tiistai 19. heinäkuuta 2011

Vihreät luokiteltu virallisesti terrorismin tukijoiksi

Kuluva heinäkuu on kuulemma poikkeuksellinen. Kerran 823 vuoteen käy niin, että heinäkuussa on viisi lauantaita ja sunnuntaita. Toinen mielenkiintoinen asia, jonka kuulin on se, että jos seisoo pitkän savupiipun juurella ja katsoo ylös, näkee tähtitaivaan jopa keskellä päivää. Paras mätäkuun juttu toistaiseksi on ollut ns. Ruokolahden leijona vuodelta 1992, kunnes Vihreät nuoret ja opiskelijat (ViNO) ilmaisivat kannattavansa moniavioisuutta eli polygamiaa periaateohjelmassaan:
Avioliittolakia on muutettava siten, että laki ei määrittele puolisoiden sukupuolta eikä lukumäärää.
Tässähän on jo vuosia viitattu punavihreiden loputtomalle islamin ymmärtämiselle, kuten nyt esimerkiksi moniavioisuudelle. Tämän poliittisen suuntauksen arvostelu on vaiettu poliittisen korrektiuden nimissä kuoliaaksi. Islamin arvostelusta taas on joutunut leivättömän pöydän ääreen.

Punavihreän opin johtava ajattelija, Osmo Soininvaara, kirjoitti vuosi sitten, että
toivoisin loogista vastausta siihen, mikä oikeus Israelilla on estää kahvin ja suklaan vieminen Gazaan
sen jälkeen, kun Israel pysäytti Turkista lähteneen laivasaattueen matkalla Gazaan. Jo tuolloin saattueen mukana olleita - mm. ruotsalainen kirjailija Henning Mankell - syytettiin hyödyllisiksi idiooteiksi, jotka edesauttoivat Iranin tukeman Hamasin diktatorista hallintoa.

Saattueen osallistujat pitävät Gazan merisaartoa kansainvälisen lain vastaisena, vaikka kansainväliset avustusjärjestötkin ovat todenneet, ettei Gazassa ole mitään humanitaarista kriisiä. Nyt - vuotta myöhemmin - Hamasia tukevan Syyrian hallituksen alamaiset ovat nousseet omaa hallitustaan vastaan. Jos nämä Israelia vastustavat internationalistit todella haluaisivat auttaa palestiinalaisten asemaa, he omalta osaltaan painostaisivat Irania, Syyriaa, Muslimiveljeskuntaa ja Hamasia neuvottelemaan rauhanomaisesta ratkaisusta.

Turkki oppi viime kesästä sen, että vaikka se sai sisäpoliittista nostetta tempauksellaan, se poltti pahasti siltoja ympäriltään, eikä tänä kesänä enää tukenut uutta saattuetta, joka pyrkii matkaan Kreikasta. EU, USA ja Kanada tuomitsivat saattueen pyrkimyksen. Niiden mukaan kyseessä on puhtaasti väkivaltaiseen yhteenottoon tähtäävä julkisuushakuinen yllytys. Yhdysvallat ilmoitti omien kansalaistensa osallistumisen johtavan mahdollisesti syytteeseen terrorijärjestön tukemisesta, sillä Hamasia yleisesti pidetään edelleen terroristijärjestönä, vaikka se muodollisesti johtaakin Gazan aluetta (Stand with us). Kaiken aikaa on siis ollut selvää, että väkivaltaan syylliset ovat olleet nämä itseään "rauhanaktivisteiksi" kutsumansa tahot eikä Israel.

Minusta tuntuu, että vasemmiston suurin ongelma on se, että se ei ole koskaan oppinut, ei opi eikä koskaan tule oppimaan mitään menneestä.

5 kommenttia:

Igor kirjoitti...

Ei tuo vielä ole riittävän neutraalia että avioliitto on sukupuoli- tai lukumääräneutraali.

Miksi keinotekoisilla rajoituksilla estetään ihmistä solmimasta avioliittoa rakkaimpiensa kanssa ylipäänsä?

Kyllä minusta vihreiden nuorten pitäisi edistyksellisinä laajentaa myös oikeutta aviolittoon minkä tahansa luontokappaleen kanssa: aluksi voisi ajatella avioliittoa lempikotieläimensä, koiran tai kissan kanssa. Toisaalta kun puolisoiden lukumäärää ei enää rajoitettaisi pitäisi avioliitto jopa maailmanhengen kanssa mahdollistaa ;)

man with desire kirjoitti...

Viimeisten vuosien ja vuosikymmenten kiistanalaisin ilmiö politiikassa on ollut Israelin valtio. Se on ollut tiedotusvälineissä ja lehtien otsikoissa luultavasti enemmän esillä kuin mikään muu asia viimeisten vuosikymmenten aikana ja usein negatiivisessa mielessä. Se johtuu varmasti siitä, että tämä maa on ollut jatkuvien ulkoisten ja sisäisten hyökkäysten kohteena - se on kokenut mm. kolme isoa sotaa ja lukuisia itsemurhaiskuja - joka on ylläpitänyt tiedotusvälineiden mielenkiintoa. Se on jakanut mielipiteitä jyrkästi kahteen leiriin: toiset ovat puolesta, useimmat vastaan. Tärkeimpänä vastustaja on ollut islamilainen leiri, joka on kieltäytynyt tunnustamasta Israelin olemassaoloa ja todella päättänyt tuhota sen. Toinen samanlainen vastustava tekijä on ollut ateismi. Nämä ajatusmallit ovat myös tärkeimmät hengelliset voimat, jotka vastustavat kristinuskoa ja evankeliumia Jeesuksesta.
Seuraavilla riveillä tutkimme tätä mielenkiintoista ja kiistanalaista aihetta. Tutkimme sitä erityisesti Raamatun valossa, jolla on sanoma myös meidän aikamme ihmisille. Lähdemme liikkeelle historiasta, jotta saamme syvemmän näkökulman asiaan.

http://www.jariiivanainen.net/israeljamielipiteet.html

Kumitonttu kirjoitti...

GPI!!! Aika rajoittunutta, jos ei saa avioitua koiransa kanssa. Eihän se vielä sitä tarkoita, että harrastaa sen kanssa seksiä. Eihän monessa homo sapiens -liitoissakaan harrasteta.

Man with desire / Jari Iivanainen: Jatkoa ajatellen edellytän, että kommenttisi eivät ole leikkaa-ja-liimaa -tekniikkaa. Arvostuksesta lukijoitani kohtaan edellytän, että kommentit koskevat aina kutakin kirjoitustani eivätkä ole pelkästään suoria lainauksia osasta jotain laajempaa - laatuun katsomatta - kirjoitusta. Tuskin sinäkään arvostaisit, jos seuraava kommentti tässä alla olisi ote Koraanista ja linkki kyseiseen käännökseen?

Jaska Brown kirjoitti...

Asiaa kirjoitat, mutta sen verran pitää huomauttaa että väite viidestä sunnuntaista ja lauantaista heinäkuussa kerran 823 vuoteen lienee peräisin jostain luotettavuudeltaan vihreiden nuorisojärjestöön verrattavasta lähteestä. Vuodessa on 365 päivää ja sen jakojäännös seitsemällä jaettuna on yksi eli matemaattisin termein 365 on kongruentti ykkösen kanssa modulo seitsemän. Joka neljäs vuosi on karkausvuosi (pätee vuosien 1901-2099 välisenä aikana), jolloin päiviä on yksi enemmän. Neljä kertaa seitsemän on 28. Tällöin 28 vuodessa on 21 tavallista ja 7 karkausvuotta, jolloin kalenteriin tulee täysien viikkojen päälle 21 + 14 = 35 päivää. 35 taas on seitsemällä jaollinen, joten kalenteri toistaa itseään 28 vuoden välein. Matemaattisin termein n on kongruentti n + 28 kanssa modulo 28.

Siis: koska 2011 on viisi sunnuntaita ja lauantaita heinäkuussa, niin tällainen tilanne pätee myös 2039 ja päti 1983. Itse asiassa tämä toteutuu noin kahtena vuotena seitsemästä eli niinä vuosina, kun heinäkuu alkaa perjantaina tai lauantaina. 28 vuoden jaksossa tämä toteutuu aina kahdeksan kertaa, aina samassa kohdassa jaksoa. Nämä vuodet esiintyvät kahden pareina, paitsi jos jälkimmäinen vuosi on karkausvuosi. Esimerkiksi 2012 ei ole tällainen vuosi, vaikka 2011 on (ja 2010 ei ollut), koska 2012 on karkausvuosi. Sen sijaan 2005 ja 2006 (eivät karkausvuosia) oli pari. Seuraava tällainen vuosi on 2016 (karkausvuosi) ja sitä seuraava 2017.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos Jaska kommentista. Niinhän se on kuten sanot - kalenteri toistuu varsin tiuhaan. En enää juuri saa noita lähetä-viesti-viidelle-kaverille-tai... -ketjukirjeitä, mutta tämä tuli viikonlopun aikana.