torstai 26. syyskuuta 2013

Avun ulkoistaminen

Toisinaan haluan auttaa itseäni heikommassa asemassa olevaa ihmistä. En lankea näihin tv-mainoksiin, joissa joku organisaatio haalii kummivanhempia tai muilla vastaavilla tekosyillä itselleen palkkaa. Pöhöttyneet organisaatiot ovat kirkoista Yhdistyneisiin Kansakuntiin mielestäni aina ne huonoimmat ratkomaan monimutkaisia ongelmia. Apua tulee tarjota paikallisesti ja samalla tavalla kuin kapitalismissa puhutaan "kasvottomista markkinavoimista" ja arvostetaan "köliomistusta", niin minunkin mielestäni tunnistettava maksaja on paras vaihtoehto.

Jostain syystä kuitenkin länsimaisessa yhteiskunnassa on tapahtunut moraalin ulkoistaminen, jossa avunannosta vastaavat omilla kasvoillaan samat tahot, jotka kokevat oikeudekseen verottaa apuun tarvittavat varat koko kansalta. Siis siitä riippumatta haluanko auttaa Syyrian pakolaisia, minua verotetaan ja varojani käytetään Syyriaan vain sen takia, että on olemassa joukko avusta päättäviä, jotka haluavat saada Syyriassa itselleen "hyvän karman". Vaikka rahalla ei ole omaa tuntoa, omat veroeuroni voivat pahoin matkatessaan Syyriaan auttamaan niitä samoja ihmisiä, joilla on pakottava tarve lievittää omaatuntoaan.

Mielestäni on kiistatonta, että perhe - siis omat biologiset vanhemmat keskimäärin yleisesti ottaen - on paras kasvattaja. Seuraavaksi paras on lähisuku, jonka kasvattamista ohjaa "geenien itsekkyys". Kolmanneksi paras on saman suvun, heimon tai yhteisön muu perhe ja vasta viimeisenä täysin tuntematon perhe vieraasta kulttuurista. Tämä siis keskimäärin, toki yksilöllisiä eroja on huomattavasti. Syyrian tilanteessa se tarkoittaa sitä, että on paljon järkevämpää auttaa syyrialaisia paikanpäällä kuin rahdata muutama sata sieltä Suomeen. Apu paikanpäällä on myös moraalisesti oikein, koska se pakottaa paikalliset sopimaan konfliktinsa keskenään. Jos suuret ihmisjoukot valitsevat mieluummin pakolaisuuden kuin oman maansa ja kulttuurinsa suojelemisen, en ymmärrä miksi heitä pitäisi auttaa, koska hehän ovat juuri osoittaneet etteivät ole valmiita puolustamaan omaa maataan ja kulttuuriaan.

Tarkoitan sitä, että on moraalisesti väärin syytää rahaa perheelle, jossa ne käytetään päihteisiin kuin kasvatetaan lapsia. Tarvitaan varoittavia esimerkkejä lyhytaikaisen nautinnonhakuisen hedonismin aiheuttamista ongelmista, jotta perheillä säilyisi kannuste pyrkiä toimimaan pitkäjänteisesti ja vastuullisesti. Aivan sama asia on kansojen kohtaloissa. Tarvitaan esimerkkejä, että kansakunta voi hajota sisäisiin ristiriitoihinsa, mikäli se ei kykene ratkomaan omia ongelmiaan itse, tekemään kompromisseja. Ulkopuolinen apu on yleensä miehittäjä, ja vain muutaman kerran ihmiskunnan historiassa miehittäjä on tukenut kansakunnan jälleenrakennusta ja lähtenyt pois jättäen entistä ehomman yhteiskunnan. Näin on käynyt viime vuosisadalla Japanissa ja Saksassa. Ei Amerikka kuljettanut satoja tuhansia siviileitä turvaan toiselle mantereelle vaan panosti auttamaan ihmisiä näiden kylissä ja kaupungeissa. Miksemme ottaisi oppia ihmiskunnan ainoasta onnistuneesta laajamittaisesta avustusoperaatiosta?

4 kommenttia:

Kari kirjoitti...

Yhdysvallat ensin tuhosi molemmat maat maan tasalle ja sitten auttoi jälleenrakennuksessa. Saman teki muuten myös Koreassa.

Sen sijaan Vietnamissa, Afganistanissa ja Irakissa Yhdysvallat ei oikein onnistunut samalla tavalla.

Hampus Munck kirjoitti...

USA ei ole onnistunut Vietnamissa, Afganistanissa tai Irakissa juuri siksi, että näitä maita USA ei poliittisista syistä johtuen tuhonnut maan tasalle vaan pyrki käymään näissä ns. rajoitettua sotaa.

Valkea kirjoitti...

Tämä sivuaa aihetta ja relevantteja numeroita muuttamalla sama täsmää Suomen pakolais- ja maahanmuuttopolitiikkaan:

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=LPjzfGChGlE

vinbju kirjoitti...

Miksi pakolaisasiossa Suomea verrataan aina Ruotsiin? Meillä on naapurissa paljon suurempi valtio, jossa on miljoona paperitonta, mutta vain vähän turvapaikanhakijoita/saajia
http://en.wikipedia.org/wiki/Russian_Federation_Law_on_Refugees