Topeliaanista sepitettä

Suomalaisuuden liiton sivuilla on erinomainen yhteenveto Suomen historiasta. Kannattaa lukea, vie 5-10 minuuttia kun ajatuksella paneutuu, mutta antaa hyvän lisän yleissivistykseen oman maamme ja erityisesti kansamme menneisyydestä (tässä Wikipedian versio). Itse en esimerkiksi tiennyt Ruotsin valtaa edeltävästä ajasta oikeastaan yhtään mitään. Sitä ei tuossa yhteydessä tuoda esiin, mutta Suomen vanhimmat sanat ovat paikkakuntien nimiä: Saimaa, Imatra, Koli jne. Ne ovat perua saamelaisilta. Suomenkielen, joka on siis peräisin Uralin-mutkasta, vanhimpia sanoja ovat kaikkein lyhimmät sanamme: ja, ei, nyt. Tämän kielen toivat tänne eri ihmiset kuin ketkä tänne alkujaan muuttivat (havainnolllistavia karttoja).

Jääkauden aikaan skandinaviaa lähimmät asutukset sijaitsivat Mustanmeren rannalla ja Espanjassa. Nykytietämyksen valossa Mustanmeren kansa asutti Euroopan itäosat, myös Suomen itäiset alueet. Ruotsi ja Länsi-Suomi taas ovat espanjalaista perua. Vähitellen kuitenkin suomalaiset muotoutuivat omaksi kansakseen ja suomalaisen ulkonäön erottaakin ulkomailla lentokentällä siitä, että silmämme eivät ole kuopalla vaan melko pinnalla. Vaikka emme ole ruotsalaisia blondeja, emme ole myöskään tundran tummiakaan. Hauskana jäänteenä kaukaisesta menneisyydestämme ovat säilyneet lukusanamme kahdeksan ("kahta vaille kymmenen") ja yhdeksän ("yhtä vaille kymmenen"). Suomalaiset säilyivät pitkään metsästäjä-keräilijöinä, ja mahdollisesti sen takia aineenvaihduntamme on metabolinen ja herkistymme diabetekselle nykyisenä runsaan ravinnon aikakautena. Mitenkään sisäsiittoisia emme ole toisin kuin esimerkiksi Norjan vuonojen eristämät viikinkien jälkeläiset tai jopa Keski-Euroopan jokilaaksojen asukit.

Ei ole mitenkään tavatonta, että kieli valtaa uuden maan. Unkari esimerkiksi on säilyttänyt oman kielellisen erikoisuutensa slaavilaisten kielten keskellä, koska slaavit ovat jostain syystä Unkarissa käyneet kauppaa asukkaiden omalla kielellä. Suomeen uusi kieli tuli Baltiasta, koska Suomea asuttaneet ihmiset halusivat käydä heidän kanssaan kauppaa. Kieli rantautui Suomeen joskus vuoden 500 paikkeilla ja levisi hitaasti sisämaahan niin, että vasta 1200-luvulla se oli valtakieli. Lappiin kieli saapui vasta 1600-luvun kuluessa. Vaasan lähistöllä Mustasaaressa asui niinkin myöhään saamelaisia kuin 1800-luvun alussa. He pakenivat Ruotsiin mutta jälkeensä he jättivät geenejään, ja edelleen alueella näkee lyhytkasvuisia tummahiuksista väestöä (tätä tietoa en ole itse todentanut, joten jos joku sieltä päin kotoisin oleva haluaa täsmentää, niin mielelläni kuulen).

Uskonto meille tuli samalla tavalla. Ennen Ruotsin valtakautta 1200-luvulta alkaen, slaaveilta oli omaksuttu kristinusko. Ortodoksien peruina meillä on sellaisia sanoja kuin kirkko, isä ja raamattu. Suomessa asuvat kansat ovat rannikolla pitkään olleet kristittyjä. Sisämaahan uskonto levisi paljon hitaammin, mistä Kalevala (ilmeisesti muinainen suomalainen kuningas) antaa viitteitä. Jotenkin hupaisaa onkin, että nykyiset cityvihreät panteistit nojaavat vanhaan suomalaiseen muinaisuskontoon ja samalla kiivaasti vastustavat olevansa impiwaaralaisia. Kun siis tarpeeksi pitkällä aikajänteellä kammataan, nykyinen poliittinen ilmapiirimme on vanhinta perua olevaa suomalaista uskomusjärjestelmää ja edustaa konservatismia omituisella tavalla.

Suomi ja suomalaisuus ovat siis topeliaanista sepitettä. Asia jota en ymmärrä on se, että tätä käytetään nykyaikaiselle turvapaikka-shoppailulle. Yhtä hyvin voitaisiin todeta, että olemme kaksi tuhatta vuotta sotineet kaikkien naapurikansojen kanssa, niin miksi emme tällä kertaa ryhdy vastustamaan aseellisesti maahantunkeutujia vastaan? Edellisestä kerrastahan ei ole kuin 70 vuotta. Pitkä ikä yhdelle ihmiselle, mutta kuten alussa linkittämistäni kirjoituksista näkyy, ei se kansakunnan historiassa ole mitenkään pitkä aika. Kerran sukupolveen täällä on taisteltu olemassaolosta.