tiistai 23. lokakuuta 2012

Valehtelijoiden klubi

Penaali Marko Maunula kirjoittaa, että
Yhdysvaltain imago kautta maailman on kohentunut rajusti sitten George W. Bushin vuosien.
On tietenkin mashdotonta sanoa, mihin toimittaja Maunula perustaa mielipiteensä, mutta totta se ei ole. Kirjoitin (Kuka haluaa maksaa propagandasta 7.10.2012) vain kaksi viikkoa sitten, että muslimimaissa Yhdysvaltain suosio on hiipunut. Barack Obaman kosiskelut eivät ole vedonneet, vaan Yhdysvaltain vastainen mieliala on laajentunut samaa vauhtia kuin suhteellisen maallisten diktaattorien ote islamilaisesta maailmasta on herpaantunut.

Maunulan mielipiteet eivät yllätä eivätkä järkytä, sillä tasaiseen tahtiin paljastuu, että toimittajat vääristelevät uutisia ja keksivät niihin omiaan. Toimittajia on pitkään syytetty yksipuolisesta uutisoinnista monista asioista, joista voisi mainita ampuma-aseet, rasismin, islamin, humanitäärisen maahanmuuton ongelmat, eurokriisin ja tietysti ilmaston lämpenemisen syyt ja seuraukset. Kaikille näille on yhteistä se, että toimittajien poliittinen arvomaailma on voimakkaasti Vihreiden suuntaan kallellaan. Vihreitä ei kuitenkaan ole kuin noin 7-8% äänestäjistä.

Marko Maunula on sokaistunut ajatuksesta - muiden toimittajien tavoin - että mustan presidentin kautta amerikka yhteiskuntana ja koko globaali kansainyhteisö on muuttunut paremmaksi. Vain sen tähden että Obama on puoliksi neekeri. Tai musta, kuten nykytoimittajat opettavat meitä. Kuitenkaan mustien asema ei parane tipan vertaa, jos presidentti on musta:
Kun kommunismi kuoli (vaan ei kuopattu) 20 vuotta sitten, todella moni ajatteli (ja sanoi ääneenkin), että "olihan se kaunis aate, mutta se ei vaan toiminut". Maunulalla ja hänen kollegoillaan voisi sanoa olevan "kaunis aate", ja lisätä perään, "ettei se toimi vieläkään". Tällä blogistilla ei ehkä ole kaunis aate siinä mielessä, että hän ei usko tasa-arvoon vaan vapauteen. Blogissa puhutaan vaikeista asioista niiden oikeilla nimillä - libertaarit eivät lupaa kaikille hyvää ja kaunista, koska se on mahdotonta. Yksikään sosialistisille arvoille rakennettu yhteiskunta ei ole säilynyt pystyssä. Kaikki tasa-arvoon perustuvat yhteiskuntakokeilut ovat kaatuneet sorrettujen noustua taistelemaan oman vapautensa puolesta.
Muistakaa se.

9 kommenttia:

Miltton Friidman kirjoitti...

Pravdan valheiden listaan lisäyksiä:

-Väitetty pienen mamu-tytön maahan tönäiseminen jollain pk-seudun rautatieasemalla. Väitettynä tönäisijänä mukamas oli keski-ikäinen kaljupäinen suomalainen rasistimies. Valvontakameranauhoja ei tietenkään ole saatavilla, vaikka asemalla mitä todennäköisemmin oli kameravalvonta. Muista silminnäkijöistä puhumattakaan.

-Nyt-liitteen väite siitä, että pk-seudun poliisi kurittaisi kiinniotettuja salaisesti. Lausunnon antaneen poliisin nimeä ei tietenkään kerrottu.

---

Panee miettimään, että mitäköhän muuta on kerrottu "totuutena".

Miltton Friidman kirjoitti...

Lausunnon antaneen poliisin nimeä ei tietenkään kerrottu.

Vai pitäisikö puhua ihan vain "poliisista".

---

Ps. Et voisi ottaa tuota Captcha-kuvavarmennusta pois käytöstä? Se on tosi aikaavievä, ja usein minulta menee kirjaimet ja numerot väärin.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös uutisina ole kerrottu myös tomerista Vihreistä, jotka poistavat auktoriteetillään ja oikeamielisyydellään rasisteja ratikoista... tai myyttinen Kaasumies, joka ei näyttänyt kuuluvan joukkoon Dan Koivuhalon mielestä.
Joku tässä haisee:
http://www.hs.fi/digilehti/kotimaa/Dan+Koivulaakso+j%C3%A4rjesti+itse+ep%C3%A4illyn+sumuttajansa+kiinnioton/a1349878494397

Ja jos jonkun äiti on musta ja isä valkoinen, tai toisinpäin, ei kyllä millään logiikalla lapsi ole musta, vaan mulatti.
-Tikka

Anonyymi kirjoitti...

Ammu itsesi. Olet turha tyyppi

Vasarahammer kirjoitti...

Viimeisin Yhdysvaltojen presidenttidebatti näytettiin suorana Ylenannossa. En katsonut.

Aamulla radiossa Ulkopoliittisen instituutin Mika Aaltola totesi, että Obama voitti väittelyn. Suhtauduin Aaltolan lausuntoon samalla tavalla kuin aiemmin, eli pidin sitä lähtökohtaisesti puolueellisena eli Obama-myönteisenä.

"mustan presidentin kautta amerikka yhteiskuntana ja koko globaali kansainyhteisö on muuttunut paremmaksi. Vain sen tähden että Obama on puoliksi neekeri. Tai musta, kuten nykytoimittajat opettavat meitä."

Nykytoimittajat suhtautuvat Obamaan myönteisesti, koska hänen ihonvärinsä on musta ja hän edustaa amerikkalaisittain liberaaleja arvoja. Toimittajat lukevat WaPoa, NY Timesiä ja progressiivisia blogeja ja muodostavat käsityksensä amerikkalaisesta poliittisesta elämästä niiden perusteella.

Kuva vääristyy, kun luotetaan pelkästään liberaalimediaan, josta suomalaispenaalien esikuvat löytyvät.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Milltonille lisää "totuuksia": HeSa kertoi joku vuosi sitten myös totuutena (käyttäen pohjana yk:n väkivaltatilastojen ns. luovaa tulkintaa) että Lapissa tapetaan enemmän ihmisiä kuin Afrikassa.

Ja nythän lehti tuoreeltaan kärähti siitä, että eräässä jutussa haastatellut "suomalaiset" olivatkin käännetty jostain englanninkielisestä jutusta.

Kumitonttu kirjoitti...

Ps. Et voisi ottaa tuota Captcha-kuvavarmennusta pois käytöstä?

Sitten pitää luopua anonyymien kommenttien sallimisesta, koska robottikommentteja tuli vartin välein, kun viimeksi kokeilin.

Eikös uutisina ole kerrottu myös tomerista Vihreistä, jotka poistavat auktoriteetillään ja oikeamielisyydellään rasisteja ratikoista

Tosiaan, Vihreät ovat valmiita käyttämään väkivaltaa omien aatteidensa puolesta. Jos skini pyyhkisi Kaisaniemen puistossa tyttöjä lähennelleellä mamulla nurmikkoa lauantaiyönä, kyseessä olisi rasistinen rikos.

Aamulla radiossa Ulkopoliittisen instituutin Mika Aaltola totesi, että Obama voitti väittelyn.

Istuvan presidentin tappio on niin harvinainen, että itse löisin tässä vaiheessa roposeni Obaman puolesta.

Lapissa tapetaan enemmän ihmisiä kuin Afrikassa

Tämä oli kyllä klassikko! Ei ihme etteivät ne uskalla Lappiin jäädä ne turvapaikanhakijat vaan ensimmäisen tilaisuuden tullen pakenevat Helsinkiin kokemiaan vainoja.

Vasarahammer kirjoitti...

"Istuvan presidentin tappio on niin harvinainen, että itse löisin tässä vaiheessa roposeni Obaman puolesta."

Istuva presidentti häviää, jos hän on ollut todella huono (Carter) tai kehitys on mennyt huonompaan suuntaa hänen aikanaan.

Obamalla on ollut Jimmy Carter -hetkensä (Benghazi) ja liittovaltion velka on räjähtänyt käsiin hänen kaudellaan. Hänen etunaan on kuitenkin edelleen median myötämielisyys ja se, että tietyt suuret äänestäjäryhmät (mustat ja latinot) äänestävät häntä joka tapauksessa.

Kumitonttu kirjoitti...

Ja Obama epäonnistui myös Suuressa Kaalihuijauksessa eli AGW:ssä. Koko Länsi-Eurooppa hirnui innosta tätä silmälläpitäen. Soininvaaran legendaarinen "Voi olen niin onnellinen - nyt ilmastolaki tulee tai itkette ja tulee" kuvasi neljä vuotta sitten tunnelmia.

Vaikka Romney kaikestä päätellen olisi parempi presidentti, hänellä on väärä rotu. Tässä on samaa kuin Tarja Halosen valinnassa, kun edistykselliset onnistuivat yli omienkin odotustensa.