tiistai 13. joulukuuta 2011

Mull'on 20 senttiä taskussa vain

Osmo Soininvaara on mielestäni tyhmä. Hänestä ei tee tyhmää sivistyksen puute tahi ideologinen yksisilmäisyys. Hänen tyhmyytensä juontaa juurensa kyvyttömyyteen käydä vuoropuhelua. Hän ei opi muilta, koska on armoitettu teknokraatti, sivilikki (Soininvaara ja Medvedev 16.4.2011). Yhteiskunnalliset ongelmat ovat heille matemaattisia luonteeltaan ja tilastotieteellä ratkottavissa.

Ilmaston lämpenemiseen luottavaa teoriaa arvostellaan muualla maailmassa on jo arkisesti, eikä teorian kannattajien ajamaa avoimesti poliittista ideologiaa säästellä. Pari kuukautta sitten ihmettelin, miksi Suomi tilaa jäänmurtajia, jos ilmasto kerran lämpenee (Nyt joku kusettaa 28.9.2011). Nyt Soininvaara havahtui ihmettelemään samaa (Hyviä säästökohteita: jäänmurtaja 11.12.2011). Jos joku perussuomalainen olisi vaatinut, että valtion tulee luopua rahoittamasta abstraktia taidetta, hänet olisi leikattu populistiksi. Soininvaaran "koepallo" saa vasemmistossa aikaan vain riemunkiljahduksia.

Talvimerenkulun ymmärryksen puutteesta Soininvaaraa on turha ivata, koska teollisuuden logistiikka on oma erikoisalueensa, jonka hallintaa en oikeastaan odota rivikansanedustajalta varsinkin, jos tämä on profiloitunut matrerialistisen elämäntavan vastustajana. Se on vähän sama, kuin edellyttäisi edustaja Hakkaraiselta hyvää näkemystä kehitysyhteistyömäärärahojen kohdentamisesta Afrikassa. Jokainen käyttää vähän aikansa niihin asioihin, joilla kokee olevan merkitystä. Sinänsä on hassua, että Soininvaara perustelee jäänmurtajia sillä, että "niiden käyttö vastustaa"...

Soininvaaran typeryys paljastuu kuitenkin hänen seuraavassa kommentissaan raadollisemmin. Hän asettuu puolustamaan virkaeliitin kahdeksan viikon vuosilomaa vastatessaan nimimerkki a_i:n ehdotukseen lomien leikkaamisesta.
Sitten vielä julkisen sektorin palkat samalle tasolle yiksityisten kanssa. Kyllä nuo paremmat lomaedut ja lyhyempi työviikko ovat sisällä hinnoittelussa. Se naisen euro on 80 senttiä johtuu suurelta osin tästä.
Tämä on niin härski silmänkääntötemppu, että ihmettelen, kuinka tämä menee läpi. Ehkä Soininvaara moderoi keskustelupalstaansa tai ehkä sen kriittiset lukijat eivät jaksa tämän kokoisiin jäävuoriin enää edes puuttua. Valtion keskipalkat ovat työnantajasektoreista kovimmat, mikä on pähkähullua, koska työnantajaa ei oikeasti voi kiristää lakoilla. Ja naisten 80 senttiä on niin kulunut aivopieru, etteivät enää edes paatuneimmat feministitkään käytä sitä irvistelemättä.

Ja missä se naiselta puuttuva 20 senttiä muuten on? Taitaa Popeda ja Pate Mustajärvi aihetta jossain rallissaan jo käsitellyt.

39 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Soininvaara on tyypillinen intellektuelli, eli hän tuottaa ideoita. Useat näistä ideoista eivät toimi ja osa on suorastaan tuhoisia.

Voideltuun eliittiin kuuluvalla intellektuellilla on pyhä oikeus ohjata yhteiskuntaa ylhäältä päin. Tyypillisesti tällainen ihminen ei ymmärrä viisautensa rajoituksia eikä sitä, että käytäntö osoittaa hänen ajatuksensa vääräksi, koska edes intellektuelli ei ole niin viisas, että pystyisi ottamaan kaikki muuttujat huomioon.

Edes intellektuelli ei pysty pakenemaan inhimillisiä rajoitteita eli kyvyttömyyttä ottaa vastaan oman maailmankuvansa kanssa ristiriidassa olevaa tietoa.

Tiedemies kirjoitti...

Kun neuvottelin parin yksityisen sektorin toimijan kanssa mahdollisista työpaikoista, niin palkkaneuvottelujen lähtökohta oli poikkeuksetta 10-20% korkeampi palkka kuin se, mitä julkisella sektorilla saan nyt. Siis, työnantaja lähti tällaisesta palkka-asetelmasta.

Vanhoista työkavereista suurin osa on lähtenyt yksityiselle sektorille, koska akateeminen ura ei kiinnosta. Järjestäen lähtöpalkka on ollut sellaiset 25% korkeampi, joillain 50% korkeampi, kuin julkisella sektorilla.

Julkisen puolen palkat ovat toki nousseet viimeaikoina ripeämmin, mutta eivät ole kyllä useimmilla aloilla ottaneet yksityistä kiinni. Ei sillä, että tarvisi tai kuuluisi, mutta en ihan ymmärrä mihin väitteesi perustuu.

Kumitonttu kirjoitti...

en ihan ymmärrä mihin väitteesi perustuu

Tämä oli aika yllättävää. Pidin itsestään selvänä, että asia tiedetään yleisesti, joten en jaksanut edes kaivella mitään tilastoja - tässä nyt kuitenkin sellainen.

Tiedemies kirjoitti...

Listassasi on kuntasektorin palkka kaikilla muilla paitsi terveys- ja sosiaalialalla selvästi yksityistä alhaisempi. Jälkimmäisessä sitä painaa se, että yksityisellä hoitajat eivät tee yövuoroa.

Valtiolla on joku 140 000 työntekijää, kuntasektorilla yli 500 000. Valtion palkkoja noissa hinaa ylös se, että koulutetut valtion työntekijät sijoittuvat valtion hommissa yleensä johtotehtäviin. Listastasi muuten puuttuu kokonaan työntekijämäärät kullakin koulutusalalla. "Yleissivistävä" osio lienee ylivoimaisesti yliedustetuin.

Kumitonttu kirjoitti...

Jos tämä tilasto pitää kutinsa, niin vuoden 2010 tiedot ovat:

KUNTA 2.793 (miehet 3.264 / naiset 2.664)
VALTIO 3.412 (3.714/3.072)
YKSIT 3.113 (3.346/2.761)

Kunnan ja yksityisen puolen ero on siis ALLE sata euroa sukupuolesta riippumatta. Jos se jyvitetään työpäiville (esim. 22 kpl/kk), niin ero ei ole edes yhtä työpäivää.

RH kirjoitti...

Soininvaarahan on sitä mieltä, että kaikkien pitäs asua kävelymatkan päässä työpaikastaan - nähtävästi Suomenkin on muutettava jonnekin sisämaahan, ettei tarttis laivaliikennettä.

Miltton Friidman kirjoitti...

Vihervasemmistolaisuus on autoritariaa/kommunismia parhaimmillaan.

Menet töihin bussissa, koska autot on haitaksi ympäristölle.

Syöt vain kasvisruokaa, koska lihantuotanto lämmittää maapalloa.

Saat ostaa kaupasta vain X määrän hyödykettä, jottei resursseja tuhlata.

Vihreä on punainen sisältä.

Tiedemies kirjoitti...

Miten sen nyt ottaa. Kumis on itsekin todennut, että syy siihen, miksi hän ei usko esimerkiksi ilmastonmuutoksen olevan totta, on yksinkertaisesti se, että silloin pitäisi kannattaa tiettyjä poliittisia aatteita (=sosialismia).

Itse en kyllä ymmärrä, miksi näin olisi. Viimekädessä jonkun rajallisen resurssin jakaminen täytyy jotenkin hoitaa. Kun ei vielä ole selvää, kenelle se resurssi kuuluu, niin asiasta täytyy jotenkin neuvotella. Tämä on täysin triviaali tosiasia eikä tästä pitäisi olla mitään epäselvyyttä. Kysymys siitä, onko ilmakehä hiilidioksidinsietonsa suhteen resurssi, jonka rajallisuus pitäisi hyväksyä, on tietenkin luonteeltaan poliittinen, mutta ei se mihinkään ideologiaan kyllä ole sidoksissa.

Samoin voidaan kysyä vaikka sademetsistä tms, siis, jos niiden hakkaaminen aiheuttaa ulkoisvaikutuksia tms, niin niistä on syytä neuvotella. Tämänkään toteaminen ei ole kiinni missään idelogiassa, täydellisen libertaarin yhteiskunnan puitteissa naapurit joutuvat neuvottelemaan monistakin asioista keskenään, eikä kukaan voi yksinkertaisesti sanella mitään. Tämäkään ei ole ideologinen toteamus, koska jos joku yrittää sanella, niin toinen voi kaivaa vaikka kirveen esille.

Otan esimerkiksi vaikka sen, että naapuri pisti grillipaikan tuohon tontin rajalle pystyyn. Siis aivan meidän makuuhuoneen ikkunan viereen. Tottakai sillä on siihen oikeus, mutta toisaalta, naapuri tuskin tykkäisi, jos minä laittaisin grillin käryämään vastaavanlaiseen paikkaan. Näinollen asiasta neuvoteltiin hyvässä hengessä, ja grillipaikkaa siirrettin vähän.

Olenko minä Milttonin mielestä nyt jonkinlainen "kommari" jos minä ilmaisen naapurille tämän asian?

Kumitonttu kirjoitti...

Kumis on itsekin todennut, että syy siihen, miksi hän ei usko esimerkiksi ilmastonmuutoksen olevan totta, on yksinkertaisesti se, että silloin pitäisi kannattaa tiettyjä poliittisia aatteita (=sosialismia).

Aijaa. Minä kun olen kuvitellut, että näyttö on kovin vajavainen, mutta ilmeisesti kyse on siis kuitenkin uskon asiasta, mitä kyllä olen hiukan epäillytkin.


Olenko minä Milttonin mielestä nyt jonkinlainen "kommari" jos minä ilmaisen naapurille tämän asian?

Eihän Miltton mitään tuollaista todennut, vai totesiko? Minusta hän sanoi, että julkinen liikenne, kasvisruokailu, kierrätys jne. ovat ekofasismin riittejä. Jos noudatat niitä, kuulut jengiin ja olet hyvä. Jos et noudata, yrität tappaa meidät.

Samalla tavalla Urpilainen ja OW Katainen tänään mesosivat eduskunnassa Soinille, että "aiheutat Suomelle historian pahimman laman, jos et tue kanssamme euroa". Se, että Urpolainen ja Katainen noin sanovat johtuu siitä, että politiikkaa hallitaan luomalla uhkakuvia ja lupaamalla ratkoa ne. Liberaalissa fasismissa uhkakuvaan kuuluu hyvinvointiyhteiskunnan hajoamisella pelottelu. Ilmastopaskalla pelottelu on osa sitä - liberaalin fasismin eliitin toimintaa.

Mitä resursseihin tulee, niin jokainen saa päättää mihin grillikatoksensa laittaa. Järkevät ihmiset neuvottelevat, mutta kaikki eivät ole järkeviä, koska "järkevyys" on vain osin objektiivista, eikä geeneillä ole järkeä siinä mielessä kuin sen ymärrämme lainkaan. Niinpä valtion (valtaa pitävä enemmistö tai vähemmistö) oikeus päättää jonkin asian "järkevyydestä" on vaikeaa perustella moraalisääntöön liittyen.

Se, mistä kulloisetkin moraalisäännöt juontuvat, kuten klassinen liberalismi tai sosialismi, ovat sen sijaan jo objektiivisemmin arvioitavissa. Varsinkin, jos niiden edustajat myös kertovat, minkälaista "tulevaisuutta" he haluavat - valtion kontrollia vai yksilön vapautta.

En nyt ajatellut, että sinä et näitä asioita tietäisi, vaan ikään kuin avasin aihetta, jotta ymmärrät ajatuksenkulkuani paremmin.

Kumitonttu kirjoitti...

Soininvaarahan on sitä mieltä, että kaikkien pitäs asua kävelymatkan päässä työpaikastaan

Ruuhkamaksu on loistava esimerkki tästä merkityskikkailusta. Työttömät ja eläkeläiset eivät juuri matkusta ruuhkissa, tai ainakaan heidän ei ole mikään pakko. Työntekijän on mentävä töihin kun tehtaalla alkaa urakka. Ei siinä katsella, onko myös muiden tultava samaan aikaan tehtaalle. Mentävä on, kun työt alkavat.

Ruuhkamaksun oikea nimitys onkin siis työssäkäyntivero.

Tiedemies kirjoitti...

Kommenttini taustalla oli siis se, että minä en kannata vihreitä, ja syy tähän on se, etten ole samaa mieltä siitä, että koordinaatio-ongelmat ja yhteismaiden ongelmat tulisi ratkaista sosialismilla ja feminismillä.

Toisin kuin ns. oikeistolaisen identiteetin omaavat, minä kuitenkin sentään myönnän näiden ongelmien olemassaolon. Minusta teidän kommenttinne ovat ilmiselvästi tällaisen kieltämisen ilmentymiä.

Kumitonttu kirjoitti...

minä kuitenkin sentään myönnän näiden ongelmien olemassaolon. Minusta teidän kommenttinne ovat ilmiselvästi tällaisen kieltämisen ilmentymiä

Siis että oikeistolaisuus olisi todellisuuspakoista...? Että minä en myönnä yhteismaan ongelmaa sillä perusteella, että minusta sitä tulee lähestyä tavalla, joka poikkeaa sinun tavastasi...?

Vaikka minä olen eri mieltä kanssasi esimerkiksi ruuhkamaksun (lue: työssäkäyntivero) tai parkkimaksun oikeutuksesta tai sen ohjaavuudesta, ei se tarkoita, että en pitäisi kyseisiä asioita todellisina. Minusta esitetetyt ratkaisumallit ovat vääriä. Osin ihan moraalini taustalla olevista lähtökohdista ja - suuremmalta osin - toisaalta myös ehdotetun järjestelmän aiheuttamasta tehottomuudesta (lue: veroluonteinen maksu jolla ei ole todellista pyrkimystä ratkoa resurssien vähäisyydestä aiheutuviin ongelmiin).

Tiedemies kirjoitti...

Ei, minä en väitä, että kiellät sen, koska olet eri mieltä kanssani, vaan väitän, että sensijaan että olisit eri mieltä kanssani ratkaisusta, kiellät sen.

Resurssin vähäisyydestä aiheutuvan ongelman ratkaisu tunnetaan markkinataloudessa nimellä substituutiovaikutus. Se tarkoittaa sitä, että kun jokin resurssi käy niukaksi, sen hinta nousee, ja jokin korvaava - tietysti usein myös huonompi - tulee houkuttelevammaksi.

Koska olet ilmiselvästi hyväksynyt sen, että valtion tai kunnan omistuksessa olevaa resurssia ei välttämättä tarvitse myydä aina eniten maksavalle (minulle se, tehdäänkö näin, on samantekevää, so. täysin alisteinen sille, mikä on tehokasta), sinun pitäisi periaatteessa olla valmis siis hyväksymään mikä tahansa tehokas ratkaisu.

Tehokas ratkaisu tilanteessa, jossa tarjontaa ei voi lisätä, on sellainen, joka leikkaa kysynnän tehokkaalle tasolle. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi moottoritien tms. osalta sitä tasoa, jossa juuri ja juuri ei esiinny ruuhkaa. Jos moottoritien käyttäjiä on tätä enemmän, jokainen tielle pyrkijä lisää, aiheuttaa kaikille massiivisen kustannuksen. Marginaalinen tienkäyttäjä saattaa viivästyttää tuhannen auton matkaa puolella minuutilla. Tuhannessa autossa istuu (ainakin) tuhat työntekijää, ja jos heidän tuntipalkkansa on 30 euroa, niin viivästys on liki 10 euron arvoinen.

On siis perusteltua, että jos ja kun tielle pyrkii liikaa tienkäyttäjiä, ylimääräisen sinne tulijan pitää joutua maksamaan vähintään se 10 euroa tästä valinnastaan. Olennaista tässä ei ole tulonhankinta, vaan tehokkuus. Jos se kaveri on oikeasti valmis maksamaan sen 10 euroa, niin hänen hyötynsä siitä tienkäytöstä ylittää niiden muiden haitan, ja hänet voidaan sinne päästää.

Tässä on tietenkin mittausongelma, koska emme tiedä, mikä on se haitta, jonka muut kokevat. Mutta meidän ei tarvitse tietää sitä, jos selvitämme empiirisesti ruuhkapisteen, huutokauppaamme tien käyttöoikeudet. Tämä on tietenkin teknisesti haastavaa, muttei mahdotonta.

Se, että vain annamme ihmisten aiheuttaa vapaasti muille kustannuksia, on sosialismia.

LS kirjoitti...

Suoraan sanottuna vituttaa, että valtion työntekijät saavat keskimäärin ~300€ kovempaa palkkaa kuin yksityisen sektorin työntekijät.
Public servants? I say rent-seekers.

Ironmistress kirjoitti...

LS, jos näin on, niin silloin ammattiliittosi on epäonnistunut tupo-neuvotteluissa.

Siitähän se on kyse. Joukkovoimasta. Jos yksin alat neuvottelemaan työehdoistasi, häviät aina. Myös silloin kun kuvittelet voittavasi.

Kumitonttu kirjoitti...

Suoraan sanottuna vituttaa

Sama vika.

Se, että vain annamme ihmisten aiheuttaa vapaasti muille kustannuksia, on sosialismia.

Kiitos Tidari hyvästä kommentista, josta lainaan viimeisen virkken, joka tiivistää kaiken oleellisen.

Meidän pitäisi määritellä tienkäyttäjien "muille ihmisille aiheutetut kustannukset" ihan aluksi. Nämä tienkäyttäjät (lue: autoilijat) maksavat moninverroin tieverkon rakentamiseen ja ylläpitoon liittyvät kustannukset polttoaineveroina. Se johtuu siitä luonnollisesta asiasta, että he käyttävät autoa ansiotulojensa hankkimiseen. Siinä sivussa he maksavat puolet julkisen liikenteen lippujen hinnoista ja ylläpitävät ajoväyliä pelastusajoneuvoja varten.

Ainoa kohta, jossa hyväksyn väitteesi lähtökohdan sosialismista, liittyy maa-alueen pakkolunastukseen yksityisiltä maanomistajilta tieverkon rakentamista varten. On kyseenalaista, saako valde päättää pakkolunastuksesta, vai pitäisikö sen ostaa tieverkkoa varten alue maanomistajalta markkinahinnalla. Minusta yksityisomistuksen suojan tulisi tässäkin tapauksessa suojata yksilöä yhteiskunnan halulta tehdä pakkoon perustuvia haltuunottoja.

Konkreettisempi asia liittyy työssäkäynti- eli ruuhkamaksuun. Kuten totesin, ruuhka ei johdu siitä, autoilijat eivät maksaisi tienkäytöstä - he maksavat sen moninkertaisesti - vaan siitä, että autoilijoiden käyttämiä veroja ei käytetä tieverkon rakentamiseen kysyntää vastaavasti. Ruuhkamaksu on silkkaa ryöstämistä aka sosialismia, koska sitä ei käytetä niukan resurssin rajoittamiseen.

Parkkimaksussa on sama asia. Tiedän, että kerron tämän asian sinulle kymmenennen kerran. Jos haluamme rajoittaa pysäköintiä siksi, että tilasta on puute, saman asian ajaa rajoitettu aika pysäköinnille. Jos taas haluamme myydä tilan eniten maksavalle, siirrymme sosialismiin, koska yhteistä maata ei kukaan omista. Sen käyttöön tulee kaikilla olla yhtäläinen oikeus.

Jos laajennamme näkökulmaasi pysäköinnistä esimerkiksi kalastukseen tai jokamiehenoikeuteen, oman logiikkasi mukaan ruoka myydään sille, joka siitä voi eniten maksaa. Se on periaatteessa oikein, mutta jos samaan aikaan valtio rajoittaa resurssin käyttöä, tilanne johtaa epäoikeudenmukaiseen kohteluun niitä kohtaan, joilta maat alun alkaen pakkolunastettiin.

Pidän sinua hyvin älykkäänä henkilönä, ja minun on vaikea ymmärtää, mikä sinun mielestäsi tässä on väärin. En nyt menetä yöuniani sen takia, mutta en kerta kaikkiaan ymmärrä. Anna tällaiselle tavalliselle sukankuluttajalle riittävän pitkästä kiskonpätkästä esimerkki.

Kumitonttu kirjoitti...

Siitähän se on kyse. Joukkovoimasta. Jos yksin alat neuvottelemaan työehdoistasi, häviät aina

Joo, mutta kääntäen myös. Ainoa, mikä pitää ay-liitot hengissä on valtion niille antama suoja. Työnantajat ovat muutaman kerran laittaneet työsulun päälle, ja niin vaan ovat forssan pojat ja tytöt tulleet joko nöyrinä takaisin syöttävän käden ääreen tai sitten aseiden kanssa. Viimeksi kun kokeiltiin, paperiteollisuus näytti keskaria. Sitä edellisellä kerralla talonpojat vilauttivat pystykorviaan.

Niin se vaan Matruuna on, että yksi nälkäinen voittaa monta lihavaa.

Miltton Friidman kirjoitti...

Toisin kuten yksityisellä sektorilla, jossa palkat määräytyvät melko pitkälle markkinaehtoisesti, julkisella sektorilla on mahdollisuus äänestää (eduskuntavaalit, kuntavaalit) henkilöitä, jotka nostavat palkkoja.

Se on merkittävä etu yksityiseen sektoriin verrattuna. Myös useat julkisten alojen työntekijät ovat verrattain hyvin järjestäytyneitä.

Kumitonttu kirjoitti...

Se on merkittävä etu yksityiseen sektoriin verrattuna.

Just precis!

LS kirjoitti...

Mistä valtion työntekijät saavat rahansa? Aivan, ne kupataan yksityiseltä sektorilta. Riittääkö valtion työntekijöille keskimäärin yhtä suuri palkka kuin yksityisellä sektorilla? Ei tietenkään. Miksi me saamme 'nauttia' korkeista veroista ja alijäämäisestä valtion budjetista (seuraamme Kreikan tietä, mutta viiveellä)? Niin.

Mitä Viro teki?

when it was time to slash the government budget, Estonia's cabinet ministers started with their own salaries. [...]

Government debt is about 6.6 percent of the gross domestic product, as compared with 120 percent in Italy, 160 percent in Greece and 80 percent in Germany. In the first two quarters of 2011, the Estonian economy grew at an annualized rate of 8 percent.


--------

Joskus olen pysähtynyt miettimään, miltä näyttävät suhteessa toisiinsa 50 vuoden kuluttua esimerkiksi Helsinki ja Tallinna. Viro, kuten suurin osa kommunismista vapautuneesta Itä-Euroopasta, houkuttelee uusliberalistisella minimivaltiopolitiikallaan ja tästä seuraavilla kohtuullisilla tuotantokustannuksillaan investointeja, jotka luovat vaurautta. Väestö on koulutettua. Humanitaarista maahanmuuttoa ei harrasteta. Tallinna on kaunis, historiallinen hansakaupunki, helppojen maan- ja rautatieyhteyksien päässä Keski-Euroopasta. Kielitaitoisen väestön ansiosta Viro, toisin kuin Suomi, on aidosti toimiva sillanpääasema Venäjän markkinoille.

Mitkä ovat Helsingin tulevat ja nykyiset näkymät? Suhteellisen ruma betonilaatikoista rakennettu kaupunki. Korkeat elinkustannukset, sosiaalivaltion mukanaan tuoma korkea verotus, pk-yrittäjyyttä tehokkaasti ehkäisevät työvoimakulut ja byrokratia. Ylitarjonta sosiaalihistorioitsijoista ja alitarjonta sähkömiehistä. Humanitaarisen maahanmuuton ja keskiluokan eksoduksen synnyttämä hidas mutta vääjäämätön slummiutuminen sekä lisääntyvä turvattomuus kaduilla ja kouluissa. Median ja poliittisen koneiston harrastama yleinen roskaväen, niin kotimaisen kuin tuontitavarankin, paapominen ja tuottavan väestönosan toiveiden ja tarpeiden halveksunta.

Sanalla sanoen, Helsingistä on nykyisen kehityksen vallitessa tulossa Tallinnan rähjäinen takapiha. Monessa suhteessa se on sitä nyt jo. On vaikea keksiä, miksi turisti tai liikemies tulisi Helsinkiin eikä Tallinnaan. Sen sijaan on helppo ennustaa, että jossakin vaiheessa maksukykyinen suomalainen keskiluokka alkaa kysellä itseltään, mitä järkeä on asua ikävästi ja kalliisti Helsingissä eikä edullisesti ja mukavammin Suomenlahden eteläpuolella.

- Jussi Halla-aho

Tosin tuohon ei mene lähellekään 50 vuotta.

Ironmistress kirjoitti...

Joo, mutta kääntäen myös. Ainoa, mikä pitää ay-liitot hengissä on valtion niille antama suoja.

Syytä siitä itseäsi ja liittosi heikkoutta. Tai mene sitten valtiolle töihin, jos siellä palkat ovat paremmat.

Kyllä se niin on, että kaikki on itsestä kiinni. On turhaa marista, että valtion työntekijöillä on kaikki paremmin, jos ei itse viitsi tehdä oman ansiokehityksensä eteen mitään.

Tällöin sinulla on täsmälleen kaksi vaihtoehtoa:

1) Joko menet valtiolle töihin tai
2) Liityt alasi ammattiliittoon ja neuvottelet itsellesi ja kavereillesi paremmat palkat.

Kun moni nälkäinen liittoutuu, he voittavat yhdessä yhden pulskan.

On turhaa kuvitella, että työnantaja on mikään kiva kaveri tai ystäväsi. Se on instanssi, jonka intresseistä on puristaa sinusta ulos maksimimehut minimipalkalla ja sen jälkeen heittää sinut menemään kuin kuiviin puserretun sitruunan. Sitä vastaan yksilö häviää aina. Ja vaikka olisit kuinka osakkeenomistaja, tilanne on täsmälleen sama kaikkialla.

Se ei ole sosialismia, vaan aivan peruskapitalismia.

Ironmistress kirjoitti...

Se on merkittävä etu yksityiseen sektoriin verrattuna. Myös useat julkisten alojen työntekijät ovat verrattain hyvin järjestäytyneitä.

Elämä on kuule kovaa ja sitten sinä kuolet. Itse olet halunnut ja koko ajan peräänkuuluttanut sellaista järjestelmää, jossa yksityissektori saa rutistaa työntekijästä ja toimihenkilöstä kaiken ulos ja kohdella tätä kuin karjaa.

Ole varovainen sen kanssa, mitä toivot. Voit saada sen.

On turhaa olla kateellinen valtion ja julkisen sektorin työntekijöille, jos he ovat huolehtineet omasta edunvalvonnastaan. Siitä voi syyttää vain ihan itseään, jos on laiminlyönyt omansa. Mutta äänestä sinä Miltton vaan kokoomusta. Saat tähän maahan 1800-luvun luokkayhteiskunnan. Toivottavasti lusikoit itse keittämäsi sopan hyvällä mielihalulla jos hommat lyövät omalta osaltasi näpeillesi.

Meillä on se ero, että ruukinmatruuna on äiti ja osaa katsoa asiaa empaattisesti ja sen heikon ja pikku ihmisen näkökulmasta. Sinä et osaa.

Ironmistress kirjoitti...

Mistä valtion työntekijät saavat rahansa? Aivan, ne kupataan yksityiseltä sektorilta.

Oma vikasi, jos et kykene pitämään puoliasi työnantajaa vastaan. Täsmälleen sama instanssi eli yksityinen sektori maksaa sinunkin palkkasi. Ei se ole mitään hyväntekeväisyyttä, vaan kapitalismia. On turhaa osoittaa solidaarisuutta työnantajaa kohtaan, jos se ei osoita mitään sinua kohtaan.

Samoin on turhaa olla kateellinen valtion työntekijöille, jos he ovat hoitaneet oman leiviskänsä hyvin. Elämä vain on sellaista.

Mitä Viroon tulee, niin toisinaan reissu sinne Tallinnan keskustan ulkopuolelle voi olla terveellinen reality check siitä, missä siellä tosiasiallisesti mennään. Se Viron vauraus ei todellakaan jakaudu tasaisesti, vaan gini-indeksin 36,8 mukaisesti kun Suomessa se on lähempänä 24 lukemia.

Tiedemies kirjoitti...

Se, että kustannus on vaikea mitata, ei tarkoita, ettei sitä ole. Mittauksen, tai syyllisen osoittamisen vaikeus, ei voi olla mikään peruste siihen, että kustannuksia saa vapaasti lastata muille.

Väite, jonka mukaan julkisen sektorin palkat ovat aina ja yksinomaan yksityisen sektorin selkänahasta revittyjä, on toki sympaattinen, mutta yksioikoisesti ymmärrettynä blatantin virheellinen. Se on myös erittäin tuhoisa, koska esimerkiksi valtion tuottavuusohjelma perustuu tähän ajatteluun. Tuottavuusohjelman puitteissa nimittäin tuottavuus lasketaan ottamalla henkilötyövuosien käänteisluku. Mitä vähemmän henkilötyövuosia, sen tuottavampaa, piste.

Tämä on johtanut siihen, että valtion hallinnoimissa virastoissa on jouduttu luopumaan työstä, joka tuottaa, ja siis vieläpä tuottaa siinä merkityksessä kuin yksityinen sektori tuottaa, eli työstä, jonka tulosta voi myydä vapaaehtoiselle kauppakumppanille hintaan, joka ylittää työn kustannukset reippaasti. Esimerkkinä tästä on säteilyturvakeskus, joka on saanut ns. kovan luun maineen Olkiluoto III:n myötä.

Siltä olisi haluttu ostaa tarkastuspalveluita ympäri maailman, mutta tuottavuusohjelman sääntöjen mukaan näiden palveluiden myyminen edes voitolla ei ole sallittua, koska tuottavuudessa ei lasketa tuloja, vaan ainoastaan menoja. Syy siihen, että tuottavuusohjelman säännöt ovat nämä, on juurikin siinä ideologisessa valinnassa, jonka mukaan julkisen sektorin työntekijä on vain rasite veronmaksajalle.

Pääsääntöisesti olen kyllä LS:n kanssa samaa mieltä. Julkinen sektori on liian suuri ja turvonnut. Sensijaan yksittäisten tunnuslukujen nostaminen ongelman ilmentymiksi on riskialtista peliä.

Kumitonttu kirjoitti...

IM: Tällöin sinulla on täsmälleen kaksi vaihtoehtoa:

1) Joko menet valtiolle töihin tai
2) Liityt alasi ammattiliittoon ja neuvottelet itsellesi ja kavereillesi paremmat palkat.


Tuo näkökulmasi on tosiaan tiedossani/mme, mutta on niitä muitakin olemassa, ja niihin luotan itse. Isolla osalla yksityisen sektorin ihmisiä on työ, jossa liittoon kuulumisesta ei ole mitään etua. Enkä minä edes periaatteesta halua siirtää lakko-oikeutta konenkään vasemmistolaisen huru-ukon haltuun pois omasta määräysvallastani. Nykyajan orjakauppaa, mutta hyvä niin, jos orjat pysyvät tyyninä. Orja on orja, vaikka kahleet eivät puristaisi ja omistaja hymyilisi ja tarjoaisi ilmaiset perjantaipullat.

Kumitonttu kirjoitti...

Mittauksen, tai syyllisen osoittamisen vaikeus, ei voi olla mikään peruste siihen, että kustannuksia saa vapaasti lastata muille.

En ymmärrä, mihin viittaat.

Esimerkkinä tästä on säteilyturvakeskus, joka on saanut ns. kovan luun maineen Olkiluoto III:n myötä.

Hyvä esimerkki, mutta kovin, kovin, kovin marginaalinen. Sekä julkisessa hallinnossa yleensä että omalla toimialallaan. En mielelläni rahoittaisi verovaroilla tuon kaltaista toimintaa. Markkinoilla on varmasti yksityisiä konsulttitaloja, jotka voivat hoitaa nuo omilla riskeillään. Et millään voi puolustella tuollaista "bisnestä" valtion ydintehtäviin kuuluvina. Ja jos valtio ei keskity ydintehtäviinsä, kalteva pinta on liukas.

LS kirjoitti...

@Tiedemies,

Väite, jonka mukaan julkisen sektorin palkat ovat aina ja yksinomaan yksityisen sektorin selkänahasta revittyjä, on toki sympaattinen, mutta yksioikoisesti ymmärrettynä blatantin virheellinen.

Niinkö? Otetaan esimerkki: Ryhmä A jotka ovat suorittaneet korkeakoulututkinnon. Ryhmä B jotka ovat yksityisellä sektorilla töissä ja jotka eivät ole käyneet korkeakoulua. Siis kyseessä on tulonsiirto B:ltä A:lle. He maksavat veroissa palvelusta jota eivät itse koskaan käytä.

Se on myös erittäin tuhoisa, koska esimerkiksi valtion tuottavuusohjelma perustuu tähän ajatteluun.

Valtion tuottavuusohjelma on yhtä tyhjän kanssa. Jos valtion virasto A vie (tuottavuusohjelman takia) vähemmän rahaa, sitä ei käytetä valtion menojen karsimiseen vaan säästyneet rahat ohjataan virastolle B tai perustetaan uusi virasto C. Ja kuinka ollakaan, 2000-luvulla valtion menot ovat kasvaneet selvästi.

Esimerkkinä tästä on säteilyturvakeskus

Se on esimerkki virastosta joka pitäisi yksityistää.

Kumitonttu kirjoitti...

Väite, jonka mukaan julkisen sektorin palkat ovat aina ja yksinomaan yksityisen sektorin selkänahasta revittyjä, on toki sympaattinen, mutta yksioikoisesti ymmärrettynä blatantin virheellinen.

Mutta näinhän ei kukaan ole väittänytkään. On puhuttu keskiarvoista ja käytetty tilastoja väitteiden tukena.

Ironmistress kirjoitti...

Tuo näkökulmasi on tosiaan tiedossani/mme, mutta on niitä muitakin olemassa, ja niihin luotan itse. Isolla osalla yksityisen sektorin ihmisiä on työ, jossa liittoon kuulumisesta ei ole mitään etua. Enkä minä edes periaatteesta halua siirtää lakko-oikeutta konenkään vasemmistolaisen huru-ukon haltuun pois omasta määräysvallastani.

Elämä on sellaista. Kun olet yksin työnantajaa vastaan, häviät aina.

Ei pitäisi tällöin olla kateellinen valtion työntekijöitä kohtaan. He ovat turvanneet intressinsä. Sinä jättäydyt täysin työnantajan armoille.

Mitä vasemmistolaisuuteen tulee, eikö tällöin kannata äänestää joku oikeistolainen huru-ukko sinne ammattiyhdistyksen johtajaksi? Sama demokratia se AY-liikkeessä toimii kuin muuallakin, ja Perussuomalaiset ovat voimakkaasti valtaamassa vasemmiston paikkoja sielläkin. Vasemmisto on pettänyt perinteiset kannattajansa.

Kumitonttu kirjoitti...

Kun olet yksin työnantajaa vastaan, häviät aina.

Kuten sanoin, sinun maailmankuvasi on tuolta osin tiedossa, mutta se ei vastaa omia arvojani ja elämänvalintojani. Jos työnteko ei maistu, niin aina voi vaihtaa paikkaa.

Ei pitäisi tällöin olla kateellinen valtion työntekijöitä kohtaan. He ovat turvanneet intressinsä.

Ei se tee minusta kateellista, että arvostelen systeemiä, jossa ilman lakkoiluja saadaan ryöstettyä työnantajilta (lue: yksityisen puolen työntekijät) valtakunnan paras tulotaso. Se ei ole kenenkään yksilön vika. Se on järjestelmän ominaisuus, joka tulisi muuttaa.


Sinä jättäydyt täysin työnantajan armoille.

Ihmeellisesti nyt jumituit siihen, että olen katkera ja ryöstetty ja raiskattu.

Valtio työnantajana ei ole houkutteleva ajatus. Siellä sitä vasta systeemin armoilla ollaan. Palkat ei jousta, vittumoisista työkavereista ei pääse eroon, oma osaaminen rajoittuu just niin kapealle sektorille, että jos hommat loppuu, ei ole mitään mahdollisuutta etsiä muita töitä jne.

Ironmistress kirjoitti...

"Kun olet yksin työnantajaa vastaan, häviät aina.

Kuten sanoin, sinun maailmankuvasi on tuolta osin tiedossa, mutta se ei vastaa omia arvojani ja elämänvalintojani. Jos työnteko ei maistu, niin aina voi vaihtaa paikkaa.


Jos saat sellaisen.

Meistä jokainen haluaa uskoa itsensä olevan jokin superguru ja voivansa etsiä uuden puuhan itselleen milloin vain. Totuus on toinen. Ruukinmatruuna itse oppi asian hyvin tylyllä tavalla 1990-luvun lamassa.

Reality check: Vaikka olisit mielestäsi millainen stara tahansa, olet työnantajalle pelkkä mosuri. Rivipelaaja voidaan korvata milloin vain. Tähdet eivät ole korvattavissa rivipelaajilla, mutta he ovat aina korvattavissa toisilla tähdillä.

"Ei pitäisi tällöin olla kateellinen valtion työntekijöitä kohtaan. He ovat turvanneet intressinsä."

Ei se tee minusta kateellista, että arvostelen systeemiä, jossa ilman lakkoiluja saadaan ryöstettyä työnantajilta (lue: yksityisen puolen työntekijät) valtakunnan paras tulotaso.


Jokainen turvaa intressinsä. Valtion leipä on perinteisesti ollut pitkä ja kapea. Ehkä kyse ei olekaan ollut siitä, että valtion työntekijät olisivat jotenkin oudosti hilanneet palkkojaan likaisin tempuin ylös, vaan siitä, että työnantajat ovat saaneet painettua niitä yksityisellä puolella alaspäin.

Se ei ole kenenkään yksilön vika. Se on järjestelmän ominaisuus, joka tulisi muuttaa.

On hienoa, että mosurit ovat toistensa kurkuissa. Työnantaja hykertelee.

"Sinä jättäydyt täysin työnantajan armoille."

Ihmeellisesti nyt jumituit siihen, että olen katkera ja ryöstetty ja raiskattu.


Elämä on sellaista. Ei kapitalismi perustu millekään hyväntekeväisyydelle, vaan voiton maksimoinnille.

Valtio työnantajana ei ole houkutteleva ajatus. Siellä sitä vasta systeemin armoilla ollaan. Palkat ei jousta, vittumoisista työkavereista ei pääse eroon, oma osaaminen rajoittuu just niin kapealle sektorille, että jos hommat loppuu, ei ole mitään mahdollisuutta etsiä muita töitä jne.

Jälleen yksi syy olla olematta kateellinen valtion työntekijöille.

Tässäpä muuten sitten ajattelemisen aihetta: näin toimii reaalimaailman libertaristinen palokunta.

http://www.thepinkflamingoblog.com/2011/12/08/do-libertarians-have-basic-human-decency/

Kumitonttu kirjoitti...

Jokainen turvaa intressinsä.

Liberaalissa fasismissa tuo turvaaminen tapahtuu käyttämällä valden väkivaltakoneistoa vaatimusten taustalla, kuten esimerkiksi valtion virkamiesten tapauksessa. En mahda sille mitään, mutta se sotii arvomaailmaani ja moraaliani vastaan. Minusta se on vaan yksinkertaisesti väärin.

Hyväntekeväisyys ja voiton tavoittelu ovat sikäli sama asia, että vapaassa yhteiskunnassa ei ole hyväntekeväisyyttä, jos resursseja surutta haaskataan, kuten tällä hetkellä tapahtuu.

Sinun olisi Matruuna hyvä ymmärtää, että en minä kannata kapitalismia vaan yksilönvapautta. Ainoa luonnollinen seuraus siitä on taloudellisen toimeliaisuuden vapaus, jota sinä kutsut kapitalismiksi. Olen sitä mieltä, että jokaisen tulee pärjätä omillaan, ja jos ei pärjää, ei se anna oikeutta rosvota muilta. Jeesushan oli kunnon kapitalisti, koska hän kehotti rikkaita antamaan omistaan, eikä niin, että köyhät saavat varastaa rikkailta (hyvinvointivaltio).

En oikein osaa selittää tätä tämän yksinkertiasemmin. Jos olet eri mieltä, kuten yli puolet hyvinvointivaltion asukkaista on, niin ole vaan. Ei tässä väittelyssä ole voittajaa, koska minä en aio liikahtaa omasta poterostani sen suhteen, mitä mieltä olen yksilönvapaudesta. Se ero meillä on, että minä en pakota sinua oman maailmankuvani taakse toisin kuin te liberaalit fasistit teette meille.

Miltton Friidman kirjoitti...

@ Kumitonttu

RM:n tausta on metalliteollisuudessa. Metalliliitto on vielä tänäkin päivänä yksi kommunistisimpia ammattiliittoja Suomessa. RM on varmasti nuoruudessaan kuullut monta agitaatiopuhetta paikalliselta Metallin osastolta.

Jos vielä RM:n suvussa on ollut kommunisteja, niin varhaislapsuudessa/nuoruudessa/varhaisessa aikuisiässä saatu sosialistinen indoktrinaatio on tehnyt tehtävänsä.

Toisin sanoen RM on niin jääräpäinen, että kannattaa miettiä että taisteleeko vai säästääkö pateja ja hermoja.

Kumitonttu kirjoitti...

Toisin sanoen RM on niin jääräpäinen, että kannattaa miettiä että taisteleeko vai säästääkö pateja ja hermoja.

Yritin juuri sanoa, että ei tämä minun hermojani kuluta, koska en koe mitään syytä luopua lähtökohdastani, joka on yksilönvapaus. Matruunalla sen enempää kuin kellään muullakaan ei ole tarjota mitään parempaa tilalle, joten koen olevani immuuni kaikille selityksille liberaalin fasismin eduista.

LS kirjoitti...

Vasemmistolaisessa maailmassa palkkoja voidaan korottaa kunhan järjestetään lakko. Tällöin työnantajan on pakko maksaa vähän enemmän murusia jättimäisistä voitoistaan. Kunhan vain järjestetään joka alalla ankara lakko niin jokainen työntekijä saa tästä eteenpäin 1000€ tunnissa palkaa.

[Yksi vasemmistolainen väite on, että ilman ammattiliittoja työnantajat maksavat vain minipalkkaa työntekijöilleen. Mielenkiintoista, sillä Amerikassa on lukuisia aloja jossa jossa ei ole ay-liikettä ja siltikin niissä maksetaan minimipalkaa paremmin.]

Todellisessa maailmassa palkat määräytyvät työn tuottavuuden mukaan.

Jim Cox - Ammattiliitot

Ammattiliitot on tapa saada yksi työntekijäryhmä toisia työntekijöitä vastaan; se ei ole työntekijä vastaan johtaja -ilmiö. Menestyksekkäät liitot ovat niitä, jotka pystyvät poissulkemaan työntekijöitä, ja liitoista kaikkein kyvykkäimpiä työntekijöiden poissulkeisessa ovat ne, jotka koostuvat korkean ammattitaidon työntekijöistä. Ammattilaisia on vaikeampi korvata kuin vähäisen ammattitaidon työntekijöitä ja näin ollen he kykenevät menestymään paremmin lakoissa. [...]

Kun liitot onnistuvat nostamaan jäsentensä palkkoja, ne tekevät sen ainoastaan vähentämällä yrityksen työllistämien henkilöiden kokonaismäärää. [...]

Ongelma liittojen kanssa nykypäivän Amerikassa on sama kuin niiden yritysten kanssa, jotka nauttivat valtion suojelua lainsäädännön avulla – myös liitoille on myönnetty laillisia etuoikeuksia. Vapailla markkinoilla liittojen rajallinen rooli olisi hyödyllinen niiden voidessa toimia työpaikkojen välittäjänä ja standardeja sertifioimina lautakuntina.


Nykyisellä lainsäädännöllä (työehtosopimusten yleissitovuus, rajoittamaton lakko-oikeus) ay-liike toimii hyvin ahkerasti TYÖTTÖMYYDEN PUOLESTA.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos hyvästä kommentista LS! En keksi mitään lisättävää, joten lisään hellaan puita.

LS kirjoitti...

@Ruukinmatruuna,

Kanssasi on vaikea keskustella taloudesta, koska määrittelet tarkoituksella mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi. Se on ovela tapa pysäyttää keskustelu, mutta ongelma on että se pysäyttää keskustelun. Tässä on esimerkkejä sinun uudelleenmäärittelyistä:

i) Suomi ei ole sekatalous.
[Se on.]

ii) Kaikki libertaarit ovat uusliberaaleja. Uusliberaalit kannattavat korkeaa ja progressiivista tuloverotusta.
[=> Libertaarit kannattavat korkeaa ja progressiivista tuloverotusta.]

iii) Kannatat sosialidemokratiaa, mutta et halua että sinua sanotaan vasemmistolaiseksi.
[Kognitiivinen dissonanssi, anyone?]

iv) Väität että minarkismi tarkoittaa että myös poliisi ja armeija ajetaan nykykoosta minimiin.
[Oikeasti ne voivat olla esim. samankokoisia kuin nykymallissa.]

v) Se että palokunta yksityistetään, mutta sille jää monopolioikeus on libertarismia.
[Ei ole. Ja maksupuoli voidaan järjestää esim. seuraavalla tavalla:
Asiakas A, palokuntayritys B.
A soittaa B:lle.
A: "Taloni on tulessa"
B: "Palvelumme maksaa n euroa"
A: "Maksan sen. Osoitteeni on..."
B käy sammuttamassa tulipalon ja jättää laskun. Jos A:lla kotivakuutus, niin vakuutusyhtiö korvaa sen A:lle.
]

-----------

Nämä väitteesi voivat mennä taviksiin läpi, mutta austro-libertaarit huomaavat ne vääriksi.

Kumitonttu kirjoitti...

Kannatat sosialidemokratiaa, mutta et halua että sinua sanotaan vasemmistolaiseksi.

Tuo on hyvä huomio. Olen pitkään ihmetellyt, miksi "äärioikeisto" on pahin mahdollinen haukkumasana, vaikka kyseessä on kuitenkin vasemmistoaate. Samoin monelle pitkäaikaiselle Sekoomus-äänestäjälle tuottaa ylitsepääsemättömiä vaikeuksia myöntää, että hänen äänensä meni vasemmistolle. Ja pahimipina tietenkin nämä sosiaalidemokraatit ja hyvinvointivaltion kannattajat, jotka pitävät itseään "kuitenkin oikeistolaisina".

Blogin vasemmassa alareunassa on nimimerkin Markku kuolematon lausahdus: Enkä ole myöskään vasemmistolainen. Tulonjakoasioissa olen mielestäni jossakin Kokoomuksen ja demareiden välillä.

HAHAHAHA!!!! Vittu mikä uuno.

LS kirjoitti...

Samoin monelle pitkäaikaiselle Sekoomus-äänestäjälle tuottaa ylitsepääsemättömiä vaikeuksia myöntää, että hänen äänensä meni vasemmistolle. Ja pahimipina tietenkin nämä sosiaalidemokraatit ja hyvinvointivaltion kannattajat, jotka pitävät itseään "kuitenkin oikeistolaisina".

'Vasemmisto' on vieläkin käyttökelpoinen termi. Mutta 'oikeisto' on melkoinen pajatso. Se voi olla mitä vaan. Siksi olenkin siirtynyt käyttämään termejä liberalismi ja talousliberalismi.