keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Palaavatko sotasankarit hallitsijoiksi?


Torkuin eilen telkkarin edessä, kun sieltä tuli ohjelma, jossa esitettiin Englannin prinssin, playboyn ja sotilaslentäjä Harryn elämää Afganistanissa. Kova poika, nostan hattua, vaikka kuninkaallinen onkin, mutta eihän ihminen perhettään voi valita. Harry lentää Apache-helikopteria istuen etujakkaralla, joka ainakin mallin amerikkalaisessa versiossa on ampujan tuoli. Mieleen nousi satu Tuhannen ja yhden yön prinssistä, jossa länsimainen prinssi kulkee valloittamassa alueita lentävällä matolla.

Perinteisesti koulun historian opetuksessa on painotettu kruunupäiden historiaa. Siis toisin sanoen, kuka hallitsi milloin ja mitä saavutti aikaiseksi. Sitten nämä yhdistettiin ja saatiin aikaiseksi sotia ja muita merkkipaaluja. Kansalaisten elämään ei kiinnitetty juuri mitään huomiota, eikä varsinkaan kerrottu, miksi asioita tapahtui. Keskiajalla rakennettiin katedraaleja (koska ilmasto oli niin suotuisa, että siihen oli varaa) ja valloitettiin maailmaa. Ihmiset olivat orjia valtaosassa maailmaa, ja missä eivät olleet siellä olosuhteet olivat niin kurjat ettei orja kyennyt elättämään kuin hädin tuskin itsensä - eipä jäänyt paljon orjan isännälle tilitettäväksi.

Perinteisesti hallitsija kulki joukkojensa mukana sotimassa. Kuninkaalle syntyi käsitys siitä, mitä on sotiminen ja minkä vuoksi kannattaa sotia. Kun vertaa nykyisiä poliitikkojamme, heistä kukaan ei ole sotinut. Suomessa se nyt ei ole ihme, mutta erityisesti viittaan siis Yhdysvaltoihin. Obama leikki Indonesiassa partiolaista, edeltäjänsä GW Bush nuorempi oli Vietnamin sodan aikana kotirintamalla republikaanien vaalikampanjaa pyörittämässä, kun taas isänsä HW Bush oli ansioitunut toisen maailmansodan veteraani. Hänen edeltäjistään Reagan oli pyssysankari valkokankaalla ja Carter soti Atlantilla sukellusveneessä. Mielenkiintoista muuten Carterissa on se, että hän on amerikkalaisenkin mittapuun mukaan syvästi uskonnollinen, mutta sama ominaisuus Reaganissa, GW Bushissa tai kenessä tahansa republikaanissa on erittäin paheksuttava piirre.

Edellinen sotahommissa johtotehtävissä ollut presidentti on tietenkin Ike Eisenhower, joka toimi liitoutuneiden komentajana Euroopassa. Koska Yhdysvallat tuotti tuohon aikaan puolet koko maailman kansantuotteesta, oli selvää ettei rintamakomentajaksi voitu valita yläluokkaisia brittiaatelisia ranskalaisista sammakoista puhumattakaan. Eisenhower oli nykymittapuun mukaan muodikkaasti äärioikeistolainen, mutta tuohon aikaan arvioituna sosialisti. Kannattaa muistaa, että ennen sotia niin Hitler kuin Mussolini saivat amerikkalaisessa valtavirtalehdistössä suitsuttavia arvioita, ja jopa Stalinia monet länsimaiset älymystön edustajat avoimesti ihailivat. Fascismi - tarkoittaen siis keskitettyä hallintoa, jossa valtio nähdään elävänä organismina - oli suuressa suosiossa ja johti jopa Ruotsin kaltaisessa valtiossa rodunjalostuksellisiin toimiin sosiaalidemokraattien johdolla.

Sota alkoholia, tupakkaa, syöpää, terrorismia ja mitä tahansa vastaan kuuluu fascismin ajattelutapaan. Sodassa saadaan oikeutus rajoittaa sananvapautta ja luoda keskitetty suunnitelmatalous. Sota antaa oikeutuksen tehdä "ikäviä" päätöksiä. En kuitenkaan halua olla idealisti, koska sotia on aina ollut ja tulee aina olemaan. Niin kauan kuin on pyrkyreitä, joille oman aseman turvaaminen on tärkeintä, työtä tekevät joutuvat elättämään yläpuolellaan eliitin, joka sotii keskenään. En usko edes minkäälaisen anarkian tuovan siihen ratkaisua, koska yhdenkin naapurimaan johtoon nouseva pyrkyri käyttää naapurimaidensa anarkiaa hyväkseen vallatakseen nämä.

Yhdysvallat sotii nykyaikaisin asein, mikä tarkoittaa öisiä iskuja miehittämättömistä CIA:n lentokoneista ja korkean teknologian tiedustelua satelliiteista. Sota, jossa omia uhreja vältetään, vaatii huippuunsa viritetyn tiedustelun, kuten olemme Snowdenin "paljastuksista" todenneet. Tiedustelu on nykyaikaisen sodan tärkein yksittäinen voimavara, johon länsimaat panostavat. Länsimaat siksi, että täällä ihmishengellä on suurempi (poliittinen) arvo kuin islamilaisessa maailmassa, jonka kanssa kaikki konfliktimme nykyisin ovat. Länsimaissa poliitikko ei tule valituksi, jos hän tapattaa alamaisiaan. Muslimimaissa poliitikkoa kutsutaan imaamiksi ja hän nousee kansallissankariksi annettuaan pojille mahdollisuuden päästä paratiisiin.

Ehkä prinssi Harry on poikkeus maailman johtajissa nyt ja pitkälle tulevaisuuteen osallistuttuaan itse etulinjassa sotimiseen. Ehkä Harryn kokemus kuitenkin näkyy joskus tulevaisuudessa sellaisena valtiomiesviisautena, jota meillä Suomessa ei tällä hetkellä edusta kukaan, kun jalkaväenkenraali Ehnrooth ja asevelisosialistit ovat jo painunut manan majoille, ja muuallakin länsimaissa asemenoja karsitaan. En nyt sano että niitä tarvitsisi lisätäkään, mutta tilanne on ihmiskunnan historiassa ainutlaatuinen, kun yhdenkään länsimaan johdossa ei ole entistä sotilaskomentajaa.

14 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

Reaganin, Bushin ja heitä ennen Nixonin uskonnollisuus ei ollut ongelma siksi, että he olivat uskonnollisia.

Nixonin kohdalla erikoisuutena oli syvä ristiriitaisuus. Hän oli kveekari - jotka tunnetaan pasifismistaan - mutta oli silti mennyt vapaaehtoisena armeijaan. Hän kampanjoi pasifistina, ja kuitenkin pisti ensi töikseen Vietnamissa kovemman vaihteen päälle (vaikka lopettikin sittemmin sodan) ja niin edelleen.

Reaganin ja Bush vanhemman kohdalla ongelmana oli se, että he tekivät uskonnosta poliittisen pelinappulan ja kansaa jakavan kysymyksen. Bush esimerkiksi esitti julkisesti että ateisteilta pitäisi ottaa kansalaisoikeudet pois.

Tiedemies kirjoitti...

Eisenhowerista kannattaa muuten muistaa, että hän oli tietyssä mielessä viimeinen tolkullinen republikaanipresidentti. Ammattisotilaana hän ymmärsi sotateollisuuden ja valtion liian läheisten suhteiden vaarat. Nimität häntä "sosialistiksi" ilmeisesti siksi että hän ei laskenut sodan vuoksi nostettuja veroja vaan esimerkiksi rakennutti moottoritieverkostoa. Tämä on tietysti ihan totuudenmukaistakin.

Häntä on toki nimitetty sosialistiksi myös siksi, että hän piti osavaltioiden rotuerottelulakeja perustulain vastaisina. Hänen suurin virheensä oli antaa Nixonin uralle nostetta valitsemalla tämä varapresidentiksi. Kaikenkaikkiaan varmaan amerikkalainen konservatismi olisi muuttunut vähemmän aivovammaiseksi, jos Nixonin tilalla olisi ollut joku, joka olisi voinut voittaa 1960 Kennedyn.

Kumitonttu kirjoitti...

Sitä juuri yritin todeta että yhden uskonnollisuus ei ole ongelma, jos se ei ole "ristiriitaista" sosialismin tai "pasifismin" kanssa kuten Carterilla.

Viittasin Iken tapauksessa sosialismilla siihen, mikä ennen ymmärrettiin sosialismina on nykyään "äärikonservatiivista". Maantiet ovat aihe josta olemme eri mieltä, se on jo nähty.

Anonyymi kirjoitti...

Sanoituksiltaan sosialistinen Metallicakin on oivaltanut, mitä Tiedemieheltä ilmeisesti on jäänyt oivaltamatta, että "To secure Peace is to prepare for War", eli pacifisti kannattaessaan rauhaa johdonmukaisesti osallistuu rauhan tilan saavuttamiseen, mikä usein edellyttää sotaan valmistautumista.

Reaganin sitaatteihin kuuluu tämäkin viisaus: "Peace is not absence of conflict. It is the ability to address conflict by peaceful means"

Rotuerottelulait toivat voimaan ja niitä viimeiseen asti kannattivat Demokraatit, eli sosialistit. Niin siellä kuin täälläkin sosialisteilla on ikävä tapa yrittää jälkeenpäin kääntää kyseenalaiset pyrkimyksensä oikeiston tekemisiksi, kuten nyt esim. kansallissosialistien nimittäminen äärioikeistolaisiksi.

t. Pörri

IDA kirjoitti...

"Kannattaa muistaa, että ennen sotia niin Hitler kuin Mussolini saivat amerikkalaisessa valtavirtalehdistössä suitsuttavia arvioita"

Rockeweller-säätiö lopetti natsien eugeniikkaohjelman rahoittamisen vuona 1939, kun sota alkoi. Ilmeisesti lähinnä pakosta.

IDA kirjoitti...

Rockefeller, siis.

Tiedemies kirjoitti...

En kyllä usko, että Eisenhoweria pidettiin sosialistina omana aikanaan, enkä ole nähnyt että häntä pidettäisiin nykypäivänä myöskään äärioikeistolaisena.

Pikemminkin monet näkevät Eisenhowerin sosialistina nykyisin, koska hän rakennutti moottoriteitä, kannatti kansalaisoikeuksia ja kritisoi sotilasteollisuutta.

Uskonnollisuus on ongelma silloin kun a) sitä käytetään poliittisena pelinappulana (kuten Bush ja Reagan) ja b) kun sitä käytetään vaalivalttina mutta politiikka on ristiriidassa sen kanssa mitä sillä perustellaan.

Esimerkkejä vasemmistolaisista joiden uskonnollisuus on ollut minusta ainakin vastenmielistä, pidän Halosta, joka presidenttinä ollessaan liittyi kirkkoon.

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Eikös nykypäivänkin Ruotsissa pyritä rodunjalostukseen sosiaalidemokraattien johdolla, tavoite vain on muuttunut hiukan: enää ei tavoitteena ole salskea sinisilmäinen blondi arjalainen vaan kikkarapää hyvin ruskettunut islamisti.

Tiedemies kirjoitti...

Demokraatit kannattivat rotuerottelulakeja 60-luvulle asti. Eisenhower oli republikaani. LBJ oli ensimmäinen toden teolla asiaan puuttunut demokraatti. Se sekoittikin koko pakan.

Anonyymi kirjoitti...

1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella demokraatit oli se "oikeistolaisempi" puolue. Aina 1960-luvulle asti he kannattivat osavaltioiden suurta itsemääräämistä, republikaanit kannattivat voimakasta keskushallintoa.

Vasemmalle demokraatit liikkuivat Franklin Rooseveltin aikana, mutta eivät halunneet tuolloin vielä luopua rotusorrosta. Roosevelt oli itse rasisti, hän ei kätellyt eikä kutsunut valkoiseen taloon 1936-olympiasankaria Jesse Owensia.
Demokraattien asenne kansalaisoikeuksiin muuttui Kennedyn aikana. Kennedyn linjaa jatkoi Lyndon B. Johnson.

Vasarahammer kirjoitti...

Tiedemiehen tulkinta Yhdysvaltojen historiasta vetää mutkia turhan paljon suoriksi.

60-luvulla Yhdysvaltojen babyboomer-sukupolven tartutti radikalismin aalto vähän samaan tapaan kuin muuallakin lännessä. Nixon tukeutui "Middle Americaan" omassa kampanjassaan eli siihen osaan kansasta, joka ei ollut mennyt mukaan suurten ikäluokkien hörhöilyyn.

On myös väärin (ja tyypillistä ateisteille) korostaa Reaganin ja Bushin uskonnolla pelaamista, kun ateistit ja vasemmistolaiset tekevät sitä koko ajan.

Bush oli sosiaalinen konservatiivi, kun taas Reagan oli enemmän vapaan markkinatalouden kannattaja.

Konservatiivit eivät siirtyneet aivovammalinjalle, vaan kyllä kokonainen sukupolvi (tai suuri osa siitä) sai aivovamman 60-luvulla. Tämä on yksi lännen keskeisistä ongelmista.

Asiat ovat siis täysin päinvastoin, kuin Tiedemies yrittää ehdottaa.

Tiedemies kirjoitti...

Niin, siis Demokraatit liukuivat talousasioissa vasemmalle FDR:n presidenttiyden myötä ja sosiaalisissa asioissa liberaaleiksi Kennedy/LBJ-kaudella.

Kennedy ei koskaan implementoinut kansalaisoikeuksia. Hän kyllä puhui niiden puolesta, muttei Johnsonin tavoin lähtenyt todenteolla pistämään pakkaa sekaisin. Tilanne oli muutenkin kummallinen, harva muistaa että LBJ pisti vietnamin sodan toden teolla vauhtiin.

Vasara on siinä toki oikeassa, että 40-luvulla syntynyt 60-luvun nuoriso sekoili kaikenlaisten oppien kanssa. Demokraatit lähtivät mukaan kansalaisoikeuksien puolustajien kelkkaan. Mukana oli toki alunperin myös paljon republikaaneja. Se, mitä nimitän "aivovammakonservatiivisuudeksi" on siis se yhteinen nimittäjä, jolla Nixon sai yhdistettyä etelän valkoiset - entiset demokraatit - ja keskilännen konservatiivit.

Kannattajakunta länsirannikolla muuttui melko radikaalisti.

Jos katsoo vuosien 1952 ja 1964 presidentinvaalien tulosten jakaumaa osavaltioittain, saa aika hyvän käsityksen siitä, millainen myllerrys oli edessä.

Uskonnolla oli toki iso merkitys. Esimerkiksi uskonnollinen Carter pystyi voittamaan Fordin Texasissa 1976. Siitä asti asetelma on ollut melko samantapainen, ja esimerkiksi vuoden 1976 jälkeen Texas ei ole mennyt kertaakaan demokraateille, eikä New York (Reagania lukuunottamatta) republikaaneille.

Reagan vetosi kansaan paljon laajemmin kuin Bush (kumpikaan) tai Nixon. Hän oli varsinkin toisen kautensa aikana erittäin suosittu. Häntä ei voi varsinaisesti pitää aivovammakonservatiivina (toisin kuin Bush vanhempaa ja Nixonia), koska hän vetosi pikemminkin kansalliseen yhtenäisyyteen kuin pyrkimykseen jakaa oma kansa hyviksiin ja pahiksiin.

Kumitonttu kirjoitti...

On hyvä muistaa että presidentti on instituutio. Se muuttuu ja heijastaa ympäröivän yhteiskunnan ideologiaa. Obama on tästä hyvä esimerkki. Mies muistuttaa enemmän edeltäjäänsä kuin omaa itseään ajalta ennen virkakauttaan.

Presidenttien hidas kallistuminen vasemmalle on ollut melkein satavuotinen jatkumo, jossa tärkeää osaa esittää "hyvinvointivaltio" tai millä nimellä sosiaalidemokratiaa/liberaalia fascismia nyt haluaakaan kutsua. Crony capitalism on arkipäivää kaikissa länsimaissa, ja presidentin tehtävä on varmistaa sen jatkuminen eikä sen päättyminen.

Anonyymi kirjoitti...

Harry-poika aloitti co-pilot/gunner -hommissa.
Ja ilmeisesti saa nyt myös istua kuskin pukilla.

http://en.wikipedia.org/wiki/Prince_Harry