Papukaija populistina

SDP:n puheenjohtaja Jutta "Papukaija" Urpilainen vaatii, että kunnat hylkäävät hankintakilpailuissaan yhtiöt, joilla on "kytköksiä veroparatiiseihin" (Ilta=Sanomat). Tällä Urpilainen yritysten yhteiskuntavastuuseen eli siihen, että ne maksavat Suomeen veroja. Klassisessa fascismissa poliitikot rajoittavat yritysten kohtaamaa kilpailua ja vastineeksi yhtiöt sitoutuvat tukemaan ajettua politiikkaa. Saman vaatimuksen muuten esitti pääkanisteri Jyrki "Pinokkio" Katainen radion vaalitentissä keskiviikkona.

Suomalaisilta poliitikoilta on jäänyt oivaltamatta, mistä kansainvälisessä kaupassa ja globalisaatiossa on pohjimmiltaan kyse. Pääomat voivat liikkua markkinoilla maiden rajojen yli aivan kuten työntekijät ja turvapaikanhakijatkin. Näistä jälkimmäinen on poliitikkojen erityisessä suojeluksessa kahden ensimmäisen kohdatessa jatkuvaa epäilyä toimiensa tarkoitusperistä. Kuitenkin Suomi on osana avointa kansainvälistä talousjärjestelmää sitoutunut siihen, että kuka tahansa saa tulla tänne tarjoamaan niin työtään kuin pääomaansakin.

Työn verottaminen on kohtuullisen helppoa, mutta pääoman ei. Tämän takia poliitikot ajavat pankkiveroja tai millä nimellä Tobinin verona tunnettua järjestelmää haluaakaan kutsua. Se on hiukan arvonlisäveron ja päästökauppajärjestelmän tapainen menettely, jossa maksajana ei mukamas toimi kukaan tai enintään kasvottomat markkinavoimat tai ympäristön suojelua vastustavat suuryritykset. Poliitikot haluavat luoda mielikuvan, että on mahdollista rakentaa yhteiskunta, jossa kahden eri ihmisen edut voidaan aina ja kaikissa tapauksissa sovittaa yhteen. Oikeasti se on mahdotonta, koska yhteiskunnassa on sovittamattomia ristiriitoja eri tavoitteiden kesken. Välttääkseen maksajan ärsyttämisen, poliitikot tarjoavat keinoksi velkarahoituksen luodakseen onnellisten yhteiskunnan.

Papukaija viittaa tietenkin Mehiläiseen, joka harjoitti vero-optimointia eli siirsi tuloksensa pois Suomesta alemman verokannan maahan. Laillinen teko ja suora seuraus suomalaisen veropolitiikan aikaansaannoksista. Terveydenhuolto toimialana on hankala, koska poliitikot mielellään lupaavat verovaroista kansalaisille palveluita, joita yksityinen puoli tuottaa reilusti halvemmalla. Kuitenkaan ne eivät saisi poliitikkojen mielestä kerätä tästä mitään palkkiota vaan toimia lähinnä talkoohengessä. Voi olla vaikea houkutella tänne ulkomaisia investoijia, jos poliitikot itse luovat kansainvälisiä pääomasijoittajia vastaista ilmapiiriä.

Pahinta populismia on vaatia, että kunnat hyväksyisivät kilpailutukseen vain sellaiset yhtiöt, jotka ennakolta sitoutuisivat maksamaan tuloksestaan verot Suomeen. Ensinnäkin, se on lain vastainen vaatimus. Toisekseen, poliittiset päättäjämme ovat säätäneet lait, joiden mukaan yritys voi laillisesti siirtää tuloksensa ulkomaiseen emoyhtiöönsä. He ovat siis itse säätäneet lait ja nyt vaativat niiden sivuuttamista. Populismia on toiminta, jossa poliittinen päättäjä hakee kannatusta valehtelemalla suurelle yleisölle jonkin asian olevan mahdollista, minkä tietää olevan mahdotonta.

Suomea johtavat tällä hetkellä sen historian kaksi pahinta populistia ja apupappeina hääräävät väkivaltainen anarkisti, helposti höynäytettävä hyväntahtoinen kristitty, korkoa kasvava ruotsinkielinen yritysjohtaja ja äiti-Gaiaa palvova jesuiitta.