torstai 3. toukokuuta 2018

Eero Heinäluoma alkoi natsiksi

Muslimit maahanmuuttajina ovat sosiaalidemokraatti Eero Heinäluoman mukaan suomalaisille turvallisuusriski. Heinäluoman mukaan Suomi seuraa 20 vuoden viiveellä Ruotsia, jossa maahanmuuttajat ovat luoneet omia varjoyhteiskuntiaan asuttamilleen alueille. Niissä eivät sosiaalidemokraattien lait ole voimassa, paitsi jos kyse on tulonsiirroista valtaväestöltä muslimeille. Islamissa on tälle tulonsiirrolle käsite jizya, joka on vääräuskoisen maksama vero muslimille. Vero voi olla "jopa 50%", eli se muistuttaa hyvinvointivaltion periaatteita, joissa ei-sosialistit pakotetaan maksamaan "jopa 50%" tuloistaan sosialisteille.

Heinäluoman mukaan ongelma ei siis ole se, että Suomeen muuttaa muslimeita vaan se, että he eivät käänny ateisteiksi ja äänestä sosiaalidemokraatteja. Islamissa uskosta luopuminen rangaistaan kuolemalla, joten osoittaa sangen heikkoa ymmärrystä islamista, jos vilpittömäsi toivoo muslimien ryhtyvän laajamittaiseen islamin uudelleentulkintaan. Islam kuitenkin yksiselitteisesti määrittelee, että muslimi on kaikkien muiden yläpuolella, antaa oikeutuksen verottaa muita ja tappaa miehet ja ottaa naiset seksiorjiksi. On aika vaikea kuvitella, että ihminen vapaaehtoisesti luopuisi omista etuuksistaan.

On lievästi sanottuna ärsyttävää lukea johtavan suvaitsevaiston edustajan huolta islamisaatiosta, mistä 10 vuotta sitten pääsi leivättömän pöydän ääreen. Koko 2000-luvun ajan toimittajat ja heidän ohjaamansa poliitikot ovat suitsuttaneet sosiaalitukien houkuttelemaa maahanmuuttoa. Työvoimapulaa ei tullut, vaan tulee robotisaation aiheuttama massatyöttömyys. Kulttuurien sulautuminen ja monimuotoisuus oli tavoite, mutta lopputulos olikin kulttuurien yhteentörmäys niiltä osin, missä eriytyminen ei ole mahdollista.

Eläköityneet suuret ikäluokat ovat vauraampia kuin työtätekevät keski-ikäiset, jotka on institutionalisoitu kehdosta hautaan, vaikka tulevia veronmaksajia syntyy vähemmän, mitä järjestelmä vaatisi toimiakseen tulevaisuudessa. Ongelma koskee kaikkia länsimaita, ja 2020-luvun alussa tulee väistämättä tapahtumaan valtava omaisuuden uusjako. Keskuspankkien luoma massiivinen velkakupla on räjähtämässä käsiin, mikä yhdistettynä robotisaation aiheuttamaan perinteisten työpaikkojen häviämiseen aiheuttaa suurta yhteiskunnallista tuhoa.

Hyvinvointiyhteiskunnan loppu on lähellä, ja sen korvaava yhteiskunta on samanlainen, minkä korvaajaksi hyvnvointiyhteiskunta aikoinaan rakentui. Lampuodit, torpparit, mäkitupalaiset ja loiset palaavat takaisin, joskin tällä kertaa eivät enää maata viljelemään vaan tekemään pienipalkkaisia töitä, joilla elättää itsensä, mutta ei kartuta säästöjä. Eläkeikä tarkoittaa lyhyttä vaihetta elämän loppuvaiheessa, jolloin terveys ei enää riitä elättämään itseään. Palaamme siis yhteiskuntaan, jollaisessa nyt jo kuolleet esi-isämme elivät Suomen itsenäistyessä.

Jos jokin asia on varmaa, niin sellaisessa yhteiskunnassa kukaan juuri ja juuri toimeentuleva ihminen ei kaipaa lisää sellaisia maahanmuuttajia, jotka kilpailevat niukista sosiaalituista. Käsitys laihialaisista nuukina on harvinaisen väärä. Se syntyi 1860-luvun suuressa nälänhädässä, kun laihialaiset estivät ulkopaikkakuntalaisten asettumisen kuntansa alueelle. Kunnan läpi sai kulkea, mutta kuntaan ei saanut jäädä. Tällä tavalla Laihia oli Suomen ainoa kunta, jossa ihmisiä ei kuollut nälkään. Nuukuutena tunnettu käsite oli siis vastuullisuutta ja huolenpitoa läheisistä.

Kun verrataan nykyistä sosiaalidemokratiaa, voi rehellisesti todeta, että perinteiset pohjalaiset talonpoikaisarvot on yritetty tuhota, ja valtaapitävät heruttavat runsaudensarvestaan almuja äänestäjilleen vailla huolta huomisesta. Kaikki korvansa koulun historiantunneilla auki pitäneet muistavat Rooman valtakunnan tuhoa edeltäneen ajanjakson, jolloin keisarit pitivät alamaisensa tyytyväisinä tarjoamalla näille leipää ja sirkushuveja. Heinäluoman sanoin, "tuskin Suomi poikkeaa muista maista". Rooman tuhoa edeltänyt Pax Romana vastaa nykyistä Pax Americanaa, minkä jälkeen näemme kansainvaelluksen, joka toi islamin laajoille alueille maanosaamme.

Sellaista keskustelua, jota pitäisi nyt käydä, vaiennetaan rasismi-korteilla. Se on sangen luonnollista tilanteessa, jossa ihminen on huolissaan omasta taloudellista turvastaan. Kaikkein innokkaimmin nykyisen kaltaisen yhteiskunnan tuhoa ajavat ne, joille nykyinen yhteiskunta takaa toimeentulon. Vähiten massamaahanmuuttoa kannattavat ne, jotka kantavat itse vastuunsa omasta elämästään. Vasemmistolainen maailmankuva perustuu ajatukseen solidaarisuudesta vähäosaisia kohtaan, ja sen puolesta äänekkäimmin puhuvat ne, jotka itse kuuluvat vähäosaisiin. Kun runsaudensarvesta on kaivettu viimeisetkin hedelmät, tulee muutos olemaan raju.

4 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kaiken kaikkiaan erittäin hyvin kirjoitettu eikä minulla ole juuri lisättävää. Pistän vaan huvittuneena merkille sen huomion, että kun tavallinen ihminen hoksaa jotain ilmiselvää niin demarilta menee 20 vuotta saman asian edes osittaisessa hoksaamisessa.

Kumitonttu kirjoitti...

Tässä on sama juttu kyseessä kuin Korttitalo -kirjoituksessasi. Eli Heinäluoma on koko ajan tiennyt tuon, mitä nyt töräytti ääneen. Hän on pelännyt menettävänsä hyvätuloisen asemansa, koska 10 vuotta sitten tuon ääneen todenneet päätyivät maineen ryvettämisen kautta poliittiselle sivuraiteelle. Yhä edelleen erityisesti Halla-aho on show-stopper kaikille muille puolueille.

Heinäluoman ulostuloon lienee syynä hänen jo alkanut jäähdyttelynsä. Hänhän ei pyrkinyt presidentiksi. Toisaalta hän on varmasti keskustellut ns. perinteisten demarimiesten kanssa, ja todennut että sitä mukaa kun he siirtyvät saattohoitoon, puoluetoimistolta voidaan vähentää väkeä.

Kun Antti Rinne lopettaa kautensa, demarit ovat vedenjakajalla. On mahdollisuus valita sateenkaariperheessä kasvanut Sanna Marin tai veltto lapatossu Antti Lindtman. Muita vaihtoehtoja varmaan on, mutta eivät he millään tavalla erota demareita kommareista (tai kokoomuksesta).

SDP:n arvomaailma sata vuotta sitten nojasi nationalismiin ja erityisesti työolojen ja koulutuksen parantamiseen. Se oli eräänlainen suuri osuuskunnallinen kattojärjestö, joka kokosi pienten paikallisjärjestöjen pyrkimykset lainsäädännölliseksi voimaksi. Nyt se on luopunut perusarvoistaan ja ominut tilalle samat vetelehtimiseen kannustavat tulontasaukset kuin kaikki muutkin internationalismia ajavat puolueet.

SDP:n muuttuminen takaisin perusarvojensa ääreen ei tule onnistumaan, koska aivan liian monelle olemassa oleva puolue tarjoaa mahdollisuuden paskaa puhumalla hankkia itselleen hyvä elintaso ja mahdollisuus virkauralle.

On hyvä muistaa, että Vihreät, Vasemmistoliitto ja SDP yhdessä keräävät puolet annetuista äänistä, joten yhtenä puolueena toimiessaan se luultavasti saisi yksinkertaisen enemmistön eduskuntaan. Mutta koska vasemmalla laidalla on enemmän valtaan halajavia mitä yksi puolue kykenee heille johtopaikkoja tarjoamaan, vasemmistopuolueet aina pirstaloituvat erilaisiin valtataisteluihin.

Yksipuoluemaissahan noita johtopaikkoja jaetaan siten, että puoluekokouksessa on tuhansia edustajia ja politbyroossa pönöttää sata kivikasvoa. Neuvostoliitossa 10% kansasta kuului Puolueeseen, mikä kuvannee aika tarkasti sitä määrää, joka maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa voitiin elättää. Teollisuus on siinä määrin tehostunut, että nyt jo 1/3 työvoimasta elää muiden veroilla ja 1/3 on joutomiehinä.

Minä totisesti toivon, että seuraavissa vaaleissa valtaan nousee koko punakaarti, koska tuleva romahdus jää sitten heidän ihmeteltäväkseen. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata pääkanisteri Rinteen selityksiä, kun velkakupla poksahtaa, omaisuusarvot romahtavat ja työpaikat katoavat alta. Siihen ei politrukeilla ole vastalääkettä.

QroquiusKad kirjoitti...

"Vaikea ajatella, että Suomi poikkeaisi muista maista, joihin on maahanmuuttoa---Meillä on vastaavat ongelmat käsissä 20 vuoden sisällä, jos emme onnistu nopeuttamaan maahanmuuttajien sopeutumista, Heinäluoma sanoi."

Mutta eikös tämä ole positiivista, että Heinä-Eero kertoo kansalaisille aivan suoraan, mikä meitä odottaa seuraavien 20 vuoden kuluessa? Kukaan Kepudemarisekoomuksen äänestäjä ei voi enää itkeä vuonna 2038:
"Emmie tienny-yhy-yhyhyy...Miksi kukaan ei silloin kertonut tästäää-äää-äää..."

Unknown kirjoitti...

Paavo Lipponen kirjoittaa sujuvasti muistelmissaan Sdp:n kultavuosista Sorsan aikoina. Hän kuvaa taitavasti politiikkaa ja taistelua vallasta Helsingin demareissa ja koko maassa.

Sdp:n kultainen sukupolvi, 1980-luvun nelikymppiset Lipponen, Halonen, Tuomioja, Kalliomäki, Haatainen ja monet muut, nousee Lipposen kirjoissa huipulle. Keitä demareissa on nyt nousemassa huipulle? Eikö Helsingin demareissa tosiaan ollut Razmiaria parempaa?

Olen samaa mieltä, että kohta rytisee. Velkakupla puhkeaa, robotit kehittyvät ja islamisaatio etenee, ellei pysäytetä voimalla. Elämme valitettavasti mielenkiintoisia aikoja.