sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Mopolla mennään

Ollessani nuori, mopoautoilla - joita silloin kutsuttiin invamopoiksi - ajoivat sotaveteraanit. Mopo oli monen ihmisen ainoa kulkuneuvo, koska autot olivat älyttömän kalliita ja maksoivat suunnilleen yksiön verran - siis helsinkiläisyksiön verran. Luksusautolla olisi saanut perheasunnon ja kesämökin kaupan päälle. Autoilu oli toki kallista jo silloinkin, mutta se ei ollut ideologisesti niin paheksuttua. Valtava määrä omia lapsuuden muistojani liittyy autoiluun ja automatkailuun. Olimme aina menossa jonnekin tai tulosta jossakin. Nuoriso etenkin ajoi vanhoilla jenkkiraudoilla, jotka eivät enää muille kelvanneet. Autoja piti osata huoltaa ja kunnostaa, koska ne hajosivat aina matkalla tai viimeistään kotimatkalla.

Autotallimme sai jo vuosia sitten pienen asukkaan - kiinalaisen halpismopon. Ollakseen ruma se on hyvälaatuinen. Toki muodin mukaan muovia kuten kaikki muutkin, mutta itse tekniikka on asiallinen. Kolme kertaa kalliimpi Vespa ei ole kolmea kertaa pitkäikäisempi, vaikka sillä saakin katseet paremmin kääntymään.

Laskeskelin päättyneen ajokauden kustannuksia, kun Suuri Valtiopuolue on kaikessa viisaudessaan päättänyt laskea verottomia kilometrikorvauksia. Laskun oikea syy on ymmärtämättömyys - vähän ajava saa tosiaan tienattua itselleen vähän "ylimääräistä", mutta paljon ajavien osalta tilanne on lohduton. Kaupparatsujen aikakausi ottaa viimeisiä askeliaan. Mitäpä sitä maaseudulla muuta tapahtuukaan kun viritetään kellot aikamerkin mukaan.

Tavallinen skootterimopo kuluttaa noin 2,5 litraa satasella, mikä tekee nykyhinnoin 4,5 euroa eli 4,5 eurosenttiä kilometriltä. Jos mopolla ajaa 20 kilometriä päivässä eli reilut puoli tuntia, niin ajokaudella kertyy mittariin noin 4.000 km. Kun vakuutukset maksavat 150 euroa ja huollot 250 (nykynuoret eivät viitsi korjata niitä), niin ajokilometriä kohden se tekee 10 eurosenttiä. Netin myyntipalstoilla noita vehkeitä ei myydä yli kymmentä tuhatta kilometriä ajettuna - edes Vespoja - joten realismia on laskea pääomakustannusten tekevän 10 eurosenttiä ajokilometriä kohti.

Mopoilun kokonaiskustannukset ovat siis 24,5 senttiä/km. Se on tarkkaan ottaen sama, mitä hallitus suunnittele uudeksi kilometrikorvauksen ylärajaksi. Olemme palanneet sotien jälkeisiin aikoihin. Vihreä aate tunnetusti haikailee menneitä, romanttisia aikoja, jolloin virkamiehet tienasivat rahvasta enemmän, hevoset lannottivat tienpenkkoja ja ihmiset elivät symbioosissa äiti-gaian kanssa. Näillä köyhyyttä ihannoivilla tavoitteilla ja päätöksillä pääsemme koko kansan voimin osoittamaan kunnioituksemme Pohjois-Korean suurenmoiselle yhteiskuntamallille. Eläköön EU!

6 kommenttia:

GM kirjoitti...

Mopoilu on järkevää puuhaa kaupunkialueella ja maaseudullakin syy mennä kavereiden kans ulos sen sijaan että pelaa pleikkarilla illat pitkät.

Olin toissakesänä useamman kuukauden Marokossa ja näin miten kokonaiset perheet liikkuivat mopolla niin kaupungilla kuin maaseudullakin. Tarkoitan siis että sellaisen pappatunturin mallisen Peogeot mopon päällä istuivat vanhemmat ja kaksi lasta. Ja hyvin matka eteni, jossain Marrakeshin kadulla huomattavasti nopeammin kuin minun tila-autoni.

Joo-joo vaarallista ja silleen mutta perkele minkäs teet kun liikkeelle on päästävä ja budjetti on tiukka.

Mopokorttikin maksaa pian hunajaa ja mansikoita kun säätäjät pääsevät vauhtiin. Joku puhui jo useista satasista. Voi jeesus tätä Suomen virkamieshelvettiä ja holhousta.

Toivottavasti tämä älytön yhteiskuntakokeilu päättyy pian.

Kumitonttu kirjoitti...

Virkamieshelvetti ja holhous alkaa olla aivan sietämätöntä. Muistan kun kypäräpakko tuli, niin joku poliisi totesi haastattelussa, että hänen moraali ei yksinkertaisesti anna periksi sakottaa sotaveteraaneja. Eihän silloin mopolla muut kulkeneet.

Anonyymi kirjoitti...

Stten kun sähköautot yleistyvät, sähkö maksaa euron verran kWh, jos riittääkään, kun bensan (vai kauraako se nykyään on) ja dieselin kulutus on lähtenyt laskuun!
Tulemme suorastaan nauttimaan uusista sähkön hintaan keksityistä korotusperusteista - Fortum avasi jo pelin "säästötoimillaan".
Nimimerkilllä korotuskirjettä odotellessa!

Vanhan vitsin mukaan kypärät sotaveteraaneilla jäivät Syvärille, eikä tämän syyn takia poliisit viitsineet sakottaa.
Oli syy mikä tahansa, olisi valtion pitänyt tuolloin kustantaa sotaveteraaneille paljon enemmän kuin nuo invamopot... tai sitten taisivat ostaa ne omillaan?
Kuusikymmentäluvulla kommarit sanoivat suoraan veteraaneille, että miksi menitte, olisitte ampuneet esimihenne!

Kumitonttu kirjoitti...

Näin arvion, jonka mukaan Eurooppaan tarvitaan sata (100) uutta ydinvoimalaa, jos autokanta muutetaan sähköautoiksi. Sen nyt ymmärtää jopa Jyrki Kataisen matikalla, ettei homma voi onnistua ainakaan sataan vuoteen.

Olin kuulevinani että kaasukäyttöisten henkilöautojen maakaasun veroa nostetaan vuodenvaihteessa. Eli kun ensin ostat jonkun "ilmastosyistä", niin sitten verottaja seuraa perässä. Tätähän se on aina ollut.

Anonyymi kirjoitti...

Olet oikeassa, mutta verottaja ei seuraa perässä vaan on "askeleen edellä"
Taloussanomat: Kaasu on nykyhinnoilla mitattuna puolet halvempaa kuin bensa. Maakaasun verotusta nostettiin viime vuonna, ja nostetaan 2013 ja 2015. Valmisteveroa kaasussa ei ole.

Kumitonttu kirjoitti...

Tämä touhu on karannut täysin käsistä. Tänään törmäsin johonkin Sekoomuslaiseen vaaliehdokkaaseen, jonka esitteessä oli viisi asiaa, joihin hän ajaa muutoksia. Jokainen vaati kunnan rahaa. Kysyin, että onko hän susi lammasten vaatteessa. Rouva ihmetteli että mitä mitä. Vastasin että näillä hänen pyrkimyksillään hän voisi olla Vasemmistoliiton ehdokkaana pikemminkin. Katteli haavi auki ja (kauniit) silmät ihmetyksestä ymmyrkäisinä.