lauantai 10. marraskuuta 2012

The Marshal of Kenia - Kenian Marsalkka


Arvokonservatiivien ja uskovaisten haukkuminen on arvoliberaalin kulttuurirelativistisen länsi-eurooppalaisen sosialistin suurinta huvia. Mutta jostain syystä, Marko Maunula katsookin, että Yhdysvaltain republikaanipuolueen tulisi muuttaa politiikkansa suunta arvoliberaaliksi laittoman maahanmuuton hyväksyväksi, niin he kaappaisivat demokraattipuoluetta äänestävät konservatiivit maahanmuuttajat itselleen. Eikö nyt jumankaade-juu-nääs-päivää voitaisi myöntää, että Amerikan mustat äänestivät Obamaa tämän ihonvärin puolesta - eivät Teekutsu-liikkeen linjaa tai Romneyn mormoniutta vastaan.
Ensiksikin, puolueen pitää lopettaa vähemmistöjen solvaaminen sekä kaikki puhe muurista Meksikon rajalle. Siirtolaismyönteinen republikaaninen puolue voisi houkutella miljoonia yritteliäitä, arvokonservatiivisia ja katolisia latinoja.
Siis yllättäen KONSERVATIIVIN KATOLISEN voittaminen puolelleen onkin tavoittelemisen arvoista - niinkö? Miten se sopii demokraattiselle puolueelle, että se kahmi kaikki arvokonservatiivit katoliset puolelleen? Blogisti Ida voi tyytyväisenä hieroa käsiään yhteen - hän kuului vaalien tavoitelluimpaan kohderyhmään, onneksi olkoon!

Maahanmuutto on antanut parille sadalle tuhannelle ulkomaalaiselle oikeuden äänestää ja päättää, kuinka paljon veroja kerätään ja mihin varat käytetään. Onko toista niin tyhmää populaatiota ollut historiassa, kuin länsi-eurooppalaiset? Ehkä afro-amerikkalaiset, joiden klaanin johtaja vakavissaan toteaa, että
"Pyydän, että rikkaimmat amerikkalaiset maksaisivat hieman enemmän veroja"

Obaman mukaan nyt on kiire, sillä jos veroleikkauslait raukeavat vuodenvaihteessa, niin kaikki amerikkalaiset joutuvat maksamaan lisää veroja.
Millä se pyytää - polvillaan vaiko enemmistön väkivallalla uhaten?

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jostainha pitää ne verot kerätä, jotta saadaan Bushin aikaset sotamenot maksettua ..

Kumitonttu kirjoitti...

Bush oli presidenttinä 2000-2008 ja Afganistanin sota alkoi 2001.

Anonyymin logiikalla - jos siis Obama voi pestä kätensä syyttäen edeltäjäänsä - niin Bush voi syyttää Afganistanin sodasta edeltäjäänsä Clintonia. Niinpä pääsemme lopputulemaan, jossa Clinton oli syyllinen sotaan, jota Obama ei halua lopettaa vaan jatkaa sitä syyttäen edeltäjäänsä.

Coskar North kirjoitti...

"Mutta jostain syystä, Marko Maunula katsookin, että Yhdysvaltain republikaanipuolueen tulisi muuttaa politiikkansa suunta arvoliberaaliksi laittoman maahanmuuton hyväksyväksi, niin he kaappaisivat demokraattipuoluetta äänestävät konservatiivit maahanmuuttajat itselleen."

Eli Marko Maunula katsoo, että Republikaanien tulisi sylkeä vanhoja vannoutuneita äänestäjiään kasvoihin kaapatakseen mamuäänestäjiä demareilta? Voi jösses, mistä näitä idiootteja sikiää...

Mitä mieltä blogisti Kumitonttu muuten on Teekutsu -liikkeestä?

Hampus Munck kirjoitti...

"Eli Marko Maunula katsoo, että Republikaanien tulisi sylkeä vanhoja vannoutuneita äänestäjiään kasvoihin kaapatakseen (mamuäänestäjiä) demareilta?"

Näinhän meidän kokoomuksemme tekee. Kokoomus korporativistisessa sosialismissaan kalastaa nimenomaan demariääniä ajamalla sosialidemokraattista politiikkaa erityisesti veroja korottamalla. Jostakin omituisesta syystä suomalaiset kuitenkin sitkeästi luulevat kokoomusta oikeistopuolueeksi.

"Voi jösses, mistä näitä idiootteja sikiää... "

Sanopa muuta.

Kumitonttu kirjoitti...

Coskar: Mun mielestä Teekutsu-liikkeen merkitys korostuu siinä, että se painottaa Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen henkeä ja päämääriä. Liikkeen jäsenet saavat puolestani ajaa mitä tahansa tavoitteita, koska itsenäisyysjulistuksen tavoite oli nimenomaan se, että valtio ei puutu perheen sisäiseen elämään. Jos joku sitten toteuttaa osana omaa yksilönvapauttaan esimerkiksi sitä, että haluaa luomisopin kouluaineeksi, niin se on hänen asiansa. Minulle yksilönvapaus antaa muita etuja, mutta en ole rajoittamassa tai haukkumassa muita, jotka ajavat omia etujaan (kunhan se ei tapahdu minun rahoillani).

Hampus: Kokoomuksen Häkämiehen siirtyminen EK:n johtoon elinkeinoministerin paikalta alleviivaa räikeästi, miten korporativistinen puolueen johto on. Kuten olen kerta toisensa jälkeen kirjoittanut, korporativismi on olennainen osa klassisen fascismin ohjelmaa. Kokoomuksen kasvu suurimmaksi puolueeksi on seurausta demarien siirtymisestä nukkumaan että toisaalta hyväpalkkaisten julkisen sektorin virkojen kasvusta. Kovapalkkainen virkamies on Kokoomuksen kovaa ydintä. Tehdäkseen itsensä tärkeäksi, hän liittoutuu Kokoomuksen yrityssiiven kanssa ajaakseen näiden etua.Paradoksaalista kyllä, pienyritykset eivät tarvitse valtion tukea tai ohjausta, mutta suuryritykset tarvitsevat. Näin syntyy itseään tukahduttava kierre, jossa lisääntyvä valvonta ja raportointi kasvattaa suuryritysten kilpailukykyä ja korporaatioiden valtaa.

Eihän korporaatioiden vallassa muuta vikaa olekaan kuin se, että sitä ei käytetä eikä hankita parlamentaarisesti. Niinpä sen nimissä käytetty valta ei myöskään kohdistu liikkeen tavoitteiden kustantajien edun mukaisesti, vaan edun saa suhteellisen pieni määrä liikkeen aktiiveja lähipiireineen. Ajatellaanpa vaikka Tarja Halosta, jonka juristin ura olisi SAK:n sijaan jatkunut joko yliopistolla tai valtionhallinnossa, josta hänen olisi ollut käytännössä mahdotonta ponnistaa presidentiksi. Halonen on siis eräänlainen ruumiillistuma korporativismin vaikutuksista nyky-yhteiskuntaan.

IDA kirjoitti...

Kiitos!

Onhan selvää, että amerikoissa ja muutenkin vapaassa lännessä minut olisi valittu. Täällä periferiassa vain on tällaista ahdasmielistä ja tukahduttavaa junttimeinikiä ;)

Kumitonttu kirjoitti...

Onhan se hassua, että republikaanien pitäisi kilpailla samoista äänestäjistä demokraattien kanssa. Mihin tarvitaan kahta puoluetta, jos ne kamppailevat samoista asioista?

Hampus Munck kirjoitti...

^Vasemmistolainen logiikka menee niin, että kaikki ihmiset ovat (pohjimmiltaan) vasemmistolaisia ja ihan julkivasemmistolaisiakin ihmisistä on 90%. Tästä seuraa siis se, että jos puolue haluaisi menestyä, vasemmistolaisista se on mahdollista vain vasemmistolaisella politiikalla eli tulonsiirroilla työtä tekeviltä yhteiskunnan eliitille/eläteille.