perjantai 6. elokuuta 2010

Leipä, mies ja tie

Ostin kaupasta perheleipomo Ehon leivän. Jumalauta. Pussissa lukee pienellä räntillä tuoteselosteen vieressä Halal. Mitä ihmettä, kysyy epätietoinen!?! Jotenkin en oikein jaksa uskoa, että Eho vie tuotteittaan arabimaihin myyntiin, joten Suomen pieni, ei-radikalisoituva muslimivähemmistö lienee kampanjoinut Eholle aiheesta. Tuskin Eho nyt huvikseenkaan on tuota pusseihinsa kirjoittanut. Kannattaa laittaa palautetta Eholle - ehkä he tulevat järkiinsä. McDonald's käyttää myös halal-lihaa, mikä on jo vanha uutinen, mutta näin näitä vaan sikiää (Suomen Kuvalehti).

Englannista kuuluu myös kummia uutisia (Mail Online). Tietojen mukaan Harrow'n kunnan kaikki koulut tarjoavat vastedes ruokansa islamilaisen lain mukaan eli halal. Helsinkihän päätti viime vuonna pakottaa kaikki lapsukaiset kerran viikossa kasvisruokalijoiksi, joten todistettavasti on toteennäytetty, että ruokaa käytetään poliittisiin tarkoitusperiin. Mielenkiintoista on, kuinka Suomessa tärähtänytpunavihreä eliitti riekkuu turkistarhauksen sopimattomuudesta ja häkkikanaloiden ankeudesta, mutta ei vedä edes kulmia kurttuun, kun Suomessa myydään halal-lihaa. Ei sillä, minä en paljoa perusta siitä, millä tavalla liha on ruokapöytääni teloitettu, mutta kai sitä voisi jollain tavalla olla johdonmukainen?

4 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

En jaksa rutista kasvisruokapäivästä, koska vielä 60-luvulla monissa kouluissa oli ruokana vain puuroa ja näkkäriä.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos Tiedemiehelle kommentista. Näinhän se tietysti on, että kouluruoasta kitinä on kiittämättömyyttä. Asiassa on kuitenkin toinenkin puoli. Jos kouluruoka olisi maksullinen, vanhemmat voisivat edellyttää siltä laatua ja makua. Samoin maksullinen ruoka pistäisi vanhemmat huolehtimaan, että jälkikasvu syö lautasensa tyhjäksi. Nythän pahimmillaan puolet kasvisruoasta menee roskiin, joten ei se kitinä ehkä ihan puhdasta kiittämättömyyttäkään ole.

Tiedemies kirjoitti...

Ei sillä, siis en pidä mielekkäänä ruokavalion politisoimista, tarkoitin vain, että tuo on aika mitätön läppä loppujen lopuksi.

Kouluruoka voisi olla kyllä hyvä laittaa maksulliseksi, vaikka sitten niin, että vanhemmat maksavat etukäteen. Jos muksuille laitetaan kouluun rahaa tms. mukaan, niin siitä ei seuraa hyvää. Saisi sitten maksaa mistä haluaa.

Kumitonttu kirjoitti...

Olet oikeassa, että aihe itsessään on mitätön, mutta yritän nähdä sen osana suurempaa kokonaisuutta, jossa viranomaistaho puuttuu perheiden asioihin aivan liikaa. Kasvisruokaa pidetään "ilmastoystävällisenä", mikä on perusteena moniin nykyisiin päätöksiin. Kuviteltu "ilmastoystävällisyys" on niin läpimätä perustelu, että sitä ei saisi käyttää mihinkään, eikä varsinkaan lapsiin. Kukaan ei katsoisi nykyaikana hyvällä, jos opettaja avoimesti tukisi kommunismia tai rasismia, jotka nekin ovat puhtaasti poliittisia aatteita. Ei kasvisruokailu ole sen kummempi asia.