lauantai 13. lokakuuta 2012

Kataisen persoona

Jyrki Katainen oli lopultakin suhteellisen harmiton henkilö. Hänellä oli eräänlaista näppäryyttä varsinkin taloudellisissa asioissa, mutta häneltä puuttui sekä kykyjä että siveellistä ryhtiä poliittiseen johtajantehtävään. Ambitiota hänellä kyllä oli, mutta sekin suli yhä vähäisemmäksi sitä mukaa kuin osoittautui, kuinka vaativien tehtävien eteen hallitus tuli asetetuksi.

Kataisen persoonallisuuden mitättömyys ilmeni erittäin räikeällä tavalla sitä seuranneessa oikeudenkäynissä, jossa hän koetti kaikin tavoin vapautua vastuusta väittämällä, että asiat oli ratkaistu ilman hänen myötävaikutustaan. Tosiasia kuitenkin oli, niinkuin edellä olen sanonut, että hän oli ulkoasiainvaliokunnassa ainoa, joka määrätietoisesti ajoi ns. europolitiikan jatkamista kaikissa olosuhteissa. En syytä häntä tästä mielipiteestä, sillä tosiasiallisestihan ei pääministerikaudella vielä ollut eurosta irtautumisen mahdollisuuksia. Mutta jos hän olisi ollut mies, hän ei olisi pyrkinyt vetäytymään toisten selän taakse, kun hän kumminkin oli kaikkein selvimmin edustanut sitä politiikkaa, johon osallistumisensa hän syytteeseen joutuneena pyrki kieltämään.

Hänen oikeudenkäynnissä esittämänsä väite, että hän piti ulkopolitiikkaa vieraana alana ja oli tullut hallitukseen talousmiehenä, ei myöskään pidä paikkaansa. Hän ei tullut hallitukseen talousmiehenä, vaan Kokoomuksen johtomiehenä. Hänen taloudellista asiantuntemustaan ei hallituksessa lainkaan kaivattu. Ulkopolitiikkaa, mikäli kysymys oli euron jatkamisesta tai päättämisestä, hän ei myöskään hallituksessa ollessaan pitänyt itselleen vieraana alana, vaan oli valmis kiihkeästi ja päättävästi lausumaan kantansa sitä koskevissa seikoissa.

Edwin Linkomies: Vaikea aika, Otava, Helsinki 1970, s. 190

Lukuohjeet:
Jyrki Katainen = Tyko Reinikka
euro = sota
Kokoomus=Maalaisliitto

1 kommentti:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Sopii kyllä mainiosti kuvaamaan Kataistakin. Luin koko jutun loppuun saakka, ennenkuin lukuohjeista huomasin vitsin!