sunnuntai 15. elokuuta 2010

Vaaliennuste

Tuli luettua kannesta kanteen Iltalehti ja Ilta=Sanomat eilen. Yhden lievästi huvittavan havainnon tein: kaikki haastatellut naiset olivat yhtä poikkeuksestta nuoria ja kauniita (Kata Kärkkäinen, Satu Taiveaho, Susanna Laine, Satu Tuomisto, Helena Karihtala, Tanja Karpela) ja miehet puolestaan niitä, joilla on valtaa (Stubb, Harkimo, Wahlroos, Kaikkonen). Iltapäivälehtiä tehdään näemmä lukijoiden maun mukaan toisin kuin ns. aamulehtiä. Mukavaa on, että kansa osoittaa olevansa oikeilla jäljillä, vaikka tärähtäneistö väsymättä uurastaa vesimeloni-politiikkansa eteen. Ei vaan kansa syty.

Sama esimerkki on luonnollisesti Matti Putkosen ero Urpilaisen johtamasta vihertyneestä demarilinnakkeesta Timo Soinin jätkäsakkiin. Tulemme näkemään, miten hyvää työtä Putkonen Perussuomalaisten eteen tekee, mutta esimerkiksi Osmo Soininvaaran ensireaktio oli sangen paljastava. Oletan, että varsin moni porvari saattaa yllättää itsensä ja äänestää Perussuomalaisia, jotta Soinin porukka nousisi Vihreitä suuremmaksi puolueeksi. Monen porvarin mielestä vasemmisto on vähemmän vaarallinen, jos sen aate ei ole punavihreä vaan kansallismielinen. Porvarimiesten siirtyminen Soinin tueksi vaatii ainakin sen, että aivan loppuun asti Perussuomalaiset haastaa Vihreät tai pysyy gallupeissa jopa sen edellä. Vihreisiin verrattuna Pers-suomalaisilla on se etu, että heidän äänestäjänsä myös menevät uurnille. Moni cityvihreä protestoi omaa puoluettaan (ydinvoimapäätös) nukkumalla vaalit. Toinen edellytys porvarituen saamiseksi on se, että SDP ei ole nousemassa pääministeripuolueeksi. Veikkaanpa, että Vihreiden on pakko kaivaa koipussista Osmo Soininvaara torjumaan Halla-ahon triumfia Helsingissä.

Soininvaaran kommenttiosiolla ylimielinen Uschanov väittää, että Persujen maailmankuva, jossa aurat kyntävät maata, sorvit ujeltavat konepajoissa ja koivu kiehuu selluksi on väärä. Uschanovin mukaan 7/8 osaa Suomen kansantuotteesta tulee palveluista ja 9/10 työvoimasta pesee paitoja toisilleen, ja sitä Persujen romantisoimaa maailmaa ei enää ole. Vasemmistolaisten talouskäsitys on tunnetusti surkea - eiväthän he muuten vasemmistolaisia olisikaan. Vaikka siis raskas teollisuus ja erityisesti konepajat eivät paljoa työllistä, ne hotkaisevat puolet kaikesta sähköstä. Sähkön kulutus kuvaa kaikista parhaiten hyvinvointia. Kiinan kansantuotteen kasvua on turha seurata - seuratkaa öljyn kulutusta.

Uschanovilta jää ymmärtämättä yksi ja sen mukana kaikki: raskas teollisuus myy tuotteensa ulkomaille. Ulkomailta saadaan valuuttaa, jolla voidaan ostaa tänne autoja, telkkareita ja muuta tavaraa, jota Suomessa ei kilpailukykyisesti valmistaa. Raskas teollisuus myy tuotteitaan noin neljän miljardin edestä joka kuukausi. Vielä pari vuotta sitten UPM yksin kuskasi Suomeen 700 miljoonaa euroa joka ikinen kuukausi. Se on järkyttävä määrä rahaa, joka leviää metsänomistajien kautta tähän yhteiskuntaan.

Suomettuneisuuden aikana kaikkialla esitettiin Itä-Saksaa komentotalouden mallimaana. Se oli työläisten paratiisi, joka pääsi melkein yhtä hyvään elintasoon (hah!) kuin länsisaksalaisilla oli. Ilman Neuvosto-Venäjän massiivista (sotilas)tukea ei maa olisi tietenkään ollut kuin varjo, mutta tiedättekö, mikä oli tämän soininvaaran-uschanovin ihannevaltion suurin kovan valuutan tuloerä? Ihmiskauppa, kuuluu vastaus. Itä-Saksa antoi läntisten sukulaisten ostaa tavaroita valtion valuuttakaupasta itäsaksalaisille. Myynnissä oli jopa autoja ja taloja! Toinen suuri erä oli ihan puhdas ihmisten myyminen. Tavallisesta Horstista tai Gretasta Itä-Saksa sai joitain kymmeniä tuhansia, mutta maineikkaista tai muuten tärkeistä ihmisistä Länsi-Saksan hallitus joutui maksamaan toista miljoonaa markkaa.

Amerikassakin vaihtuu valta, kun seuraavat presidentinvaalit pidetään. Obama meni töpeksimään niin raskaasti, että mikään teflonkilpi ei enää miestä pelasta. Obama nimittäin antoi tukensa, tai hänen väitettiin niin tehneen, moskeijan rakentamishankkeelle Ground zeroon. Niin noloa loppua en olisi uskonut Obaman saavan, mutta hyvä näin. Obama ei jäljellä olevan kautensa aikana saa enää yhtään mitään läpi, koska demokraatit varovat leimautumasta Obaman käsikassaraksi. Yhdysvallat jättäytyy pois kaikesta ilmastohumpasta ja Eurooppa seuraa perässä.

2 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Tulevien vaalien vaiettu salaisuus on se, että Soinin jätkäporukka saa eniten ääniä entisiltä kokoomuslaisilta, jotka nenäänsä pidellen paskat välittävät Soinin vasemmistopopulismista ja äänestävät Persuja.

Persujen äänestäminen on kuitenkin hyväksyttävä tapa muistuttaa oman puolueen johtoa kuolevaisuudesta ja siitä, että veronkorotuksilla ja vasemmistoliberalismilla on rajansa.

Kokoomuksen hallituskaudella verot yleensä nousevat.

En ole aikoihin lukenut Soininvaaran blogia, mutta Uschanovin hybrikseen olen törmännyt aiemminkin. Talousasioissa vasemmisto on heikoimmillaan ja tähän tunnettu vasemmistokriitikko kompastuu.

Ylimielisyyteen kompastui myös Barack Obama, joka ei lainkaan tuntunut ymmärtävän, mistä kenkä puristaa Ground Zero -moskeijassa.

Kumitonttu kirjoitti...

Terve Vasara! Vaiettu totuus on kuvaavasti sanottu. Sellainen näppituntuma on tullut, että Persut ovat nousemassa nimenomaan tasa-arvoisen vihreän feministipolitiikan vastavoimaksi miesten ajatuksissa. Puoluekentän vasemmassa laidassa vuoto on jo tapahtunut, mutta ensimmäisiä merkkejä näkyy, että myös porvarimiehet ovat odottavalla kannalla. En ole nähnyt asiaa koskevaa analyysia missään mediassa, vaan jatkuvasti puhutaan "demarien perälaudan vuotamisesta". Tai eihän media alkuun puhunut edes siitä vaan pelkästää äärioikeiston noususta, mutta kaipa ne blogeja seurasivat, kun täällä alettiin puhua siitä, kuinka Persujen kannattajat ovat perinteistä työväkeä.