä. Vasemmistoliiton puna-vihreässä tulevaisuuspaperissa perustulo, kasvisruoka ja ydinvoiman vastaisuus ovat etusijalla, teollisuus ja työpaikat jäävät vähemmälle huomiolle.

Viikonlopun puoluekokouksessa puoluejohto nuorentui ja linja vihertyi.

Tulevaisuuspaperin pohjalta on vaikea enää löytää eroja vasemmistoliiton ja vihreiden väliltä.

- Tämä kuvaa sitä maailmaa mihin vasemmistoliitto pyrkii. Ja se maailma on hyvin samantapainen kuin se maailma, johon vihreät pyrkivät, sanoo Pernaa.

Matti Harjuniemi Rakennusliitosta tulkitsee värin nyt vaihtuneen ratkaisevasti verrattuna esimerkiksi vasemmistoliiton SKDL:n vuosiin.

- Se oli reilusti punainen, se oli köyhien asialla oleva ja pienipalkkaisten ja vähäväkisten ihmisten asialla oleva liike, ja haki nimenomaan sieltä oman pontimensa. Nyt tässä määrittyy vähän muista lähtökohdista puolueen peruslinja.

- Eli vihreästä?

- Juuri näin.

Muutos näkyy jo Ylen kannatusmittausten taustaluvuissa. Parikymppisten joukossa vihreät ja vasemmistoliitto ovat yhtä suosittuja ja työntekijöiden keskuudessa kokoomuskin on suositumpi kuin vasta sijalla neljä oleva vasemmistoliitto.
Paavo Arhinmäki ei ole ideologi vaan pragmaatikko, jonka koko poliittinen ura perustuu agressioon. Suurempaa ristiriitaa on vaikea kuvitella kuin Arhinmäen siirtyminen kuokkavieraista puolueensa presidenttiehdokkaaksi. On hyvä huomata, että koska Arhinmäki ei tunne sosialismin sisältöä, hän toimii vaistonvaraisesti. Ja mihin sosialisti siirtyy vaistonvaraisesti? Vihreisiin.

Arhinmäen poliittiset juuret löytyvät taistolaisuudesta, Esko-Juhani Tennilän eduskunta-avustajana. Toinen tunnettu taistolainen, Satu Hassi, on ollut Vihreissä jo vuosikausia. Vaikka Osmo Soininvaara ei olekaan tullut tunnetuksi siitä, että olisi koskaan kannattanut taistolaisia, on syytä ymmärtää, että hänen puolueensa kannatus nojaa sivilikeiltä lainattuihin aatteisiin:
Teknokraatit vastustavat länsityylistä demokratiaa, ja uskovat kyvykkään eliitin tietävän, mikä on kansalle parasta.
Kansalle parasta on luonnollisesti millimetrin tarkka ohjailu elämän kaikilla osa-alueilla. Sosialismi.net tarjoilee tämän perjantain huumorit, jos joku jaksaa lukea. Arhinmäki on samanlainen vitsi kuin käsivartensa tatuointi.

Ei kommentteja: