torstai 2. elokuuta 2012

Äärivasemmisto ryhtyy väkivaltaiseksi - osa XI

Iltalehden uutisen mukaan poliittinen ääriliikehdintä Suomessa on vähäistä. Professori Timo Soikkanen toteaa, että ei voida puhua "äärioikeistosta" ja "-vasemmistosta", koska liikkeiden teoriat eivät rakennu taloudellisten oppien varaan. Soikkanen on mies oikealta - Yrjö Ruudun elämäkerran kirjoittaja vielä Neuvostoliiton elinajalta.

Professori Mika Ojakangas on Tiede&Edistys -lehden päätoimittaja. Kuten blogini lukijat tietävät, sana "Edistys" viittaa poliittisessa asiayhteydessä vasemmistoon, progressive. Lehden päätoimittajana on ollut myös JP Roos, joka on verraten edistyksellinen ja erityisen elitistinen. Entinen päätoimittaja Arto Noro on puolestaan erikoistunut marxismiin ja kulutussosiologiaan.

Toisin kuin Soikkanen
Valtio-opin professori Mika Ojakangas erottaisi äärioikeiston ja -vasemmiston sen mukaan, vastustaako ryhmä jotain kansanosaa kuten äärioikeisto vai talouteen liittyviä asioita kuten äärivasemmisto.
Ojakangas on sikäli ihan oikeassa, että toisin kuin yleensä ajatellaan, "äärioikeisto" eli natsismi ei ensisijaisesti ollut kansallinen aate vaan rodullinen. Natseille kansallisuuskysymys tuli rodullisten asioiden jälkeen. Kansallis-sosialismin sijaan olisi oikeutetumpaa puhua rotuopillisesta sosialismista. Siinäkin Ojakangas on oikeassa, että muissa suhteissa äärioikeisto- ja vasemmisto edustavat samoja (vasemmistolaisia) arvoja ja tavoitteita.

STT:n uutinen oli hyvä alku ja sai hyvät haastateltavat - harmi että kävi kuin suomalaiselle yleisurheilijalle Lontoossa. Hyydyttiin alkuerissä ja jäätiin nautiskelemaan fiiliksistä.

2 kommenttia:

Miltton Friidman kirjoitti...

Saanko kysyä KT, että miten helvetissä jaksat suoltaa tekstiä valitsemastasi aihepiiristä lähes joka päivä?

Itse kyllästyin teksteihisi, mutta se ei sinäänsä ole kuin minun vika.

Anonyymi kirjoitti...

Miltton; No eipä se siltä näytä että olet kyllästynyt. Täällähän sinä taas olet =D