Tutkielman nimi Suomalais-turkkilaisten seka-avioliittojen viestintä problematiikka kuvaa hyvin aihepiirin. Eeva kertoo olevansa naimisissa turkkilaisen miehen kanssa ja toimivansa turkinkielen tulkkina. Vuonna 1998 solmittiin 22.294 avioliittoa, joista 1.166 muun ulkomaisen ja 132 turkkilaisen miehen kanssa. Turkkilaisten kanssa solmitut avioliitot ovat erityisen herkkiä epäonnistumaan, jos epäonnistumisena ei pidetä miehen saamaa oleskelulupaa vaan avioliiton kestoa.
Eeva itse toteaa, että on erityisen tärkeää tutkia tämänkaltaisia avioliittoja, koska niiden määrä yleistyy ja jotta "osattaisiin varautua tuleviin ongelmiin" kuten hän itse kirjoittaa. Hänen mukaansa Suomeen naidut puolisot ovat muita maahanmuuttajia paremmassa asemassa, koska heidän puolisonsa tasoittaa tietä suomalaiseen yhteiskuntaan. Lopputyössä todetaan aikaisempiin ulkomaisiin tutkimuksiin vedoten, että tapahtuipa avioliitto kummin päin vain, maahanmuuttaneen puolison elämä on sitä hankalampaa mitä erilaisemmista kulttuureista he ovat kotoisin. Jonkinlaisena vitsinä pidin Nigeriaan muuttaneiden länsimaisten naisten kohtaloa, mutta eipä tuo minulta ole pois joten siitä vaan.
Turkkilaisen miehen naiva suomalaisnainen on Eevan mukaan miestään vanhempi ja lisääntymiskyvyn kannalta ylittänyt turvallisimman iän. Nainen ei yleensä ole korkeastikoulutettu eikä heidän yhteinen kielensä yleensä ole kummankaan äidinkieli. Lopputyössä haastatellut pariskunnat (5 kpl) lienevät Eevan tuttavia. Seuraavassa hiukan heidän kokemuksiaan.
Naisten mielestä parisuhde on elinikäinen kun taas haastateltavat miehet pitivät parisuhdetta keinona helpottaa viranomaisasiointia. Naiset haluavat lapsia kun taas miehet eivät, sillä he eivät koe voivansa kasvattaa (poikiaan) haluamallaan tavalla.
Erityisen ongelmallisena suomalaisnaiset kokevat miestensä iän myötä nousevan uskonnollisuuden. Joku haastatelluista kertookin miehensä alkaneen ottaa islamin hyvin tiukasti tavattuaan ulkomailta tulleita "värväreitä". Vaikka miehet eivät parisuhteen alkuaikoina olleet kovin uskonnollisia, islam on naisten mukaan läsnä Turkissa perhe-elämässä suomalaisittain korostuneen voimakkaasti. Turkkilaiset miehet sen sijaan kokevat, että lasten aivopesu alkaa jo päiväkodeissa kristillisiin juhliin valmistautuessa ja jatkuu virallisina pyhäpäivinä työelämässä. Miesten mielestä on parempi olla saamatta (poika)lasta kuin kasvattaa hänet vääräuskoiseksi. Ihailtavaa suoraselkäisyyttä.
Yksi naisista oli alistunut miehensä uskontoon omien sanojensa mukaan välttääkseen ristiriitoja. Eeva kertoo hirtehisesti, kuinka mies oli haastattelun päätteeksi karjaissut "WATER" ja vaimo oli kaatanut lasin täyteen. Seuraavaksi mies kommunikoi "BREAD!" ja vaimo oli tehnyt juustovoileivän. Mistähän tuollaisia suomalaisnaisia saisi itselleenkin?
Vaimot haluavat turkkilaisten miestensä jakavan kotityöt, kun taas miehet haluavat vaimojensa käyttäytyvän äitiensä tavoin miehensä palvelijoina. Seksin suhteen turkkilaiset miehet edellyttivät vaimojensa pitävän huolta puutarhoistaan ja sheivaavan värkkinsä karvattomaksi. Yksi miehistä totesi melko suorasukaisesti alkavansa voida pahoin jos ajatteleekaan puolisonsa koko päivän pesemättä ollutta ja pikkuhousuissa muhinutta tussua.
Vaikka naiset avoimesti myönsivätkin ihastuneensa puolisoihinsa juuri näiden nuoren iän ja elinvoiman takia, kehotus posliinista oli ollut näille omanarvonsa tunteville naisille jokaiselle liikaa. Kukin oli saanut apua hätäänsä Helsingin islam-keskuksesta, josta oli vahvistettu miesten vaatimukset islamin mukaisiksi. Eevan mukaan naiset olivat "järkyttyneitä". Hehheh... Tässä vaiheessa meno on koomista ottaen huomioon, että kyseessä on kuitenkin "vain" gradu. Häpykarvojen ajelun takiako Suomessa tarvitaan naistutkimusta ja kulttuurintutkijoita?
Turkkilaisten mielestä suomalaiset vaimot ovat heitä kohtaan korostuneen etnosentrisiä eli jatkuvasti korostavat suomalaisen kulttuurin paremmuutta turkkilaiseen verrattuna tyyliin "Eihän Turkissa osata mitään" ja "Turkkilaiset ovat ihan hulluja". Naiset kertovat ystäväpiirinsä koostuvan muiden turkkilaisten miesten kanssa naimisissa olevista naisista ja kahdenkeskiset keskustelut joko näiden tai omien vanhempiensa kanssa olevan kuin terapiaa. Vastaavasti miehet kertoivat tulevansa hulluiksi jos eivät voisi tavata maanmiehiään ja keskustella heidän kanssaan aamuyön pikkutunneille asti. Miehet myöntävätkin, että he ovat kiinnostuneita politiikasta ja olleensa aktiivisia jo Turkissa. Tätä taustaa vasten voi tietenkin mietiskellä, onko heidän maahanmuuttonsa hyväksi suomalaiselle miehelle, joka on paitsi vääräuskoinen myös poliittisesti huomattavasti enemmän oikealla kuin sosialistista yhteiskuntaa muistuttava sharialaki.
Miehet ovat Eevan mukaan kieltäneet vaimoiltaan katsekontaktit muihin miehiin, mutta samalla he valittivat etteivät saa itse luotua sellaista appiukkoonsa. Hehheh... Voin kuvitella. Nimimerkillä Mustafa haastateltu mies kertoi tilanteen olleen hänen elämänsä epämiellyttävin kokemus...
Eeva toteaa selkeästi, että hänen haastattelemansa seka-avioliitot olivat molemmin puolin sen hetkisen elämäntilanteen pakottama päätös. Naiset kaipasivat nuorta orhia, joka polkisi heille tuvat täyteen kauniita salskeita nuoria miehiä ja miehet halusivat turvaan vauraaseen länsimaahan. Eeva tähdentää, että kristinuskossa avioliitto solmitaan Jumalan edessä koko eliniän kestäväksi perheen turvaksi, kun taas islamissa avioliitto on maallinen instituutio joka solmitaan yhteisöllisten asioiden helpottamiseksi - siis seksin takia, jos asian haluaa yksinkertaistaa.
Ennen avioliittoa haastatellut naiset olivat erittäin liberaaleja, mutta heti avioliiton solmittuaan heistä tuli konservatiiveja, jotka haluavat "kynsin ja hampain pitää kiinni perheestä perinteisine aviomiehineen". Koska turkkilaisille avioliitto on vain väliaikainen, niin siinä ei ole yhteistä päämäärää, sitä ei ole tarkoitettu lasten turvaksi eikä vakavasti otettavaksi. Eeva toteaakin lopuksi, että juuri tämä "väliaikaisuus" vaikuttaisi olevan naisten onnellisuuden kannalta kaikkein ongelmallisin. Haastateltujen miesten onnellisuutta taas häiritsee kaikkein eniten se, että vaimo on heitä vanhempi ja "rupsahtanut" suvun silmissä. Mehmet kuvaakin tuntojaan, että he kutsuvat vaimojaan mummoiksi keskustellessaan keskenään. Tavoite on saada kansalaisuus ja heti sen jälkeen sellainen muija, jota kaveritkin kadehtivat.
6 kommenttia:
Ko. Gradusta:
" Päätäntö 7
Itse osaan turkkia hyvin ja mieheni ja minä puhumme tuntikausia elämänarvoista, uskonnosta, politiikasta ja kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä. Silti tuntuu, että moni asia jää käsittelemättä tai puhumatta..."
Siis oletan että lasten hyväksikäytön tuomittavuus on ainakin jäänyt ruotimatta...
Huuh, pitääpä itsekin tutustua ko. graduun tarkemmin kun on paremmin aikaa. Melkoista settiä on ilmeisesti luvassa. Problematiikkaa tuntuu kyllä tosiaan riittävän. Tätä lyhyehköä kuvaustasi lukiessa tekstistä tuntuu välittyvän jokseenkin karu viesti; siis eikö näillä seka-avioliittoihin ryhtyneillä suomalaisnaisilla ole minkäänlaista itsekunnioitusta? Onko avioliitto nuorehkon turkkilaismiehen kanssa tosiaan tuon arvoista? No, ehkäpä sitä ei tällaisen perunanenäisen suomalaisjuntin ole koskaan tarkoituskaan ymmärtää.
Yleensäkin noista monikulttuurisista liitoista: Minähän en mene sanomaan ihmisille, millä perusteella mennä kimppaan ja millä ei, mutta näistä liitoista syntyneitä lapsia päätyy määräänsä nähden suhteettoman suuri osa huostaanotetuiksi. Joku vaan mättää.
Ehkä milj-perheessä ei kasvateta sen huonommin vaan kyse on epäsosiaalisesta perimästä. Suosittelen Doris Lessingin kirjaa Viides lapsi.
milj-perheessä eli moku-perheessä
Suomenaron gradu-tutkielmaa voisi käyttää yhtenä perusteena avioliiton poistamisekseksi maahan asumaan pääsyn perusteista, jos sellaisia ylipäätänsä on Suomessa käytössä.
Gradussahan todetaan, että avioliitto voi olla maahanpyrkijälle ainoastaan keino päästä maahan. Avioliitto ei tällaisissa tapauksissa ole välttämättä aina onnistunut, vaan voi johtaa mielenterveyden horjumiseen ja rikoksiin perheenjäseniä kohtaan.
Lähetä kommentti