Eläkkeelle jäänyt Raimo Sailas kirjoittaa suorasukaisesti uudessa Kanava-lehdessä:
Euroalue pysyy koossa vain EKP:n massiivisen tukipolitiikan ja oman mandaattinsa ylittävien operaatioiden varassa. Kyproksen operaatio paljastaa, miten heikoilla jäillä euroa pelattaessa luistellaan. The Economist kertoo esimerkkinä kyproslaisen autokauppiaan tyhjentäneen 26 miljoonan euron tilinsä pankkien ollessa "suljettuina". Kyproksen presidentin Nicos Anastasiadesin tytär on kyseisen kauppiaan juristi ja naimisissa tämän pojan kanssa.
Maan suurimmat pankit Bank of Cyprus ja Laiki ovat mnyöntäneet poliitikoille "lainoja", jotka on kaikessa hiljaisuudessa kuitattu maksetuiksi. Viimeistään syyskussa pidettävien Saksan valtiopäivävaalien jälkeen Suomikin tulee nielemään luottotappioita. Euroalueen raskaan sarjan ongelmat muhivat kuitenkin suurissa jäsenmaissa: Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa. Työttömyys on kasvanut nopeasti, budjettialijäämää ei saada tavoiterajoihin, ote hapuilee ja johtajuus puuttuu. Ranskassa veronkierron torjumisesta vastannut ministeri Heidi Hautala Jerome Cahuzac kärysi Sveitsissä olleesta salaisesta talletuksestaan, jonka hän oli aiemmin moneen otteeseen kiistänyt.
Espanjassa pääministeri on joutunut korruptiosyytösten kohteeksi, pääoppositiopuolueeseen ei luoteta ja kuninkaallinen perhekin on poliisitutkinnan kohteena. Suomen hallitus on koko toimikautensa ajan korostanut rakenteellisten uudistusten tärkeyttä. Kehysriihessä ei tehty päätöksiä, kuntauudistus takkuaa ja sote-uudistuksesta on tullut absurdi murhenäytelmä. Onnistunut talouspolitiikka edellyttää, että valtionvarainministerin vastuulla laaditaan hallituksen neuvotteluja varten kattavat tiedot perusteluineen ja vaikutusarvioineen. Näin ei ole tehty ja hallituksen kokoukset muistuttavatkin - kauniisti sanottuna - nuotiopiirissä pidettäviä nyyttikestejä toistuvine tunarointeineen.
5 kommenttia:
Pitkän tähtäimen järkevää talouspolitiikkaa on erittäin vaikea hoitaa. Se edellyttää luottamusta poliittisten päättäjien ja virkamiesten välillä ja sitä, että tuhlauspaineet pystytään hillitsemään.
Suomessa tässä onnistuttiin 90-luvulla, ja padot oikeastaan murtuivat vasta Vanhasen I hallituksen aikana. Sailaksella oli tässä tärkeä rooli, vaikka mikään nero tai täydellinen ihminen hän ei tietysti ollut.
Joissakin maissa järkevä talouspolitiikka ei onnistu koskaan, koska järjestelmä on niin korruptoitunut, ja poliitikkojen valta perustuu lähes täysin eturyhmien kannatuksen ostamiseen.
Tulee mieleen entisen presidentin Mauno Koiviston pääministerinä olostaan 1970-luvulla kirjoittama kirja Väärää politiikkaa, jossa hän muistaakseni kirjoittaa, että kaikki politiikka on väärää, kyse on vain siitä miltä kannalta ja kenen kannalta. Saman voisi kääntää myös toisinpäin: mikä tahansa politiikka on oikeaa, kyse on vain siitä, miltä kannalta ja kenen kannalta.
Raimo Sailas on jo muistaakseni viitisen vuotta sitten myöntänyt, että sosialismissa on Suomessa menty aivan liian pitkälle. Samalla hän myönsi reilusti syyllisyytensä siihen omalta demariosaltaan.
Viidessä vuodessa tilanne on tietenkin merkittävästi pahentunut Kataisen Terijoki II ja III aikana.
t. Pörri Orava
Onko se sitten niin että pitkän tähtäimen järkevä talouspolitiikka toteutuisi paremmin jos eduskunnassa olisi ylähuone ja presidentillä olisi valtaa kuin Kekkosella? Alahuoneen hyväksymät asiat vietäisiin ylähuoneen tarkistettaviksi ja jos ylähuone hyväksyy niin tarvitaan vielä presidentin hyväksyntä ennen kuin päätös astuu voimaan.
Kaikki aina unohtavat, etä Sailas oli keskeinen arkkitehti Valtion Uuteen Palkkausjärjestelmään siirtymisessä. Sen seurauksena valtion virastojen ja laitosten palkat jopa moninkertaistuivat kun A-palkkataulukoista luovuttiin (entinen pitkä ja kapea leipä...) Nyt valtio on palkkajohtaja ja palkat maksetaan velalla.
Lähetä kommentti