Vain hullu halveksii viisautta

ja opetusta (Sananl. 1:7)

Tämä on luultavasti ainoa kerta, kun kirjoitan blogiini jotain uskonnosta muuten kuin tarkastelemalla sitä sen ilmentymien kautta; ts. vertaamalla eri ideologioita toisiinsa ja tarvittaessa osoitan yhdenmukaisuuksia niiden ja uskontojen kesken. Merkittävin on tällä hetkellä ilman muuta gaia-uskonto, jossa Äiti-Maa nähdään panteistiseen tyyliin palvonnan kohteena ja ihminen puolestaan syntisenä pahantekijänä. Ei tartte yrittää - olen kuullut tuon kaiken jo koulussa.

Suurin osa bloggaajista (ainakin lukemieni) kuuluu sukupolveen, joka opiskeli uskontoa 45 minuuttia viikossa 12 vuoden ajan, yhteensä siis noin 342 tuntia, jos ei koskaan sairastellut. Onhan se aikamoinen määrä - reilut kaksi viikkoa tauotta yötä päivää. Kumma, että kaikista ei tullut pappeja tai vähintään kanttoreita, kun musiikintunnilla poistettiin esiintymiskammoa, aikaansa edellä ollen, siedätyshoidolla: laulattamalla kasvot luokkakavereihin päin. Itseasiassa vuodesta toiseen ateistien ja agnostikkojen määrä vain kasvaa, vaikka ET-opetukseenkin hakeutuvien määrä sekin jatkaa tasaista kasvuaan. Mitä kovemmin opettajanamme toiminut papin vaimo paukutti päähämme kristillisiä tapoja, sitä innokkaammin kehitimme vastaväitteitä, kuten "Käteen vetäminen johtuu himosta -> Himo on pahuutta -> Pahuus on syntiä -> Synnit annetaan anteeksi -> Vedä käteen". Emme kuitenkaan koskaan murtautuneet sakastiin juomaan herra Hakkaraisen tavoin ehtoollisviiniksi kutsuttua litkua emmekä koskaan pihistäneet kolehtihaavista rahaa, koska meidät oli kasvatettu kunnioittamaan - jos ei Jumalaa niin - omistusoikeutta. Sehän on näin ikääntyessä paljastunut korostuneesti luterilaisuuteen liittyväksi arvoksi. Jeesushan ei sanonut, että ottakaa väkipakolla toisten rahoja ja antakaa ne köyhille - kuten eräs Sherwoodin metsämies - vaan "antakaa omistanne".

Pidän itse arvossa sellaista elämänkatsomusta, että mitä varmempi on jostain asiasta, sitä turvallisempaa on tutustua vastakkaiseen näkemykseen. Mitä varmempi olen itse esimerkiksi islamin ja avoimen yhteiskunnan yhteensopimattomuudesta, sen tärkeämpää minun on perehtyä sekä islamiin että avoimen yhteiskunnan periaatteisiin. Voihan kuitenkin olla niin, että loppupelissä en kannatakaan avoimen yhteiskunnan arvoja tai että islam ei olekaan lakiuskonto, johon uskoville maallinen laki on alisteinen.

Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, ihmisen sanoessa uskovansa jumalaan, hän todellisuudessa tunnustaa uskovansa samaan jumalaan kuin ympäristönsä. Vai kuinka moni arvon lukijoistani vakavasti voisi väittää olevansa kristitty, jos olisi sattunut syntymään Saudi-Arabiaan. On siis tärkeää ymmärtää, että kulttuuri ja siinä esiintyvä uskonto ovat inhimillisen elämän henkisen kasvun samoja tuotoksia. Uskonnottomalle ihmiselle ikinä, missään ja koskaan ei ole elämä ollut niin turvallista kuin kristityssä lännessä vuonna 2011. Luonnollisesti pääosa ateistien turvallisuudesta on seurausta ateistien omasta, pitkäaikaisesta työstä päämääriensä eteen, mutta eipä se sama työ näytä kantavan hedelmää kaikissa kulttuureissa tänä päivänä.

Jos siis Suomessa 2011 on ihmisiä, jotka eivät halua lapsilleen opetettavan nykymuotoista uskontoa, niin mitä heille pitäisi opettaa? Jos tätä uskontoa joku pitää vaarallisena tai haitallisena lapselle, niin miten vaarattomia tai haitattomia ovat muut uskonnot? Onko muiden uskontojen ja tapojen "suvaitseminen" ja "erilaisuuden arvostaminen" todellakin vähemmän haitallista kuin kaikkien Suomessa asuvien lapsien tutustuttaminen kirkon oppeihin ja rituaaleihin?

Vaikka siis pidän tärkeänä, että verovaroin ei kouluissa ja julkisissa tiloissa pidetä uskonnollisia tunnuksia esillä, olisi kaikkien suomalaisten lapsien syytä opetella oman kulttuurinsa taustaa myös uskonnollisen näkökulman kautta. Jos vanhempien oma mieli ei sitä kestä, se taitaa olla osoitus luottamuksen puutteesta oman maailmankuvan perusarvoihin.