Jalkafetissi Vatikaanin tapaan

Pääsisäisestähän näyttää tulevan otollinen hetki kirjoittaa pitkästä aikaa blogiin. Ylivieskassa paloi kirkko ja arkkipiispa Kari Mäkinen loihe lausuman ISIL-lehdessä:

kirkon tehtävä Suomessa on rakentaa rauhaa kristittyjen ja muslimien välillä

Lausahdus on melko kummallinen ottaen huomioon sen, että nyt on kristityn kirkkokansan kaikkein pyhin ajankohta. Erityisen ongelmalliseksi moisen näkökannan tekee seuraava kommentti:

Mäkinen rakentaisi yhteiskuntaa verotuksen, ei hyväntekeväisyyden kautta

Islamin keskeisimpiä oppeja on käsitys vääräuskoisten verotuksesta. Islam vaatii ensisijaisesti vääräuskoisten kääntymistä muslimeiksi ja tarjoaa toissijaiseksi vaihtoehdoksi ns. kirjan kansoille mahdollisuuden säilyttää henkensä maksamalla suojelurahaa. Kolmas vaihtoehto on kuolema. Asiasta kirjoittaa hyvin Ibn Matti blogissaan.

Vääräuskoisten lisävero - jizya - otetaan muslimien keskuudessa tosissaan. Ruotsissa asuvat muslimit pitävät saamaansa sosiaalitukea jizyana. Heille ei tuota moraalista ongelmaa ottaa vastaan sosiaalitukea vääräuskoisilta näitä samaan aikaan haukkuen ja kaltoinkohdellen. Heillä on jumalallinen oikeutus vaatia ruotsalaisia elättämään itsensä.

Sosialisminsa opiskellut arkkipiispamme on nyt valinnan edessä: joko hän ymmärtää että kirkollisvero poistuu tai muslimit saavat samanlaisen verotusoikeuden kuin luterilainen kirkkokin. Ei ole vaikea arvata, kumman Mäkinen valitsee, koska kysehän ei ole hänen omista rahoistaan. Mäkinen voisi käytännön tasolla tietenkin tehdä itselleen yhden kysymyksen: onko Raamatun seitsemäs käsky (älä varasta) edelleen voimassa?

Muistan itse omasta nuoruudestani ihmetelleeni, kuinka hanakasti sosialistisissa maissa vainottiin (katolisen) kirkon pappeja. Jonkun puolalaisen papin kuolemasta oli jopa Ylen tv-uutisissa juttua moneen otteeseen 80-luvulla. Nykyinen katolisen kirkon paavi on italialaisen maanpakoon lähteneen sosialistin poika. Ei ihme, että hän nuoli muslimien jalkoja pääsiäisen alla. Katolisessa kirkossahan erilaisia perversioita on muutenkin totuttu harjoittamaan.

Täytyy sanoa, että tuo valokuva paavista kontillaan nahkatakkisen muhamettilaisen edessä on täysin käsittämätön. On selvää että kristikunta on ottanut jo monta askelta tuhonsa tiellä. Oman seurakunnan lampaat - myös kaltaiseni eksyneet sellaiset - on hylätty ja tilalle on otettu sudet lampaiden vaatteissa. Aivan kuten Rooman valtakunta tuhoutui omiin uskonnollisiin kiistoihinsa, myös Euroopan Unioni hajoaa uskonnollisiin konflikteihin. Varmaan kristillisen kirkon kuuluikin jossain vaiheessa tuhoutua, mutta sen todistaminen aitiopaikalta ottaa paljon kovemmalle kuin mihin olin varautunut. Tilalle on tarjolla kaksi erilaista sosialistista muunnosta: panteistinen tai islamilainen vihreys.

Oman arvioni mukaan panteistinen äiti-gaia uskonto (Blut und Boden esikuvanaan) on aivan yhtä huono kuin lähes monoteistinen Allahin ja Muhammedin varaan rakentunut puolikuun, pimeyden ja kuoleman kulttina tunnettu islam. Suurin ero on vääräuskoisten määritelmässä, mutta molemmat tappavat heidät pohjattomalla verotuksella. Molemmat tunnustavat tasa-arvon käsitteen, mutta kummassakin tasa-arvo koskee vain oikeauskoisia.

Olisi hienoa kuulla, mitä muslimit ajattelevat arkkipiispa Mäkisen tai paavi Franciscuksen toilailuista. Voin kuvitella, että he luulevat ottaneensa kalsarikännit tai millä lie itsensä narkoosiin vievätkään. Olen ikuinen optimisti ja edelleen uskon, että Suomi voi vielä jollain ihmeen taikatempulla tästä paskasta vielä nousta, mutta nyt niitä kaivataan. Mittari käy ja lompakko oli tyhjä jo taksia tilatessa.

Grandpa Igor

Mark Twainin kerrotaan todenneen että tiedot hänen kuolemastaan ovat ennenaikaisia. Toivon että kuulemme vielä vanhan blogiystävämme Grandpa Igorin suusta samat sanat, mutta kommentti hänen blogissaan ei lupaa hyvää.

Grandpa oli aktiivinen kommentoija kun aloitin oman urani blogimaailmassa. Poliittisesti näkemyksemme eivät ole kohdanneet vaikka hän eläkeiän lähestyessä jättikin Vihreät taakseen. Muistan hänet empaattisena ja avarakatseisena miehenä, joka hyväksyi minut tällaisena yksioikoisena seloottina kaverikseen. Tapasimme yhden ainoan kerran ja istuimme tuolloin iltaa isolla porukalla kotonani. Hän viihdytti meitä aamuun asti anekdooteillaan ja sain häneltä tuolloin yhden hyvin henkilökohtaisen neuvon, jota olen noudattanut - kiitos siitä.

Karsina - vapaavaltio

Ayn Randin kirja Atlas shrugged perustuu lyhyesti sanottuna ajatukseen, jossa lisäarvoa tuottava väestö hylkää valtionsa. Myönnän heti kättelyssä, että kirja on minulla edelleen kesken ja saattaa muuttua omaksi iisakin kirkokseni. Siitä huolimatta pidän ajatuksesta, että suomalaiset yhtiöt ja yrittäjät lopettaisivat verojen tilittämisen valtiolle. Suomen, kuten muidenkin valtioiden, luottoluokitus perustuu pitkälti siihen, että miten hyvin ne onnistuvat keräämään veroja. Suomi on tässä suhteessa luultavasti maailman kärkimaa, mutta nyt nähty luottoluokituksen lasku ei johdu kyvyttömyydestä kerätä veroja vaan uhkakuvasta, että verokertymä saattaa tulevaisuudessa laskea. Osin toki taloudellisen ahdinkomme vuoksi mutta osin myös siksi, että olemme saavuttaneet saturaatiopisteen verotuksessa.

Terho Pursiainen käyttää nimitystä kuninkaan aarre yhteiskunnan kokonaisvarallisuudesta. Kun verotusta kiristetään tarpeeksi, kansalaiset "säästävät" jättämällä verot maksamatta eli käytännössä käyttävät aikansa sellaiseen toimintaan, jota ei veroteta ja jopa niin, että ulkoistavat myös elantonsa sosiaalitukien varaan. Yksilön tasolla toiminta on toki kovin rationaalista ja kun tarpeeksi moni yksilö moiseen valintaan päätyy, on kyse markkinatalouden toiminnasta. Vaikka poliittinen eliitti kuinka yrittää säädellä markkinoita, niitä ei voi kahlita vaan raha rynkyttää aina irti kahleistaan. Tarvittaessa vaikka tällä tavalla.

Näinä järjettömyyden aikoina on mielenkiintoista ajatella, että joku pieni kunta Suomessa - olkoon vaikka kuvitteellinen Karsina Orwellin hengessä - julistautuisi itsenäiseksi. Blogikollega Yrjöperskeles on tämän kaltaisia kehityskulkuja käsitellyt blogissaan, joten ajatus on selvästi ollut muidenkin mielessä. Kun en omaa Yrjön mielikuvitusta, en lähde hahmottamaan kuvitteellisia kehityskaaria vaan tyydyn pohtimaan asiaa kuivemmin ja ehkä vähän tylsemminkin.

Suomesta irtautumista ei tosiaan ole tehty helpoksi. Yhdysvalloissa on tietääkseni yksi osavaltio (Teksas) joka sai kirjattua sopimukseensa liittovaltioon liittyessään, että sillä on myös oikeus erota siitä niin halutessaan. Kuten Suomen oma itsenäistyminenkin osoittaa, muut maat eivät herkästi tunnusta uutta valtiota eivätkä varsinkaan, jos vanha emävaltio sitä vastustaa. Kylmän sodan aikana DDR:n valtiollisen suvereniteetin tunnustaminen oli tuskaista, vaikka valtio ilmiselvästi oli oikea ja todellinen huolimatta sen rumasta syntymätavasta. Niinpä Suomesta käytännössä voisi irtaantua vain pääkaupunkiseudun ulkopuolinen alue kokonaisuudessaan, mutta yksittäisen kunnan irrottautuminen on täyttä utopiaa.

Ajatellaan kuitenkin, että joku alue Suomessa - Karsina - päättäisi julistautua itsenäiseksi. Sen uusi perustuslaki olisi syytä kopioida esimerkiksi Sveitsistä tai mahdollisesti Yhdysvalloista, joissa hallinto ei ole voinut muuttaa satoja vuosia vanhaa perustuslakia itselleen mieluisammaksi toisin kuin Suomessa, jossa perustuslain yli kävellään kuin Israelin lipun Gazassa. Itsenäisen valtion tunnusmerkkinä on myös kyky puolustaa itseään ja rajojaan. Ensimmäiseksi Karsinan olisikin siis järjestettävä puolustusvoimansa ja rajavalvontansa kuntoon. Länsimaissa noin pari-kolme prosenttia työikäisestä väestöstä työskentelee näissä instituutioissa, mikä Karsinan tapauksessa voisi tarkoittaa paria tuhatta ihmistä, mikäli Karsina olisi Turun kokoinen valtio.

Käytännössä mikään kaupunki ei kuitenkaan Suomesta irrottaudu, vaan jäljelle jäävät pienehköt maalaiskunnat, joissa on asukkaita viitisen tuhatta. Sen kyky puolustaa itseään perustuisi siis täysin sveitsiläistyyliseen kansalliskaartiin, jossa jokainen kuntalainen puolustaa omaa maataan, omaa kotiaan. Suomen puolustusvoimat toki helposti murskaisi tuollaisen porukan, mutta esimerkiksi Ruotsin armeija olisi jo helisemässä kohdatessaan moista - mikäli päättäväistä - vastarintaa. Siksi on syytä lähteä siitä liikkeelle, että irrottautuminen Suomesta tapahtuisi siedettävässä yhteisymmärryksessä eduskunnan kanssa.

Pienen valtion valuutta ei käytännössä ole vaihtokelpoinen, joten vaihtoehtona olisi ottaa jonkun luotettavan naapurimaan valuutta (Ruotsin kruunu) tai kansainvälinen reservivaluutta kuten Yhdysvaltain dollari tai Sveitsin frangi. Karsina voisi hyvinkin päätyä Ruotsin kruunuun, joka sidottaisiin yhden suhteessa yhteen uuteen Karsinan markkaan. Muu lainsäädännön perusta olisi myös tarpeen kopioida, ja esikuvana voisi toimia joku yksinkertainen ja maalaisjärkeä vastaava koodisto, jossa yksilönvapauksia kunnioitetaan ja rangaistukset vastaavat oikeustajua. Mikään sharialaki ei siis tule Karsinan tapauksessa kyseeseen, vaan pikemminkin jonkinlainen moderni versio Suomen lainsäädännöstä maailmansotien väliseltä ajalta.

Karsinan kyky selviytyä itsenäisenä valtiona nojaa tietenkin sen kykyyn käydä ulkomaankauppaa ja tuottaa kansalaisilleen tuontitavaroita, joita sen pitäisi ostaa saamillaan vientituloilla. Tässä tapauksessa tärkein vientimaa olisi luonnollisesti Suomi, mutta koska Suomen taloudellinen suorituskyky on kovin surkea, myös muuta ulkomaankauppaa tarvitaan. Siksi Karsinan on tärkeä houkutella ulkomaisia sijoituksia ja mahdollisesti myös suuryritysten pääkonttoreita, joiden saaminen on tietenkin riippuvainen siitä, miten Suomi suhtautuisi uuteen rajanaapuriinsa. Sotilaallinen konflikti ei houkuttele kansainvälisiä pääkonttoreita, vaikka veroaste olisi nolla.

Oletetaan kuitenkin että Suomi suhtautuisi uuteen naapuriinsa suotuisasti ja pitäisi Pietari Suuren tapaan tätä jonkinlaisena mielenkiintoisena kokeiluna tai näyteikkunana omasta suvaitsevaisuudestaan. Karsinan läpi kulkisi satavarmasti valtateitä ja mahdollisesti myös rautateitä. Vanhoista asukkaista myös iso osa kävisi rajan yli ansiotyössä, joten uuden valtion rajat olisivat melko kuvitteellisia käytännön tasolla ja vastaisivat pitkälti nykyistä (tai pian entistä) Schengenin sopimusta. Karsinalla olisi kuitenkin nyky-Suomeen verrattuna yksi ylivertainen asema: se voisi aina palauttaa ei-toivotut siirtolaiset rajan yli takaisin Suomeen.

Millä Karsina sitten eläisi? Se tarvitsee yrittäjiä, joiden houkutteleminen perustuu yhteen yksinkertaiseen vetovoimatekijään: riskin ottamiseen. Tärkein keino houkutella yrityselämää on vapaan kilpailun varmistaminen ja siitä huolehtiminen, että yrittäjän kannattaa ottaa taloudellinen riski. Riski ja tuotto kulkevat käsikkäin, joten yrittäjä tarvitsee palkkion riskin otosta. Nyky-Suomessa yrittäjä ei eroa palkansaajasta vaan saa keskimäärin saman tulotason ja kantaa silti kaikki riskit. Kuinka moni palkansaaja olisi valmis vuokraamaan työnantajaltaan toimitilat, jos varmuutta työsuhteen jatkuvuudesta ei ole tai palkka sidottaisiin hänen henkilökohtaiseen tuottavuuteensa?

Karsinan keskeinen kilpailukyky muodostuu siis sen kyvystä houkutella uusia yrittäjiä kansalaisikseen. Tärkein tehtävä on varmistaa vapaan markkinatalouden toiminta. Se tarkoittaa, että ihmisille jää valtaosa heidän ansioistaan itselleen päätettäväksi, kuinka se kulutetaan. Mikäli vanhemmat haluavat kouluttaa lapsensa kotona, ei heidän pidä osallistua koululaitoksen ylläpitoon. Mikäli vanhemmat haluavat kasvattaa lapsensa kunnon muslimeiksi, ei yhteiskunnan tule siihen puuttua. Mikäli vanhemmat haluavat lahjoittaa rahaa kehitysapuun, he voivat sen omien tulojensa puitteissa vapaasti tehdä. Lyhyesti sanottuna - antaa ihmisten päättää, mitä markkinoilla tuotetaan ja mihin hintaan.

Suomen julkisella sektorilla työskentelevistä ihmisistä 80% on naisia. Suomi on ulkoistanut lasten hoidon samoin kuin lasten hankkimisenkin varmistaessaan naisten pääsyn työelämään. En osaa sanoa, miten kurjasti naisten asiat ennen olivat heidän kasvattaessaan kotona omia lapsiaan ja ollessaan miehensä tuloista riippuvaisia, mutta ilmeisen huonosti, koska paine nykysuuntaukseen on ollut valtava. Nykynaisilla - ja miehillä - ei kuitenkaan tunnu olevan sen parempi tilanne, koska naisista 20% ja miehistä jopa 25% jää lapsettomiksi. Kyetäkseen huolehtimaan omasta yhteiskunnastaan Karsinassa olisi päätettävä, millä tavalla tulevien sukupolvien lukumäärä turvattaisiin. Kyseessä on pitkälti arvomaailmaan liittyvät valinnat, jotka edellyttävät sekä yksilöiltä että yhteiskunnalta selkeitä moraaliin perustuvia linjauksia.

Kaikkinensa olen kohtuullisen optimistinen sen suhteen, että Suomeen voisi syntyä Karsinan tapainen vapaavaltio, jonka hallinto perustuisi ns. luonnonoikeuksiin ja klassiseen liberalismiin. Paradoksaalisesti sen suurimpana esteenä ovat itseään suvaitsevaisina ja monikulttuurisina itseään pitävät ihmiset. Samat tahot, jotka ovat luoneet sotia ja vallankumouksia vaatiessaan muita hyväksymään yksinkertaiset ratkaisut ainoina vaihtoehtoina monimutkaisiin ongelmiin.

Petteri Orpon älyllinen kuperkeikka

Yhteiskunnan epävakaa tukipilari, Petteri Orpo, toteaa MTV:n uutisessa:

– Jos näitä päätöksiä [yhteiskuntasopimus] ei osata tehdä itse, niin kuuluisa troikka – joka on käynyt muutamassa Etelä-Euroopan maassa – tulee kertomaan, mistä leikataan. Se on sitten kylmää kyytiä.

Orpon käsitys edustuksellisesta demokratiasta on valitettavan kuvaava. Samasta syystä hän kuvittelee, että epädemokraattiset instituutiot (EU-komissio, IMF ja EKP) ovat oikeutettuja, ja hän kunnon sosialistin tavoin pitääkin parlamentarismia epäonnistuneena yhteiskunnallisena toimintamuotona. Mitä Orpo tosiasiassa sanoo on, että jos ette tee kuten minä käsken, otamme teiltä vallan pois ja siirrämme sen ulottumattomiinne. Kyseessä on tyylipuhdas vallankaappaus, josta ainakin ennen muinoin perustuslaissa määrättiin rangaistus.

Orpo on hyvinvointivaltion vankkumaton tukija. Hän edustaa klassista italialaista fascismia, jossa etujärjestöt ja korporaatiot sopivat ohi edustuksellisen demokratian kansalaisia koskevista asioista. Hän teknokraatti, joka uskoo kansaa etevämpään johtoeliittiin, aivan kuten aatetoverinsa (sic) sivilikit. Aidon sosialistin tavoin myös Orpo kuvittelee, että poliitikoilla on oikeus päättää, mitä ihmiset saavat tehdä ja omistaa. Jos joku saa päättää, mitä oikeuksia kansalaisilla on, hän voi myös ottaa oikeudet pois. Tuollainen ajattelutapa on ideologinen, eli dogmaattinen ja toisia pakottava. Sen vastakohtana on luonnonoikeudellinen filosofia (ei siis ideologia), jonka mukaan ihmisillä on oikeuksia, joita kukaan ei voi ottaa pois.

Oma näkemykseni on, että Suomi on jo sillä tiellä, joka päätyy troikan syliin. Nykyinen poliittinen eliitti ei omaa ideologisuuttaan ymmärrä, mitä maailmalla tapahtuu. Yhdysvalloissa kehitys on pisimmällä ja presidentin esivaaleissa vastakkain ovat eliitin sylikummi demokraattien Hillary Clinton sekä republikaanien edustajat Donald Trump ja Ted Cruz. Heistä jälkimmäinen edustaa Tea Party -liikkeen filosofiaa kun taas Donald Trump itsekin kuuluu toki eliittiin, mutta suorapuheisuutensa takia luo itsestään mielikuvan eliittiin kyllästyneestä kapinallisesta. Myös Euroopassa eliitin vastainen liikehdintä on joissain maissa varsin pitkällä, mutta varsinaista läpimurtoa jouduttaneen odottamaan vielä ainakin vuosikymmenen verran pidempään kuin Yhdysvalloissa. Näillä näkymin amerikkalaisetkaan eivät vielä ole valmiita valitsemaan selvästi eliittiä syrjäyttävää presidenttiä (Cruz) vaan Hillary valittaneen neljäksi vuodeksi ylläpitämään viivytystaistelua.

Suomessa huolta herättää kansallismielisen vasemmiston nousu. Aivan kuten Saksassa 30-luvulla, myös Suomessa internationalistisen sosialismin vastustajaksi nousi nationalistinen vasemmisto. Vaikka kansallissosialismi onkin huolta herättävä aate, vähintään yhtä huolestuttava on internationalistinen sosialismi (hyvinvointivaltio), jota kuitenkaan ei valtavirtamediassa haasteta. Kansallissosialistien noususta Suomen poliittinen eliitti saa siis syyttää itseään ja omaa aatettaan. Suomalaisen kansallissosialismin ongelma on - kuten saksalaisen esikuvankin - sen kannattajien heikot älynlahjat. Tyhmillä on samanlainen oikeus päättää omista asioistaan kuin viisaammillakin, mutta tyhmyys - olkoon luonteeltaan nationalistista tai internationalistista - ei saisi oikeuttaa päättämään muiden asioista. Sivilikkien tapaan molemmat uskovat olevansa oikeutettuja pakottamaan muut oman aatteensa taakse.

Palatakseni vielä Orpon arvioon Suomen tulevaisuudesta totean, että Suomen talouden ongelmat johtuvat korkeasta verotuksesta, sääntelystä ja nuoresta demokratiastamme. Lyhyitä ajanjaksoja lukuun ottamatta suomalaiset poliitikot eivät ole sitoutuneet demokraattiseen ajattelutapaan, vaan erilaiset kekkoset, haloset ja kataiset ovat pitäneet yksilönvapauksia lähinnä pilkkanaan. Keskeisin ongelma suomalaisessa demokratiavajeessa on niin kansalaisten kuin poliitikkojenkin enemmistön vajavainen ymmärrys poliittisista ideologioista. Kun kansallissosialisteja kutsutaan (ääri)oikeistoksi, on selvää, että kyseessä on joko tahallinen tai tahaton väärinymmärrys. Jos oikeistolaisuus määritellään kapitalismiksi - siis yksilönvapaudeksi - niin jonkin niin tuhoisan ideologian kuin kansallissosialismin rinnastaminen siihen on älyllinen kuperkeikka. Joka tällaiseen kuperkeikkaan kykenee, ei ole kykenevä päättämään muiden ihmisten - varsinkaan kapitalistien - elämästä.