keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Monikulttuurinen ulkopolitiikka

Ensin ajattelin, että onpa taas käytetty veronmaksajien rahoja turhuuteen, kun kuulin radiouutisista kotimatkalla, että Suomen ulkoministeriö on selvittänyt, miksi Suomi ei lokakuussa 2012 tullut valituksi YK:n turvallisuusneuvostoon. Koska YK on erityisesti sosiaalidemokraateille Suomen keskeisin ulkopoliittinen vaikutuskanava, oli kuin Tarja Halosen 12 vuotisen valtakauden symbolina häviö jo ensimmäisessä äänestyksessä. Miten väärin voi ulkopolitiikkaa hoitaa, jos kaikkein keskeisin tavoite karkaa käsistä?
Raportin laatijan mukaan monissa raporttia varten tehdyissä haastatteluissa nousi esiin pohjoismainen besserwisser-asenne. Pohjoismaita pidetään töykeinä.

- Kaikki eivät pidä Pohjoismaiden moraalisesta sormenjäljestä. Tämä on pohjoismainen ongelma. Suomi kuitenkin on näistä maista vähiten osoitteleva, Röd-Larsen sanoo.
Uutisen mukaan maailmalla ei pidetä suomalaispoliitikkojen ja virkamiesten omahyväisestä omien arvojen tuputtamisesta. Suomalaiselle ulkoministeriön virkanaiselle, joissa on huomattavan paljon Tampereen punayliopiston maailmankuvan omaksuneita Vihreän liiton naisia, on vastustamatonta nostaa esiin kysymyksiä tasa-arvosta. Monessa muussa maailman maassa ei ole vielä päästy siihen pisteeseen kuin Suomessa - jos edes halutaan päästä - joten pienitissiset virkanaiset pääsevät melkein maassa kuin maassa pätemään. (Ajattelin että pienimunaisen synonyymi olisi pienitissinen naisista puhuttaessa).

Suomessa julkinen keskustelu pyörii pitkälti "suvaitsevaisuuden, monikulttuurisuuden ja feminismin" ehdoilla. Vaikka ne ovat tärkeitä asioita ja vieneet monessa suhteessa Suomea eteenpäin paremmaksi paikaksi asua, niin silti täytyy ymmärtää, että ne ovat yhden poliitisen ideologian kulmakiviä. On olemassa muitakin poliittisia aatteita kuin yksioikoinen käsitys tasa-arvosta korkeimpana yhteiskunnallisena päämääränä. Tasa-arvon suurin ongelma Suomessa on siinä, että meillä hyvin harva tajuaa, että kun valtio suosii jotain ryhmää, niin se samalla tulee talloneeksi toisen ryhmän vapauksia. Vapaus ja tasa-arvo ovat monessa suhteessa toisensa poissulkevia. Jos haluamme tasata tuloja, niin joudumme pakottamaan vankeudella uhaten niitä luovuttamaan omaisuuttaan, jotka ovat eniten tuottaneet ympärilleen lisäarvoa.

On myös monia uskonnollisia ja kulttuurisia perinteitä, joissa tasa-arvoa ei pidetä tärkeinä. Pääsääntöisesti nämä ovat islamilaisia maita, ja ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että niillä ei ole aikomustakaan nostaa päätään poteroistaan arvostelumme kohteeksi. Kuuluu kulttuurien keskinäiseen kanssakäymiseen, että vaihdamme ajatuksia omien kulttuuriemme onnistumisista ja epäonnistumisista. Siinä mielessä en mitenkään väheksy ulkoministeriön punavihreiden naisten maailmanparannusta. Huvittavaa tuossa uutisessa on se, että kotimaassaan tuo sama tärähtäneistö koittaa vakuuttaa meidän elävän impivaaralaisessa umpiossa. Kuvaavaa sen sijaan on se, että opetuksen sävy on molempiin suuntiin saarnaava ja tapahtuu etusormi ojossa. Todelliseen monikulttuurisuuteen nimittäin kuuluu, etä hyväksyy myös muiden tavat olla ja elää. Tämä on pohjoismaisten demarien ongelma - he haluavat pakottaa muut kaltaisikseen.

5 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Ruotsalaisen vuosikymmeniä jatkunut jeesustelu ja paremmintietäminen on tehnyt tehtävänsä.

Toki Suomenkin ulkopolitiikka muuttui samaan suuntaa Halosen aikana eli "ruotsittui".

Jos antifeministinen "vihapuhe" jossain vaiheessa kriminalisoidaan, tämäkin kirjoitus muuttuu siinä vaiheessa laittomaksi.

Kumitonttu kirjoitti...

Antifeminismi on tyypillinen sosialistinen tuote, joka tarvitsee lainsäädännön ja vapauden riiston uhan tuekseen. On tragikoomista että kaikkein feministisin maa maailmassa on ottanut monikulttuurisuuden tärkeimmäksi ulkopoliittiseksi tehtäväkseen ja SILTI tulee torjutuksi "monikulttuurisissa" maissa.

Anonyymi kirjoitti...

Itsekin totesin eilen saman uutisen ilahtuen siitä, että saipahan kerrankin Halonen nenilleen, ja juuri niiltä tahoilta, keiden "parhaaksi" on omasta mielestään aina jeesustelemassa kaiken maailman sosialistifoorumeilla.

Sitten tuli mieleen, että saiko sittenkään. Eiväthän nuo tahot kuuntele ylipäätään mitään kritiikkiä, vaan syyttävät heti vihapuheesta poikkipuolisen sanan kuultuaan. Varmasti Tarjakin pystyy sivuuttamaan koko tutkimuksen tuntematta minkäänlaista pistoa pakarassaan.

Arhinmäki on tahollaan kunnostautunut viime päivinä ainakin jakaessaan nuorisoseurojen tuet (mm. Nuoret Kotkat -kommunistijärjestö sai yli 32 kertaa enemmän kuin Perussuomalaiset Nuoret jne.) ja todistaessaan oikeamielisyyttään elävällä esimerkillä omasta elämästään. Nuorena hänen futisvalmentajansa oli kai sanonut, että kärkeen menee poika ja neekeri tjsp. Paavosta oli tuntunut tosi pahalta. Ilmeisesti Paavosta tuntui kuitenkin ihan hyvältä jo aikuisena hurrata poliisinmurhaajalle, ja ilkkua marhattujen poliisien perheille ja muille läheisille yrittäessään lietsoa väkivaltaa jalkapallokatsomossa. Ei Paavosta sen enempää.

t. Pörri Orava

Miltton Friidman kirjoitti...

Tämä on pohjoismaisten demarien ongelma - he haluavat pakottaa muut kaltaisikseen.

"Dessa satans mördäre!"

Miltton Friidman kirjoitti...

Joidenkin huhujen mukaan Nokia Siemens Networks pelattiin pois vuoden 2007 Verizonin verkko-ostoksista Motorolan hyväksi sen takia, että Suomessa oli liian Venäjä-myönteinen presidentti (Halonen).

Tiedä pitääkö paikkansa, mutta kyllä Suomikin kärsii omista maailmanparantajistaan, vaikkei täällä ihan Olof Palmen kaltaista möläyttelijää ole.

Sitä vastoin Sauli on ollut helvetin hyvä pressa.