maanantai 21. syyskuuta 2015

Pari sanaa Twitteristä

Penaali Maria Pettersson niitti kyseenalaista kunniaa kirjoittamalla satiirisen artikkelin Lasitalon Pravdaan vierailustaan Malmössä. Pettersson irvaili kaupungin turvallisuudesta varoittaville kulkemalla kaupungissa esteettömästi. Keskustelin Petterssonin kanssa Twitterissä ja hän kehottiminua lopettamaan Twitter-tilinsä seuraamisen, jotta saisin oman elämänhallintani kuntoon ja voisin vihaamisen sijasta keskittyä positiivisempiin asioihin. Totesin, että en minä vihaa häntä vaan vastustan hänen edustamaansa aatetta. Pettersson kysyi, mihin aatteeseen viittaan ja vastasin sosialismiin.

Pettersson totesi ettei hän ole sosialisti, koska hän ei ole koskaan kannattanut mm. omaisuuden sosialisointia. Minä puolestani vastasin, että Antti Rinne on varmasti kaikkien mielestä sosialisti, eikä hänkään ole vaatinut teollisuuden saattamista valtion haltuun. Linkitin Petterssonille Jonah Goldbergin mainion kirjan Liberal Fascism, jonka totesin Petterssonille edustavan hänen aatettaan. Pettersson vaati minua päättämään, pidänkö häntä sosialistina vai fascistina. Totesin, että ne ovat saman aatteen eri versot.

Vasemmistoliiton Li Andersson tuskaili Twitterissä sitä, että VR:n junien kulussa tai lippujen ostamisessa tai jossain oli hämminkiä. Vastasin, että ostakoon auton, niin ei tarvitse vinkua muilta rahaa omaa liikkumiseensa. Li ihmetteli, mihin viittaan ja totesin julkisen liikenteen saavan veroista tukea. Li kysyi, että luulenko minä, etteivät hän ja muut kaltaisensa tue yksityisautoilua. Vastasin, että yksityisautoilu on nettomaksaja, joten tuskin.

Lin lukija, joku heikkohermoinen helsinkiläisvegaani kommentoi, että autoiluni saastuttaa hänen ilmansa, paitsi jos ajan sähköautolla. Totesin että EU:ssa sähkö tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla, joten sähköauton sähkö ei ole yhtään puhtaampaa kuin pistorasiasta tuleva. Hömppäneiti päätti pitää päänsä, vaikka muistutin että ruokakin tulee lähikauppaan päästäjä tuprutellen ja lähiöön johtavia katuja käyttävät ambulanssit ja paloautotkin saastuttavat.

Nämä ovat yksittäisiä ihmisiä yksittäisessä todellisuudessa, mutta valitettavasti ne antavat masentavan kuvan toimittajakunnan ja heidän edustamansa urbaanin vasemmiston älystä ja perehtyneisyydestä. Kun Donald Trump ei korjannut vaalitilaisuudessa kommenttia, että presidentti Barack Obama on muslimi, vasemmistomedia nosti kovan metelin, vaikka islam on sen mukaan rauhan uskonto. Mikäpä sopisi Nobelin rauhanpalkitulle paremmin kuin olla islamin edusmies. Kun Li Andersson ei korjaa lukijansa väitettä "sähköauton" päästöttömyydestä, hän on joko propagandan tekijä tai uhri.

13 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

En ymmärrä, miten jaksat keskustella jonkun Maria Petterss0nin tai Li Anderssonin kanssa. Minulla ei kärsivällisyys riittäisi.

Juha kirjoitti...

Niin, samanlaista ajanhukkaa kuin bloggaaminenkin. Mitään ei ole voitettavissa. Kukaan ei twiittien perusteella rupea muuttamaan mieltään asioissa, joissa on puolensa valinnut. Jos joku poikkeusyksilö joskus muuttaisikin, niin entä sitten? Miljoonat muut jatkavat valitsemallaan tiellä.

Kari kirjoitti...

Joskus pari- kolmekymmentä vuotta sitten luulin olevani täysin yksin ajatuksineni. Sitten tuli netti ja keskustelupalstat ja kommentoinnit. Nykyään ajatuksenikin ovat yhteneväiset miljoonien kanssa. Enää en tiedä varmasti mikä osa on omaa tuotantoani, kuten ennen, mutta ajatusten jakaminen on rohkaissut monia, ja toisia muuttanut täysin. Ympäristössäni ei ole enää juuri peruskysymyksistä ratkaisevasti toisenmielisiä.

Tämä on propagandistin arkea. Puolin ja toisin.
Usko näet tulee kuulemisesta.

Kumitonttu kirjoitti...

Vasara, eipä tuo nyt vie kuin 10-20 sekuntia per twiitti joten suuresta ajan hukasta ei ole kyse.

Juha, tuossa olet valitettavasti oikeassa. Syy seurata arbuuseja ei ole heidän käännyttämisensä vaan se, että näkee keitä he ovat ja miten ajattelevat ja toimivat. Twitter on sikäli hyvä työkalu siihen, että se ei sido aikaa juuri nimeksikään.

Kari, saman havainnon olen tehnyt itsekin. Olin aamupäivän kahdessa suuressa ohjelmistotalossa kokouksissa, ja molemmissa päivän puheen aiheena oli maahanmuutto, ja kuten voiti arvata, ei mitenkään "suvaitsevassa" ilmapiirissä. Jopa asiakkaiden kanssa voi nykyisin keskustella näistä asioista ilman, että lause pitää aloittaa sanoilla "en ole mikään rasisti, vaikka..." Tässä suhteessa on tapahtunut valtava muutos viimeisen vuoden aikana. Siihen on varmasti vaikutusta bloggaamisella, koska valtavirtamedia siihen EI OLE vaikuttanut.

Vasarahammer kirjoitti...

KT jos löydät Twitteristä pöljiä vasurikommentteja, uudelleentwiittaa ne tai lainaa twiittiä ja kommentoi.

Kumitonttu kirjoitti...

Jees, tuo on tosiaan parempi tekniikka. Pitää koittaa muistaa toimia noin jatkossa.

Juha kirjoitti...

Bloggasin aktiivisimmin vuosina 2007-2010. Tuona ajanjaksona tiedän varmuudella *yhden* tapauksen, jossa sain lukijan poliittisen kannan heittämään kuperkeikkaa. Hän on edelleen nettituttu ja kyseisen keikauksen takia arvostan tyyppiä valtavasti. Saattaa tunnistaa itsensä, jos lukee tämän kommentin ;-)

Toisessa tapauksessa sain yhdessä yksittäisessä, suurehkossa asiakysymyksessä lukijan tunnustamaan, että oli väärässä, tai pikemminkin että ei ollut valinnut kantaansa rationaalisin perustein. Poliittinen asemointi ei sinänsä muuttunut, joten eipä siitä sen enempää.

Voi tietysti olla, että olin vaan paska kirjoittaja tai että lukijoita oli liian vähän tai sekä että. Mutta väliäkö sillä.

Kumis, kuuntelitko podcastin, jonka taannoin linkitin sinullekin? Liittyy edellä kirjoittamaani. On perusteltua väittää, tavoitteeni olivat joka tapauksessa väärät, kuten melkein kaikien muidenkin poliittisten bloggaajien.

Vasarahammer kirjoitti...

Kyllä suurin vaikutus on tulijoiden suurella määrällä. Suuri osa tulijoista keskittyy Pohjois-Suomeen, jossa ihmiset helposti huomaavat arkipäivässään, mistä on kyse.

Väitän, että MV-lehti on kaikesta törkyisyydestään huolimatta, yksi merkittävimmistä tekijöistä. Se vetoaa siihen kansanosaan, jota on vaikea saada blogien lukijoiksi.

Kumitonttu kirjoitti...

Juha, kuuntelin - vasta eilen tosin :) Hauska yhteensattuma että satuit just nyt kysymään. Meinasin meilata kiitoksen siitä, mutta jäi tekemättä, kuten paljon muitakin asioita.

En minäkään usko käännyttämiseen, mutta bloggaamisen hyvä puoli on siinä, että vähitellen blogistaniin kertyy valtava määrä dataa, johon aina joku meille tuntemattomaksi jäävä tutustuu ja ehkä rupeaa pohtimaan asioita tarkemmin. Mutta kuten sanoin, käännyttäminen ei toimi enkä siihen usko.

Vasara, totta kai suuri tulijamäärä on se primääritekijä joka laukaisee porukan liikkeelle. Oli hienoa nähdä ihmisiä omilla kasvoillaan ja nimillään valtavirtamediassa. Sellaista paskaa mitä Halla-aho sai niskaansa, on pahimmillaan tiedossa näillekin. On rohkeaa mennä julkisuuteen vastustamaan johtavaa poliittista agendaa.

Itse en enää usko blogiin vaikutuskeinona, miksi siirryin Twitteriin. Blogien aika oli ja meni, mutta siellä tehtiin loistavaa taustatyötä tähän hetkeen ja tilanteeseen. Markkinoinnissa on käsite diffuusio, jolla viitataan hyödykkeen leviämiseen aktiivisilta uutuuksien etsijiltä laajaan keskiluokkaan, niin blogit toimivat tuon diffuusion ensimmäisenä vaiheena.

Ilman bloggaajia ei MV-lehteä olisi voinut syntyä koska blogit osoittivat poliittiselle ja virkaeliitille, että tämä agenda muhii pinnan alla. Jos MV-lehti olisi tullut 2011 julkisuuteen, sen tekijät olisivat lukemassa tiilenpäitä kiihotuksesta ja mistä lie rasismista. Nyt se saa VAIN paheksuntaa poliittisen korrektiuden nimeen vannovalta eliitiltä, mutta mitään työkaluja sen vaientamiseen ei heillä ole.

Yrjöperskeles kirjoitti...

En minäkään mihinkään käännyttämiseen usko, mutta blogien lukijoissa on kuitenkin paljon ihmisiä, joilla ovat hoksottimet alkaneet toimia ja epäilyksen piru kalvaa mieltä. Blogien (ja nykyisin MV-lehden) kautta näillä ihmisillä siirtyminen voiman pimeälle puolelle on nopeampaa ja vieläkin näitten kautta he saavat sen huomion, etteivät ole ajatuksineen yksin.

Anonyymi kirjoitti...

Veikkaan että Kumiksen taktiikka on pakottaa kommarit ja muut establishmentin ("liberaalin eliitin") osapuolet puolustuskannalle. Näin heidän toimintan saadaan ainakin hetkellinen häiriö. Sillä keinoin pystyy pakottamaan establishmentin osapuolen ottamaan todellisen kantansa johonkin asiaan.

Establishmentin osapuoli pärjää vain silloin kun se saa määrätä keskustelun aiheen, missä sitä käydään, millä ehdoilla ja mitkä mielipiteet pääsevät esille. Jalkapallotermein "puolueettomalla kentällä" ei ole samaa mahista. Some on se "puolueeton kenttä". Jos establishmentin osapuoli saa 50 prosenttia palstatilasta, media-ajasta tai vastaavasta, niin se joutuu heikoille jäille. Tällä tavoin ulkopuolinen katsoja saa mahdollisuuden valita kumman puolelle asettuu.

Jollain omituisela tavalla on ehkä hyvä että asyylinvonkaajia tulee tulvimalla ja yhtäkkisesti. Sitä on silloin helpompi vastustaa kuin tipottain ja hivuttamalla tulevaa.

Pitäisikö tässä oikeasti toivoa että mentäisiin äkkiä vararikkoon? Jos rahat on loppu, niin ei sillon voi mamuttaa eikä mokuttaa. Edes mamutus ja mokutus ei pyöri ilman rahaa. Tehtäisiin niin kuin hajoamaisllaan olevan talon suhteen. Poltetaan se saman tien maan tasalle. Sitten siivotaan palon jäänteet pois. Piirustukset ovat kuitenkin tallessa joten voidaan rakentaa samanlainen talo uudestaa, mutta paremmin.

Jos netti, blogit ja some olisivat olleet vuonna 1990, niin olisiko sillä onnistuttu torpedoimaan ryssän pyrkimykset kipata somalit tänne? Oltaisiinko ne torjuttu ja ohjattu Ruotsiin?

Kumitonttu kirjoitti...

Ykä, nykyisin bloggaamisen merkitys on erityisesti analyyttisen tiedon käsittelyssä, ja siihen MV-lehti ei anna juuri mitään lisää. Ellei nyt sitten sitä, että se lainaa blogeja kirjoitustensa lähteinä. Jos jaksaa blogata ja käydä tätä hulluutta läpi, niin toki sillä saa lukijoita. Sinunkin blogisi on yksi luetuimpia poliittisia blogeja eikä sitä pidä väheksyä. Minulla ei vaan vatsa kestä analysoida sulaa hulluutta.

Vieras, Maria Pettersson on hyvä esimerkki. Hän naama vakavana väittää, että ei ole sosialisti. Jos ihminen on noin tietämätön omasta asemastaan poliittisella kartalla, ei kai ole ihme että hän tuottaa sellaista käsittämätöntä ajatusvirtaa kuin se surullisen kuuluisa Malmön "raportti".

Oma panokseni näkyy heikosti siinä, että ihmiset ovat alkaneet haastaa valtavirtamedian käyttämää käsitettä "äärioikeisto". Siihen törmää toistuvasti "uutisten" kommenteissa. Edelleen toimittajat sitä käyttävät, mutta hiukan varovaisemmin.

Termien tarkkuudella tässä suhteessa on tärkeää, jotta saadaan alleviivattua Suomen (ja Euroopan tai Amerikan) poliittisen aatteen taustat. Ei ole väliä, onko valtavirtapolitiikka sosiaalidemokratiaa, kommunismia tai fascismia. Kaikki ne johtavat tämän kaltaiseen kaaokseen, missä nyt elämme. On se ja sama tapahtuuko kehitys väkivaltaisesti vai demokraattisesti, koska vain lopputulos tässä ratkaisee. Ja se on sosialismissa aina surkea.

Kari kirjoitti...

Jokaiden verkon pohjalla on hämähäkki.
Olen nähnyt, että käännyttäminen toimii. Se vaatii vain sitkeyttä ja huolellisuutta.

Itse en ole blogannut, mutta pyrkinyt enemmänkin vaikuttamaan bloggareihin.

Halla-aho osoittautui pettymykseksi. :)