Vasemmisto alkaa taipua

Mitä ihmettä on tapahtunut Totuudessa?

Jani Kaaro kirjoittaa, että New Yorkin rumat rikollisuusluvut on saatu alas, toteuttamalla kolmea eri taktiikkaa, joka luotiin profiloimalla tietyt ongelma-alueet ja -populaatiot. Miten rikollisista päästään?:

Kolmas tekijä on poliisin aktiivinen valvonta, jossa ihmisiä –etenkin mustia ja latinotaustaisia nuoria miehiä – pysäytetään, tarkastetaan ja jututetaan kadulla ilman syytä.

Nyt tulee kuitenkin se varsinainen pihvi, jossa riittää ajateltavaa kaltaisilleni punavihreille pehmoilijoille. Nimittäin mitä tahansa teorioita tai mielipiteitä oletkaan lukenut siitä, miten rikollisuus voitetaan, ne kaikki New York on osoittanut vääräksi. Köyhyys, tuloerot ja väestön alueellinen segregoituminen ovat New Yorkissa kaikki ennallaan. Rikollisuuden kitkemiseen ei siis tarvittukaan näiden epäkohtien poistamista.

Helena Eronen ehdotti satiirisessa kolumnissaan samaa, ja seurauksena hallitusta myöten tuomittiin kaikenlainen rasismi - taas kerran. Mutta ihan kuin Kaaron kirjoituksessa ei olisi tarpeeksi, pääkirjoitustoimittaja Paavo Rautio on myös päättänyt harjoittaa henkistä itsekritiikkiä kolumnissaan Mitä sanoit, kun euro leivottiin?.

Ta­lous­krii­si pa­kot­taa myös jour­na­lis­min miet­ti­mään, mi­ten eu­ro­alueen ra­ken­te­lua ja sen myö­hem­pää toi­min­taa ku­vat­tiin. Ti­lan­ne on vel­ka­krii­sin tui­ver­ruk­ses­sa vä­hän sa­ma kuin Neu­vos­to­lii­ton kaa­tu­mi­sen jäl­keen. Osat­tiin­ko ol­la ajois­sa kriit­ti­siä? Jos ei, niin mik­sei?

Olen seu­ran­nut Hel­sin­gin Sa­no­mien toi­mit­ta­ja­na EU-asioi­ta pa­ri­kym­men­tä vuot­ta. Pää­kir­joi­tus­toi­mi­tuk­ses­sa mi­nul­le kuu­luu ta­lout­ta ja Eu­roo­pan unio­nia kä­sit­te­le­vien pää­kir­joi­tus­ten te­ke­mi­nen. Ky­sy­myk­set EU-jour­na­lis­min laa­dus­ta kos­ke­vat siis mi­tä suu­rim­mas­sa mää­rin myös mi­nua.

Tun­nus­tan: en eh­kä ol­lut riit­tä­vän kriit­ti­nen. Jäl­ki­kä­teen kyl­lä.

Mo­ni kal­tai­se­ni [sosialisti - hehe] toi­mit­ta­ja suh­tau­tui eu­ro­alueen ra­ken­ta­mi­seen ym­mär­tä­väs­ti. Syy asen­tee­seen oli hy­väus­koi­suus. Tai pi­kem­min­kin us­ko ra­tioon, jär­keen. Saat­toi­pa mu­ka­na ol­la auk­to­ri­teet­tius­koa­kin.

Parasta tässä on, että tämä talouskriisi on pakottanut toimituksen miettimään omaa aatemaailmaansa, ideologiaansa. Ja ainakin nämä kaksi (pian tulevaa entistä?) Totuuden torvea ovat julkisesti vahvistaneet ymmärtävänsä, että markkinat ne ratkaisevat - eivät vasemmistolaiset unelmat ja pilvilinnat.

Vaikka toivonkin, että sama ymmärrys leviäisi toimittajakuntaan laajemminkin, niin pidän sitä hyvin toiveunena. Jos näin silti kävisi, minä varmaan lopettaisin bloggaamisen ja poliitikkojen ja toimittajien pilkkaamisen ja tilaisin taas Totuuden.