Liberalismin petos

Edellisessä kirjoituksessa (Vasemmiston petos 7.8.2012) lainasin Liberalismin petos -kirjan johdantoa, tässä kirjan viimeisiä sivuja. Viisaita sanoja ovat kirjoittajat Timo Hännikäinen ja Tommi Melender kirjoittaneet. Suosittelen lukemaan koko teoksen.

Arvoliberaali ideologia ottaa enemmän tai vähemmän avoimesti kristinuskon silmätikukseen, koska se kytkeytyy niin läheisesti länsimaiden sorto- ja riistomekanismeihin. Ylpeys omaa kulttuuriperintöämme kohtaan olisi loukkaus kaikkia niitä kohtaan, joille olemme aiheuttaneet kärismnystä. Vaihtoehdoksi jää loputon syyllisyydentunto ja katumusharjoitukset. Koska länsimaiden historia ja kulttuuri perustuvat riistolle, sorrolle ja syrjinnälle, niillä ei ole oikeutta edes omaan identiteettiin, kuten brittiläisyyteen. Omaa kulttuuriamme syytetään turmeltuneisuudesta, valonarasta menneisyydestä, sieluttomasta materialismista, ahdistavasta suorituskeskeisyydetä. Muista kulttuureista löydetään rauhanomaisuutta, rentoa suhdetta työntekoon, vapaata rakkautta, luonnon kunnioitusta, ikuista viisautta.

Reaalisosialismin romahduksen jälkeen kolmas maailma lakkasi käsitteenä olemasta. Mutta ideologiat harvoin kuolevat, niillä on taipumus syntyä uudelleen toisessa muodossa juuri kun ne on julistettu kokonaan kadonneiksi. 1980-luvulle saakka vaikuttanut kolmasmaailmaisuus toivoi kehitysmaiden kumouksellisten hallitusten toteuttavan maanpäällisen Edenin; sen perilliset taas keskittyvät rypemään länsimaiden syyllisyydessä.

Arvoiberaali paratiisi olisi jo täällä, elleivät sen tuloa jatkuvasti hidastaisi maalaisjuntit, uskovaiset, lihansyöjät, kansallismieliset, vanhakantaiset vasemmistolaiset ja muut ikävät ihmiset. Jos historialla on ennelta määrätty suunta jonka valistuneet kykenevät havaitsemaan, muut ovat kiusallisia vastaan pyristelijöitä, jotka täytyy uudelleen kouluttaa, pitää poissa poliittisen vallan piiristä, vaieta kuoliaaksi, tehdä naurettaviksi tai muulla tavoin pelata ulos. Heitä ei missään nimessä voi pitää tasavertaisina keskustelukumppaneina, jotka ovat päätyneet mielipiteisiinsä perustelluista syistä ja monien eri kehityskulkujen tuloksena. He ovat vain ennakkoluulojensa ja väärän tietoisuutensa vankeja. He kuuluvat "historiaan", joka päättyy kun kaikki ymmärtävät sekulaarin liberaalin demokratian, vapaamielisten arvojen ja urbaanin elämäntavan autuuden.

Ajatus historian "käsikirjoituksesta" ja sen tunnistavasta etujoukosta palautuu Hegeliin ja Marxiin. Klassinen marxilainen näkee historian ennalta määrättynä ja tuudittautuu vastoinkäymisten keskellä ajatukseen, että historian kulkusuuntaa ei voi kääntää ja ennemmin tai myöhemmin hyvät voittavat. Väkevimmätkään taantumusvoimat eivät voi kuin hidastaa peruuttamatonta prosessia. Samantyyppinen vaihtoehdottomuuden logiikka on läpäissyt koko poliittisen kulttuurin. Poliitikkojen ja liike-elämän edustajien puheet ovat täynnä julistuksia poliittisista välttämättömyyksistä ja taloudellisista realiteeteista ja turmiosta, joka niiden vastustamisesta seuraa.

Harvemmin tajutaan, kuinka hirmuinen on ajatus, ettei nykyiselle poliittiselle ja taloudelliselle kehitykselle olisi vaihtoehtoja. Silloin ajatustenvaihto, kiistely, koko politiikka sellaisena kuin sen ymmärrämme, olisi tarpeetonta. Teknokraattiset asiantuntijat ratkaisisivat kaikki ongelmat teknologian ja suunnittelun avulla. Tässä sietamättömän siistissä maailmassa ei olisi tilaa yksittäisen ihmisen moraaliselle, hengelliselle tai esteettiselle mielikuvitukselle.

"Edistys" on aina historiallisesti määräytyvä käsite, jota ihmiset kulloinkin sattuvat pitämään arvossa. Ei ole kauaa siitä, kun suuret ihmisjoukot näkivät edistyksellisenä historian voimien manifestaationa kommunismin. Vähän ennen sitä natsismi ja fascismi vaikuttivat monissa paikoin Eurooppaa vitaalisilta ja edistyksellisiltä verenvähyyttä potevaan liberaaliin demokratiaan verrattuna. Siksi on erittäin kyseenalaista julistaa olevansa historian oikealla puolella ja ilkkua toisinajattelijoille, että he seisovat selkä tulevaisuuteen päin.

Rationaalisesti ajatteleva ihminen puolustaa itselleen tärkeitä arvoja ja asioita, eikä hirttäydy yksittäisiin historiallisiin kehityskulkuihin, jotka saattavat tuottaa arvaamattomia lopputuloksia, ja usein tuottavatkin. Jokaisella teolla on aina paitsi tarkoitettuja, myös tarkoittamattomia seurauksia. Suurin osa historiasta syntyy juuri näistä tarkoittamattomista seurauksista. Se on hyvä muistaa puntaroitaessa menneiden sukupolvien syntejä ja julistettaessa historiallisen kehityksen suuntaa.