tiistai 2. marraskuuta 2010

Ajatuksen siemen syöksyy

Olin niin tyytyväinen tuohon edelliseen kirjoitukseeni, etten ajatellut tänään muuta tehdä. Olikin, Juhaa lainatakseni (Voiko vitutukseen kuolla), virhe käydä lukemassa Vihreän langan otsikot. Paha virhe. Silmiini tarttui SDP:n politbyroonpoliittisen osaston päällikön Esa Suomisen kirjoitus (Siniristi avoimuuden puolesta):

Merkitystä on arvoilla ja yhteiskunnallisella asemalla, ei kansallisuudella tai kulttuurilla.

miksi suomalaisuuden käsitteen sisällön saavat nykykeskustelussa määritellä ne, jotka määrittelevät sen takertuen syntyperään?

...miten yhteistä, tasa-arvoista solidaarisuutta ja sitä kautta sosiaalista eheyttä voidaan luoda yhteiskunnassa, jossa erityisesti kulttuuriset erot ovat kasvaneet.

Eräs vastaus voi löytyä uudelleenmääritellystä suomalaisuudesta. Suomalaisuuden ei tarvitse eikä tule määrittyä veren kautta, vaan se voi olla arvomaailma. Kansalaisiksi voidaan tulla arvoyhteisön kautta, syntyperään katsomatta. Tämä jaottelu antaa ihmisille itsellensä mahdollisuuden päättää itse haluavatko he kuulua yhteisöön vai eivät.

Suomalaisuus voisi tarkoittaa tietynlaista asennetta maailmaa ja kanssaihmisiä kohtaan: avoimuutta, vapaamielisyyttä, rohkeutta ja itseluottamusta. Meillä ei ole mitään pelättävää, koska me pärjäämme kyllä. Suomalaisuuteen kuuluu tinkimätön vaatimus yhdenvertaisuudesta, rehellisyydestä ja sukupuolten välisestä tasa-arvosta.


Tuo on niin kuin ihmeellistä, että kaveri tajuaa, että hyvinvointivaltiota ei voi rakentaa muille kuin kansalliselle eheydelle. Ei sillä, että minä kaipaan hyvinvointivaltiota eli sosialismia, mutta sama pätee kaikkiin turvallisiin, vakaisiin ja vauraisiin maihin. Sitten se vielä ymmärtää senkin, että suomalaiset arvostavat naisten tasa-arvoista kohtelua ja ovat suvaitsevia. Mutta kuitenkin päättää lyödä vielä kerran päänsä seinään ja vaatia "monikulttuurisuutta", joka vaarantaa vaurauden, vakauden ja suvaitsevaisuuden. Vieläkö lobotomialeikkauksia muka jossain suoritetaan?

Kun Vihreiltä on loppunut loogiset perustelut, he turvautuvat opintojen vanhaan äitiin - kertaukseen. Jotkut opettamisen ammattilaiset kutsuvat sitä aivopesuksi.

[Lisäys heti perään: Esa siis ihan oikein huomaa, että demarit ovat vain puheissaan "kansainvälisen sosialismin" tukena, mutta todellisuudessa demarit rakensivat Forssan unelmiaan "kansallisen sosialismin" säännöillä. Kansainvälinen eli internationaalinen sosialismi on bolsevismia eli kommunismia kun taas kansallinen sosialismi on mensevismiä eli bolsevismin pahin vihollinen eli "äärioikeistolaisuutta". Kun Esa siis ilmoittautuu kansainvälisen sosialismin kannattajaksi on kaksi vaihtoehtoa. Joko hän tietoisesti ja julkisesti julistautui kommunistiksi tai - mitä itse veikkaan - hän ei tunne sosialismin historiaa. Jos ei tunne aatteensa historiaa, mutta näppis sauhuten vaatii muita tuekseen, luo vaarallisen kuvan kyseiseen aatteeseen uskovista ihmisistä.]

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Päivää!

Uutisissa sanottiin että Virheet-de röda kieltäisi uraanikaivokset. Sinänsä siinä ei ole uutta koska hörhöiltä voi odottaa tuommoisia ehdotuksia. Pahempi on jos noihin hörhöjen vaatimuksiin suostutaan, ja niihin on jo liian monen asian osalta suostuttu.

Vasemmistoliitto vaati joskus uraaniveroa mutta ei tainnut sentään vaatia uraanikaivosten kieltämistä.

Tehdään sovellus tuosta logiikasta. Miksei ehdoteta pakolais-, turvapaikanhakija-, ja maahanmuuttajakieltoa? Tai lievempänä, miksei ehdoteta pakolais-, turvapaikanhakija- ja maahanmuuttajaveroa, jonka siis maksaisi pakolainen, turvapaikanhakija tai maahanmuuttaja itse valtiolle säännöllisin väliajoin?

Sanon tämän poliittisesti epäkorrektin mielipiteen. Ottaisin mieluummin naapuriini uraanikaivoksen, uraanin rikastuspaikan ja/tai ydinjätteen loppusijoituspaikan kuin pakolaiskeskuksen. Menisin mieluummin duuniin noihin kuin pakolaiskeskukseen. Niihin sentään perustetaan suoria ja epäsuoria työpaikkoja. Niistä sentään saa verotuloja työntekijöiden palkoista ja yrityksen voitosta. Ja työntekijät ylläpitävät nettopalkallaan kysyntää ja sitä kautta työllisyyttä.

Kumitonttu kirjoitti...

Heh, hauska kommentti, kiitos sitä! Tuo ydinvoiman vastustaminen saa aivan neuroottisia piirteitä. Ensin kokeiltiin hiilidioksidia, nyt sitten sitten saastuttavaa kaivosta. Ei ihme, että kuvitelma siitä, että Vihreillä on joku agenda tuhota länsimainen elinkeinoelämä voi hyvin. Tai siis, onhan heillä se agenda, mutta se perustuu puhtaasti sosialismin oppeihin eikä ympäristöasioihin.

Mietiskelin tuossa tuota toista päivän kirjoitusta työstäessäni, että kovasti tämä gaia-uskonto itseään tunkee läpi. Kristinusko on samanlaisessa murroksessa kuin Rooman aikaan silloinen valtion uskonto. Sen paikan nappasi kristinusko ja nyt sitä kampeaa paikaltaan sokea usko asketismiin, internationaalisiin arvoihin ja etuihin, feminismiin ja pasifismiin. Omituista tuossa on, että vaikka sellaista yhteiskuntaa tuossa meidänkin naapurissa pitkään saatiin katsella, niin edelleen on ihmisiä, jotka aloittaisivat sen alusta. Jopa meillä Suomessa.

Anonyymi kirjoitti...

Jos mensevismi oli "kansallinen sosialismi" niin oliko silä sitten htymäkohtia Hitler & Kumppanit GmbH:n kansallissosialismiin?
Törmäsin myös semmoiseen termiin kuin kansallisbolsevismi. Semmoista nimitystä kuin "kansalliskommunismi" ei kovin usein näe tai kuule.

Hyvinvointivaltio vaatii, toimiakseen edes jotenkuten, sitä että veroja maksavien työllisten määrä on mahdollisimman suuri;
työllisyysaste on mahdollisimman suuri;
työttömien määrä on mahdollisimman pieni;
työttömyysaste on mahdollisimman pieni;
sosiaaliturvan varassa elävien määrä on mahdollisimman pieni;
vain kansalaisuuden omaavat ovat oikeutettuja hakemaan mitään sosiaaliturvaa;
ulkomaalaiset eivät saa hakea mitään sosiaaliturvaa (tehkööt työtä tai hakekoot tukirahaa alkuperämaistaan jos se maksaa);
kansalaisilla on luottamus toisiin kansalaisiin ja ovat rehellisiä toisiaan kohtaan;
kansalaisilla on luottamus systeemiin sinänsä;
veronmaksumoraali on korkea;
veroja ei kierretä;
pimeää työtä ei ole;
laki, kuri ja järjestys sekä turvallisuus on järjestetty niin että ne ansaitsevat kansan arvostuksen;
yhteiskunta on kansallisesti mahdollisimman homogeeninen;
maahan asumaan päästetyt ulkomaalaiset on valittu tiukkojen kriteerien mukaan. Nuo tuli ekana mieleen, voi tuohon lisätä jotain jos keksii.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, Neukkula kuoli, kun se eli vain yhden ihmisen eliniän verran. Sen sijaan länsimaalaiset hyödylliset idiootit eivät kuolleet Neukkulan mukana. He ovat yhä olemassa, mutatoituneena toiseen olomuotoon ja heidän jälkeläisensäkin jatkavat samaa. Neukkula vaihtui ilmastohumppaan, ydinvoiman vastustamiseen, työnteon vastustamiseen sekä islamin ja mamujen pokkuroimiseen.

Tsaarin Venäjä oli jotenkin helpompi kuin Neukkula. Ei se ollut ongelmaton, mutta siitä tiesi tai sai selville mikä se on, hyvine ja huonoine puolineen. Sillä ei ollut länsimaisia hyödyllisiä idiootteja niinkuin Neukkulalla oli.

Kumitonttu kirjoitti...

Sillä tiedolla, jonka minä olen kartuttanut aiheesta, niin kaikki viittaukset "marxilaisesta dialektiikasta" ja "teesi, antiteesi ja synteesistä" ovat silkkaa paskan jauhantaa. Marxilaista talousteoriaa ei ole, ellei pidä vitsiä tosiasiana. Koko sosialismi on väline, jolla myydään kansalle pullaa ja sirkushuveja, mikä on mukavampaa kuin myydä tulevaisuus kovasta työnteosta niska limassa. Helmpompi on varastaa niiltä, jotka ovat omaisuutensa ahkeruudella luoneet. He kun eivät yleensä pistä vastaan, jos varas ei ole liian ahne. He kun tietävät, että antamalla pikkaisen se jättää kuitenkin rauhaan.

Eli vastaus kysymykseesi on, että kaikki ne (mensevismi, bolsevismi ja natsismi) ovat kietoutuneet toisiinsa kuin hiukset. Niiden ainoa ero on asenteessa väkivaltaan. Sosiaalidemokraateille, joita tässä yhteydessä on parempi kutsua sosiaalidemokraateiksi erotuksena 20-luvun mensevikkeihin, ensisijainen pyrkimys on saada vallankumous aikaan ilman väkivaltaa. Demarit eivät myöskään usko, että vallankumousta kannattaa viedä muihin maihin väkivalloin.

Anonyymi kirjoitti...

Ja noissa sosialismin suuntauksissa on tyypillistä se että se on aatelistojärjestelmän tapainen. Aatelistolla oli etu-ja erioikeuksia ja erivapauksia joita ei ollut muilla säädyillä eikä rahvaalla. Sama homma on puolue-elitillä joka on käytännössä aaelisto, niinkuin oli Neukkulan puolue-eliitti.

Leikö tuo syy siihen miksi monet tunnetut länsimaiset kommunisti-intellektuellit olivat syntyperältään aatelisia tai akateemisia? He kannattivat sitä siksi kun päättelivät että itse pääsisi hyviin asemiin kunhan kommunismi koittaisi. Toinen syy on siinä että jos on liikaa aikaa ajatella, niin voi humaltua äärimmäisiin aatteisiin. Akateemisissa piireissä noin voi käydä tiettyjen tieteenalojen opiskelijoiden ja tutkijoiden osalta.

En tiedä olenko oikeassa, mutta mulla on semmoinen tuntuma, että pPorvari, talonpoika, työmies ja käsityöläinen sekä palvelijakin käyttää aikansa työhön eikä sillä ole aikaa miettiä tuommoisia, aatteet ovat "herrojen kotkotuksia". Ja jos ei tehdäkään työtä niin ollaan perheen, ystävien tai harrastusten parissa.
Siksi porvarit, talonpojat, työmiehet, käsityöläiset ja palvelijatkin olivat yleensä immuuneja hömpötyksille.

Kumitonttu kirjoitti...

Perussyy on varmaan vallankaipuu ja ylenpalttinen aika käytettäväksi. Mutta kyllä sekin pitää muistaa, että nämä tyypit olivat häikäilemättömiä väkivallan käyttäjiä. Monet vallankumousjohtajathan tunnustivat Stalinille osoittamissaan kirjeissä, etteivät he kestä kidutusta - siis itseensä kohdistuvaa. Liekö sattumaa, että sosialismi ja sadismi ovat niin samankaltaisia sanoja ;)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kommenteissa oli sen verran asiallista keskustelua, että Kumitonttu voisi julkaista sen vaikka erillisenä juttuna.

pjt kirjoitti...

Tuosta vihreiden louhintakannasta muuten: vihreät ovat (Espoon vihreät poislukien) kannattaneet pääkaupunkiseudulla vahvasti sitä, että kaivetaan maasta uraanipitoista malmia ja kipataan se sitten uusien asuinalueiden alle täytemaaksi. Miten moinen jätteiden dumppaaminen - vieläpä julkisen vallan suurella rahallisella tuella - oikein voi olla vihreää politiikkaa?

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos Ykä kannustuksesta. Toimitus mitä luultavimmin toteuttaa lukijoiden ehdotukset huomenna.

Iltaa PJT ja kiitos terävästä huomiosta. Onneksi on tämä blogimaailma, niin tuollaisetkin asiat saavat laajempaa julkisuutta kuin ennen. Ei siinä siis niin kuin mitään halvatun järkeä ole, mutta ninhän se oikeusistuin totesi, että uskonasioita ei voi rationaalisesti perustella kun opasti Havukka-ahoa, vai mikä se nyt oli.

Olen pitkään miettinyt, keksinkö mitään hyvää vihreästä liikkeestä, enkä toistaiseksi ole keksinyt. Ehkä joskus vielä keksin.