sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Kiinniottokasvu

Kuukauden vanhassa Talouselämä-lehdessä (12/2014) Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Arkadi Moses, Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun strategian/ ja turvallisuuspolitiikan vanhempi lehtori Tomas Ries, Carnegie Moscow Centerin Senior Associate Lilia Sevtsova, suurlähettiläs René Nyberg ja Frankfurter Allegemeine Zeitungin toimittaja Reinhard Veser kertovat oman arvionsa Ukrainan kriisin opetuksista suomalaisille. Moses toteaa tiukasti, että
Kyse ei ole Ukrainasta vaan Euroopan turvallisuusjärjestelmästä. Länsi ei ole reagoinut mitenkään vaan on shokissa. Tämä kertoo paljon lännestä, joka on liian postmoderni. Eurooppalaiset kieltäytyvät ajattelemasta ongelmia ennen kuin ne ovat nenän edessä. Sama tapahtuu kun on kyse Euroopan taloudesta, Syyriasta, Libyasta. EU on taloudellinen klubi, jolla ei ole ulkopoliittista voimaa.

Eurooppalaiset eivät halua tehdä uhrauksia, he haluavat velalla rahoitettua sosiaaliturvaa. Eurooppa ei halua maksaa omasta puolustuksestaan, vaan odottaa amerikkalaisten hoitavan asiat. Napoleonin sanoin "jos et ruoki omaa armeijaasi, ruokit jonkun muun armeijaa". Naton jäsenmaat haluavat uskoa, että Nato suojelee niitä. Sen jälkeen kun Yhdysvallat veti raskaat joukkonsa Euroopasta, Nato on muuttunut poliittiseksi järjestöksi. Moskovaa kiinnostaa vain Washingtonin reaktio.
Tuomas Ries toteaa hänkin, että
Kyse ei ole Ukrainasta vaan Euroopan poliittisesta järjestelmästä - siitä miten lujan otteen Euroopasta Putin saa. Lännen pitäisi keskittyä tähän pitkän aikavälin uhkaan ja vahvistaa asevoimaansa. Länsi ei ymmärrä Venäjän tavoitteita - palauttaa osa niistä alueista jotka se menetti Neuvostoliiton hajottua. Länsi on tehnyt hirvittävän virheen ajatellessaan, ettei sotilaallisella voimalla ole enää merkitystä. Ukrainan tapahtumat herättivät lännen, mutta jos Putin on fiksu, tilanne Ukrainassa hiljenee ja länsi vaipuu taas uneen. Eurooppa ei halua käyttää rahaa aseisiin eikä edes ajatella sotaa. Kiina, Intia, Brasilia ja Venäjä eivät kunnioita länttä.

Suomi on NATO:n ulkopuolella harmaata puskurialuetta ja samaan aikaan poliitikot heikentävät maan puolustuskykyä. Jos länsi nukahtaa nyt uudelleen, kymmenen vuoden kuluttua Venäjän sotilaallinen ylivoima kasvaa Euroopassa hyvin suureksi. Silloin Baltian maihin voi kohdistua kova paine esimerkiksi siellä asuvan venäläisvähemmistön joukossa syntyvästä ongelmasta. Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyöllä on vain marginaalinen merkitys sotilaallisesti. Suomen olisi pitänyt liittyä NATO:on 1990-luvulla. Nyt NATO:lla on muutakin mietittävää.
Lilia Sevtsova näkee, että
Presidentti Putin tietää, että pysyäkseen Kremlissä vallassa, pitää toimia. Putin näkee maataan lähestyvän taloudellisen ja sosiaalisen kriisin. Hajanainen Eurooppa ei voi Putinille yhtään mitään. Länsi ja Putin ovat luoneet venäläisen rahanpesukoneen, jota pyörittävät venäläiset oligarkit ja länsimaiset pankkiirit ja lakimiehet. Jopa Gerhard Schröder ja Paavo Lipponen ostettiin Gazpromin palvelukseen. Tämä kone pitäisi romuttaa, jotta Venäjän röyhkeys saadaan kuriin.

Sen sijaan että länsi takaisi Ukrainan koskemattomuuden se keskittyy varjelemaan Putinia kasvojen menetykseltä. Tämä vain vahvistaa Putinin näkemystä, ettei ole mitään rajoja. Putin on potkaissut shakkilaudan nurin, mutta silti lännessä on ihmisiä, jotka haluavat tehdä Putinin kanssa mieluummin sopimuksen.
Suurlähettiläs Nyberg asettelee sanansa paljon varovaisemmin:
Kyse on Ukrainasta - siitä kuka hallitsee Kiovaa. Moskova ei hyväksy uutta hallintoa. Se haluaa hajottaa Ukrainan useisiin pieniin osavaltioihin Saksan malliin ja uskoo voivansa vaikuttaa niistä itäisiin ja kaakkoisiin.
Veser sanoo, että
Saksan johdolla ei ole illuusioita Venäjän suhteen. Vuoden 2008 Georgian kriisi ja Putinin paluu valtaan sai saksalaiset varpailleen. Tyylilleen uskollisena Merkel reagoi pidättyväisesti. Tyyliä ei pidä sotkea sisältöön - Merkel on päättäväinen. Hän tietää, että jos nyt lyö pöytään kaiken, ei jää mitään pelivaraa tulevaisuutta ajatellen.

Poliittinen eliitti tietää, ettei kyse ole Ukrainasta vaan Euroopasta. Moni maa on riippuvainen venäläisestä energiasta. Erityisesti Saksassa kyse on energiasta. Suomi ei ole mikään puskurivaltio, mutta Baltiassa venäläisvähemmistöä voidaan käyttää työkaluna. Venäjä on taloudellisesti heikko eikä maassa ole mitään innovointikykyä. Kyse on pikemminkin siitä, miten pitkään Venäjällä säilyy tasapaino.
Olen samaa mieltä, että Venäjä on hyödyntänyt ns. kiinniottokasvunsa, jolla tarkoitetaan maan vaurastumista kopioimalla muiden teknologioiden käyttöönottoa. Barry Eichengreen on laskenut, että tällainen kasvu on helppoa kunnes saavutetaan nykyrahassa 15.000 dollarin kansantulo henkeä kohti. Venäjä on jo ylittänyt tuon tason. Ruotsissa vastaavasti samaa tasoa lähestytään ylhäältä alaspäin avaamalla kansakunnan portit kouluttamattomille uskonnollisille fanaatikoille. Ruotsalaisten suhteellinen elintaso muihin maihin verrattuna on laskenut 40 vuotta sosiaalidemokraattien oppeja noudattaen.

7 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Ihana tulevaisuus meillä edessä: Venäjän orjavaltiona taas tuotapikaa, kunhan Putinia huvittaa tulla ottamaan valmis kinkku haukattavakseen. Noh, ehkä se on sentään pienempi paha pojanpojilleni kuin tämä nykyinen viherkommunistinen suuntaus? Ainakin niin minä toivon; voisiko tässä enää hullummin käydä? Olo on kuin palavassa talossa kädet sidottuina hirttoköysi kaulassa ja ainoa mahdollinen ulospääsy on hypätä ikkunan läpi joka aukeaa rotkon reunan yli.

Kari kirjoitti...

Monet kokoomus ja sosialidemokraattiset poliitikot liputtavat puolustusyhteistyötä Ruotsin ja jopa muiden pohjoismaiden suuntaan.

Mielestäni ainakin Ruotsin suhteen tulisi pikemminkin rajoja vahvistaa kuin yhteistyötä lisätä maan luisuessa kohti anarkiaa.

Myöskään Euroopan sotilasyhteistyötä ei esiinny muualla kuin EU-uskovaisten juhlapuheissa ja erilaisissa korruptio raporteissa.

Eurooppa ja erityisesti Saksa ja Unkari-Itävalta juhli NL:n kaatuessa. Ne laanenivat USA:n avustuksella itään ja Balkanille kahmien entisiä alueitaan perinteisen vihollisen ollessa heikko. Nyt tilanne on toisin päin Eikä Venäjä ole unohtanut nöyryytyksiään Balkanilla ja Itä-Euroopassa.

USA ja sen erityisen heikko johtaja päällystävät tilanteessa tietä Idän ja islamin sotajoukoille.

Valtio jonka kanssa Suomen tulisi lisätä sotilasyhteistyötään on Israel, jolla on sekä halua, että kyky itsepuolustukseen.
Lisäksi se on itsenäinen demokratia, jota aina vaan vähenevässä määrin voi sanoa punavihreän Euroopan valtioista.

Tero kirjoitti...

Valloitetuksi tuleminen olisi toki kurjaa, mutta ehkä sitä kautta saisimme uuden mahdollisuuden vapautua väkivaltaisen vallankumouksen kautta. Tuossa mullistuksessa voisimme sitten kirjoittaa perustuslait ja säädökset uusiksi, pistäisimme uuden sukupolven valtaan ja pääsisimme lopulta tästä tsaarinaikaisesta "kansa on valtiota varten" -asenteesta myös oikeuslaitoksessa.

Itseeni iski epätoivo luettuani tämän uutisen: http://torrentfreak.com/high-court-kim-dotcom-can-have-his-cars-millions-in-cash-returned-140416/

Siis Uuden-Seelannin oikeus ei suostunut valtion edustajien vaatimukseen, vaan piti kansalaisen puolta? Suomalaisittain katsottuna tuo on mykistävä käänne varsinkin tapauksessa, joka uhkaa valtion edustajia kasvojen menetyksellä.

Onneksi emme ole täällä Suomessa noin taantumuksellisia. Meidän Demla -tuomarimme ymmärtävät ettei oikeuslaitos ole oikeuden tasapuolista ja objektiivista jakamista varten, vaan valtion edunvalvontakoneisto: http://www.hs.fi/autot/Auton+ostaja+voitti+valtion+verokiistassa++silti+17000+euron+lasku/a1380683846965

Kumitonttu kirjoitti...

Itkuhan tässä tulee. Voi luoja.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Se inspiroi minua omaani. Lienee niin, että läntinen Eurooppa määrittelee sotilaallisen voiman poliittisten analyysien lukumäärän mukaan. Venäjä taas määrittelee sen edelleenkin prikaatien lukumäärän mukaan.

Kari kirjoitti...

Venäjä on suurvalta. Kun Ruotsi oli suurvalta 1600-luvulla, sen kuningas Kaarle X Kustaa keskittyi lyhyellä valtakaudellaan sotimiseen, tuhosi paljon Puolaa ja Tanskaa. Skoone on hänen ansiostaan Ruotsia.

Jon Hellevigillä on aika hyvä kirjoitus Uudessa Suomessa Putinin Venäjästä. Kalle Isokallio on myös kirjoitellut Venäjästä myönteisesti kirjoissaan.
Olen maassa käynyt monta kertaa. Kerran isäntä sanoi, että asioilla on tapana järjestyä. Venäjä on mennyt valtavasti eteenpäin Jeltsinin ajoista, ongelmia toki on, missäpä ei.
Kaimalle pahoittelut, google ei antanut keksiä nimimerkkiä tai en vain osaa.

Lapin Kari

Kari kirjoitti...

Sinulla tuntuu Pohjolan historia olevan hanskassa.
Joo paljon on NL/Venäjä muuttunut sitten -68:sta, jolloin ensi kerran siellä puolella kävin.

Guukkeli nappaa kait nimen tilistä ja mitäs sitä muuttelemaan.

Toinen Lapin Kari.