Näkyvimmät suomalaiset politiikan tutkijat, kuten Charly Salonius-Pasternak, Risto E.J. Penttilä ja Mika Aaltola, ovat kaikki avoimesti Suomen NATO-jäsenyyden puolella. Heitä kaikkia yhdistää se, että he ovat poliittisesti erittäin aktiivisia ns. liberaalin hegemonian kannattajia. Liberaali hegemonia on USA:n vasemman laidan poliittinen linja, joka tiivistyy Clintonin, Obaman ja Bidenin poliittisiin valintoihin.
Amerikkalaisista politiikan tutkijoista jotkut keskeiset henkilöt kuten George Friedman, John Mearsheimer ja Vladimir Pozner arvostelevat voimakkaasti Yhdysvaltain nykyistä ulkopolitiikkaa. Heidän mielestään USA:n 90-luvulta jatkunut yksinapainen maailmanvaltius on päättynyt. Luottamus Washingtoniin ja erityisesti dollariin on kadonnut.
Politiikan tutkijoiden menetelmien sijaan arvioin NATO-jäsenyyttä tässä kirjoituksessa liikkeenjohdon opein. Miten NATO-jäsenyyttä voidaan arvioida niillä samoilla menetelmillä ja työkaluilla, joilla yritykset ja kunnat tuottavat hyödykkeitä kuluttajien käyttöön. Miksi kunnalla ei ole omaa terveyskeskusta, palolaitosta tai vesilaitosta? Miksi kotitaloudet ostavat murtohälyttimiä koteihinsa? Miksi pojat ja tytöt käyvät armeijan?
1) Arvioidaan ensiksi NATO-jäsenyyden perusasioita: kuka sitä myy, mitä hän myy, kenelle sitä myydään ja missä? A) NATO-jäsenyyttä myyvät samat tahot, jotka kannattavat ylikansallisia instituutioita kuten YK, IPCC, WEF, EIT, EU ja EKP. USA:ssa NATO:a vastustaa Trump ja Suomessa Tuomioja-Halonen. Trump ei aloittanut yhtään uutta sotaa, koska hän edustaa isolationistista ajattelutapaa, kun taas Halonen-Tuomioja sinisilmäistä pasifismia, joka tähtäsi armeijan alasajoon Ruotsin tyyliin.
B) Läntisen hyvinvointiyhteiskunnan kannattajat julistavat edistävänsä maailman rauhaa, ihmisoikeuksia, vaurautta ja demokratiaa. Heidän perusajatuksensa on, että Neuvostoliitto ja Kiinan kommunismi päättyivät, koska ihmiset halusivat vapautta. Vapauden seurauksena he vaurastuvat ja tulevat onnellisiksi. Todellisuudessa ihmiset kyllästyivät kurjuuteen ja köyhyyteen. Vastoin liberaalin hegemonian oppeja, sekä venäläiset että varsinkin kiinalaiset ovat vaurastuneet vaikka hallinto on pysynyt autoritäärisenä. C) Liberaali hegemonia on sekulaari poliittinen ideologia, jonka edustajat naivisti uskovat, että maahanmuuttajat voidaan "kotouttaa" liberaaleiksi jakamalla rajalla opasvihko naisten oikeuksiin. 85% ihmisistä on uskonnollisia. Islam nostaa huipulle impulssiherkkiä, kouluttamattomia miehiä. Miksi he vapaaehtoisesti luovuttaisivat johtoasemansa sekulaarille korkeasti koulutetulle nuorelle naiselle, jollaisia läntiset johtajat yhä useammin ovat? D) Media käyttää suurta valtaa sekulaarin liberalismin suosion turvaamiseksi kansalaisten keskuudessa. Suomessa media puffasi 90-luvulla EU-jäsenyyden puolesta, sitten alkoi IPCC:n väitteiden edistäminen (mikä johti Saksan kaasuriippuvuuteen Venäjästä), joka jatkui euro-jäsenyydellä (Keynesin vasemmistolainen opinkappale), WEF:n koronapropagandalla ja nyt NATO-jäsenyydellä. Siis media ("espoolaismies raiskasi") rummuttaa uskottavien poliitikkojemme viestiä ("kaasuputki estää ilmastonmuutoksen") rauhasta ("Euroopassa EU on turvannut rauhaa 70 vuotta"). 2) Mitkä ovat NATO:n pahimmat kilpailijat? A) Jokaiselle uudelle tuotteelle pitää luoda kysyntä. Jos markkinoilla on jo vastaava hyödyke, markkinoille pääsy on huomattavasti helpompaa uusille yrittäjille, kun ensimmäiseksi tullut on avannut ladun. NATO:n suurin kilpailija on "hyvin ollaan tähänkin asti pärjätty ilman". Vanhempi sukulaiseni sanoi 70-luvulla, että kukaan ei voi olla niin laiska että tarvii televisioon kaukosäätimen tai etteikö voi puhelinsoiton sijaan kävellä naapuriin katsomaan onko siellä kukaan paikalla. Maanpuolustuksessa saman asian ajaa reserviin perustuva asevelvollisuusarmeija. B) Venäjä tarjoaa puskurivaltioilleen rauhaa - ei suojaa. Samoin kuin USA myös Venäjä haluaa käydä sotansa omien rajojensa ulkopuolella, minkä vuoksi molemmat ajattelevat naapurimaidensa muodostavan puskurivyöhykkeen. Ne eivät oikeasti ole itsenäisiä valtioita, vaan joutuvat ottamaan huomioon suuren naapurinsa strategiset edut. USA on painostanut historian kuluessa Kanadaa, Kuubaa ja Meksikoa kauempana olevista maista puhumattakaan. C) Islamisaation ongelma maan sisäiselle turvallisuudelle on todellinen ongelma, johon NATO ei tarjoa minkäänlaista suojaa. Muslimit eivät luonnollisestikaan koe NATO:n antavan heille suojaa, vaan he hakevat turvaa omista moskeijoistaan. Kun väestöstä 10-20% on muslimeita, he ryhtyvät kaupunkisotaan poliisia, santarmeja ja jopa armeijaa vastaan. Ruotsin kehitystä seuraamalla voi arvioida, kumpi on realistisempi uhkakuva yhteiskunnalle: Venäjä vai islamisaatio? 3) Ketkä hyötyvät NATO-jäsenyydestä eli minkälaisia asiakasryhmiä voidaan erotella? A) Yhteiskunnan militarisoimisesta hyötyy ennen kaikkea poliitinen vasemmisto. Kuten yllä totesin poliittisessa vasemmistossa on sinisilmäinen pasifistisiipi, jota Stalin kutsui hyödyllisiksi idiooteiksi. Jos se porukka jätetään pois, jäljelle jäävät ne, jotka kannattavat hyvinvointivaltiota, jota Bernie Sanders kutsui "Nordic form of socialism" tai Jonah Goldberg "liberaaliksi fasismiksi". B) Toinen itsestään selvä ryhmä on USA:n aseteollisuus. Se on vaikutusvaltainen lobbaaja Washingtonissa, jossa johtavat poliitikot ovat kerta toisensa jälkeen osoittautuneet olevansa persoja rahalle. Siinä missä Venäjän armeija jäi uusimatta korruption takia, Yhdysvaltain armeijalla ei ole rahasta puutetta korruption takia. C) Kolmas ryhmä on sananvapauden vastustajat, jotka hyötyvät NATO-jäsenyydestä. Maahan saadaan asevoimat, joille suomalaiset eivät ole veljeskansaa. Ammattisotilas ampuu kenet komentaja käskee. Toivotaan että Suomessa ei tapahdu kansannousua, jos vaikka iskisi energia- tai ruokapula tulevaisuudessa ja kansa lähtisi mellakoimaan kaduille. 4) Mitä vahvuuksia ja uhkia NATO-jäsenyys tuo mukanaan? A) NATO-jäsenyyden puolustajat väittävät, että Suomi pääsee Yhdysvaltain ydinaseen luoman sateenvarjon alle turvaan. Venäjä on ilmoittanut, että se varaa itselleen oikeuden käyttää ydinasetta sekä ensi-iskussa että puolustautuakseen. Suomen NATO-jäsenyys helpottaa NATO:n kykyä heikentää Venäjän ydinase-sukellusveneiden kykyä operoida Kuolasta Norjan meren kautta Yhdysvaltain rannikolle, mikä on Venäjän keskeisin uhkakuva amerikkalaisten silmissä. Yhdysvallat on puolestaan ilmoittanut, että se ei käytä ydinaseitaan sen enempää hyökätäkseen kuin puolustautuakseenkaan. On mahdotonta kuvitella että yksikään amerikkalainen presidentti lähtisi laajentamaan ydinsotaa. Siksi heillä on niin musertavan ylivoimainen perinteinen aseistus. Ydinasesuojaa Suomi ei siis saa, mutta saa samalla tapaa parhaat aseet käyttöönsä kuin Ukraina (joka ei siis ole NATO-maa). B) Suomen lisäksi Turkilla on NATO-maana asevelvollisuuteen perustuva armeija. Koska Turkin ja muun Euroopan arvopohja on niin erilainen, on vaikea kuvitella että Suomi valitsisi Turkin linjan ja luottaisi suureen reserviinsä, vaan yleisen asevelvollisuuden aikakausi päättyy. Sen jälkeen Suomi olisi todellakin täysin riippuvainen siitä, pysyykö USA Euroopassa NATO:n tukena. C) NATO-jäsenyys antaa poliitikoille huikeita uramahdollisuuksia. NATO:n nykyinen johtaja norjalainen Stoltenberg on taustaltaan työväenpuolueen mies, ja siirtyy seuraavaksi Norjan keskuspankin johtajaksi. Samoin armeija rupeaa kiinnostamaan työnantajana varusmiehiä, joille ura NATO:n päämajassa houkuttelee. Onhan se nyt eri asia lentää Brysselistä käsin kauko-ohjattua dronea Ukrainassa kuin toimia nurmiporana Vekaralla räntäsateessa. D) Pahin uhkakuva liittyy mahdollisesti siihen, että Yhdysvaltain intressi Euroopan osalta päättyy. Trump tästä jo vihjailikin, ja jos hänet valitaan uudelleen 2024, aikooko hän toteuttaa isolationalistista politiikkaa, jota oikeistolaisesti ajattelevat kannattajansa tukevat, kuten tutkija Markku Ruotsila on puhunut? Euroopan painoarvo on supistunut huomattavasti Kauko-idän noustua tolpilleen pitkän kommunistisen kurjuuden jälkeen. Yhdysvalloilla voi jatkossa olla paljon enemmän kiinnostusta keskittyä patoamaan Kiinaa kuin mitä sillä on viimeisen 80 vuoden aikana ollut kiinnostusta padota Venäjää. Venäjä on nyt saatu sellaiseen kuntoon, että se nuolee haavojaan pitkään. Tässä oli lyhyt yhteenveto NATO-jäsenyydestä perustuen liikkeenjohdosta tuttuihin strategisiin malleihin. Liike-elämässä samoista tehdyistä liiketoimintaympäristöön liittyvistä havainnoista kukin johtaja laatii oman strategiansa perustuen omiin henkilökohtaisiin arvoihinsa, yrityksen taloudellisiin ja henkisiin resursseihin, omistajien riskinottokykyyn jne. Yhtä oikeaa strategiaa ei ole siirtyä nykytilanteesta kohti visiota.
15 kommenttia:
Kiitos erinomaisesta analysyysista; pääasiassahan nyt otetaan kantaa ja varmaan eduskunnassa äänestetäänkin tunnepohjalla ja olettaen, että NATO antaa turvaa. Olen aina ymmärtänyt Suomen puskurivaltioksi. Tuntuu että Suomen oletetaan lakkaavan olemasta puskurivaltio NATON jäsenenä, mutta voiko olla näin? Jos Suomi jäsenenäkin on puskurivaltio, niin onko se sitä edullisemmin vai epedullisemmin kuin ei-jäsenenä?
Venäjä on näyttänyt hyvin konkreettisella tavalla miten käy heidän liittoutumattomalle rajanaapurilleen.
Nythän mekin ollaan jo kuulemma svedujen kanssa natseja.
Liittoutumattomana menisi noin 3-5 vuotta kun ryssä toipuu Ukrainassa saamastaan selkäsaunasta.
Alkaisi putlerin peli siitä mikä maa seuraavaksi, vaihtoehtoja on tasan kolme. Kasakstan, Georgia ja Suomi.
Jokainen vuorollaan.
Jo ennen Ukrainan sotaa kuului ryssänkenujen uhoa siitä kuinka Suomenkin vuoro tulee.
Nyt se vuoro on peruttu.
Ryssä ei koskaan uskalla hyökätä NATO maahan. NATO on sotilaallisesti täysin ylivoimainen.
Kaksi viikkoa ja NATO pitäisi voitonparaatin Punaisella torilla ja juhlakalu, siansilmäinen myrkkykääpiö roikkuisi hirressä Kremlin muurilla.
Katselija: kiitos kehuista. USA käy sotansa Venäjän tapaan mieluummin puskurivaltion kuin omalla maaperällään. Suomen asemaan vaikuttaa eniten se, että täältä ei voi hyökätä maavoimilla Venäjälle (eikä sieltä tänne) mutta ilmavoimilla hyvinkin. Kun Venäjän ilmavoimat ovat suhteellisen tehottomat, heille voi syntyä tarve käyttää ydinasetta korjatakseen voimatasapainon.
Joppos, ymmärrän että ihmisiä pelottaa. Mutta tuollaiset "siansilmäiset myrkkykääpiöt" kuulostavat valitettavasti juuri siltä samalta propagandalta jota Goebbels suolsi väärärotuisista. En ole kiinnostunut tunteellisista reaktioistasi näin tärkeän asian yhteydessä.
Jatkan vielä. Ukraina kaiketi on puskurivaltio, Venäjän ja NATON sotatanner ja kärsivä osapuoli. Ei NATON jäsen mutta de facto ei neutraalikaan. Uhkaako Suomea sama vaara? Jos se NATON myötä saa lisää ilmavoimatukea, niin lisääntyykö sotatantereeksi joutumisen vaara? Ajatellaan, että NATON maaperä on sen maaperä ja puskurit sen ulkopuolella, mutta kun NATO on vain liitto ja sitoumukset tulkittavissa olevia, niin voiko luottaa, että sen myötä pääsee puskuriasemasta pysyvästi pois. Lisäksi aina ei ole sota, vaan on myös rauhan ja yhteistoiminnan kausia. Suomettumisen vuosikymmeninä pelattiin puskuriasemassa edullisesti: maamme koki valtavan nousun.
Venäjällä valtaa pitävät silovikit, ja he eivät vallasta aio luopua. Tarvittaessa käyttävät ydinaseita. Jos Putin ei olisi aloittanut sotaa hänet olisi syrjäytetty.
En näe suomettumisella mitään yhteyttä taloudelliseen menestykseen sotien jälkeen. Kekkonen on Suomen huonoin presidentti - jopa Haloseen verrattuna.
B) Suomen lisäksi Turkilla on NATO-maana asevelvollisuuteen perustuva armeija. Koska Turkin ja muun Euroopan arvopohja on niin erilainen, on vaikea kuvitella että Suomi valitsisi Turkin linjan ja luottaisi suureen reserviinsä, vaan yleisen asevelvollisuuden aikakausi päättyy. Sen jälkeen Suomi olisi todellakin täysin riippuvainen siitä, pysyykö USA Euroopassa NATO:n tukena.
Eihän Suomen tarvitse valita Turkin linjaa, Suomessa on ollut aina yleinen asevelvollisuus ja suuri reservi täysin kebabmiehistä riippumattomista syistä. En ole myöskään kuullut kenenkään tosissaan väittävän (aina toki jokunen harhainen löytyy), että tämä todellisuus pitäisi muuttaa Natoon menon myötä.
Nykyisin noin 2/3 pojista käy intin. Eiköhän se NATO:n myötä tipahda jonnekin 1/3 tai alemmas. Millä asevelvollisuutta voidaan jatkossa perustella? Kyse on sukupuolten tasa-arvosta joka on Suomessa ykkösprioriteetti. Lisäksi kyse on globalisaatiosta eli joku muu saa päättää ketkä Suomessa kantaa aseita.
En usko että Natoon liittyminen vaikuttaa armeijan käymiseen noin radikaalisti lyhyellä aikavälillä, spekulointiahan tuo on ennen kuin sen näkee tilastoista. Pidämmällä välillä voi pari pinnaa tippua. Sitten olisi eri asia jos sieltä tulisi jotain tuhansien ukkojen vahvuisia panssaridivisioonia istumaan rajalle. Mutta tämmöistä mielikuvaa ei ole kenelläkään jolla on edes vähän tietämystä aiheesta.
Asevelvollisuutta voi perustella niillä syillä kuin tähänkin asti, niin kauan kuin Venäjä mollottaa tuossa vieressä nykymuodossaan. Ellei nyt iske ihan totaalinen mieskato mutta tosissaan tähän en usko.
En oikein saanut langan päästä kiinni, että miten Natoon meno vaikuttaa aseenkantoon?
Pitkästä aikaa.
Eipä ole viidessä vuodessa mikään muuttunut, edelleen olet näemmä ryssän kätyri. :D
"Treenaaminen on ollut minulle oikeastaan ainoa elämänalue jossa olen kokenut voivani onnistua edes jotenkin viimeisten kuuden vuoden aikana; kaikilla muilla elämänaloilla olen epäonnistunut."
27.1.2022 https://tiedemies.blogspot.com/2022/01/voimaa-massaa-nopeutta-ja-muita-hyveita.html
Niin, on ollut asioita.
Isänmaatani en vielä ole pettänyt toisin kuin eräät.
Teillä arbuuseilla on sellainen piirre, että kuvittelette olevanne aina oikeassa. Sosialismi on muita pakottava dogmaattinen ideologia, jonka kannattajat pitävät itseään edistyksellisinä. Todellisuudessa olette ahdasmielisiä, väkivaltaa kannattavia höyrypäitä.
Sun ongelmasi on se, että olet kuin rikkinäinen levy. Oikeasti. En käynyt lukemassa blogiasi viiteen vuoteen, ja nyt kun tulin katsomaan, niin kirjoitat tarkalleen sitä samaa mitä muutkin jenkkilästä tuontitavarana saadun salaliittohörhöilyn omaksuneet höyrypäät.
Kutsut edelleen "sosialistiksi" kaikkia jotka ovat kanssasi jostain eri mieltä, ja kuvittelet että se on jotenkin nokkelaa ja näppärää ja oivaltavaa. Kun Wall Street journal on mielestäsi punikkilehti, niin tällä käsitteellä ei ole mitään merkitystä.
Ei siinä mitään, ei minulla mitään sinua vastaan ole, kunhan olen pettynyt siihen, että mikään ei ole muuttunut, etkä ole lainkaan kehittänyt ajatteluasi.
Minulle teki hyvää kun jätin kaikenlaisen poliittista sisältöä jakavan sosiaalisen median, twitterit, facebookit, yms pois, samoin kaikki poliittiset blogit, julkaisut jne. Suosittelen sitä sinullekin.
Pistähän nyt oma elämäsi kuntoon äläkä tule neuvomaan muita, kuinka he tulevat onnellisiksi sinun opeillasi.
Kyllä mulla kaikki on kunnossa, ei hätää. Elämässä tulee takaiskuja joskus asioissa joita yrittää, kyse on viime kädessä siitä mitä näille takaiskuille tekee. Eikä tässä mitään, tee niinkuin tahdot tai asianmukaiseksi koet. Havaitsin nämä asiat hyväksi ideaksi ja ajattelin ihan hyväntahtoisuuttani sen jakaa.
Tuo että edelleen käytät tätä "sosialisti"-sanaa niinkuin pikkupojat 80-luvulla sanoivat että "homo" on vaan tyyliseikkana sellainen vähän huonosti toimiva juttu, siinä kaikki. Se oli "edgy" joskus ennen Trumpin aikaa, mutta ei se nykyään oikein istu, saa näyttämään vaan tekstisi tunkkaiselta.
Useimmat ihmiset pystyvät muuttamaan näkökulmaansa ajan myötä. Sääli ettei sulla ole tähän ollut mahdollisuutta. Siitä en tiedä tulisitko onnelliseksi, mutta mielenkiintoisempaa olisi jos tekstisi olisivat sisällöltään edes jotenkin kehittyneet. Olet kohtuullisen hyvä kirjoittamaan ja se menee hukkaan kun toistat samoja juttuja.
Lähetä kommentti