sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kuka haluaa maksaa propagandasta?

Suomen mediassa ei ole yhtäkään toimittajaa, joka avoimesti tukisi Mitt Romneyta Yhdysvaltain marraskuun 2012 presidentinvaaleissa istuvaa presidenttiä Barack Obamaa vastaan. Eurooppalaisista 90% toivoo PEW-tutkimuskeskuksen mukaan Obaman voittoa. Egyptiläisistä 20% toivoo Obaman voittoa, vaikka Obaman ulkopolitiikka on keskittynyt nimenomaan ja ainoastaan muslimien tyynnyttelyyn, ja Obama on vähemmän suosittu kuin eurooppalaisten vihaama Bush. Suomen Kuvalehden Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Marko Maunula on häpeämättömän avoimesti kolumneissaan pitänyt Obaman puolta. Suomen Kuvalehti laski toisaalta myös ns. Arabikevään tapahtumat väärin ymmärtämättä vallankumousten siivittävän kovan linjan muslimit voittoon, kuten sitten kävikin.


2.9.2012 Demokraatit: Hyöty irti puoluekokouksesta
Obaman on myös löydettävä sisäinen rock-tähtensä uudelleen. Hän on viime vuosina maltillistanut puheitaan, pyrkien presidentillisen arvokkaaseen ja maltilliseen puhetyyliin.
6.9.2012 Bill Clintonin mestarillinen puhe
Clinton on edelleen sama lipevä myyntimies jonka amerikkalaiset oppivat tuntemaan 1990-luvulla. Puhujana Clinton tehoaa, sillä hän ei häpeile toitottaa omia ja puolueensa saavutuksia. Useimmat erinomaisetkin puhujat, Obama mukaanluettuna, ovat hieman kankeita ja punastelevia listatessaan omia saavutuksiaan. Clintonilla ei ole tätä ongelmaa. Kehoitan lämpimästi jokaista suomalaista politiikkoa, poliittista operaattoria sekä puheenkirjoittajaa kuuntelemaan koko puheen. Näin se pitää tehdä.
7.9.2012 Ja seuraava presidentti on...
Myös poliittiset vastustajat myöntävät, että Obama on mukava kaveri, hyvä aviomies ja isä sekä parhaimmillaan hauska ja terävä jannu. Romney on puolestaan robottimaisen jäykkä, herraskainen multimiljonääri, jolla on selviä vaikeuksia luoda kontaktia amerikkalaisten tavisten kanssa.
20.9.2012 Romneyn kohuvideo
Video tulee myös liian myöhään heilauttaakseen vaalitilannetta ratkaisevasti. Vaaleihin on vielä puolitoista kuukautta, mutta amerikkalaiset ovat kuulleet ehdokkaista jo liki kaiken mahdollisen. Romneyn ja Obaman persoonat, vakaumukset, ja poliittiset ohjelmat ovat hiljalleen selvillä jopa teeveen edessä nukkuville koirillenikin. Ehdokkaiden suosiot ja kannatusnumerot ovat stabilisoitumassa. Ainoastaan täysin yllättävä Romneyn tyrmäysvoitto väittelyissä tai yllättävä veretseisauttava skandaali kykenee enää uhkaamaan Obaman vaalivoittoa.
4.10.2012 Ensimmäinen erä - Mitt Romney!
Ensimmäinen väittely on ohi, ja Mitt Romney voitti kohtaamisen selvästi. Mutta miten? Ja mitä se merkitsee? Eilisen väittelyn luonne tuli selväksi jo alkuminuuteilla. Kisa oli myyntimiehen ja professorin kohtaaminen, ja myyntimiehen aggressiivinen ja sujuva alfamies-show nousi tapaamisessa niskan päälle.
Maunula arvioi kolumneissaan aiemmin, että amerikkalaiset eivät luota Romneyhyn, koska tämä haluaa supistaa valtiontalouden alijäämää ja verotusta. Viimeisessä kirjoituksessaan hän kuitenkin toteaa, että Romney ei ole kertonut mitään konkreettista, vaan lupaa lipevästi kaikille kakkua ja jäätelöä kertomatta, millä lupauksensa rahoittaa. Jotenkin tässä toistuu sama kaava, jota vasuritoimittajat käyttivät vuosien ajan ilmaston lämpenemisen kanssa. Jos on vähän aikaa ja haluaa saada pika-analyysin ympäröivästä maailmasta, ei sitä varten kannata Suomen Kuvalehteä tilata.

Myös Helsingin Totuus on pääkirjoittanut samasta aiheesta:
Rom­ney ei voi jää­dä juh­li­maan me­nes­tys­tään. Oba­ma joh­taa vaa'an­kie­li­nä pi­de­tyis­sä osa­val­tiois­sa. Kam­pan­ja tii­vis­tyy vie­lä, ja seu­raa­va kah­des­ta jäl­jel­lä ole­vas­ta tv-väit­te­lys­tä on jo en­si tors­tai­na.
Jotenkin tulee mieleen Perussuomalaiset, joiden menestyksestä media tuntuu olevan kovin huolissaan ja vakuuttelevan, että "jytky toistuu" tai muuta vastaavaa, jolla halutaan korostaa että kansa on nyt vaan tilapäisesti unohtanut hyvät tavat.

5 kommenttia:

vieras kirjoitti...

Tiedotusvälineet itsessään ovat yrityksiä jotka toimvat yritysten tavoin. Ne pyörittävät bisnestä. Se on siis melko porvarillista ja kapitalistista toimintaa. Joten voisi olettaa että mediayhtiödien omistajat ovat porvareita ja kapitalisteja. Jos medioiden omistajat ovat porvareita ja kapitalisteja niin miksi he pitävät palkkalistoillaan toimittajia jotka ovat tiedostavia vasemmistolaisia? Mediassa on sellaiset henkilöt jotka hoitavat liiketoiminnallisen puolen ja varmistavat liiketoiminnan kannattavuuden. Toinen ryhmä on sellaisia jotka keräävät ja laativat uutisia ja julkaisevat niitä.

Onko kyse siitä että jos paska menee kaupaksi ja se tuo voittoja niin se kelpaa omistajille, vaikkeivät olisikaan itse samaa mieltä kuin toimittajat? Jos paskan myynti aiheuttaisi tappiota omistajille niin silloin omistajien ja liiketoiminnasta vastaavien henkilöiden on pakko reagoida.

Mikä on Tontunmäen isännän vastaus tähän? Sinä kun tiedät yrityksistä ja niiden toiminnasta.

Kumitonttu kirjoitti...

Jos medioiden omistajat ovat porvareita ja kapitalisteja niin miksi he pitävät palkkalistoillaan toimittajia jotka ovat tiedostavia vasemmistolaisia?

Erkon tunteneet luonnehtivat häntä demariksi, joten siinä mielessä hänen lehtensä vaan noudatti pääomistajansa arvomaailmaa. Hesari taas luo suomalaisen median megatrendin.

Toki mediatalo hakee lukijoita ja sitä kautta mainostuloja, mutta se korostuu lähinnä alueellisen uutisoinnin tasolla. Maakunnissa on edelleen tärkeää lukea lehdestä, että sisarentytär tuli kolmanneksi piirinmestaruuskisoissa. Ja sitä kautta lehti saa paikalliset yritykset sitten mainostamaan. Mutta kun tullaan valtakunnan politiikan tasolle, lehden omistajan kiinnostus on vähäisempää. Nykyomistajat eivät näe kovin merkittävänä, mitä lehdessä kirjoitetaan.

Yksi iso syy on siinä, että alkaa olla vaikeaa löytää toimittajaa, joka jaksaisi puolustaa yksilönvapauksia ja markkinataloutta. Toimittajan hommat on melko pienipalkkaisia, joten kaikkein fiksuimmat eivät enää hakeudu mediataloihin, kun oman maailmankuvan julistaminen ei ole heille niin kovin tärkeää.

Isänmaallisuus ei ole missään päin maailmaa kovassa huudossa, paitsi Kauko-Idässä. Siellä ymmärretään, että valtion tehtävä on puolustaa omia kansalaisiaan muiden kansojen itsekkäitä pyrkimyksiä vastaan. Ja koska kansa ajattelee näin, myös toimittajat ajattelevat näin.

vieras kirjoitti...

Vielä se että mikäli kaikki USA:n vaaleja koskeva uutisointi olisi jakautunut Obama vs Romney silleen tasan eli 50-50, tai painottunut 60-40, tai 40-60 niin tällöin mediakentästä voisi sanoa että on tarjolla eri näkemyksiä.

Romney kuulemma teki kuvernöörinä osavaltiossaan saman tyyppisen terveysohjelman kuin mitä Obama kaavailee liittovaltiolle.

En tiedä miten on terveysohjelman taustalla mutta ehkä republikaaneilla on ollut motiivina korostaa osavaltioiden vapauksia ja että liittovaltio ei saa kaventaa niitä. Liittovaltion roolia ei siis siinä tule lisätä mutta jos osavaltio haluaa itse tehdä jotain tuommoista niin se on sitten osavaltion itsehallintoon kuuluva asia.

Romneyssä oudoksuttaa se että hän on mormoni. Venäläinen kaverini oudoksui hänen kommenttejaan Venäjästä ja arveli ettei hän ole taitava ulkopoliitikko.

Paras piirre Romneyssä on se että hän on enemmän pro-Israel kuin Obama. Hän ei taida olla niin naivi islamin suhteen kuin Obama.

Israelissa Obamaa pidetään varmaan huonoimpana USA:n pressana mitä ikinä on ollut. Siksi siellä toivotaan Romneyn valintaa.

Obaman asemasta demokraateilla olisi jo neljä vuotta sitten tullut olla ehdokkaana sellainen "oikeistodemokraatti", "punaniska-demokraatti", "konservatiivinen demokraatti" joka olisi kunnon kristitty ja pro-israel. Sellainen jota valkoinen työväkeen ja keskiluokkaan kuuluva tavis, kristitty sekä arvokonservatiivi voisi äänestää. Vastustaa aseenkanto-oikeuden rajoittamista nykyisestä ja vastustaa aborttia jne.

Vasarahammer kirjoitti...

Obama hävisi ensimmäisen väittelyn ns. pystyyn. Suomimediassa Obaman tappiota seliteltiin parhain päin samalla, kun Yhdysvalloissa paikalliset vasemmistolaiset MSNBC:n toimittajat etunenässä panikoivat Obaman heikon esityksen takia.

Obama esiintyi kuin Jimmy Carter aikanaan Ronald Reagania vastaan.

There you go again

Carter selitti naama vakavana ummet ja lammet terveydenhuoltouudistuksesta ja Ronnie totesi: "There you go again."

Kumitonttu kirjoitti...

Kun Clinton esiintyy, hän on charmikas populisti ja todellinen taisteleva leijona. Mutta Romney onkin vain lipevä myyntimies ja valehteleva miljonääri.