sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Onko Joe Biden rasisti?


 Toimittaja Ivan Puopolo teki hyvän haastattelun Markku Ruotsilasta (Youtube). Ruotsila kertoo, miksi Joe Biden on niin vihattu. Hän ajaa demokraattipuolueen pienen eliitin haluamaa politiikkaa. Biden on itse jonkin sortin keskitien vasemmistolainen, mutta puolueen johto ei välitä laeista ylipäätään ja etenkään perustuslaista. Korkein oikeus tulkitsee perustuslakia kirjaimellisesti, mikä oli perustajaisien tarkoituskin.

Sleepy Joe piti Varsovassa puheen, jossa hän vaati Venäjän presidenttiä vaihtoon. Vaatimusta ei kuulemma ollut puheeseen kirjoitettu, vaan se oli Bidenin oma lisäys ja mielipide. En ole juuri Bidenin touhuja seuraillut, mutta ymmärtääkseni hän on kai vähän seniili. Se saattaa selittää moisen kömmähdyksen, tai sitten Washingtonissa ei ymmärretä, että liberaali hegemonia on ajanut itsensä umpikujaan. Se on huolestuttava asia, jos supervallan johdossa on niin kyvyttömiä ihmisiä, että he vaikuttavat siltä irakilaiselta tiedotusministeriltä.


Kuluneella hallituskaudella on opittu, että hallituksen tai sen ministerien ei tarvitse noudattaa lakeja eikä perustuslakia tai EU:n perussopimuksia. Klaus Schwabin World Economic Forum on paljastunut melkoiseksi taustapiruksi, jolla on paljon vaikutusvaltaa länsimaiden politiikkaan, eli liberaalin demokratian eli eurososialismin edistämiseksi. Itä-Euroopan maat, Venäjä ja Kiina jotka vapautuivat kommunismista vasta sukupolvi sitten, seuraavat ihmeissään Yhdysvaltain ja EU:n sosiaalidemokraattien palavaa intoa vyöryttää eurososialismiaan näihin maihin. Nyt jo syrjäyttämällä niiden johtajia.

Mielenkiintoinen on myös Vasemmistoliiton nuorisojärjestö puheenjohtaja Pinja Vuorinen. Hän kirjoittaa, että eurososialismi ei riitä - vaaditaan paljon radikaalimpia toimia: sosialisointia ja sääntelyä. Jos katsomme erkkituomiojien ja perttisalolaisten puheita ja tekoja 50 vuotta sitten, huomaamme että he ovat pitkälti saneet toteutettua tuolloin radikaaleina pidettyjä tavoitteitaan. Jos Pinja Vuorinen jatkaa politiikassa, on varmaa että hänestä myös aikanaan tulee merkittävää poliittista valtaa käyttävä ihminen, joka pääsee toteuttamaan toiveitaan.

Joskus edelleen kuulen sanottavan, että sosialismi on kaunis aate mutta ihmiset pilaavat sen. Aate, joka nojaa väkivallan oikeutukseen ei ole kaunis eikä siinä ole mitään puolusteltavaa. 50 vuotta sitten käynnistyi ilmastonmuutoksen nimissä valtava globaali muutos. Maailma oli kaksinapainen (USA ja NL), ja pyrkimys oli heidän rahoillaan saattaa Aasian maat liberaaleiksi demokratioiksi, jota hegemonioi Yhdysvaltain johdolla ylikansalliset instituutiot kuten YK, UNEP/IPCC, WEF, GATT, EU ja niin edelleen.

Maurice Strong perusti Afrikkaan ensimmäisen YK:n järjestön UNEP:n, jonka tarkoitus oli siirtää länsimaiden varallisuutta kehitysmaihin. Old World Order (OWO) perustui käsitykseen, että kehitysmaat olivat taloudellisesti alistettuja ja länsimaiset ihmiset pääsevät irti äärioikeistolaisesta rasismistaan ja kansallisaatteestaan siirtämällä kehitysapuina varallisuutta Afrikkaan. Ilmastonmuutoksesta tuli keskeisin ideologia, jolla tavoitetta toteutettiin.

Liberal World Order (LWO) oli pyrkimys, jossa kehitysmaat muutetaan liberaaleiksi demokratioiksi, jolloin maailmaan laskeutuu rauha. Länsimaissa uskottiin, että intialaiset ja kiinalaiset sivistymättömyyttään ja köyhyyttään eivät vielä ole demokratioita, mutta vaurastuessaan he viisastuvat ja alkavat vaatia vaaleja. En tarkoituksella kirjoittanut "valtaa", koska sitä vaalit eivät tuo kuten olemme katkerasti saaneet huomata.

Länsimaisessa kulttuurissa ajatellaan, että poliitikot ovat pahoja, ahneita ja korruptoituvat. Kansaa pitää suojella heiltä ja vaaleilla turvataan veretön vallanvaihto. Valitettavasti vain on käynyt niin, että eiväthän poliitikot vallasta luovu vaalien jälkeen, vaan poliittinen eliitti jatkaa eri asemissa ja pyöröovi kiertää suuryritysten, politiikan ja lobbareiden kesken.

Aasiassa konfutselaisuus opettaa miehen olemaan hyvä pojalleen ja pojan lojaali isälleen, miehen olemaan hyvä vaimolleen ja vaimon lojaali miehelleen, hallitsijan olemaan hyvä kansalleen ja kansan lojaali johtajalleen. Kiinalaisessa ajattelutavassa ei tarvita vaaleja, koska kulttuurissa on sisäänrakennettu kuva hallitsijoiden ja kansan toisiaan kunnioittavasta suhteesta. Länsimainen uskomus, että vaurastuessaan aasialaiset janoavat länsimaista ajattelumallia on rasistinen ja aasialaisia vähättelevä. Yhdysvallat oli kapalossa kun Rooma ja Kiina juhlistivat 2.500 vuotista historiaansa. On muitakin tapoja elää kuin Joe Bidenin liberaali hegemonia.

Ei kommentteja: