Islam ja Itä-Afrikka

80-luvun puolesta välistä nykypäivään Itä-Afrikan maiden väkiluku kaksinkertaistui. Maat itsenäistyivät kaikki käytännössä toisen maailmansodan jälkeen, oltuaan sitä ennen joitain satoja vuosia siirtomaina. Vain Etiopia välttyi joutumasta siirtomaaksi, jos italialaisten lyhyttä Abessinian sotaretkeä 30-luvulla ei lasketa. Etiopiaa ei niinkään suojellut sen historia - maasta on löytynyt vanhimmat ihmiselämän merkit ja se omaksui toisena maana heti Armenian jälkeen kristinuskon - vaan se, että se ulottui syvälle sisämaahan. Mantereen sisäosien asuttamat heimot kuuluvatkin pääosin kristikuntaan. Useiksi sadoiksi kirkkokunniksi pirstaloitunueet yhteisöt ovat kukin sulattaneet itseensä paikallisten luonnonuskontojen tapoja ja oppeja.

Eurooppalaiset eivät kuitenkaan ennen 1840-lukua uskaltaneet edetä rannikolta sisämaahan "omituisten" sairauksien takia, joista tarunhohtoisin on tietenkin unitauti, tsetsekärpäsen levittämä vitsaus. Lääkäri David Livingstone onkin oman aikansa ikoni kuollen puolestaan malariaan Sambiassa. (John Speke, Henry Stanley, Richard Burton, Joseph Thomson). Thomsonista muuten hauska anekdootti, jonka mukaan hän pysäytti kimppuunsa hyökkäämässä olleet maitaan kiivaasti puolustaneet masai-soturit ottamalla tekohampaat suustaan ja puhumalla niillä päänsä päällä.

Jos sisämaat pysyivät salaisuuksina, Itä-Afrikan rannikkoalueiden historia tunnetaan 700-luvulta, jolloin arabit perustivat kauppasatamia, joista tunnetuin lienee Zanzibar - mustien rannikko arabiaksi. Arabit kutsuivat paikallisten kanssa siittämiään jälkeläisiä suahileiksi arabian rannikkoa tarkoittavan sanan mukaan. Alue on etnisesti repaleinen, mutta jakaantuu kahteen kieliryhmään (niloottiset- ja bantukielet). Itä-Afrikan kauppa-asemien takia alue nopeasti vaurastui ja alue kuului kiinalaisten esineitä. Kun Kiina sulkeutui 1400-luvulle sisäänpäin ja laivanrakentaminen kiellettiin kuolemanrangaistuksen uhalla, jo 1498 Itä-Afrikkalaiset saivat tutustua portugalilaisiin löytöretkeilijöihin.

Kierrettyään Afrikan eteläkärjen ja kohdattuaan vain puolialastomia villi-ihmisiä, portugalilaisille oli täydellinen yllätys, kun Itä-Afrikan valkotaloisten satamakaupunkien kauppiaat ylenkatsoivat portugalilaisten lasihelmiä ja kulkusia. Portugalilaiset tyrehdyttivät suahilien tuottoisan Kaukoidän kaupan, jonka muistona on rannikkoalueiden islamilainen vähemmistö, aasialaiset. 1650-luvulta 1840-luvulle Omanin sulttaani suojeli aluetta suahilien pyynnöstä. Eurooppalaiset pysyivätkin pois alueelta, mutta islamin alaisuudessa orjakauppa räjähti kasvuun. Vasta kun 1841 Britit perustivat Sansibariin tukikohdan lopettaakseen orjakaupan, eurooppalaiset alkoivat saada alueen hallintaansa.

Itä-Afrikan kulttuuriin on aina - ja yhä edelleen - kuulunut ajatus, jonka mukaan kukaan ei saa havitella itselleen muita suurempaa osuutta tarjolla olleista elintarvikkeista ja raaka-aineista. Tämä eurooppalaiselle kulttuurille vieras ajattelutapa on sopinut alkukantaiseen tasa-arvoiseen yhteisöön, joka oli tottunut minimoimaan elannon hankkimiseen käytettävän ajan. Eripuran välttämiseksi itäafrikkalaiset kulttuurit toteuttivat jonkinlaista alkukantaista tasa-arvon ihannetta ja vältti eriarvoistumisen suosimista.

Dar es Salaam (rauhan satama) ja Nairobi (kylmä vesi) ovat vain satavuotta vanhoja kaupunkeja, ja koko Itä-Afrikka kaupungistui vasta 1980-luvulla. Kulttuuri ja ikivanhat tavat muuttuivat rauhan takeesta kehityksen jarruiksi. Väestöräjähdys sysäsi maaseudun nuoret etsimään töitä kaupungeista, mutta teollisuuden työolot ja -tavat olivat ristiriidassa perinteiden kanssa. Teollisuus ei koskaan juurtunut alueelle kunnolla toisin kuin Aasiassa. Paikallisten mielestä niin rakennustarvikkeet kuin valmistetut hyödykkeetkin kuuluivat kaikille tasan - olihan jokainen osallistunut projektiin tasa-arvoisesti!

Länsimainen ajattelutapa kansakunnista ja kansallisvaltioista on Itä-Afrikassa vaikeasti toteutettavissa, kun esimerkiksi Tansaniassa 20 suurinta heimoa kattaa vaivoin puolet väestöstä. Vanha itäafrikkalainen heimokulttuuri on suosinut jyrkän hierarkkista hallintomallia. Yhdistettynä edellä mainittuun ajatteluun luonnonvarojen tasa-arvoisesta jakamisesta alue tarjosi Neuvostoliiton aikaan jalansijan sosialistiselle aatteelle ja hallintomallille. Neuvostoliiton jälkeen rannikkoalueen islamilainen kulttuuri on voimistunut tarjoten Aasiasta Eurooppaan johtavan kauppareitin varteen ikiaikaisille merirosvoille valtavan tukikohdan. Somalipakolaisten virta ympäri maailmaa on vain lyhyt jakso historiallista jatkumoa, mihin islam on Omanin sulttaanin ajoista alkaen Itä-Afrikan sysännyt.