Raportti IPCC:n tutkimustyöstä

Pikkupoika suositteli kirjaa nimeltä Kauhukakara - The Delinquent Teenager, joka käsittelee YK:n alajärjestönä toimivan Hallitustenvälisen Ilmastopanelin IPCC:n toimintaa. Linkistä saa ladattua muutaman kymmenen sivua sisältävän näytteen, joka on oikeastaan aika surullista luettavaa. IPCC on - kuten muutkin YK:n järjestöt - pahasti korruptoitunut ja noudattaa sukupuolten ja rotujen tasa-arvoa pätevyyden ja osaamisen kustannuksella. Alla muutamia kuvaavia esimerkkejä laitoksesta, jonka takia ylikansallinen, epädemokraattinen päätöksenteko on palannut kuin Komintern konsanaan. Energiaverojen nousu länsimaissa heikensi länsimaiden teollisuuden kilpailukykyä ja siirsi taloudellista toimeliaisuutta ja valtaa maailmanmarkkinoiden uusille tulokkaille kuten arabimaille, Kiinalle ja Korealle.

IPCC itse julistaa, että sen tutkijat ovat maailman parhaat ja että se saa kaikista maailman tutkijoista palkattua kaikkein tavoitelluimmat huippututkijat. Tämä ei tietenkään mairittele niitä tutkijoita, jotka jäävät rannalle ruikuttamaan, eivätkä pääse osalliseksi YK:n hyväpalkkaisiin verottomiin ansioihin. IPCC:n päätehtävä on tuottaa par kertaa vuosikymmenessä yhteenveto poliitikoille, jotka rahoittavat laitoksen toiminnan - melkoinen eturustiriita siis. Yhteenvedon työstävät tutkijat on jaettu kolmeen tasoon: yksittäisten lukujen työstämisestä vastaavat (coordinating lead author), luvun sisäisten aihealueiden vastaavat (lead author) ja yksittäisistä aihealueista vastaavat (contributing author). Kaikessa virantäytössä noudatetaan YK:n tiukkoja kiintiöitä kansallisuuksien ja sukupuolten osalta. Tutkijan pätevyys on toissijainen asia - ensisijainen on sopivuus, kommentoi laitoksen työntekijä (s. 16).

Hurrikaanitutkija William Gray oli Yhdysvaltain Senaatin kuultavana ja todisti, että IPCC ei ole kiinnostunut hänen mielipiteistään, koska ne eivät ole IPCC:n valitseman näkemyksen mukaisia. Paul Reiter, johtava malarian asiantuntija, todisti saman asia Englannin parlamentille. Tukholman yliopistossa työskentelevä Nils-Axel Mörner puolestaan todisti omana asiantuntijalausuntonaan, että meren korkeuden nousu ja saarivaltioiden tuhoutuminen eivät vastaa nykytieteen tuloksia. Myöskään hänen 40 vuoden aikana hankittua asiantuntemusta ei tarvita IPCC:ssä.

Kenen asiantuntemuksen varaan IPCC rakentaa työnsä tulokset, jos maailman huippua edustavat tiedemiehet eivät saa ääntään kuuluville? Ei-niin-yllättäen jatko-opiskelijoiden ja uransa alkuvaiheessa olevien nuorten ja helposti manipuloitavissa olevien tiedemiesten ja -naisten. Erinomainen esimerkki on maantieteen professori Richard Klein, joka on nimitettiin 25-vuotiaana lead author -asemaan maisterin tutkinnolla 1995. Samanlainen tapaus on Laurens Bouwer - jo opiskeluaikoinaan hän toimi lead authorin asemassa. Hänen ammattialaansa on ilmastonmuutos ja vesistöt, mutta hänen vastuullaan oli vakuutuksia ja rahoitusta käsittelevä luku. IPCC palkkasi Lisa Alexanderin; kymmenen vuotta ennen kuin tämä sai väitöskirjansa valmiiksi; ensin contributor ja sitten lead authoriksi. Sari Kovats työskenteli vastaavilla nimikkeillä 21 tutkijan joukossa valmistellen ensimmäiseen IPCC:n yhteenvetoon ilmaston lämpenemisen vaikutuksista ihmisen terveyteen; 16 vuotta ennen väitöskirjaansa. Jonathan Patz nimitettiin lead author asemaan 1994, jolloin hänellä ei ollut vielä ensimmäistäkään tieteellistä artikkelia julkaistuna.

Erityisen ongelmallista on IPCC:n läheinen yhteistyö erilaisten ympäristöaktivistien kanssa. Jos tieteellisiä tuloksia raportoidaan poliittisille päättäjille, ympäristöaktivistien mukana olo aiheuttaa varmasti vääristymää, joka suosii aktivistien tavoitteita tieteellisen totuuden kustannuksella. Kuinka paljon uskottavuutta olisi tuomarilla, jonka tiedettäisiin viettävänsä vapaa-aikansa syyttäjän kanssa? Edellä mainittu Richard Klein palkattiin IPCC:lle Greenpeacelta. IPCC:n legenda Bill Hare on toiminut Greenpeacen puhemiehenä 90-luvulla ja ilmaston lämpenemisen asiantuntijana 2007. Samaan aikaan hän kuului yhteenvedosta vastanneen 40 henkilön muodostamaan ydinporukkaan. Malte Meinshausen kirjoitti Haren kanssa 2001 Kioton Protokollana tunnetun paperin ja 2002-2003 hän toimi Greenpeacen puhemiehenä. Vuoden 2007 yhteenvetoon Meinshausenin vastuulla oli kolmen luvun kirjoittaminen.

Ove Hoegh-Guldberg on kirjoittanut 17 vuoden ajan Greenpeacelle ja WWF:lle korallien tilaa käsitteleviä tutkimuksia ja tehnyt vastaavan työn IPCC:lle. Richard Moss oli WWF:n varapuheenjohtaja tuottaessaan 20 vuoden ajan IPCC:n yhteenvetoja. WWF:n varapuheenjohtajana toimi myös toinen IPCC:n johtava asiantuntija Jennifer Morgan. Tiede on harvoin viileätä analyysiä, vaan osana tieteellistä työtä kerätään ja käsitellään havaintoaineistoa. Pois jätetty aineisto voi hyvinkin muuttaa tutkimuksen lopputulosta ja varsinkin siitä tehtyjä suosituksia. Kun aktivisti, jolla on aina joku tietty päämäärä mielessään, tuottaa tutkimustulosta, on varmaa että aineiston keruu ja käsittely vääristää tuloksia.

Michael Oppenheimer toimii Environmental Defence Fundin johtavana tiedemiehenä samaan aikaan kun IPCC on luottanut häneen jo kaksikymmentä vuotta. Siihen nähden, että yleisesti ymmärretään suuryritysten suhdetoiminnan vaikutukset sekä lainsäädäntöön että kulutustottumuksiimme, niin todella harvoin puhutaan Suurista Vihreistä eli vaikutusvaltaisista ympäristöjärjestöistä. Politiikassa arvot ovat jääneet taka-alalle ja "edistyksellisyys" ottanut johtopaikan käyttäen johtavina periaatteeitaan "pragmaattisuutta" ja "tiedettä". Kun päätöksiä perustellaan tieteellä, tiedemaailma muuttuu väyläksi vallan ytimiin.

IPCC:n nokkimisjärjestyksessä ravintoketjun huipulla ovat tietokoneohjelmoijat. Ohjelmointi ei ole tiedettä sen perinteisessä merkityksessä. Tieteeseen kuuluu hypoteesin muodostaminen, sen testaaminen todellisissa olosuhteissa ja sen perusteella vahvistaa, muuttaa tai hylätä hypoteesi. Koska ei ole olemassa toista maapalloa, jossa kokeet voitaisiin suorittaa, ei kukaan tiedä mitä tapahtuu jos ja kun CO2-pitoisuus nousee vuosisadan loppua kohti 600 miljoonasosaan nykyisestä 390:sta. Hypoteesia ei siis voida testata oikeissa olosuhteissa, mutta joidenkin mielestä maailmaa voidaan mallintaa tietokoneohjelmilla. Heidän mukaansa tietokoneella tehdyt laskelmat vastaavat reaalimaailmasta mitattavissa olevia tuloksia. Jos matematiikka riittää tulevaisuuden ennustamiseen, sijoittajat olisivat tienneet erilaisten hyödykkeiden hinnat pitkälle tulevaisuuteen jo vuosikymmeniä sitten. Todellisuudessa maailma on kaoottinen ja ennustamaton. Pääosin nämä pitkän ajan mallintajat ovat saaneet alkunsa lyhytaikaisia sääennusteita tuottaneista organisaatioista. Pitkän ajan ilmaston ennusteiden hyvyyttä tai tarkkuutta ei voi arvioida lyhyen aikajänteen tuloksilla, koska ne ovat eri asioita.

Jos ilmastomallien ainoa kritiikki tulee toisilta ohjelmoijilta, alalla syntyy putkinäköisten hymistelijöiden klikki. Ikään kuin vanhemmat voisivat arvioida objektiivisesti lapsiaan kaikissa asioissa. IPCC:n yhteenvedossa ohjelmoijat itse kuitenkin arvioivat omia ohjelmiaan ja niiden luotettavuutta ilman, että kukaan pitää sitä epätieteellisenä tai moraalittomana. Kuinka todennäköistä on, että ohjelmoijat arvostelisivat omia töitään ja vaarantaisivat hankkeidensa rahoituksen. Yhteenvedossa ilmastomalleja ohjelmoivat Gabriel Hegerl ja Francis Zwiers arvioivatkin, että ohjelmoijien arviot ihmisen aiheuttamasta lämpenemisestä ovat luotettavia. Vuoden 2007 yhteenvedossa viitataan 18.531 tutkimukseen, joista 30% paljastui myöhemmin vertaisarvioimattomiksi.