Jani Kaaro kirjoittaa, että New Yorkin rumat rikollisuusluvut on saatu alas, toteuttamalla kolmea eri taktiikkaa, joka luotiin profiloimalla tietyt ongelma-alueet ja -populaatiot. Miten rikollisista päästään?:
Kolmas tekijä on poliisin aktiivinen valvonta, jossa ihmisiä –etenkin mustia ja latinotaustaisia nuoria miehiä – pysäytetään, tarkastetaan ja jututetaan kadulla ilman syytä.Helena Eronen ehdotti satiirisessa kolumnissaan samaa, ja seurauksena hallitusta myöten tuomittiin kaikenlainen rasismi - taas kerran. Mutta ihan kuin Kaaron kirjoituksessa ei olisi tarpeeksi, pääkirjoitustoimittaja Paavo Rautio on myös päättänyt harjoittaa henkistä itsekritiikkiä kolumnissaan Mitä sanoit, kun euro leivottiin?.
Nyt tulee kuitenkin se varsinainen pihvi, jossa riittää ajateltavaa kaltaisilleni punavihreille pehmoilijoille. Nimittäin mitä tahansa teorioita tai mielipiteitä oletkaan lukenut siitä, miten rikollisuus voitetaan, ne kaikki New York on osoittanut vääräksi. Köyhyys, tuloerot ja väestön alueellinen segregoituminen ovat New Yorkissa kaikki ennallaan. Rikollisuuden kitkemiseen ei siis tarvittukaan näiden epäkohtien poistamista.
Talouskriisi pakottaa myös journalismin miettimään, miten euroalueen rakentelua ja sen myöhempää toimintaa kuvattiin. Tilanne on velkakriisin tuiverruksessa vähän sama kuin Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen. Osattiinko olla ajoissa kriittisiä? Jos ei, niin miksei?
Olen seurannut Helsingin Sanomien toimittajana EU-asioita parikymmentä vuotta. Pääkirjoitustoimituksessa minulle kuuluu taloutta ja Euroopan unionia käsittelevien pääkirjoitusten tekeminen. Kysymykset EU-journalismin laadusta koskevat siis mitä suurimmassa määrin myös minua.
Tunnustan: en ehkä ollut riittävän kriittinen. Jälkikäteen kyllä.
Moni kaltaiseni [sosialisti - hehe] toimittaja suhtautui euroalueen rakentamiseen ymmärtävästi. Syy asenteeseen oli hyväuskoisuus. Tai pikemminkin usko ratioon, järkeen. Saattoipa mukana olla auktoriteettiuskoakin.
Parasta tässä on, että tämä talouskriisi on pakottanut toimituksen miettimään omaa aatemaailmaansa, ideologiaansa. Ja ainakin nämä kaksi (pian tulevaa entistä?) Totuuden torvea ovat julkisesti vahvistaneet ymmärtävänsä, että markkinat ne ratkaisevat - eivät vasemmistolaiset unelmat ja pilvilinnat.
Vaikka toivonkin, että sama ymmärrys leviäisi toimittajakuntaan laajemminkin, niin pidän sitä hyvin toiveunena. Jos näin silti kävisi, minä varmaan lopettaisin bloggaamisen ja poliitikkojen ja toimittajien pilkkaamisen ja tilaisin taas Totuuden.
5 kommenttia:
Tietysti tämänkaltaista itsetutkiskelua toivoisi nähtävän enemmänkin, muiltakin elämän alueilta. Henkeä ei tosin kannata pidättää, ihan inhimillisistä syistä. Harvalla on kanttia sanoa, että olen 20 vuotta saarnannut tuubaa.
Tomi, tunnustanhan minä sen, että niin Kumiksella kuin minulla ei ole sana yhtä lailla hallussa kuin sinulla, mutta anna meidän kuitenkin yritää. Nostaahan se kuitenkin omaa statustasi, kun ihmiset vertaavat sinua meihin. Selväähän se on, että nuo osuvat yhden lauseen kommenttisi pieksevät meidät mennen tullen, mutta jos me ei kirjoiteltaisi, niin ketä sinä silloin pilkkoisit palasiksi?
Jos tuo jälkimmäinen Ykän kommentti jollekin blogin lukijalle ei avaudu, niin syy on siinä, että poistin ystävämme Tomi M. Paanasen (Vihreät) kommentin siitä välistä. Olen koittanut kertoa Paanaselle, että hänen kommenttiensa sisältö on arvotonta paskaa, jota ei kannata täällä levittää.
Mutta itse asiaan, kiitos Ykä kommentista. Tilannehan on siis se, että sain seuraavan vastauksen Totuudesta:
Iltaa.
Jos oltaisiin Amerikassa, kirjoittajien pitäisi olla varuillaan: tuolilta putoamisesta voi nostaa melkoiset vahingonkorvaukset.
Lupaan varoa.
Paavo Rautio
Pääkirjoitustoimittaja/ Editorial Writer
HELSINGIN SANOMAT
PL 71, 00089 Sanomat
tel. +358 9 1222523
gsm +358 40 5227924
paavo.rautio@hs.fi
www.hs.fi
Tomi on kyllä vannoutunut demari, ei sillä että tämäntyyppiset tosiasiat olisivat koskaan kiinnostaneet...
Ja mikä ero on mielestäsi demareilla ja vihreillä?
Lähetä kommentti