lauantai 1. maaliskuuta 2014

Löysä makaroni

Uutisen mukaan:
– Aito italialainen on se joka syntyy maassamme argentiinalaisille, venäläisille tai kiinalaisille vanhemmille, Cutugno totesi San Remon musiikkifestivaaleilla.
Ihmetellä täytyy, millainen nuija ihminen on todetessaan noin. Ymmärrän, että kyse on poliittinen kannanotto ja valtaosa taiteilijoista on vasemmistolaisia. Taiteilijoista suurin osa elää yhteiskunnan tuilla eikä kukaan ennakolta tiedä, miten omalla kohdalla käy, joten poliittinen suuntaus opitaan jo nuorena.

Suomalaisista taiteilijoista Putoushahmoista Krista Kosonen ja Aku Hirviniemi ovat avoimesti puhuneet vasemmistosympatioistaan. Muusikoista lähinnä Juice Leskinen otti tiukan linjan sosialismia vastaan, eikä Vexi Salmen jälkeen ole muita poliittisia lauluja tehneetkään.



On pelottavaa ajatella, että vain 36 vuotta sitten Syksyn sävelessä sai laulaa "neekereistä", ja nyt yksikään taiteilija ei uskalla asettua poliittista eliittiä vastaan. Liberaalin fascismin hiljaisimmat kannattajat ovat niitä, jotka järjestelmästä eniten hyötyvät.

Ylen uutisessa mielenkiintoista kyllä, todetaan että "mustasta Afrikasta" tulevat "siirtolaiset" hyökkäävät "väkivaltaisesti" espanjalaisten rajavartijoiden kimppuun. Radiouutisen samassa versiossa kuvaillaan, kuinka "afrikkalaiset juoksevat puolialastomina ja juhlivat äänekkäästi pääsyään EU-alueelle". EU:n ruotsalainen maahanmuuttokomissaari Cecilia Malmström on luonnollisesti kieltänyt Espanjaa puolustamasta aluettaan, ja espanjalaiset rajavartijat suunnittelevat haastavansa komissaarin oikeuteen - tosin vain kunnianloukkauksesta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mä jakaisin maahanmuuttajat ainakin neljään ryhmään: hyödyllisiin, hyödyttömiin, haitallisiin ja tuhoisiin.

Hyödyllisiä voisivat olla vaikka työn perässä tulijat. Hyödyttömät ovat esim. työttömiä notkujia ja haitalliset ja tuhoisat ovat sitten ihan rikollisia tai jopa terroristeja.

Mieleen tulee hakematta Ukrainan tämänhetkinen tilanne.

Mitä tarkoittaa olla Suomen kansalainen/suomalainen/kansalainen? Voiko kansalaiselta edellyttää minkäänlaista lojaaliutta maataan kohtaan? Etnisyydestä riippumatta? Minun mielestäni kyllä, vaikkei kotimaataan tarvitsekaan ehdoitta rakastaa.

Kuvitellaan, että minä hakisin vaikkapa Argentiinan kansalaisuutta, ja jo rajalla ilmoittaisin rehellisesti, etten aio koskaan opetella espanjaa enkä mennä töihin ja aion jättää jälkeeni mahdollisimman monta argentiinalaista yksinhuoltajaäitiä. Miten kävisi hakemukseni tallaisena suht' hyödyttömänä vätyksenä?

Nostetaan panoksia. Entäpä, jos ilmoittaisin Argentiinan kansalaisuutta hakiessani, että aion tehdä kaikenlaisia rikoksia murhista ja raiskauksista alkaen tai aion perustaa terroristisolun ja aloittaa terrorikiihotuksen ja pommikampanjan Buenos Airesissa?

Ja kaiken tämän lisäksi aikoisin jatkuvasti valittaa argentiinalaisten minuun kohdistamasta rasismista.

Noiden kommunistipölhöjen järjenjuoksun mukaan varmaan olisin kansalaisuuteni ansainnut.

En millään voi käsittää ajatustakaan avoimista rajoista, eikö niiden loogisena jatkeena voisi pitää myös avoimia asuntojen ovia? Millä oikeudella, lintujen lennellessä, minä estän hädänalaisten pääsyn kotiini?

No, jätetään tämä tähän.

Ukrainan tilanteen valossa olen kallistumassa jyrkästi NATO:n kannalle, eikä venäläisille saa enää jakaa kaksoiskansalaisuuksia, kuten ilmeisesti tehdään. Ilmeisistä syistä.

Olet joko Suomen tai jonkun muun maan kansalainen! Tänne ei maanpettureita kaivata! Niitä meillä on ihan omasta takaa riittävästi!


t: Vitj...Stadilaine'

Anonyymi kirjoitti...

P.S. Aika uskomatonta: http://www.hs.fi/politiikka/a1393560361025?jako=f845a455475bb49e2f9df939dc6dcd11 !

"Arhinmäki puolustaa Ukrainasta Facebookissa laukonutta avustajaansa"

t: viittt...Stadilainen