Näin meillä, entä teillä?

Entinen EU-komissaari ja työväenpuolueen johatajan Neil Kinnockin (s. 1942) poika Stephen on todellinen monikulttuurisen Euroopan irvikuva. Tämä englantilaisen paronin poika asuu Tanskassa, mutta maksaa veronsa Sveitsiin. Stephenin vaimo on tanskalainen milffi,  sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Helle Thorning-Schmidt. Laskelmien mukaan perhe on säästänyt noin 50.000 euroa vuodessa. Se on kohtuullinen määrä rahaa, kun muistetaan että suomalaisen keskipalkka ennen veroja on karvan verran matalampi, jos mukaan lasketaan sotu- ja eläkemaksut. Stephenin äiti, entinen euroedustaja, ja isä saavat EU:lta melkein 200.000 euron eläkkeet vuodessa, mikä on sekin hulppea summa rahaa.

Stephen työskentelee Maailman Talousfoorumissa (WEF), joka on ylikansallisen päätöksenteon eittämätön tunnuskuva. Tanskan sosiaalidemokraatit ovat tarjonneetkin lamalääkkeeksi kansalleen yhä uusia veronkorotuksia, vaikka Tanskassa on jo maailman korkein veroaste. Samaa myrkkyä tarjoaa Jyrki Katainen. Veronkorotus ei ole koskaan hyvä ajatus, mutta varsinkaan silloin kun veroilla ei luoda mitään uutta, siis investoida, ei veroja pitäisi lähtökohtaisesti koskaan nostaa. Ne verot, joita käytetään tulontasauksiin, liikkuvat nekin, ja huonoina aikoina tasattavaa on vähemmän. Alkaa jotenkin näyttää siltä, että verot kuluvat valtavan virkamiesaatelin elättämiseen. Mihinkään muuhunhan ei rahaa tunnu riittävän. Ei riitä sairaaloihin, ei lääkäreille, ei hoitajille, ei kouluille, ei opettajille, ei kouluruokaan, ei katujen kunnossapitoon, ei puistojen siistimiseen, ei armeijaan, ei varusmiehille, ei vankiloihin eikä poliisille.

90-luvun laman jälkeen Suomessa muutettiin parlamentin toimintaa siten, että yksinkertaisella enemmistöllä pystyy maan juoksevia asioita hoitamaan. Siihen asti tarvittiin määräenemmistöä jopa verolakien muuttamiseen. Vanha laki oli toimiva, kun torjuttiin idästä noussutta uhkaa, mutta se muuttui kankeaksi kuin tuore vainaja, kun piti torjua "läntistä uhkaa" eli kaupan esteiden karsimista. Päätös oli hankala vasemmistolle, koska se lisäsi parlamentin valtaa ja vähensi ulkoparlamentaaristen etujärjestöjen valtaa. Sosialistit kuitenkin suostuivat Ahon ja Viinasen ehdotukseen, koska vasemmisto oli vuosikymmeniä asiaa ajanut. Kun ajat muuttuivat, porvarit käyttivät tilanteen hyväkseen ennen kuin vasemmisto ehti kissaa sanoa.

Kun ay-liikkeiden valta mureni laillista tietä, jatkoivat työnantajat vielä liittopomojen nenän hieromista asfalttiin pistämällä paperitehtaat työsulkuun. Tällä päätöksellä koko Suomen elinkeinorakenne ja erityisesti metsäteollisuus hyppäsi kymmenen tai ehkä 15 vuotta ajassa eteenpäin, sillä paperiliiton vaatimuksiin jatkuvasti suostumalla toimiala ajoi hiljalleen kohti hidasta tuhoaan. Vaikka paperin vientimäärät ovat laskeneet huippuvuosistaan, alaa johdetaan Suomesta käsin. Vaihtoehtona olisi ollut hidas ajautuminen ulkomaisten pankkien käsiin, kuten autoteollisuudelle kävikin.

Euron kriisin ydin on samanlainen kuin Suomen 90-luvun lamassa. Työnantajat olivat vähä vähältä myöntyneet yhä suurempiin kontolleen tuleviin taloudellisiin rasituksiin. Kansainvälinen kilpailu ja erityisesti rahoituksen vapautuminen paljasti nämä eurooppalaisten yritysten riesat, tai pitäisikö sanoa "hyvinvointiyhteiskunnan ominaisuudet". Kun kiinalainen aamulla herää, hän on valmis tarjoamaan työpanoksensa kansainvälisen rahan käyttöön nurkumatta. Nälkäinen voittaa aina lihavan. Viimeisten kahden vuosikymmenen aikana on tehty huonoa politiikkaa, ja nyt jälkiä yritetään peittää. Se on se syy, miksi kaikki poliitikot niin kiivaasti vaativat lisää säätelyä markkinoille.

Olin jo aika tottunut ajatukseen, että eniten inhoamani suomalainen on ja säilyy Osmo Soininvaarana, mutta viime aikoina Jyrki JJ Kasvi on aktiivisesti tavoitellut tuota vielä varsin tuntematonta manttelia. Ykähän asiasta jo kirjoitteli eilen sujuvin sanakääntein (Helpot selitykset ja toisten rahat), mutta tänään JJJ Kasvi oli jo ehtinyt ryvettää itsensä uudestaan (Räiskintää ja räiskijöitä). Kasvi haluaa - älkää naurako - käsiaseisiin RFID-sirut, jotta poliisi voisi oven takaa karkistaa, onko piiritetyssä asunnossa rekisteröityjä käsiaseita.

Kasvi haluaa aseille vuosittaiset katsastukset, aseenkäyttökurssit (eikö armeija enää sellainen ole?) ja kansallisen rekisterin aseenkäyttäjistä. Lyhyesti sanotuna lisää valvontaa ja lisää maksuja. Tämä Kasvin kommentti vetää mielen mustaksi: Joka tapauksessa poliitikkojen on tehtävä jotain. Siksi meidät on valittu, että me reagoimme yhteiskunnan ilmiöihin ja muutamme lainsäädäntöä tarpeen mukaan. Kasvi haluaa jostain syystä ymmärtää poliitikon aseman väärin. Poliitikon tehtävä ei ole tunkea nokkaansa toisten asioihin. Poliitikkojen tehtävä on huolehtia, että valtio on ihmisiä varten eikä päinvastoin. Hirvittävintä tuossa Kasvin kirjoituksessa on se, että hän silmää räpäyttämättä haluaa kumota yhden perustuslaillisen oikeuden: yhdistymisvapauden. Tuosta vain.

Jos Suomi jotain tarvitsisi, niin lainsäädäntö pitäisi tehdä huomattavasti nykyistä yksinkertaisemmaksi ja väljemmäksi. Jokainen laki tulisi saattaa yhdenmukaiseksi sille ajatukselle, että vapaus on merkittävämpi yhteiskunnallinen voima kuin tasa-arvo.