keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Visio Suomen tulevaisuudesta

Mistä Suomi aikoo lisävelkansa hankkia? Saamarin hallitushan on ilmoittanut tämän vuoden lainatarpeeksi vähintään 15 miljardia.

EKP:n sääntöjen mukaan valtion lainasta (nyt 105 mrd) saa EKP omistaa enintään 33% (Reuters). Suomen ongelma on, että EKP (Suomen Pankki) omistaa jo 30% Suomen valtion veloista. Eli uutta velkaa ei ole siltä suunnalta tulossa kuin viitisen miljardia.

Loppu on haettava markkinoilta, ja kukaan yksityinen sijoittaja ei lainaa Suomen valtiolle negatiivisilla koroilla. Se merkitsee vääjäämättä korkojen nousua ja luultavasti aika merkittävästikin, koska Suomi ei ole koura ojossa ainoana valtiona. Kun korkotaso nousee, valtion tulee varautua jatkossa merkittäviin korkokuluihin, joka taas aiheuttaa entistä suuremman paineen menoleikkauksille.

Valtion budjetti on nyt 60 miljardia, joten korkojen nousu viiteen prosenttiin tarkoittaisi viiden miljardin leikkausta julkisiin menoihin. Puolet budjetista menee terveyskuluihin, ja kuluista puolet on palkkoja. Valtion eläkkeet ovat kymmenen miljardia vuodessa ja palkat samoin. Yritystuista saa leikattua viitisen miljardia. Erilaiset järjestöt ja yhteisöt saavat luopua muutamasta miljardista ja tuulivoimalat miljardista.

Oma arvioni on, että Vasemmisto lähtee hallituksesta syksyllä 2020, koska se ei kykene leikkauksiin. Kansaa pitää totutella jo nyt ajatukseen, että leikattavaa on ja paljon, sekä nimetä ne kohteet joihin leikkaukset kohdistuvat. Ihan miljarditasolla kertoa, mistä leikataan, kuinka paljon ja mikä on oletettu leikkaustarve. Täällä jokainen voi käydä itse tutkimassa, mihin rahaa palaa.

Nyt vaikuttaa siltä, että 30.000 yritystä menee konkurssiin. Ne yrittäjät jäävät yleensä velkaa myös verottajalle, mikä tarkoittaa että verottaja ei jatkossa anna heidän liittyä ennakkoperintärekisteriin, mikä käytännössä estää yrittämisen ja rahoituksen. Nuo yrittäjät siirtyvät Viroon, harmaaseen talouteen tai lopettavat kokonaan - mahdollisesti elämänsäkin.

Suomen pitäisi sallia uusille yrittäjille viiden vuoden verovapaus, että kukaan viitsii ottaa yrittäjyyteen liittyvät riskit. Verotus on sama kun palkansaajalla, mutta riskit kantaa yrittäjä yksin. Lisäksi pitäisi poistaa työehtojen yleissitovuus, jotta saadaan luotua työpaikkoja myös matalan tuottavuuden ihmisille - pääasiassa siis palvelualoille piikoja, siivoojia, renkejä, sairaita, vanhuksia, opiskelijoita jne.

Kolmanneksi pitäisi laskea yleistä veroastetta, jotta ihmiset saisivat kartutettua varallisuutta ja puskureita pahan päivän varalle. Niin hullulta kuin kuulostaakaan, niin Välimeren maiden kotitalouksien mediaanivarallisuus on noin 3-4 kertaa suurempi kuin suomalaisten ja saksalaisten (ks. keskimmäinen rivi alla olevassa taulukossa.


En usko, että Suomi kykenee merkittävästi muuttamaan yhteiskuntarakennetta työn tekemistä ja yrittäjyyttä suosivaksi. Sen takia oletan, että Suomi luottaa hyvinvointivaltioon, joskin palvelujen määrä oleellisesti karsittuna, seuraavat 5-10 vuotta. Tuossa vaiheessa nykyisen hyvinvointivaltion arkkitehdit kasvavat horsmaa, ja uusi nuori sukupolvi pääsee muokkaamaan maataan haluamaansa suuntaan.

Ne maat, jotka nyt lähtevät nopeasti muokkaamaan työmarkkinoitaan joustaviksi, pääsevät jo muutaman vuoden jälkeen hyvälle kasvu-uralle, kun maailmantalous normalisoituu velkakuplan puhkeamisesta. Yksi näistä maista on Viro, jonka keskiluokka ohittaa suomalaiset 20-luvulla. Uskoisin, että se on myös sitten se tekijä, joka laukaisee Suomessa pakollisen uudistustarpeen. Hävitä nyt perkele virolaisille...

tiistai 21. huhtikuuta 2020

Samarin aiheuttaa närästystä

Milleniaalit (s. 1980-95) olivat viimeinen ikäluokka, joka selvisi aikuisiksi ilman fanaattista feminismin läpitunkemaa ilmapiiriä. Sen jälkeen syntyneet ovat saaneet totutella kaikkeen toisenlaisen maailman sääntöihin, joissa kaikki maskuliininen, traditionaalinen ja konservatiivinen on kauhistelun - tai triggeröitymisen - peruste.
Yllä oleva kuva on vaalikonevastauksista. Huomionarvoista on, että kaikilla huulipunakaartin valtuuskunnan jäsenillä suosituin puolue on Feministinen puolue ja Eläinoikeuspuolue EOP suositumpi kuin muut hallituspuolueet - pääministeri Marinilla jopa suositumpi kuin oma puolueensa SDP.

Eläinoikeuspuolueen sivuilla on järkyttävän hyvä kirjoitus (Onko veganismi uskonto) - ihan oikeasti. Kopioin siitä muutaman kohdan, joka selvittää minkälainen hallitus Suomessa istuu:
Erilaiset ruokailutavat, kuten veganismi, voivat edustaa lähes uskonnollista suhdetta ruokaan, jossa luodaan samalla henkilökohtaisesti merkityksellistä maailmankuvaa, sekä kehitetään rituaaleja, käytäntöjä ja toimintayhteisöjä. Tämänkaltaiset leikkauspisteet hämärtävät rajoja uskonnon, kulttuurin ja ruoan välillä. Zellerin mukaan suurin osa vegaaneista on päätynyt veganismiin uskonnon kaltaisen kääntymyskokemuksen kautta. Kääntymyskokemusta olivat edeltäneet esimerkiksi perehtyminen aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen tai teurastuksen todistaminen. Tämän jälkeen veganismi määrittää paitsi ruokaan liittyvät käytännöt myös uudet etiikan ja moraalin säännöt.

PETA-aktivistit ovat esimerkiksi viitanneet mainonnassaan ristiinnaulitsemiseen sekä puhuneet Jumalan luomien olentojen saatanallisesta kohtelusta tehotuotannossa. Veganismi voi myös näyttäytyä uskonnollisena esimerkiksi joillekin kristityille vastustajille, vaikka monet vegaanit eivät itse ole tietoisia veganismin ja uskonnon vastaavuuksista. Vegaanit saavat moraalisen ja henkisen varmuuden sitä kautta mitä he syövät ja kuluttavat, tai mitä he eivät syö ja kuluta. Ruoasta ja ruokatavoista tulee Freudin termein toteemeja ja tabuja, jotka auttavat yksilöä modernin elämän ahdistuksessa. Toteemiruoka sitoo ryhmän jäsenet uskonnon lailla toisiinsa, taburuoka on taas kielletty erityisen merkityksellisellä tavalla.

Vegaanit puolustavat arvojaan ja elämäntapaansa vähintään yhtä voimakkaasti ja vilpittömästi kuin uskontojen edustajat. Vegaanit ovat käyneet läpi ”kääntymiskokemuksen”, tekevät ”lähetystyötä” ja kokevat yhteenkuuluvuutta. Veganismi määrittelee pitkälti vegaanin filosofian, etiikan, käytännön, materiaalisen, kokemuksellisen ja yhteisöllisen ulottuvuuden. Veganismi ohjaa kokonaisvaltaisesti vegaanin elämää ja määrittää muun muassa sitä, mitä vegaani syö, miten hän pukeutuu, kenen kanssa hän syö, viettää aikaa ja jakaa poliittiset näkemyksensä.
Kuten olen aiemminkin todennut, blogini yksi keskeinen tekijä on ollut paljastaa Vihreän ideologian olevan omia uskonkappaleitaan muille tyrkyttävä ja pakottava poliittinen ideologia, joka antifasistisine väkivaltaan taipuvaisine aseellisine ryhmittymineen muistuttaa islamilaista ideologiaa. Vihreät feministit ovat tehneet epäpyhän liiton muslimien kanssa, koska niitä yhdistää antikapitalismi, asketismi ja antiamerikkalaisuus. Feministien kannalta ongelma on, että islamissa naisella ei ole mahdollisuutta päästä pelastua. Ainoat kerrat kun islamissa kuvataan nainen taivaassa, hän on joko palvelijatar tai seksiorja.

Normaalille ihmiselle kouluihin ajettu lihaton ruokavalio ei ole niin iso asia, että hän viitsisi sen tähden nousta barrikadeille. Vegaaneille se on - se on koko elämää hallitseva julistuksellinen piirre. Sillä erotetaan hyvät ja pahat - pelastuvat ja kadotukseen joutuvat. Se on uskonnollinen ilmentymä, joka muistuttaa ympäristöä siitä, kuka on vallassa aivan kuten kirkontornit, tuulimyllyt ja minareetit.

Mikä hitsasi Saamarin hallituksen niin tiukasti yhteen oli veganismin ilosanoman julistaminen. Tytöt tietävät, että toista kertaa he eivät elämässään saa tällaista tilaisuutta muuttaa maailmaa. Tätä ainutkertaista hetkeä ei saa päästää valumaan käsistä pois: palomiehet muutetaan pelastajiksi ja hulluudesta tehdään uusi normaali.

Hallitus kaappasi vallan ja rikkoi kansalaisten perustuslain turvaamia oikeuksia kokoontumis- ja liikkumisvapauteen kausi-influenssan kaltaisen harmittoman viruksen takia. Kun 2015 ei saatu Ruotsin rajaa kiinni estäen irakilaisia sotilaskarkureita muuttamasti laittomasti Suomeen, 2020 saatiin poliisi sulkemaan Uudenmaan rajat sakkojen uhalla. Suomen pitäminen oikeusvaltiona on absurdi ajatus. Perustuslaki suojaa kansalaisten perusoikeuksia juuri siksi, että valtaan saattaa nousta oman ideologiansa sokaisemia, epäpäteviä kiihkoilijoita, joille tärkeintä on pakottaa muut seuraamaan omia valintojaan. Nostan vielä uudelleen Helsingin yliopistossa tehdyn tutkimuksen tuloksen, joka kuvastaa Marin-Andersson-Ohisalo (MAO) -hallituksen poliittisen linjan:
Pienimmän ryhmän muodostivat vasemmistoliberaalit (15 %), jotka olivat vahvasti maahanmuuttomyönteisiä, kannattivat ympäristönsuojelua ja sosiaalietuuksia ja suhtautuivat kielteisesti tuloeroihin ja vahvaan armeijaan.
Tämä on siis pienin ryhmä, kun muuttujina pidettiin isänmaallisuutta ja yrittäjähenkisyyttä. Paradoksaalisesti heidän vahtivuorollaan kansallisvaltiot ottavat vallan EU:lta takaisin itselleen.

maanantai 20. huhtikuuta 2020

Hitler täyttäisi tänään 131 vuotta

Elämässä on se hankala puoli, että moni asia voidaan todistaa vasta pitkän ajan jälkeen (Kymmenen vuotta aikaa). Yksi tällaisista on ilmastonmuutos, jota tässäkin blogissa koko viime vuosikymmen käsiteltiin. Alkuperäinen teemani blogissani oli, että Vihreä liike on samanlainen ideologia kuin muutkin uskonnot. Vihreän liikkeen dogmit liittyvät kierrätykseen, asketismiin ja panteistiseen käsitykseen äiti-Gaiasta kaiken jumaluutena. Tuhoamalla maapalloa tuhotaan samalla äiti-Gaia.



Tuoreen uutisen mukaan öljyn hinta on alhaisimmillaan pariin kymmeneen vuoteen:
Hinta käväisi alimmillaan alle 15 dollarissa tynnyriltä ja asettui sitten vajaaseen 16 dollariin.
Vuonna 2008 oli saman kaltainen velkakupla kun missä nyt elämme. Tuolloin öljyn hinta nousi huimasti, koska pääomamarkkinat olivat ylikuumentuneet, ja jokaikinen öljysäiliö ja kippo ja kuppi oli täynnä öljyä. Hinta nousi yli sadan dollarin, mikä sai tuon ajan alarmistit loiskiehumaan ilosta, että vihdoin tuli todiste, että öljy loppuu. Vihreiden pääideologi Rosmo Soininvaara kirjoitti blogissaan 3.1.2008:
Tänään New Yorkin raaka-ainepörssissä raakaöljyn tynnyrihinta käväisi hetkellisesti sadassa dollarissa vähän klo 19:n jälkeen Suomen aikaa. Päätöskurssi tosin oli vain 99,62.

Mitä ennustaisitte hinnaksi vuoden päästä?
Tähän heti vastasivat blogin innokkaat kommentaattorit Tomi:
Löin viikko sitten vetoa öljyn hinnasta kymmenen vuoden päästä. Veikkasin hinnaksi sataa dollaria inflaatiokorjauksella. Vastapuoli päätyi 180 dollariin.
että Tiedemies:
Jokohan ne IMF:n analyytikot ovat saaneet uusia, rahakkaampia töitä, jotka katsoivat kristallipallostaan pari vuotta sitten, että öljyn reaalihinta asettuu noin 35 dollariin tynnyriltä ja pysyvän siellä vuoteen 2030?
ja Tonni käteen:
Ennustin tuossa aikaisemmin kymmenkertaistumista 20 vuoden jaksolla.
ja lopuksi Rosmo taas itse visioi:
Öljymarkkinoilla käydään kauppaa vuoden 2016 öljystä vähän alle 90 dollarin hinnalla. Koska tässä on mukana myös inflaatio-odotus, markkinat ennustavat öljyn reaalihinnan alentuvan selvästi. Tämä ennustus tuntuu yllättävältä, sillä vuonna 2016 esimerkiksi Norja on poistumassa öljyntuottajamaiden joukosta ja moni muukin Opecin ulkopuolinen öljyntuottajamaa on panemassa pillejä pussiin samalla kun maailmassa on lähes miljardi autoa enemmän.
ja toisenkin kerran:
Minun on vaikea ymmärtää, miten spekulaatio voisi nostaa elokuussa toimitettavan öljyn hintaa muuten kuin, että öljyn tuottajat ymmärtäisivät, ettei sitä kannata nyt myydä halvalla, kun vuonna 2020 siitä saa paljon paremman hinnan.
Nyt kun on mahdollisuus arvioida Suomen keskeisen poliittisen linjan viisaimpien ja älykkäimpien edustajien kirjoituksia 12 vuoden takaa, on pakko kysyä, ostaisitko näiltä miehiltä käytetyn auton? Olkoon korona-viruksen asiat Huoltovarmuuskeskuksessa hoidettu miten päin prinkkalaa vaan, Vihreän ideologian aiheuttama tuho on samaa kertaluokkaa, mutta media ei ole kiinnostunut, koska se edustaa itse samaa linjaa.

Ei ole ongelma, jos ei osaa ennustaa öljyn hintaa vuoden tai 20 vuoden päähän. Mutta se, että yrittää ja perustelee sitä ideologian dogmeilla (oil peak) on osoitus, että kyseisille yksilöille ei pitäisi antaa mitään yhteiskunnallista asiaa päätettäväksi. Valitettavasti he eivät koskaan joudu poliittiseen vastuuseen, vaikka kaikki nämä kirjoitukset näkyvillä ovat - edelleen.

perjantai 17. huhtikuuta 2020

Korona ja talousromahdus

Edellisestä päivityksestä onkin taas vierähtänyt jo nelisen kuukautta, mutta eipä tässä ole oikein ollut mitään muutakaan tekemistä kuin päivitellä maailman menoa. En ikinä olisi uskonut, että pääsen omin silmin todistamaan sosialistien vallankaappausta omana elinaikanani. Huikein juttu on, että kansa itse vielä vaatii ja toivoo kokoontumis- ja liikkumisvapauksiensa rajoituksia.

Sain juuri tämän bloggauksen kirjoitettua joten palaan lisäämään tänne alkuun pienen varoituksen. Kirjoitus on pitkä joten jaa se suosiolla paloihin. Alkuosa kirjoituksesta on talousasioita ja loppuosa koronasta johtuvan talouden alasajon ihmettelyä.

Muinoin vielä ihmeteltiin, mistä ne tavalliset natsit oikein tulivat. Nyt kansa kyttää toistensa turvavälejä kaupoissa ja laittavat kaverisuhteita poikki kuin 1918 veljessodassa (sic) konsanaan. Vasarahammer aikoinaan kirjoittikin, miten tavallisista ihmisistä saadaan oikeita natseja (Joukkotuhon muistelua 30.1.2013).

Edellisessä kirjoituksessani totesinkin, että romahdukseen voi mennä vuosi tai viisi, mutta eihän siihen mennyt vuottakaan. Poliitikkomme tulevat tekemään kaikkensa muistaeksemme tämän korona-kriisinä (kuten 90-luvun laman moni muistaa Ahon-Viinasen -kriisinä), vaikka romahduksen syyt on kylvetty viime vuosikymmenellä. Kuten 90-luvun lama, myös tämä on velkakuplan puhkeaminen. 90-luvulla velkaannuimme Japaniin ja nyt EKP:lle. Velan maksaa aina joku, ja se joku on se, kenellä on varallisuutta. Persaukiselta kun et voi mitään ulosmitata.

Nyt EKP - siis tämän laman pääarkkitehti muiden keskuspankkien tavoin - aikoo jakaa helikopterista rahaa. Vaikka vain 20% kotitalouksista on nettomaksajia, ennen lopullista kuolemaansa EKP aikoo siis vielä kerran jakaa nettomaksajien nimissä köyhäinavustusta.

Yksi mielenkiintoisimmista hokemista on jakaa euroalue köyhään etelään ja rikkaaseen pohjoiseen. Niinpä. Todellisuudessa etelän valtioilla on paljon velkaa ja ne ovat periaatteessa luottokelvottomia, mutta kotitaloudet ovat paljon vauraampia kuin pohjoisessa. Esimerkiksi Italian kotitalouksien mediaanivarallisuus on noin nelinkertainen verrattuna Saksaan (50 teur).

Vuoden 2020 lopussa oletan, että Italia eroaa eurosta vetäen pienellä viiveellä mukaansa Kreikan, Portugalin, Espanjan ja Ranskan. Tämän jälkeen nykyiset EKP:n jättivelat jääkin puolet pienemmälle porukalle maksuun, joten jokaista suomalaista kohti on velkaa sitten niin että polvet notkahtavat.

Jo nyt on selvää, että Suomen kansanuote tulee romahtamaan noin 20-30% parissa vuodessa. Euroissa se tarkoittaa noin 50-75 miljardia euroa ja verotulojen (80 mrd/v) pudotuksena 20-30 mrd. Sen verran pitää siis julkista sektoria höylätä. Varsinaisesti tuo summa on vain velaksi elämisen aikana kertynyttä läskiä. Siis puuhastelua, johon meillä ei ole ollut varaa. Tai siis sillä 20%:n nettomaksajilla. Meillä muilla kyllä ja mukavaltahan se on tämä elo tuntunutkin täällä reessä olutta ryystäen ja vetäjille vittuillen.

Pahoittelen, että kirjoituksestani tuli näin helvetin pitkä. Lopetetaan pariin mielenkiintoiseen huomioon.

Euromomon viikko 15 kuolleisuustilastot. Koko Euroopan laajuisesti kuolleisuus on jo selvässä laskussa - myös Ruotsissa, jossa rajoitteita oli käsittääkseni käytössä hyvin minimaalisesti.




Kauppalehden julkaiseman kyselyn mukaan 10% yrityksistä pitää konkurssiaan todennäköisenä (30.000 kpl) ja puolet ilmoittaa tarvitsevansa valtion tukea selviytyäkseen.

Elinkeinoelämän valtuuskunta julkaisi hienon raportin, miksi hyvinvointivaltio pöhöttyy:
"Julkisen valinnan teoria osoitti jo 1960-luvulla, että byrokratialla on syy ja halu pitää huolta omista eduistaan. Muun muassa mahdollisimman monien asioiden määrittely viranomaistoiminnoksi pönkittää julkisen sektorin asemaa ja sulkee yksityisen kilpailun pois.Pamfletista selviää, että byrokratian oman edun tavoittelu on johtanut julkisen sektorin olennaiseen laajentumiseen viime vuosikymmeninä. Pelkkä palveluiden kysynnän kasvu ei selitä laajentumista.”Meidän on korkea aika kyseenalaistaa julkisesta sektorista koituvat kustannukset ja hyödyt sekä tarkastella avoimin mielin saammeko julkiselta sektorilta sitä, mitä tavoittelemme”, Wiberg kirjoittaa."

Eikä tietenkään unohdeta tämän talouden sulkemisen syyllistä, ja miten sen johto elelee (Iltalehti):
Siinä missä 7 000 ihmisen WHO käyttää vuodessa 200 miljoonaa dollaria matkakuluihin, 37 000 ihmisen Lääkärit ilman rajoja käyttää vuosittain vain noin 43 miljoonaa dollaria matkustamiseen.  
Helsingin yliopistossa on vihdoin tutkittu, minkälaisia ihmisiä Suomessa elää. Ei niin yllättäen, nettomaksajat vastustavat kaikkein eniten maahanmuuttoa, mutta myös nettosaajista reilusti yli puolet.
Toiseksi suurin ryhmä olivat oikeistokonservatiivit (23 %), jotka kannattivat tuloeroja ja vahvaa armeijaa mutta suhtautuivat erittäin kielteisesti maahanmuuttoon, ympäristönsuojeluun ja sosiaalietuuksiin.
Samassa tutkimuksessa kuvaillaan hienosti oma hallituksemme:
Pienimmän ryhmän muodostivat vasemmistoliberaalit (15 %), jotka olivat vahvasti maahanmuuttomyönteisiä, kannattivat ympäristönsuojelua ja sosiaalietuuksia ja suhtautuivat kielteisesti tuloeroihin ja vahvaan armeijaan.  
Ja aivan loppuun löräytetään vielä Mikko Paunion komea toteamus:
Koronavirus 2019 tappaa noin 0,13% sairastuneista, mikä ei tee siitä juuri tavallista kausi-influenssaa vaarallisempaa (0,1%).
olen pahoillani pitkästä kirjoituksesta - tekstiä vaan alkoi tulla kuin Esteristä.