Yllä oleva kuva on vaalikonevastauksista. Huomionarvoista on, että kaikilla huulipunakaartin valtuuskunnan jäsenillä suosituin puolue on Feministinen puolue ja Eläinoikeuspuolue EOP suositumpi kuin muut hallituspuolueet - pääministeri Marinilla jopa suositumpi kuin oma puolueensa SDP.
Eläinoikeuspuolueen sivuilla on järkyttävän hyvä kirjoitus (Onko veganismi uskonto) - ihan oikeasti. Kopioin siitä muutaman kohdan, joka selvittää minkälainen hallitus Suomessa istuu:
Erilaiset ruokailutavat, kuten veganismi, voivat edustaa lähes uskonnollista suhdetta ruokaan, jossa luodaan samalla henkilökohtaisesti merkityksellistä maailmankuvaa, sekä kehitetään rituaaleja, käytäntöjä ja toimintayhteisöjä. Tämänkaltaiset leikkauspisteet hämärtävät rajoja uskonnon, kulttuurin ja ruoan välillä. Zellerin mukaan suurin osa vegaaneista on päätynyt veganismiin uskonnon kaltaisen kääntymyskokemuksen kautta. Kääntymyskokemusta olivat edeltäneet esimerkiksi perehtyminen aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen tai teurastuksen todistaminen. Tämän jälkeen veganismi määrittää paitsi ruokaan liittyvät käytännöt myös uudet etiikan ja moraalin säännöt.Kuten olen aiemminkin todennut, blogini yksi keskeinen tekijä on ollut paljastaa Vihreän ideologian olevan omia uskonkappaleitaan muille tyrkyttävä ja pakottava poliittinen ideologia, joka antifasistisine väkivaltaan taipuvaisine aseellisine ryhmittymineen muistuttaa islamilaista ideologiaa. Vihreät feministit ovat tehneet epäpyhän liiton muslimien kanssa, koska niitä yhdistää antikapitalismi, asketismi ja antiamerikkalaisuus. Feministien kannalta ongelma on, että islamissa naisella ei ole mahdollisuutta päästä pelastua. Ainoat kerrat kun islamissa kuvataan nainen taivaassa, hän on joko palvelijatar tai seksiorja.
PETA-aktivistit ovat esimerkiksi viitanneet mainonnassaan ristiinnaulitsemiseen sekä puhuneet Jumalan luomien olentojen saatanallisesta kohtelusta tehotuotannossa. Veganismi voi myös näyttäytyä uskonnollisena esimerkiksi joillekin kristityille vastustajille, vaikka monet vegaanit eivät itse ole tietoisia veganismin ja uskonnon vastaavuuksista. Vegaanit saavat moraalisen ja henkisen varmuuden sitä kautta mitä he syövät ja kuluttavat, tai mitä he eivät syö ja kuluta. Ruoasta ja ruokatavoista tulee Freudin termein toteemeja ja tabuja, jotka auttavat yksilöä modernin elämän ahdistuksessa. Toteemiruoka sitoo ryhmän jäsenet uskonnon lailla toisiinsa, taburuoka on taas kielletty erityisen merkityksellisellä tavalla.
Vegaanit puolustavat arvojaan ja elämäntapaansa vähintään yhtä voimakkaasti ja vilpittömästi kuin uskontojen edustajat. Vegaanit ovat käyneet läpi ”kääntymiskokemuksen”, tekevät ”lähetystyötä” ja kokevat yhteenkuuluvuutta. Veganismi määrittelee pitkälti vegaanin filosofian, etiikan, käytännön, materiaalisen, kokemuksellisen ja yhteisöllisen ulottuvuuden. Veganismi ohjaa kokonaisvaltaisesti vegaanin elämää ja määrittää muun muassa sitä, mitä vegaani syö, miten hän pukeutuu, kenen kanssa hän syö, viettää aikaa ja jakaa poliittiset näkemyksensä.
Normaalille ihmiselle kouluihin ajettu lihaton ruokavalio ei ole niin iso asia, että hän viitsisi sen tähden nousta barrikadeille. Vegaaneille se on - se on koko elämää hallitseva julistuksellinen piirre. Sillä erotetaan hyvät ja pahat - pelastuvat ja kadotukseen joutuvat. Se on uskonnollinen ilmentymä, joka muistuttaa ympäristöä siitä, kuka on vallassa aivan kuten kirkontornit, tuulimyllyt ja minareetit.
Mikä hitsasi Saamarin hallituksen niin tiukasti yhteen oli veganismin ilosanoman julistaminen. Tytöt tietävät, että toista kertaa he eivät elämässään saa tällaista tilaisuutta muuttaa maailmaa. Tätä ainutkertaista hetkeä ei saa päästää valumaan käsistä pois: palomiehet muutetaan pelastajiksi ja hulluudesta tehdään uusi normaali.
Hallitus kaappasi vallan ja rikkoi kansalaisten perustuslain turvaamia oikeuksia kokoontumis- ja liikkumisvapauteen kausi-influenssan kaltaisen harmittoman viruksen takia. Kun 2015 ei saatu Ruotsin rajaa kiinni estäen irakilaisia sotilaskarkureita muuttamasti laittomasti Suomeen, 2020 saatiin poliisi sulkemaan Uudenmaan rajat sakkojen uhalla. Suomen pitäminen oikeusvaltiona on absurdi ajatus. Perustuslaki suojaa kansalaisten perusoikeuksia juuri siksi, että valtaan saattaa nousta oman ideologiansa sokaisemia, epäpäteviä kiihkoilijoita, joille tärkeintä on pakottaa muut seuraamaan omia valintojaan. Nostan vielä uudelleen Helsingin yliopistossa tehdyn tutkimuksen tuloksen, joka kuvastaa Marin-Andersson-Ohisalo (MAO) -hallituksen poliittisen linjan:
Pienimmän ryhmän muodostivat vasemmistoliberaalit (15 %), jotka olivat vahvasti maahanmuuttomyönteisiä, kannattivat ympäristönsuojelua ja sosiaalietuuksia ja suhtautuivat kielteisesti tuloeroihin ja vahvaan armeijaan.Tämä on siis pienin ryhmä, kun muuttujina pidettiin isänmaallisuutta ja yrittäjähenkisyyttä. Paradoksaalisesti heidän vahtivuorollaan kansallisvaltiot ottavat vallan EU:lta takaisin itselleen.
2 kommenttia:
Totesit, että ”valtaan saattaa nousta oman ideologiansa sokaisemia, epäpäteviä kiihkoilijoita, joille tärkeintä on pakottaa muut seuraamaan omia valintojaan”. No, valtaan ovat nouseet juuri ne. Ja tuo kuva on pelottava. Meinaan, feministipuolue oli viime vaaleissa liian hapokasta jopa feministeille itselleen saaden 0,2% äänistä. Kun katsoo tuota kuvaa voi todeta että tavallaan feministipuolue pitää Suomessa hallitusvaltaa. Sillä 0,2 pinnan ääniosuudella.
Ykä, hyvä oivallus. Valtaa pitää Feministipuolue.
Minua hämää että Samarin kannattaa Feministejä, Vihreitä, Vasemmistoa ja Eläinoikeuspuoluetta enemmän kuin omaa puoluettaan SDP:tä.
Sopivasti poikkeustilakin tuli ja siirsi puolueen puheenjohtajavaalit kesäkuusta tuntemattomaan tulevaisuuteen. Ihan tulee mieleen sen itävaltalaisen taidemaalarin valtaannousu.
Lähetä kommentti