lauantai 5. elokuuta 2017

Suomen presidentinvaali 2018

Laura Huhtasaari valittaneen Perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi. Kilpailevat ehdokkaat ovat istuva presidentti Sauli Niinistö, ilmeisesti Maarit Feldt-Ranta (SDP), viime vaaleissa Niinistölle murskaluvuin hävinnyt Pekka Haavisto (Vihr), entinen vallankumoustaistelija Nils Torvalds (RKP), entinen pääkanisteri Matti Vanhanen (Kesk) sekä Merja Kyllönen (Vas). Huhtasaari on ainoa, joka tarjoaa vaihtoehdon nykyisen politiikan jatkumiselle.

Nykyisellä politiikalla tarkoitan kansanvallan halveksuntaa, yksilönvapauksien rajoituksia, islamilaisen muuttoliikkeen tukemista, panteistisen gaia-jumalan palvomista ja internationalistisen sosialismin suosimista. Listaa voisi syventää loputtomalla määrällä suomalaisille epäedullisten asioiden luettelolla, jonka väliotsikkoina toimivat edellä mainitut pääluokat.

Huhtasaaren ehdoton etu on hänen tahrattomuutensa, joka vaikuttaa juontavan hänen pyrkimyksistään elää perinteisten suomalaisten talonpoikaisten arvojen mukaisesti: vaatimattomasti, ahkerasti ja rehellisesti. Muistaakseni Matti Mäkelä Sää-kirjassaan kertoo, kuinka elinympäristömme muokkaa sekä geenejämme että kulttuuriamme. Hän kutsuu kirjassaan keski-eurooppalaisia jokilaaksojen asukkaiksi erotuksena vuoristojen, arojen ja aavikoiden täyttämistä muista maanosista.

Jokilaaksoissa asuvilla on ollut mahdollista keskittyä rakentamaan kulttuuria, joka tarkoittaa ”hengen viljelyä” eli sivistystä paremmin kuin ilmastoltaan huomattavasti karumpien alueiden asukkailla. Jokilaaksoissa on viljelty maata ja kesytetty eläimiä ravinnoksi ja työjuhdiksi. Tuhansien vuosien aikana jokilaakson asukkaat osasivat jalostaa itselleen raudasta aseita ja lähtivät tutkimaan ennakkoluulottomasti itselleen ennestään tuntemattomia alueita löytöretkeilijöinä ja kauppiaina.

Huhtasaaren kristilliset arvot ovat tuon noin vajaan viiden tuhannen vuoden kulttuurisen kehityksen huipentuma. Jos Huhtasaari olisi syntynyt Marokkoon, hän julistaisi islamin ylivaltaa. On siis tavallaan sattumaa, että hän ei muodosta uhkaa kenellekään ympärillään. Pohjois-afrikkalaisena hänet olisi kasvatettu tukemaan islamista tuttuja ominaisuuksia: heikkoa impulssikontrollia, sivistymättömyyttä ja eri ihmisryhmien erilaista kohtelua. Sinänsä marokkolaisena hänen arvomaailmallaan ei kauheasti olisi edes merkitystä, koska hän ei koskaan olisi noussut nykyiseen vaikutusvaltaiseen asemaansa.

Sauli Niinistön katkaistua pitkän sosialististen presidenttiemme ketjun, hänellä on vankka peruskannatus. Mikäli hän ei olisi hätiköinyt pääkanisteri Juha Sipilän, ulkokanisteri Timo Soinin ja mikä-lie-kanisteri Petteri Orpon suorittaman mahdollisesti perustuslain vastaisen vallankaappauksen alla myötäillen median luomaa mielikuvaa Jussi Halla-ahosta, Huhtasaarta tuskin olisi nimetty edes ehdokkaaksi. Niinistö olisi luultavasti valittu heti vaalien ensimmäisellä kierroksella jatkokaudelleen. Nyt hän kerännee 45%:n ääniosuuden.

Euroopan kansallismieliset puolueet ovat lukuisissa vaaleissa osoittaneet, että nykyisen monikulttuurisen asteen vallitessa ne saavuttavat noin 20%:n kannatuksen. Moni äänestäjä karttaa Halla-ahoa median onnistuneen agitoinnin tuloksena, mutta tuskin kukaan Halla-ahoa äänestämään kykenevä karttaa Huhtasaarta. Huhtasaari tuskin saa suurta joukkoa nukkuvista äänestäjistä liikkeelle, koska hänen potentiaaliset kannattajansa – itseni tavoin – ovat jo luopuneet kuvittelemasta, että äänestämällä EU:ssa voi mihinkään vaikuttaa. Äänestyslippu on kuin postikortti, jota poliittisen rälssin raimovistbackat eivät edes vaivaudu noutamaan.

Pekka Haavisto, jota Mikko Paunio on blogissaan höykyttänyt (https://beta.oikeamedia.com/o1-29817), on kuin Vihreän valheen ruumiillistuma. Jos Huhtasaarta pilkataan hänen uskonnollisuutensa takia, Haaviston pankkitili on karttunut ilmastonmuutos-aneita kauppaamalla. Hänen puolisonsa hakumatka kehitysmaan baarista tuo mieleen Saku-sammakon kosiomatkassa mainitun Heikki Hepokatin. Ainoa syy, joka estää Vihreitä naisia pilkkaamasta Niinistön ja puolisonsa Jenni Haukion ikäeroa, on Haaviston ja Antonio Floresin ikäero. Haaviston äänestäminen on epätoivon merkki, kuin hakkaisi kuollutta hevosta pystyyn, mutta Vihreillä on viime vaaleissa ollut kyky herätellä kuolleiksi luultuja äänestäjiään nukkuvien puolueesta, joten Haavisto saanee 15% ääniosuuden.

Matti Vanhanen on kuin absolutisti Urho Kekkonen. Tosin Vanhanen sai selvin päinkin aikaiseksi samanlaista  kohellusta naisrintamalla kuin Urkki vallan hybriksessään. Kaikkein vanhimmat kepulaiset puolisoineen ovat perineet Lepikon torpan mullasta äänestysohjeensa, joita he noudattavat ennen kuin löytävät itsensä samojen multien alta – siis vielä parit vaalikaudet. Sen jälkeen kanki-Kaikkonen sammuttaa valot sulkiessaan torpan oven lopullisesti. Hänen ääniosuutensa on siis 10%:n luokkaa.

Maarit Feldt-Ranta joutunee tyytymään suhmuroinnin naisten sarjan Suomen mestarin – Päivi Lipposen – puolison äänisaaliseen, joka tuo entisen mahtipuolueen ehdokkaalle sinänsä ällistyttävän 7%:n saaliin. Ällistyttävän sinänsä, että kukaan ei tiedä, hyvässä ja pahassa, Feldt-Rannasta ja hänen mielipiteistään tai saavutuksistaan yhtään mitään. Eikä ole edes kiinnostunut. Hän on kuin Somali-liitto olisi laittanut pakollisen kaapuakan kiintiöehdokkaaksi. Eikä hänen äänestäjänsä edes kavahtaisi, vaikka Feldt-Ranta kävisi kampanjansa burkhaan pukeutuneena.

Sitten lopuksi muttei saavutuksiltaan suinkaan pienimpänä on toistaiseksi vielä kruunaamaton Keminmaan kuningas Paavo Väyrynen. On tragikoomista, että Paavo (saanee sinutella?) on ainoa ehdokas, joka on ollut alusta asti oikeassa suhtautumisessaan Euroopan Unioniin. Jos eläisimme kaksipuoluejärjestelmässä, Paavo olisi kahvia juovien suomalaisten teeliikkeen korvike-Trump. Paavo lupaisi rakentaa raja-aidan Torniojoelle – ja ruotsalaiset maksaisivat sen. Paavo lupaisi valjastaa Kemijoen ja korvata venäläisen ydinsähkön kotimaisilla reaktoreilla – ja kaivaisi rahat siihen Suomen Pankin kirstusta. Sen jälkeen, kun olisi Paavo Nurmen tavoin juossut markan valuutaksi valuuttojen joukkoon. Koska kiittämättömyys on maailman palkka, Paavon äänisaalis julkaistaan vasta kun Kainuun korpien viimeisetkin liput on saatu laskettua: 3% vastaa noin 100.000 äänestäjää.

Toisella kierroksella Niinistö saa lähes pohjois-korealaisen kannatusprosentin, mutta huomionarvoista on, että toisella kierroksella äänestäjiä on useita satoja tuhansia vähemmän kuin ensimmäisellä (2012 äänestäneiden määrä laski vain 180.000 hengellä) Nämä ovat uuden aikakauden ensimmäiset vaalit: loukkaantujien ja mielensäpahoittajien uuteen poliittiseen kulttuuriin nimittäin kuuluu vähäinen suvaitsevaisuus. Tähän asti suvaitsemattomuutta on pääasiassa lietsottu mediassa ja itsenäisyyspäivän soihtukulkuetta vastustavien punaisten fascistien joukossa, mutta demokratiaan – siis äänestämiseen – on luotettu. Näistä vaaleista eteenpäin hävinnyt puoli – siis vasemmisto – luopuu perinteistään ja lopettaa uskonsa demokraattiseen sosialismiin.
Kun mensevikkien protestiin yhdistetään velkakuplan puhkeaminen ja haittamaahanmuuttajien kasvava tuhovoima, en pidä mahdottomana, etteikö Helsingissäkin ensi vuonna nähdä pahoja mellakoita, kuten Vicky Rostin laulussa: Moni siitä yöstä vaikenee, moni verityöstä vaikenee - kauhuissaan.




10 kommenttia:

Moottor Miäs kirjoitti...

Oho, Kumis kirjoittelee taas. Tätä on kaivattu.

Mie kyllä luulen, että demarit ei saa edes 5 prosenttia. Kaikkea hyvää Laura Huhtasaarelle, mutta itse toivoin että persut olisivat löytäneet jonkun politiikan ulkopuolelta: vaikkapa superhomo fil.tri. Hankamäki tai vastaava.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Koko lailla noilla nuoteilla vaalit varmaan menee. Lauralla on sinänsä mahdollisuus saada varsin suuri äänisaalis, mikäli yleinen tyytymättömyys kanavoituu hänen kauttaan. Median paskanheitto on kyllä varmaakin varmempaa.

Kun muuten katselee tuota demareitten presidenttiehdokastarjontaa ei voi olla välttymättä ajatukselta että demareille itselleenkin jäi lievää suurempi trauma kahdestatoista Halosen vuodesta ja siksi ne laittavat esille ehdokkaita joita takuuvarmasti EI valita.

Ja komppaan Moottor Miästä. Tervetuloa myös vaihteeksi tänne blogimaailman puolelle.

Professori kirjoitti...

Itse en halua lähteä ennakoimaan presidentinvaalien tuloksia, koska yhden henkilön vaali on äärimmäisen arvaamaton. Juuri nyt toki näyttää siltä kuin kirjoitit, mutta kun varsinainen vaalikamppailu alkaa, saattaa tapahtua mitä tahansa. Erityisesti poliittisilta näkeymyksiltään enintään kymmentä prosenttia suomalaisia edustavan Tarja Halosen ensimmäinen valinta osoitti, ettei siinä pelissä järkiperusteilla ole mitään merkitystä.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos kannustuksesta Moottor Miäs - kirjoittaminen oli pitkän tauon jälkeen yllättävän mukavaa, joten sopivan innoituksen tullessa jatkan kirjoittamista. Nykyisin "ongelma" on siinä, että on hurja määrä blogeja ja verkkosivustoja, joissa asiat käydään läpi paljon aikaisemmin kuin mitä itse ehdin kommentoida, asiat käydään läpi riittävän monipuolisesti ja analysoidaan ansiokkaasti ja asiasta ensin kirjoittaneet valtamediat on jo naurettu maan rakoon.

Ykä, Lauran mahdollisuus päästä toiselle kierrokselle riippuu erityisesti siitä, tekevätkö Vihreät kiusaa demokratialle uusimalla edellisen vaalin asettelun. Demokratian kannalta identtinen kakkoskierros on täysin turha - Haaviston edustama vaihtoehto ei vaan saa kannatusta kuin tuon 35% kuten viimeksi kävi.

Huhtasaaren mahdollisuus voittaa istuva presidentti on olematon. Pääasia olisi saada toiselle kierrokselle uusia näkemyksiä - sellaisia joita Haavisto ei tuonut viimeksi eikä tuo nytkään. Tärkeää Huhtasaaren valinta toiselle kierrokselle on siis itse prosessin kannalta. Vain sillä tavalla voidaan vaikuttaa istuvan presidentin linjauksiin tulevaisuudessa.

Proffa, Halosen valintahan oli äärettömän ideologinen: tasa-arvon nimissä piti äänestää naista. Kuten toteat, ideologiat eivät ole rationaalisia luonteeltaan, vaan toisia pakottavia dogmeja. Kun USA:n mustista melkein 100% äänesti Obamaa, kukaan ei valittanut rasismista - siis mustien rasistisesta käytöksestä. Heidän ainoa syynsä äänestää Obamaa oli puhtaan ideologinen.

Nyt kun huomattava osa erityisesti mustien työläismiesten äänestäessä Trumpin lupauksen puolesta lopettaa laiton maahanmuutto, mustat duunarimiehet toimivat rationaalisesti, koska laiton maahanmuutto uhkaa suoraan heidän työpaikkojaan.

Kuten totesin, suurin riski ennusteelleni liittyy Virheiden toimintaan. Vain Haavisto voi käytännössä muista ehdokkaista haastaa Huhtasaaren kakkossijan. Oletan, että moni nuori kokoomuslainen äänestää Huhtasaarta estääkseen nimenomaan viime vaalien toistumista vastaan ja Haaviston nousun julistamaan uudelleen omaa agendaansa. Se on jo kuultu eikä sille lämpeä kuin tuo punavihreän kaartin kannattajakunta.

Koska Niinistön valinta on periaatteessa varma lopputulos, moni voi päätyä ykköskierroksella mieluummin äänestämään Huhtasaarta kuin yrittää varmistaa Niinistön läpimeno ekalla kierroksella.

Voin olla väärässäkin ja asiat muuttuvat kisan edetessä, kuten totesit. Isossa kuvassa kuitenkin luotan siihen, että riittävän moni ymmärtää ekan kierroksen todellisen tarkoituksen: torpata haittamaahanmuuttoa kannattavien näkyvyyttä vaalien toisella kierroksella.

Suurempi osa suomalaisista kannattaa Halla-ahon ja Huhtasaaren näkemyksiä kuin Haaviston ja Vihreiden, vaikka valtavirtamedia antaakin toisenlaisen kuvan. Siksi somen voima tulee taas kerran yllätyksenä ja kannustan somettajia pitämään meteliä yllä.

Näissä vaaleissa nuoret oikeistolaisesti ajattelevat äänestäjät ovat vaa'ankieliasemassa. 90% heistä ei ole kiinnostuneita politiikasta, kuten Harkimo hyvin kirjoittaa kolumnissaan. Tuo porukka seuraa somea, mutta on passiivinen äänestäjäkunta. Aktiivisia ovat arbuusit eli tuo 10%.

IDA kirjoitti...

Kouvolassa Laura Huhtasaari kuvaili itseään radikaalin rehelliseksi. Se on hänelle eräänlainen filosofia. Käsitin, että siihen kuuluu omien näkemysten täysin avoin esiin tuominen ilman mitään taktikointia.

Minusta se on ok. Pitää vain olla vahva ja perusteltu runko ja vähän mietintää miten näkemys kulloiseenkin asiaan siihen runkoon istuu, että ei mene poukkoiluksi.

Presidentin virka on valitettavan merkityksetön nykyään. PS:n kannalta uskon kuitenkin kaiken menevän hyvin, ellei vielä paremminkin. Näin rentoa meno ei ole sitten vuosien 2009 - 2011. Toivotaan, että se näkyy hyvänä tuloksena myös presidentinvaalissa.

Kumitonttu kirjoitti...

Radikaalin rehellisyyden ymmärrän elämän filosofiana ja olen itsekin sellainen. Välillä on vaikeaa kun taktisista syistä johtuen on pidettävä suunsa kiinni mutta senkin oppii.

Arvostan kovasti Ida tekemääsi työtä Suomen suunnan muuttamiseksi. Olit yksi ensimmäisiä ja sait paljon kuraa niskaasi.

Vasarahammer kirjoitti...

Presidentinvaaleissa on tässä vaiheessa kaikki vielä auki, koska ehdokasasetelu on kesken. Valtamedian narratiivia ja eri ehdokkaiden nostatusta voi vain arvailla. Veikkaan, että Haaviston ja Niinistön uusintaa hypetetään niin, että Haavisto saa sen 35 prosenttia äänistä eli teoreettisen maksimin vihreälle suvakkiehdokkaalle.

Toisella kierroksella uskon, että äänestäjissä käy jonkin verran katoa eli moni ei vaivaudu äänestämään kumpaakaan. Tuossa asetelmassa ainakin itse kuulun nukkuviin.

Kari kirjoitti...

Kumitonttu, mukavaa, että vaivauduit taas näppäimistölle.

Huhtasaari on ainoa, jolla on oikeansuuntaisia ajatuksia.

Jaska Brown kirjoitti...

Minulle oli yllätys, että Huhtasaari valittiin ehdokkaaksi. Hänen poliittinen uransa ja kokemuksensa ovat kuitenkin varsin lyhyet. On kuitenkin kiva katsoa, kuinka punavihreä vanhamedia joutuu kiemurtelemaan kun on haukuttava naisehdokasta.

Vierastan suuresti myös hänen kreatonismiuskoaan. Toisaalta monella presidenttiehdokkaalla on vielä haitallisempia harhaluuloja, kuten usko monikulttuuriin. Joten eiköhän ääneni Lauralle päädy.

Uskon kuitenkin, että toiselle kierrokselle päätyy Haavisto. On nimittäin aika yksinkertaista vaalimatematiikkaa, että jos ehdokkaiden joukossa on yksi tuhkaluukkumies, häntä äänestää periaatteen takia riittävästi väkeä toiselle kierrokselle pääsemiseen. Ehdokkaan mielipiteillä ja muulla pätevyydellä ei ole merkitystä. Samaten on yksinkertaista vaalimatematiikkaa, että jos tuhkaluukkumies on toisella kierroksella, häntä ei äänestä periaatteen takia riittävästi väkeä jotta hänet valittaisiin. Ehdokkaan mielipiteillä ja muulla pätevyydellä ei ole merkitystä.
En tiedä kumman kierroksen äänestyskäyttäytyminen on enemmän masentavaa.

Kumitonttu kirjoitti...

Kari, koitan yrittää taas hiukan aktivoitua, ettei tulisi näin julmetun pitkiä taukoja. Jos pohtii vaikka Tshekin presidenttejä 90-luvulta alkaen niin onhan heillä käynyt herran siunaus niissä. Meillä Koivistosta alkaen on menty metsään, ja nyt tulokset konkretisoituvat.

Jaska - mäkin ajattelin että Haavisto menee tokalle kierrokselle, mutta loppujen lopuksi mä uskon että punavihreät eivät kykene yhdistämään voimiaan yhtä tehokkaasti kuin ne, jotka edes periaatteessa voisivat hyväksyä Huhtasaaren. Saapi nähdä.

Kuten sanoit, kreationismi on pieni kauneusvirhe noiden muiden ehdokkaiden harhaluuloihin verrattuna. Mietippä, että joku Halonen on todennut että yrittäjän euro on joltain toiselta pois tai se Torvalds on käynyt (leikki)konepistoolin kanssa uhkailemassa vastustajiaan.

Niin, että kumpiko on pahempi?