maanantai 7. lokakuuta 2013

Vähäosaisen etu ei ole empaattinen hyväosainen

Satuin lukemaan kirja-arvostelun jostain ilmastonlämpiämistämuutosta käsittelevästä kirjasta. kirjan kirjoittajat olivat Esko Seppänen ja Ilkka Taipale ja se käsitteli eutanasiaa. Se oli vastaavantyylinen evankeliumi kuin nämä Intokustannuksen julkaisemat kirjat. Kaikissa noissa on yhdistävänä tekijänä kulttuuristen erojen väheksyntä tai suoranainen länsimaisen kulttuurin halveksunta sekä ahdistava järjenkäytön puute. En väitä että ihminen joka kannattaa suunnitelmataloutta ei voisi olla elämänkokemukseltaan viisas tai kognitiivisesti älykäs vaan hän ei ole looginen. Ihminen joka pitää todennäköisenä ihmisen polttamien fossiilisten polttoaineiden tuhoavan maailman tai kuvittelee sukupuolten olevan yhdenvertaisia tai taloudellisen toimeliaisuuden olevan seurausta viranomaissäätelystä ja valvonnasta voi siis hyvinkin olla huippuälykäs ja vaikka miten empaattinen, mutta hän ei ole johdonmukainen arvioidessaan kerättyjä havaintoaineistoja. Suomalaisista korekasti koulutetuista lääkäreistä noin 60% uskoo Jumalaan, kertoo Lääkärilehdessä 37/2013 (Terveyden henkistä ulottuvuutta etsimässä, Tuula Vaskilampi, Ikali Karvinen, Jussi Kauhanen) julkaistu artikkeli. Kyseessä on siis korkeimman luonnontieteellisen koulutuksen saaneista ihmisistä, joiden älykkyysosamäärä kuuluu ylimpään viiteen prosenttiin, poikkeuksetta.

Mainitsemassani kirja-arvostelussa todettiin jotain siihen malliin, että "Esko Seppänen ja Ilkka Taipale ovat kunnostautuneet pitkään vähäosaisten puolustajina". Minusta on hämmästyttävää, että yhä edelleen vasemmistolainen ajattelutapa on "inhimillinen" ja "empaattinen" ja "avarakatseinen" oikeistolaisen ajattelutavan ollessa "tunkkainen", "itsekeskeinen" ja "raadollinen". Historia opetti meille 1900-luvulla (ja sen jälkeenkin eurokriisissä), että sosialismi johtaa henkisen romahduksen kautta moraaliseen tyhjiöön ja taloudelliseen tuhoon. Suomen sosialistinen hyvinvointiyhteiskunta on jo kolmannella portaalla, vaikka sitä ei vielä kaikki olekaan tajunneet. Suomen valtion velkaantumisen pysäyttäminen tapahtuu äkkijarrutuksella ja silloin kaikki irtain lentelee pitkin poikin matkustamoa. Valtio joka tukahduttaa kaikkein eniten lisäarvoa tuottavan kansanosan ja pakottaa sen verotuksella muuttamaan työnteon lomailuksi ja laiskotteluksi ei tietenkään voi menestyä niiden yhteiskuntien kanssa, jotka ajattelevat asiaa toisella tavalla.

Seppäsen ja Taipaleen väsynyt jälkikommunistinen yhteiskunnallinen ideologia on ihmisiä alistava, luokittelee ei-länsimaiset ihmiset rasistisesti älyllisesti ja fyysisesti laiskemmiksi ja on moraaliltaan ala-arvoinen sallien toisten ihmisten omaisuuden sosialisoimisen hyvään tarkoitukseen perustuen. Tsekkiläinen hiukkasfyysikko Lubos Motl bloggaa Ranskan sosialistisen presidentin Hollanden tehneen uuden lakiesityksen, jonka mukaan ranskalaiset yhtiöt voidaan käytännössä sosialisoida valtion omistukseen. Lukekaa Motlin kirjoitus, jos ette usko tai haluatte tarkempia yksityiskohtia aiheesta. Käsittämättömintä on, että kommunismin romahduksesta ei ole kulunut edes yhden sukupolven vertaa, ja jo nyt vasemmisto roikkuu kaksin käsin vallassa aikomatta luopua siitä vapaaehtoisesti. Ennen täydellistä romahdusta se vielä säätää kaikki oman kaatumisensa jouduttamista nopeuttavat toimenpiteet laittomiksi.

On mielenkiintoinen ajatusleikki pohtia, mitä kaikkea seuraavissa yhteiskuntamalleissa tullaankaan näkemään. Hyviä ideoita ja ajatuksia vinkkasi blogisti Tikka näillä kahdella kirjalla:

Elämää hyvinvointivaltiossa (Henri Heikkinen ja Antti Vesala)

Unelmista painajaiseksi - kuinka hyvinvointivaltio syö itse itsensä (Wille Rydman)



1900-luvulla yli puolet ihmiskunnasta asui erilaisissa tuhoutuneissa sosialistissa yhteiskunnissa, ja poikkeuksetta ne kylvivät ympärilleen tuhoa ja kurjuutta. Sukupolveni edustajat muistavat, miten koulun taksvärkissä kerättiin rahaa Angolaan ja muihin kommunistimaihin, joissa ihmiset näkivät suoranaista nälkää jatkuvan aliravitsemuksen lisäksi. Kun 1990-luvulla lähes kaikki vapauttivat talouttaan, niiden kansalaiset yllättävän nopeasti vaurastuivat ja pääsivät paremman terveydenhuollon piiriin. Kun tätä yksinkertaista tosiasiaa miettii, niin voi olla tyhmä tai viisas, älykäs tai ei, niin vain epälooginen ajattelutapa voi tuottaa sellaisen johtopäätöksen, että sosialismi ajaisi vähäosaisten etua.

21 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olet aika julma Seppäselle, onhan se alkanut kaveeraamaan Iiro Viinasen
kanssa, ja ainahan noita besservissereitä on riittänyt, ja tulee riittämään.

Oppii vaan tuntemaan vihollisensa,
josta kuvaelma linkissä.

http://thepointman.wordpress.com/2013/05/10/some-thoughts-about-policy-for-the-aftermath-of-the-climate-wars/

Ilkka

Professori kirjoitti...

Mielenkiintoista kuulla, että lääkäreistä 60% uskoo Jumalaan. Käsittääkseni ainakin luonnontieteiden tutkijoista merkittävästi pienempi joukko jakaa saman maailmankatsomuksen. Tarkalleen ottaen tuntemistani tutkijoista vain muutamalla on jonkinlainen jumalusko. Mutta tilastotietoa nimenomaan suomalaisista tutkijoista minulla ei ole käytettävissäni. Sen sijaan koko maailman tutkijoista luku oli muistaakseni 15% tienoilla ja sitä alhaisempi, mitä kovatasoisemmista tutkijoista oli kyse.

Anonyymi kirjoitti...

Suomi on maa ja sosialismi/fasismi on systeemi, jossa ahkeruudesta rangaistaan. Miksi siis olisin ahkera, kun minun ei selvästi haluta sitä olevan?

Tämän vuoksi olenkin päättänyt, että kun saan asuntolainan maksettua, alan tehdä töitä vain kaksi päivää viikossa. Bruttotuloni laskevat luonnollisesti 40 prosenttiin nykyisestä, mutta nettopalkka vain 50%. Koska työmatka-ajoa myös on tuolloin 40% nykyisestä, säästän bensakuluissa.

Miksi siis enää viiden vuoden päästä hoitaisin nykyiset 125 potilasta viikossa? Hoidan vain 50 ja pidän viisi vapaapäivää viikossa.

Ai niin, valtio on maksanut kalliin koulutukseni. Siksikö minun pitäisi uhrautua?

Ei. En pyytänyt valtiota maksamaan koulutustani. Olisin voinut maksaa sen itsekin tilanteessa, jossa verotus olisi alempi. Isänikin olisi voinut maksaa koulutukseni, jos verotus olisi ollut alempi.

Kaiken lisäksi kaksikymmentä vuotta sitten saamani koulutus maksoi nykyrahassa 26666€. Eli suurin piirtein saman verran kuin maksan erilaisia veroja yhden vuoden aikana. Olen siis maksanut velkani yhteiskunnalle jo kaksikymmenkertaisesti.

- lääkäri -

Anonyymi kirjoitti...

Toisaalta siirtyminen yksityispuolelle houkuttelisi myös. Tienaisin nykyisen nettopalkkani verran rahaa ottamalla yksityispuolella vastaan 155 potilasta nykyisen 525:n sijaan.

Jos ja kun ahkeruus on kansanvihollisen ominaisuus, miksi vartavasten haluaisin olla kansanvihollinen? Miksi en vetäisi lonkkaa niin kuin suurin osa suomalaisista tekee.

- lääkäri -

Anonyymi kirjoitti...

Ai niin, uskon muuten siihen J...aan. Se katastrofaalisen huono tuuri, joka minua konstantisti vaivaa ei selity muulla kuin sillä, että minua rangaistaan isien teoista kolmen tai neljän polven takaa.

- lääkäri -

nimimerkki kirjoitti...

voisi olla jopa tervettä laatia pamfletti " Potilaana veronmaksaja - kaikuja hv-valtion (hyvinvointivaltio, en vaa jaksanut sitä tohon kirjottaa siksi lyhennelmä) pitkien ankeiden käytävien seiniltä.

Anonyymi kirjoitti...

Ai niin. Vasemmisto huutaa jatkuvasti, että lääkäreitä tulisi kouluttaa niin paljon, että lääkäreitä olisi työttömänä. Siten kaikkiin julkisen terveydenhuollon virkoihin saataisiin lääkäri eikä "lääkäripulaa" olisi.

No, meidän naapurissamme Venäjällä koulutetaan lääkäreitä suurin määrin ja nämä lääkärit saavat tulla käytännössä täysin vapaasti ja ilman kielitaitovaatimuksia töihin Suomeen. Tämä ei kuitenkaan ole lääkäripulaa korjannut vaikka lääkäreitä on Venäjällä pilvin pimein.

Mutta jos suomalaisia lääkäreitä sitten koulutettaisiinkin lisää, mitä sitten tapahtuisi. No, sitten kävisi niin, että minä voisin heittäytyä työttämäksi ja elellä makeaa elämää ansiosidonnaisella päivärahalla aina 400 päivää kerrallaan, sitten tehdä 90 päivää töitä ja olla taas toiset 400 päivää työttömänä. Minulla on sen verran kollega-kavereita, jotta voisimme tehdä ringin, jossa aina yksi olisi vuorostaan töissä ja kolme muuta ansisidonnaisella.

Se olisi mukava systeemi. Ehtisi harrastaa ja kaikkea.

- lääkäri -

IDA kirjoitti...

Neuvostoliitossa lääkärit eivät uskoneet Jumalaan. USA:ssa taas todennäköisesti enemmän kuin Suomessa.

Koko ateistinen arvoliberalismi on hyvin uusi ilmiö ja ehkä enemmän kommunismin äpärälapsi kuin klassisen liberalismin lapsi.

Noiden linkattujen kirjojen kirjoittajista Wille Rydman uskoo Jumalaan, Esko Seppänen ei.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos Ilkka, proffa, lääkäri ja Ida. Olen sitä mieltä että yhtään lääkäriä nykyistä enempää ei pidä kouluttaa, koska tarvitsemme muillakin aloilla korkeasti koulutettuja. Lääkärien keskimääräinen palkka on uuden tutkimuksen mukaan 6.400 euroa, ja alin desiili tienaa alle 4.000 ja ylin yli 8.000 euroa. Privapuolella palkka on vajaa tonnin korkeampi. Palkat eivät laskisi, vaikka kaikki, joiden ÄO ylittää 120, koulutettaisiin lääkäreiksi. Kun valtio tarjoaa terveyspalvelut maksutta, niiden kysyntä on loputon.

Tämä EU on siitä hyvä instanssi, että se tosiaan vihdoin viimein pakottaa suomalaiset poliitikot ottamaan kantaa, mitkä hoidot kuuluvat yleiseen julkiseen terveydenhuoltoon. Tästä voitaisiin käydä arvokeskustelua, mutta tuskin tullaan käymään. Median valta on niin kova, että poliitikot eivät uskalla puhua enää mistään (case James Hirvisaari).

Viittasin siis tutkimukseen, jonka mukaan reilut sata Kuopion lääkiksessä opiskelevasta nuoresta 60% ilmoitti uskovansa. Tarkoitukseni oli rinnastaa usko Jumalaan yhtäältä ja sosialistien "tiedeuskonto". Vasemmisto yrittää väittää, että he ovat parempia ja rationaalisempia kun eivät usko Jumalaan, vaikka - kuten totesin - usko johonkin tai jostakin ei ole kiinni älystä tai viisaudesta.

Anonyymi kirjoitti...

Noillahan voisi noissa alemmissa kuvissa olla melko tyylikkäät autotkin alla; mitä ne käsin vetävät. Viimeisessä kuvassa voisi myös olla nahkapehmusteet ja yksi monster-truck.

-U

Anonyymi kirjoitti...

Yksi seikka on epäselvä. Ihmisen hyötyenergia on pieni verrattuna vaikka bensiiniin tai kivihiileen (kts. EROEI), samoin tarkkuus koneeseen. Tavallaan markkinatalouden kriisin ylijäämän pitäisi kai näyttäytyä tällöin lähinnä kehittämisessä, viihteessä, taiteessa ja tieteessä – missä hyvänsä ylimääräisessä. Kuinka siis energiaa menee niin paljon hukkaan? Tähän markkinatalous ei pysty vastaamaan; samat sen kannattajat kritisoivat asioiden menevän hukkaan valtion toimesta. Tämä on mahdollista, mutta hukkaenergian toinen puoli on myös pysyvyyden luominen uudestaan. Eli instituutiot ja määräykset ovat siinä mielessä hyödyllisiä, ettei kaikkea tarvitse luoda alusta alkaen uudestaan. Tätä voidaan verrata blogiin, jonka esim. ulkoasua ei tarvitse koodata alusta alkaen itse. Ainoa vaihtoehto libertaareille on luoda aukoton lakijärjestelmä. Alkuun, jos libertarismi voisi vastata tähän: kuka vahvistaa sopimuksen, mistä peräisin sen tarkka ja aukoton laki, ja jos ei aukoton, niin kuinka rahoittaa virkavalta objektiivisesti, kuinka estää rahoitetun väkivaltajengin kasaantuminen...siis liian paljon vastattavaksi, että kyseessä olisi vakavasti otettava yhteiskuntamuoto.

-U

Anonyymi kirjoitti...

Missään, varsinkaan täällä, ei ole markkinataloutta, joten sitä on turha yrittää syyttää koetuista epäkohdista, vaikkapa energian hukkaan menemisestä.

Markkinatauloudessa tuommoista asiaa ei juuri voisi ollakaan, kun on jokaisen oma asia, mitä energiallaan tekee, eikä kenelläkään olisi valtaa eikä edes motiivia lähteä luonnehtimaan, että jossain käytössä energiaa hukataan ja jossain toisessa ei. Kuulostaa fasismilta.

Ja eihän energia mihinkään häviä, se muuttaa muotoaan. Näin opittiin yläaasteen fysiikan tunnilla.

t. Pörri

Anonyymi kirjoitti...

Mikset vain voinut vastata näihin esitettyihin kysymyksiin?

-U

Kumitonttu kirjoitti...

Jos minulta kysyt, niin vastaukset kysymyksiisi on esitetty lukuisissa libertarismia käsittelevissä kirjoissa eikä minulla valitettavasti ole mahdollisuutta tällä hetkellä käydä asiaa riittävän syvällisesti.

Minusta sinullakin on joku vastuu lukea omatoimisesti aihetta käsittelevää kirjallisuutta. Itse olen lukenut sosialismista ymmärtääkseni mistä siinä on kyse teorian ja käytännön tasolla. Luulen, että kovinkaan loni vasuri ei ole perehtynyt kannattamaansa ideologiaan tylsämielisiä poliittisia populistisia heittoja syvemmältä.

Anonyymi kirjoitti...

Selvä, voitko antaa jotain lähdettä vaikka siihen kysymykseen, että minua ja kavereitani hirveästi harmittaa tuo naapuritilallinen, ja me päätämme ilman rahasitoumusta antaa potut pottuina. Annatko jonkin lähdetekstin, jossa tämän toiminnan mahdottomuus olisi todennettu?

-U

Kumitonttu kirjoitti...

En ymmärrä kysymystäsi ollenkaan. Jos kaipaat hyvää kirjaa kannattamastani aatemaailmasta, lue päätekstissä mainitut kaksi kirjaa, Wahlroosin uusin kirja tai vaikkapa Friedmanin kirja Vapaus valita tai Hayekin kirja Tie orjuuteen.

Anonyymi kirjoitti...

Tämähän on teille sosialistinen maailma, uusi neukkula. Tämä kokemus vaatii perustelun, mikä olisi parempi. Eikä tämä kritisointi jää siihen, että jokin asia olisi huonosti, vaan se kyseenalaistaa koko yhteiskuntajärjestelmän. Tätä kai tarkoitat nimittämällä yhteiskuntajärjestelmäämme sosialistiseksi. Silloin on asiallista kysyä, onko teidän totaalisesti kritisoiva vaihtoehtonne miettinyt edes yksinkertaisia kysymyksiä.

Mikäli nimität yhteiskuntaa nimellä (jota se ei ole), sinun on pakko haluta muuttaa samalla ehdottomuudella ja tyystin sitä. Kuka nyt haluaisi sosialismissa elää. Siksi sinun on paljastettava parannusehdotuksistasi jotain, eikä vain kitistävä - tämä on ehdottomuutesi seuraus.

Kysynkin: miten libertaarisessa yhteiskunnassasi olisivat poliisit tai objektiivinen oikeustaho rahoitettu?

-U

Anonyymi kirjoitti...

-U voisi ihan itsekin tutustua liberalismiin kirjallisuuden kautta. Esim. von Mieses ja Hayek ovat hyviä, joista aloittaa. Rand on hieman radikaalimpi ja kutsuukin omaa liberalismiaan objektivismiksi.

Poliisi ja tuomioistuin rahoitettaisiin Randin mukaan vapaaehtoisilla maksuilla. Joka ei maksa, ei pääse niiden palveluksista osalliseksi.

Taloustieteilijänä kunnostautuneen Von Miesesin mukaan veroilla tietysti. Tätä näkemystä tuen itsekin. Libertaarille on erinomaisen tärkeää, että hänen omaisuutensa, ja muidenkin omaisuus, nauttii vahvaa suojaa varkaita ja sopimusrikkureita, sekä semmoisia vastaan, jotka kuvittelevat asiakseen yrittää äänestämällä saada sen itselleen tai nimeämälleen taholle käytettäväksi.

t. Pörri

Anonyymi kirjoitti...

Ei U lue liberalistien kirjoittamia kirjoja. Vasemmisto lukee vain omia kirjojaan, koska muiden kirjat ovat "valhetta ja vilisevät virheitä". :-D

- lääkäri -

Anonyymi kirjoitti...

Voisin lukea, jos aikaa olisi ja kiinnostusta. Minua ei siis hirveästi kiinnosta minkään historio-poliittisen järjestelmän kirjoitukset. On kai tämäkin yhteiskunta aika hyvä elää lääkärillekin. Minä ymmärrän harmisi vertailuna, miten paljon sinulla voisi olla. Toisaalta en ymmärrä väärien perusteiden syytämistä sille, miksi sinulla ei ole niin paljon kuin voisi olla.

Voit myös tässä yhteiskunnassamme ajatella palkkaasi eri tavalla. Ajatella vaikka siten, että elämiseen tarvittava kulu on tonni suuntaan ja toiseen. Kaikki tämän päälle tuleva on puhdasta voittoa, millä voi tehdä ihan mitä tahansa huvittaa.

-U

Anonyymi kirjoitti...

U kirjoitti: "Voisin lukea, jos aikaa olisi ja kiinnostusta. Minua ei siis hirveästi kiinnosta minkään historio-poliittisen järjestelmän kirjoitukset."


Juuri näinhän kirjoitin. Vasemmistolaista ei kiinnosta kuin omat juttunsa.

"On kai tämäkin yhteiskunta aika hyvä elää lääkärillekin."

Kyllä. Sitä juuri tarkoitin. Se ei ole hyvä minulle nyt, kun olen ahkera, mutta se muuttuu minulle hyväksi, kun heittäydyn laiskaksi juuri niin kuin olen suunnitellut.

"Voit myös tässä yhteiskunnassamme ajatella palkkaasi eri tavalla. Ajatella vaikka siten, että elämiseen tarvittava kulu on tonni suuntaan ja toiseen. Kaikki tämän päälle tuleva on puhdasta voittoa, millä voi tehdä ihan mitä tahansa huvittaa."

Aivan. Ja nyt, kun heittäydyn työttömäksi, minulla on yllinkyllin aikaa käyttää tuo puhdas voitto oman itseni hyväksi.

- lääkäri -

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013100817582181_uu.shtml

-U