Ayn Randin kirja
Atlas shrugged perustuu lyhyesti sanottuna ajatukseen, jossa lisäarvoa tuottava väestö hylkää valtionsa. Myönnän heti kättelyssä, että kirja on minulla edelleen kesken ja saattaa muuttua omaksi iisakin kirkokseni. Siitä huolimatta pidän ajatuksesta, että suomalaiset yhtiöt ja yrittäjät lopettaisivat verojen tilittämisen valtiolle. Suomen, kuten muidenkin valtioiden, luottoluokitus perustuu pitkälti siihen, että miten hyvin ne onnistuvat keräämään veroja. Suomi on tässä suhteessa luultavasti maailman kärkimaa, mutta nyt nähty luottoluokituksen lasku ei johdu kyvyttömyydestä kerätä veroja vaan uhkakuvasta, että verokertymä saattaa tulevaisuudessa laskea. Osin toki taloudellisen ahdinkomme vuoksi mutta osin myös siksi, että olemme saavuttaneet saturaatiopisteen verotuksessa.
Terho Pursiainen käyttää nimitystä
kuninkaan aarre yhteiskunnan kokonaisvarallisuudesta. Kun verotusta kiristetään tarpeeksi, kansalaiset "säästävät" jättämällä verot maksamatta eli käytännössä käyttävät aikansa sellaiseen toimintaan, jota ei veroteta ja jopa niin, että ulkoistavat myös elantonsa sosiaalitukien varaan. Yksilön tasolla toiminta on toki kovin rationaalista ja kun tarpeeksi moni yksilö moiseen valintaan päätyy, on kyse markkinatalouden toiminnasta. Vaikka poliittinen eliitti kuinka yrittää säädellä markkinoita, niitä ei voi kahlita vaan raha rynkyttää aina irti kahleistaan. Tarvittaessa vaikka tällä tavalla.
Näinä järjettömyyden aikoina on mielenkiintoista ajatella, että joku pieni kunta Suomessa - olkoon vaikka kuvitteellinen Karsina Orwellin hengessä - julistautuisi itsenäiseksi. Blogikollega
Yrjöperskeles on tämän kaltaisia kehityskulkuja käsitellyt blogissaan, joten ajatus on selvästi ollut muidenkin mielessä. Kun en omaa Yrjön mielikuvitusta, en lähde hahmottamaan kuvitteellisia kehityskaaria vaan tyydyn pohtimaan asiaa kuivemmin ja ehkä vähän tylsemminkin.
Suomesta irtautumista ei tosiaan ole tehty helpoksi. Yhdysvalloissa on tietääkseni yksi osavaltio (Teksas) joka sai kirjattua sopimukseensa liittovaltioon liittyessään, että sillä on myös oikeus erota siitä niin halutessaan. Kuten Suomen oma itsenäistyminenkin osoittaa, muut maat eivät herkästi tunnusta uutta valtiota eivätkä varsinkaan, jos vanha emävaltio sitä vastustaa. Kylmän sodan aikana DDR:n valtiollisen suvereniteetin tunnustaminen oli tuskaista, vaikka valtio ilmiselvästi oli oikea ja todellinen huolimatta sen rumasta syntymätavasta. Niinpä Suomesta käytännössä voisi irtaantua vain pääkaupunkiseudun ulkopuolinen alue kokonaisuudessaan, mutta yksittäisen kunnan irrottautuminen on täyttä utopiaa.
Ajatellaan kuitenkin, että joku alue Suomessa - Karsina - päättäisi julistautua itsenäiseksi. Sen uusi perustuslaki olisi syytä kopioida esimerkiksi Sveitsistä tai mahdollisesti Yhdysvalloista, joissa hallinto ei ole voinut muuttaa satoja vuosia vanhaa perustuslakia itselleen mieluisammaksi toisin kuin Suomessa, jossa perustuslain yli kävellään kuin Israelin lipun Gazassa. Itsenäisen valtion tunnusmerkkinä on myös kyky puolustaa itseään ja rajojaan. Ensimmäiseksi Karsinan olisikin siis järjestettävä puolustusvoimansa ja rajavalvontansa kuntoon. Länsimaissa noin pari-kolme prosenttia työikäisestä väestöstä työskentelee näissä instituutioissa, mikä Karsinan tapauksessa voisi tarkoittaa paria tuhatta ihmistä, mikäli Karsina olisi Turun kokoinen valtio.
Käytännössä mikään kaupunki ei kuitenkaan Suomesta irrottaudu, vaan jäljelle jäävät pienehköt maalaiskunnat, joissa on asukkaita viitisen tuhatta. Sen kyky puolustaa itseään perustuisi siis täysin sveitsiläistyyliseen kansalliskaartiin, jossa jokainen kuntalainen puolustaa omaa maataan, omaa kotiaan. Suomen puolustusvoimat toki helposti murskaisi tuollaisen porukan, mutta esimerkiksi Ruotsin armeija olisi jo helisemässä kohdatessaan moista - mikäli päättäväistä - vastarintaa. Siksi on syytä lähteä siitä liikkeelle, että irrottautuminen Suomesta tapahtuisi siedettävässä yhteisymmärryksessä eduskunnan kanssa.
Pienen valtion valuutta ei käytännössä ole vaihtokelpoinen, joten vaihtoehtona olisi ottaa jonkun luotettavan naapurimaan valuutta (Ruotsin kruunu) tai kansainvälinen reservivaluutta kuten Yhdysvaltain dollari tai Sveitsin frangi. Karsina voisi hyvinkin päätyä Ruotsin kruunuun, joka sidottaisiin yhden suhteessa yhteen uuteen Karsinan markkaan. Muu lainsäädännön perusta olisi myös tarpeen kopioida, ja esikuvana voisi toimia joku yksinkertainen ja maalaisjärkeä vastaava koodisto, jossa yksilönvapauksia kunnioitetaan ja rangaistukset vastaavat oikeustajua. Mikään sharialaki ei siis tule Karsinan tapauksessa kyseeseen, vaan pikemminkin jonkinlainen moderni versio Suomen lainsäädännöstä maailmansotien väliseltä ajalta.
Karsinan kyky selviytyä itsenäisenä valtiona nojaa tietenkin sen kykyyn käydä ulkomaankauppaa ja tuottaa kansalaisilleen tuontitavaroita, joita sen pitäisi ostaa saamillaan vientituloilla. Tässä tapauksessa tärkein vientimaa olisi luonnollisesti Suomi, mutta koska Suomen taloudellinen suorituskyky on kovin surkea, myös muuta ulkomaankauppaa tarvitaan. Siksi Karsinan on tärkeä houkutella ulkomaisia sijoituksia ja mahdollisesti myös suuryritysten pääkonttoreita, joiden saaminen on tietenkin riippuvainen siitä, miten Suomi suhtautuisi uuteen rajanaapuriinsa. Sotilaallinen konflikti ei houkuttele kansainvälisiä pääkonttoreita, vaikka veroaste olisi nolla.
Oletetaan kuitenkin että Suomi suhtautuisi uuteen naapuriinsa suotuisasti ja pitäisi Pietari Suuren tapaan tätä jonkinlaisena mielenkiintoisena kokeiluna tai näyteikkunana omasta suvaitsevaisuudestaan. Karsinan läpi kulkisi satavarmasti valtateitä ja mahdollisesti myös rautateitä. Vanhoista asukkaista myös iso osa kävisi rajan yli ansiotyössä, joten uuden valtion rajat olisivat melko kuvitteellisia käytännön tasolla ja vastaisivat pitkälti nykyistä (tai pian entistä) Schengenin sopimusta. Karsinalla olisi kuitenkin nyky-Suomeen verrattuna yksi ylivertainen asema: se voisi aina palauttaa ei-toivotut siirtolaiset rajan yli takaisin Suomeen.
Millä Karsina sitten eläisi? Se tarvitsee yrittäjiä, joiden houkutteleminen perustuu yhteen yksinkertaiseen vetovoimatekijään: riskin ottamiseen. Tärkein keino houkutella yrityselämää on vapaan kilpailun varmistaminen ja siitä huolehtiminen, että yrittäjän kannattaa ottaa taloudellinen riski. Riski ja tuotto kulkevat käsikkäin, joten yrittäjä tarvitsee palkkion riskin otosta. Nyky-Suomessa yrittäjä ei eroa palkansaajasta vaan saa keskimäärin saman tulotason ja kantaa silti kaikki riskit. Kuinka moni palkansaaja olisi valmis vuokraamaan työnantajaltaan toimitilat, jos varmuutta työsuhteen jatkuvuudesta ei ole tai palkka sidottaisiin hänen henkilökohtaiseen tuottavuuteensa?
Karsinan keskeinen kilpailukyky muodostuu siis sen kyvystä houkutella uusia yrittäjiä kansalaisikseen. Tärkein tehtävä on varmistaa vapaan markkinatalouden toiminta. Se tarkoittaa, että ihmisille jää valtaosa heidän ansioistaan itselleen päätettäväksi, kuinka se kulutetaan. Mikäli vanhemmat haluavat kouluttaa lapsensa kotona, ei heidän pidä osallistua koululaitoksen ylläpitoon. Mikäli vanhemmat haluavat kasvattaa lapsensa kunnon muslimeiksi, ei yhteiskunnan tule siihen puuttua. Mikäli vanhemmat haluavat lahjoittaa rahaa kehitysapuun, he voivat sen omien tulojensa puitteissa vapaasti tehdä. Lyhyesti sanottuna - antaa ihmisten päättää, mitä markkinoilla tuotetaan ja mihin hintaan.
Suomen julkisella sektorilla työskentelevistä ihmisistä
80% on naisia. Suomi on ulkoistanut lasten hoidon samoin kuin lasten hankkimisenkin varmistaessaan naisten pääsyn työelämään. En osaa sanoa, miten kurjasti naisten asiat ennen olivat heidän kasvattaessaan kotona omia lapsiaan ja ollessaan miehensä tuloista riippuvaisia, mutta ilmeisen huonosti, koska paine nykysuuntaukseen on ollut valtava. Nykynaisilla - ja miehillä - ei kuitenkaan tunnu olevan sen parempi tilanne, koska
naisista 20% ja miehistä jopa 25% jää lapsettomiksi. Kyetäkseen huolehtimaan omasta yhteiskunnastaan Karsinassa olisi päätettävä, millä tavalla tulevien sukupolvien lukumäärä turvattaisiin. Kyseessä on pitkälti arvomaailmaan liittyvät valinnat, jotka edellyttävät sekä yksilöiltä että yhteiskunnalta selkeitä moraaliin perustuvia linjauksia.
Kaikkinensa olen kohtuullisen optimistinen sen suhteen, että Suomeen voisi syntyä Karsinan tapainen
vapaavaltio, jonka hallinto perustuisi ns.
luonnonoikeuksiin ja
klassiseen liberalismiin. Paradoksaalisesti sen suurimpana esteenä ovat itseään suvaitsevaisina ja monikulttuurisina itseään pitävät ihmiset. Samat tahot, jotka ovat luoneet sotia ja vallankumouksia vaatiessaan muita hyväksymään yksinkertaiset ratkaisut ainoina vaihtoehtoina monimutkaisiin ongelmiin.