torstai 26. elokuuta 2010

Mörönkarkoitus

Yleisradio uutisoi (Kesän helteillä ja Pakistanin tulvilla yhteinen selittäjä), että suihkuvirtauksien "tukkeutuminen" aiheutti kuluvan vuoden pitkän korkeapaineen alueen Venäjän yllä. Amerikkalaisissa säätiedotuksissa on vuosia näytetty suihkuvirtauksien reitit katselijoille. Suomessa Ilmatieteenlaitos edelleen keskittyy näyttämään korkea- ja matalapaineen keskusten kehittymisiä ja liikkumisia. Suomen alue on tunnetusti matalapaineen keskusten hautuumaa, ja senpä takia Suomessa säätilat ovat kovin vaihtelevia. Viikko epävakaata ja viikko hellettä/pakkasta on tavanomainen paikallinen säätila.

Tietysti Ylen uutisissa on pakollinen aivopesun osio, jossa kerrotaan, että "ilmastototieteilijät" nyt tutkivat, aiheuttaako "ilmaston lämpeneminen" tai hiilidioksidipitoisuuden kasvu suihkuvirtausten "tukkeutumisen". Tuskin tarvitsee olla edes suutari lestissään, jos ennustaa, että "tutkimusta" varten tarvitaan aivan saatanasti lisää "tutkimus"apurahaa.

Toinen asia, josta tulee vielä monet naurut on seurata ilmastohyperventiloitsijoiden selityksiä omalle toiminnalleen. Tähän asti he ovat kiivaasti pakottaneet kaikkia maksamaan omien pelkojensa laimentamisesta järjestämällä päästöoikeusjärjestelmän. On mielenkiintoista seurata, miksi nämä samat maailmanlopun ennustajat eivät itse ole eläneet kuten ovat muilta edellyttäneet. Kun omien toimien kaksinaismoralismi alkaa vähitellen paljastua, oletan, että he kieltävät toimineensa kaksinaismoralistisesti. Mikään yllätys ei tietenkään ole, että he kieltävät oman toimintansa kaksinaismoralistisen luonteen. Enpä ole koskaan tavannutkaan ihmistä, joka myöntäisi toimineensa kaksinaismoralistisesti. Sen tunnustaminen itselleen on yhtä vaikeaa kuin minkä tahansa oman virheen.

Jos mietitään kieltolakia, niin mikään salaisuus ei tietenkään ole, että eliitti kiersi kieltolakia aina halutessaan. Jos ei muuten, niin matkustamalla ulkomaille. Kun Paasikiven johtama valtuuskunta palasi Tarton rauhan neuvotteluista, Tulli halusi tutkia matkustajien tavarat. Paasikivi järjesti ns. korkeimman kautta, että he saivat tuoda juomansa ja muut ostoksensa maihin. Se, että poliittiset päättäjät ja raittiusaktiivit kieltävät muilta juomisen, mutta juovat itse niin halutessaan, on kaksinaismoralismia. Ihminen toimii epärationaalisesti kun omat pelot ja mielihalut kohtaavat.

Ei kommentteja: