keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Antigravitaatiopilleri

Blogistanissa jo tiedetään, että Kempeleellä yksittäistapaus nosti päätään ja muitakin elimiään. Ylen tv-uutisissa "oikeustoimittaja" Päivi Happonen rauhoitteli suomalaisia, että Kempeleen raiskaus nousi pääuutisaiheeksi sen takia, että se oli ensimmäinen maahanmuuttajan tekemä raiskaus Suomessa. Ei siksi, että pääkanisteri Juha Sipilä antoi Kempeleellä sijaitsevan linnansa turvapaikanhakijoille.

Kun jalat ovat noin korkealla ilmassa ja pää selvästi pilvessä, niin haluaisin itsekin ostaa tuollaisia antigravitaatiopillereitä. Elämä näyttää helpolta, mutta kuten sunnuntai-aamun kylmä kaljatölkki, sekin vain pahentaa asioita. Ruotsin ulkoministerin vieraillessa Suomessa, Timo Soini kertoi Suomen hallituksen haluavan yhdenmukaistaa pakolaispolitiikkansa Ruotsin kanssa (Lasitalon Pravda). Soini totesi, että
On suuri tarve sille, että Pohjoismaat koordinoivat maahanmuuttopolitiikkaa

Ruotsi ja Suomi käyvät läpi, voisivatko ne yhdessä tavalla tai toisella vahvistaa Ranskan auttamista esimerkiksi Mali-operaatioissa tai Irakissa
Soini on sen luokan pelle, että takinkääntö ei näytä edes taikatempulta. Vituttaa, että promosin hänen puoluettaan monta vuotta. Pari blogituttua - Kettunen ja Virtanen - kyllä varoittelivat, mutta eihän ihmiseen varoitukset tehoa. Vai tehoavatko?

Keskustelin tänään pitkään aiheesta, miksi suvakit ovat suvakkeja. Miksi he eivät ymmärrä, että heidän politiikallaan on tuhoisa seuraus heidän kannattajilleen. Aiemmin olen käsitellyt asiaa bloggauksessani (Curley-ilmiö 20.7.2014). Totesin siinä, että ne tahot, jotka kannattavat valtion oikeutusta ihmisten elämään, hankkivat kannatuksensa jakamalla rahaa kannattajilleen. Mikäpä paremmin kuvaisi pakolaispolitiikkaa?

Ruotsissa varakanisteri Åsa Romson liikuttui kyyneliin kertoessaan suorassa tv-lähetyksessä, että puolueensa on pakko lopettaa uusien äänestäjiensä haaliminen, kun (ryöstettävien) rahat eivät enää riitä (Rähmispossu). Itävallassa asuva entinen pakistanilaiskirjailija Sabatina James puolestaan kertoi kyyneleet silmäkulmissaan, että Keski-Euroopassa on jo nyt käytössä sharia-tuomioistuimia, jotka ovat langettaneet kuolemantuomion TUHANSILLE naisille.

Hyvä kysymys kuuluu, miksi suvakit ovat suvakkeja. Ovatko he tyhmiä? Tunteettomia? Oman edun tavoittelijoita? Dogmaattisia ideologeja? Kävimme Twitterissä Vasarahammerin kanssa aiheesta lyhyen keskustelun, jossa totesimme heidän olevan moraaliltaan ala-arvoisia. Heille islam edustaa samanlaista oikeutusta vääräuskoisten tappamiseen kuin suvakkien edustamassa punavihreässä feminismissä. Heidän arvomaailmassaan on olemassa kalifeja, imaameja, ajatollaheita ja Puoleen Virkamiehiä, joilla on parempi tietämys siitä, mitä kansalaiset tarvitsevat. Eivät he ole tyhmiä, eivät he ole tunteettomia. Heille väkivalta on ookoo, jos se kohdistuu vääräuskoiseen.

Hommaforumilla oli ollut linkki Tampereen yliopiston penaalien Aviisi-julkaisuun. Artikkelissa todetaan:
Yliopistossa opiskeleva Tiina, 30, kertoo: "Nykyään minua ällöttävät valkoiset, lyhyet, karvaiset, suomalaiset miehet”
Jos lause käänetään muotoon "minua ällöttävät mustat, pitkät, sheivatut afrikkalaiset miehet", niin jokainen tajuaa tuohon liittyvän rasismin. Siis sikäli mikäki rasismi on teko, eikä puhetta. Herää kysymys, miksi suvakit eivät tuota ymmärrä. Tyhmyydestä? Ei. Kyse on moraalikompassin sekoamisesta. He eivät ole pahoja kuten eivät sharia-lakia kannattavat muslimitkaan. Heillä on eri arvomaailma - vieläpä samanlainen kuin sharia-lakia kannattavilla muslimeillakin.

NATO:n jäsen Turkki ampui venäläisen rynnäkkökoneen alas, sen loukattua Turkin ilmatilaa. Huomionarvoista on, että venäläiskoneet eivät ole loukanneet Israelin ilmatilaa, joten on aika selvää, että Venäjä uhitteli NATO:lle. Minusta Turkki teki yksiselitteisesti oikein. Jos Putin haluaa sotia Syyriassa, hän ei voi olettaa saavansa toimilleen hyväksyntää NATO:lta. Se, että Turkki tukee lyhyellä tähtäimellä sunnilaista ISIS:iä, on toisarvoista. Perussuomalaisten Reijo Tossavainen totesi Twitterissä, että
Iranin uskonnollisen johtajan, ajatollah Ali Khamenein tärkeä kannanotto: "ISIS:n petomaiset rikokset eivät edusta islamia"
Luonnollisesti kysyin, koska Turkki ja ISIS edustavat sunnilaista islamia, että onko shiialainen islamin tulkinta parempaa tai vähemmän väkivaltaista (Vasarahammer 28.10.2015). Tossavainen ei vastannut. Hänenkään tapauksessa kyse ei ollut pahantahtoisuudesta tai tunteettomuudesta. Hänellä on vain eri käsitys oikeasta ja väärästä. Eri moraali. Heillä on joku pilleri, jonka avulla nousevat toiseen ulottuvuuteen, jossa minä en elä.

11 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Venäjän ja Turkin nokittelu kertoo, että Yhdysvallat ei enää johda läntistä liittoumaa. Syyriassa toimii niin monen ulkovallan edustajia, että konfliktit ovat väistämättömiä. Eri osapuolten välillä on yhteneväisyyksiä mutta myös ristiriitoja.

Venäjä ei tosissaan pyri ISIS:in kaatamiseen muuten kuin puheissa. Sen tavoitteena on vahvistaa Assadin hallintoa ja samalla nöyryyttää länttä ja erityisesti Yhdysvaltoja.

Yhdysvallat taas ei mieluiten tekisi mitään. Poliittisen paineen takia on pakko tehdä jotakin näön vuoksi ISIS:iä vastaan.

Turkki taas taistelee sekä Assadia että kurdien PKK:ta vastaan. ISIS on Turkille yhdentekevä, joskin Turkista löytyy myös ISIS:in tukijoita. Turkki kyllä ostaa ISIS:iltä mielellään halpaa öljyä.

Iran taas pyrkii Venäjän tavoin pitämään sillanpääasemansa. Iranin suojatit eli Hizbollah osallistuu aktiivisesti taisteluihin Assadin puolella. Toisaalta Assadin edustamat alaviitit vierastavat Iranin puritaanista shia-islamia, eli kyseessä on järkiavioliitto.

Sitten on vielä Ranska, joka on kostoretkellä ja näyttämässä kotilyleisölle.

Niin ja vielä Persianlahden maat, jotka pyrkivät osin ISIS:in avulla heikentämään Irania.

Kyseessä on sellainen soppa, josta voi kehkeytyä vaikka mitä.

Tiedemies kirjoitti...

Muistaakseni varoitin Soinista minäkin. Suunnilleen *kaikkia* niitä jotka jotenkin hänen puolueeseensa luottivat. En ole mistään yllättynyt. En siten myöskään pettynyt. Kaikki on mennyt minun näkökulmastani osapuilleen niinkuin olin odottanut.

Hallituksen venäjämyönteisyys ja -nöyristely on ollut hieman vähäisempää kuin oletin.

Kumitonttu kirjoitti...

Vasara, soppa on tosiaan melkoisen sakea. Ytimen muodostaa Iranin ja Israelin akseli, ja sitä kautta tilanne vielä pahenee ennen kuin kiehuu hellalle. Eli vaikka Venäjä ei mitenkään voi kostaa Turkille hävittäjänsä alas ampumista suoraan, valitsemalla sopivia liittolaisia tilanne ei pitkään aikaan tule helpottumaan. Ja minä kun luulin 80-luvulla, että Irakin ja Iranin sota oli pitkäkestoinen.

Tiedemies, niinhän sinä varoitit. Tosin varoituksesi kohdistui mielestäni enemmän siihen, että Persujen politiikka on väärää kuin siihen, että Soini kääntää takkinsa. Sama lopputulos kuitenkin :)

Unknown kirjoitti...

Päivän uutiset kertovat, että venäläinen lentokone lensi parikymmentä sekuntia Turkin ilmatilassa. Se ei ollut hyökkäämässä Turkkiin, tämä kai oli selvää. Pudotus saattoi olla harkittu provo, kuten venäläiset sanovat tai ihan vahinko, tavallista lähi-itäläistä hermoilua ja hölmöilyä

Blogilistasi Martin Armstrong epäilee, että kyse voi olla myös Turkin sisäpolitiikasta eli Turkin hallitus yrittää kääntää kansan huomion ulkomaille kotimaan ongelmista. Maassahan on hankala poliittinen tilanne, vallasta kamppailevat Erdoganin islamistit ja armeijan tukemat kemalistit sekä kurdit.

Venäjä kostaa helpoiten tukemalla lujemmin Assadia, jota sekä Turkki että Yhdysvallat ovat kampeamassa syrjään. Meneillään on Syyrian rauhanneuvottelut, joissa kai on hieman edistytty. Ehkä joku halusi heittää kapuloita rattaisiin, jottei hyvä sota ihan vielä loppuisi.

Luin vuosia sitten Peter Englundin kirjan Suuren sidan vuodet, joka kertoo kolmikymmenvuotisesta sodasta, johon Ruotsi sekaantui 1630-48. Siina sodassa Saksa tuhottiin perusteellisesti, paikoitellen kolmannes väestöstä kuoli tai pakeni muualle. Sota jatkui niinkin kauan, koska ulkomaat tukivat omiaan, esimerkiksi Ranska maksoi Ruotsin palkka-armeijat. Sota loppui, kun rahat loppuivat.

Taidamme elää uutta suuren sodan aikaa. Sotaa on käyty Lähi-Idässä viitisen vuotta, siihen ovat sekaantuneet Yhdysvallat, EU, Venäjä, Iran, Saudi-Arabia, Qatar, Arabiemiirikunnat ja monet muut valtiot. Pitääkö tässä vanhoilla päivillääm alkaa uskovaiseksi, eikös Ilmestyskirjassa ennustettu jotain tällaista sotaa?

Kumitonttu kirjoitti...

Mikko, ehkä se on kuvaavaa kuitenkin, että venäläiset eivät ole rikkoneet Israelin ilmatilaa. Ja se, ettää Turkki toisaalta on rikkonut jatkuvasti Kreikan ilmatilaa. Toisin sanoen, Venäjä haki verta nenästään ja sai sitä.

Kokonaisuudessaan, olen samaa mieltä kanssasi. Iran etsii epäsuoria keinoja iskea Israelin kimppuun. Shiialainen ekspansio saa kuitenkin paradoksaalisesti vastaansa Saudit, Egyptin ja Turkin. Häviäjiksi jäävät Yhdysvallat joka sotii kaikkien puolella kaikkia vastaan koska Obama. Sekä Venäjä, joka sotii Syyriassa muistellessaan jotain Stalinin aikoja. Sekä EU, joka tukee palestiinalaista terroria.

Voittajia ei oikein ole, mutta ehkä Israel, joka jää jälleen kerran miehittämättä. Tämä on suunnilleen yhtä absurdi tilanne kuin kevät 1939, jolloin Neukkula meinasi joutua sotaan Amerikkaa ja Englantia vastaan, mutta joka kuitenkin oli sodan voittajavaltio 1945.

Mikään ei ole muuttunut. Paitsi tällä kertaa voittajia eivät ole Venäjä eikä Yhdysvallat vaan sunnilaiset valtiot ja Israel.

Unknown kirjoitti...

Varmaan tarkoitat talvea 1940, sillä keväällä 1939 ei vielä käyty sotaa. Tämän sodan voittajia eivät ole muut kuin asekauppiaat. Israel voi olla toinen. Kun naapurit tappelevat keskenään, Israel saa olla suhteellisen rauhassa.

Näyttää vähän siltä, että sotaa käydään vielä vuosia, kaikilla osapuolilla on yhä paljon voimavaroja. Venäjä voi tukea kurdeja vaikkapa tiedustelutiedoilla tai it-aseilla, niin Turkilla on mietittävää. Toisaalta Turkki voi vajota sisällissotaan, jos talous sakkaa, kuten Armstrong ennustaa.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Tuo Su-24 lensi tuon pienen nimekkeen yli nk. loukkasi Turkin ilmatilaa vajaan 17 sekunnin ajan. Ja Turkin hävittäjät ampuu sen alas.

Raukkamaista, Turkin paskaählyt ja terrorismintukijat asialla.

Tätä ei olisi tapahtunut ellei USA:n presidenttinä olisi historian surkein Obama Mullah Barrak ja käsikakkarana saudihuora Hillary.

Vielä kunhan tekevät Hillaryn haisevasta perseestä presidentin, niin siitä se ilo irtoo!

/////////

Sympatiani ovat täysin venäläislentäjien puolella.

Voinkohan enää enempi inhota Obama Mullah Barrakia ja saudihuora Hillarya...

Unknown kirjoitti...

Tiedot alas ammutun venäläsikoneen sijainnista perustuvat käsitykseni mukaan amerikkalaisiin tietoihin koneen jättämästä "lämpöjäljestä". Näin ollen Amerikalla on mahdollisuus sanoa asiasta mitä tahansa.

Itse arvelen, että kone tosiasiassa oli Turkin puolella juuri niin pitkään kuin Turkki väittää, mutta USA, Naton entinen johtohahmo, on päättänyt pettää Natojäsen Turkin tässä asiassa a) joko munattomuuttaan, ettei konflikti Venjän kanssa eskaloituisi (vrt. Chamberlain) tai b) (foliohattu päähän) tarkoituksella noudattaen Obaman ihan avoimesti lupaama politiikkaa "to fundamentally change America", jossa maa ja sen vaikutusvalta tuhotaan tarkoituksella, ja samalla uhrataan kaikki ne, joiden turvallisuuden kaiken maailman paikallisilta umpihulluilta murhaajilta ja valloittajilta on tähän mennessä taannut Yhdysvaltain voima.

Yhdysvaltalaisten tuttavieni mielestä Obama ja hänen hallintonsa sijoittuvat samaan sarjaa Quislingin ja OW Kuusisen kanssa.

Vasarahammer kirjoitti...

"Yhdysvaltalaisten tuttavieni mielestä Obama ja hänen hallintonsa sijoittuvat samaan sarjaa Quislingin ja OW Kuusisen kanssa."

Historioitsija Bernard Lewis on sanonut aikanaan:

America is harmless as an enemy and treacherous as a friend.

Tämä lause on osoittautunut todeksi viimeistään Obaman aikana. Arabikevään yhteydessä Yhdysvallat petti liittolaisensa Mubarakin ja tuki melko avoimesti Muslimiveljeskuntaa. Kun Egyptin armeija al-Sisin johdolla hankkiutui eroon muslimiveljistä, välit Yhdysvaltoihin huononivat.

Iranin kohtelu taas osoittaa, että Yhdysvallat on vihollisena varsin harmiton. Iran on kasvattanut vaikutusvaltaansa liittoutumalla Syyrian kanssa ja lisäämällä vaikutusvaltaansa Yhdysvaltojen hylkäämässä Irakissa. Itse asiassa Irakin sota itsessään paransi Iranin asemia Lähi-idässä.

Yhdysvaltojen arvovalta tärkeimpien sunniliittolaisten (Saudit ja Egypti) on mennyttä, koska Yhdysvaltojen toiminta on vahvistanut näiden maiden päävihollista Irania. Vastaavasti Israelin edut ovat nyt yhteneväiset saudien kanssa. Molemmat pelkäävät Irania. Lisäksi Israelin intresseissä on pitää Jordanian hashemiittihallinto pystyssä ja estää Jordanian liukuminen samanlaiseen kaaokseen kuin Syyria.

Jos Yhdysvallat jättää Turkin yksin Venäjän kanssa, siinä petetään taas yksi liittolainen.

Jos haluaa Obaman motiiveilla spekuloida, kannattaa katsoa Dinesh d'Souzan dokumentti, josta on kirjoitettu tässäkin blogissa.

Kumitonttu kirjoitti...

Mikko, juuri näin. Tämä tulee kestämään vielä useita vuosia.

Buuri, minulla on sympatia tässä tilanteessa Turkin puolella, koska ryssän koneiden ei tarvitse lennellä muitten maitten ilmatiloissa.

Pörri, ei tarvita foliohattua. Se Dinesh d'Souzan dokkari paljastaa hyvin, että Obaman tarkoitus on laskea Yhdysvaltain painoarvoa. Oppinsa Obama on saanut isältään, joka oli kenialainen kolonialisminvastainen marxilainen.

Vasara, en usko että Turkkia tässä jätetään yksin kun ei Venäjäkään oikein voi alkaa haastamaan. Kone on mennyt Turkin ilmatilaan ja siinä ei auta nokan koputtaminen. Kotimaassa Putin varmasti uhoaa loppuun asti, mutta sillehän nauretaan päin näköä jos se alkaa selittää samoja juttuja NATO-maiden edustajille. Tutkakuvat ovat kaikilla osapuolilla.

Vasarahammer kirjoitti...

Turkin koneet muuten lentelevät rutiininomaisesti Kreikan ilmatilassa. Erdogan ei ole Putinia parempi, ainoastaan Suomen kannalta kauempana.

Turkki ei ole lähtenyt eskaloimaan tilannetta, mutta Putlerilta on tullut taloudellisia vastatoimia. Joka tapauksessa nähty konflikti ei välttämättä jää viimeiseksi.