keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kärpännahkaviitta

Pihalla käyskenteli aamuvarhaisella kärppä, jonka tunnisti muuten valkoisesta turkista, mutta hännänpää oli musta. Kuninkaan kärpännahkaviitta oli vaurauden symboli ja kärppä taitavana metsästäjänä tappoi käärmeitäkin eli oli helppo samaistaa keskiajalla krsitillisen symboliikan mukaisesti hyvien puolella olevaksi.

Jan Hurri sen sijaan on kirjoittanut oivasti siitä, että Suomi ei sijaitse EU:n kovassa ytimessä, niin sanotussa sisäpiirissä. En viitsi kopioida kirjoitusta kokonaisuudessaan tähän, joten suosittelen sen lukemista nyt.

EU:n komissio on käytännössä täysin riippumaton taho, kunhan EU:n parlamentti on sen ensin tehtäväänsä nimennyt. EU:n parlamentti sen sijaan on demokraattisesti valittu, vaikka äänestysaktiivisuus onkin jotain 30%:n luokkaa. Komissio ja parlamentti ovat käytännössä ainoat todelliset vallankäyttäjät, joten parhaaseen machiavellimäiseen tyyliin ne yrittävät kukistaa toisen nostaakseen itsensä. Tämä ei ehkä ole ollut alkuperäinen tarkoitus, mutta kuitenkin näin on käynyt. Juuri nyt parlamentti on niskan päällä, koska komissio joutuu ruinaamaan käyttövaransa parlamentilta, mutta komissio ajaa eurokriisin varjolla muutosta rahoitusasemaansa.

Komissio vaatii ns. Tobinin-veron käyttöön ottamista, koska komissio saisi siitä itselleen parlamentista riippumattoman rahalähteen. Alkuun komissio ottaisi vain noin kolmanneksen kerätystä verosta jäsenvaltion saadessa loput, mutta tulevaisuuden kehitystä ei ole vaikea veikata. Tukevoittaakseen valtansa, komissio tietenkin tarvitsee myös oikeuden ohjailla yksittäisiä jäsenvaltioita niiden talouspoliittisissa valinnoissa. Suomen asioita komissiossa hoitaa Hurrin mukaan yksittäinen belgialainen tuotantotaloutta opiskellut pikkuvirkamies samalla osastolla Bulgarian ja Romanian kanssa.

Poliitikkojen kyvystä hoitaa raha- ja talouspolitiikkaa (siis keskuspankkeja ja verotusta) on saatu näyttö euro-valuutan kaudella. Budjettikuri ei pysynyt näpeissä, koska valtiot saavat ottaa velkaa. Tämä keynesiläisyytenä tunnettu oppi hyväksyttiin laajasti sen jälkeen, kun Rooseveltin New Deal -ohjelman uskoteltiin ratkaisseen siihen astisen pahimman talouslaman. Todellisuudessa talous nousi poliitikkojen virheistä huolimatta ja oli jo nousussa ennen kuin New Deal todellisuudessa alkoi tuottaa mitään tuloksia.

Korkopuolella keskuspankin tehtävä on perinteisesti ollut huolehtia rahan arvosta, eli turvata taloutensa hyvin hoitaneiden ihmisten talletukset. Huonosti hoitaneillahan ei talletuksia ole, joten inflaatio on säästäjän painajainen. Inflaatio on nyt lähtenyt käyntiin, kuten vähittäiskaupan uusimmat tilastot osoittavat. Inflaatio kiihtyy ja kuluttajahintojen nousu on jo varmaan ylittänyt neljän prosentin vuositason. Riippuu tietenkin mitä kuluttajahintoihin otetaan mukaan ja miten niitä painotetaan, mutta ainakin vähävaraisten - joiden kulutuksen pääosa kohdistuu päivittäistavaroihin - kohtaama hinnannousu on korkeinta 20 vuoteen.

Teollisuuden ja raaka-aineiden osalta hinnannousu on maltillista tai jopa negatiivista, koska kotitalouksien vajotessa lamaan kysyntä laskee, ja kuten tiedetään tehtaat eivät tee tavaroita toisilleen vaan kotitalouksille. Korkotaso on kuitenkin lähellä nollaa, koska yritykset eivät näe, mihin niiden kannattaisi investoida eli lainarahalle ei ole kysyntää. Tämä tietysti helpottaa niin velkaisia kotitalouksia kuin valtioitakin, ja siksipä ministeritkin ylittävät ylivelkaantuneen kotitalouden rajapyykin (250.000 euroa). Toki ministereillä on hyvät tulot joilla velkojaan lyhentää ja keinot jolla tulotasonsa turvata.

Jos valtiot halutaan tästä kriisistä pysyvästi pois, vaihtoehdoksi jää kansanedustajien valintatavan muutos. Niin suuret muutokset eivät yleensä tapahdu kivuttomasti vaan jonkinlaisen verenvuodatuksen kautta. Kreikassa, Espanjassa ja Ranskassa tällä tiellä ollaan jo pisimmällä. Jää nähtäväksi, miten asia ratkeaa Suomessa. Nyt komission valtaa kasvattamista kannattavat poliitikkomme haluavat siirtää päätöksentekoa tuolle belgialaiselle dippainssille, mikä ei välttämättä ole huono ratkaisu. Ei ainakaan sen huonompi kuin vallan säilyttäminen Siilinjärven apukoulun priimuksen kavereidenkaan käsissä.

5 kommenttia:

IDA kirjoitti...

"Pääosaston johdosta tai Suomen talousohjausta sivuavista tehtävistä ei löydy muitakaan suomalaisia."

Asiallisen pahasti lohkaistu suomalaissyntyisen Rehnin suuntaan :)

On kai ollut itsestään selvää aina, että Suomi ei ole EU:n ytimessä muuten, kuin suomalaisten poliitikkojen unissa ja puheissa?

Vasarahammer kirjoitti...

Siilinjärven apukoulun priimuksesta päästään tarvittaessa vaaleilla eroon. Belgialaisesta dippainssistä taas ei päästä, ennen kuin hän ylenee virkaurallaan.

Tämä nyt on kai globalismin ja lokalismin ero. Globalisti Alexander Stubb haluaa, että vaaleilla valitsematon belgialainen dippainssi hoitelee Suomen talousasioita, kun taas impivaaralainen lokalisti haluaa, että eduskunta päättää.

Kumitonttu kirjoitti...

No näinhän se poijjaat on. Jos kuulin aamulla radiosta oikein, niin Stubb oli telkkarissa puhunut, että Kreikan uusi paketti ei maksa Suomelle mitään.

On se perkele kummallinen paketti, kun se ei maksa kenellekään mitään. Miten se on mahdollista?

Miltton Friidman kirjoitti...

On se perkele kummallinen paketti, kun se ei maksa kenellekään mitään. Miten se on mahdollista?

Stubb petaa itselleen tulevaisuutta EU:ssa.

Hännystelee komission linjauksia Kreikka- ja eurokriisiasioissa. Kuten Katainenkin.

Miltton Friidman kirjoitti...

Ei sinäänsä ole ihan tuulesta temmattu nuo Otto Wille Katainen jutut.