Kirjoitus Vaalianalyysin vuoden 2015 eduskuntavaaleista (Vaalianalyysi 2015 20.4.2015). Tuon kirjoituksen huikein huomioni oli ehdottomasti se, että Kokoomuksen äänestäjät kaikkoavat tasaista vauhtia. Vuonna 2003 Kokoomusta äänesti 518.000 henkilöä (äänestäneitä 2,82 miljoonaa). 2011 Kokoomusta äänesti 599.000 henkilöä (äänestäneitä 2,94 miljoonaa). Kokoomus sai siis 2/3 kasvaneesta äänipotista.
Vuonna 2015 Kokoomus sai enää 540.000 ääntä (äänestäjiä 2,97 miljoonaa), ja nyt uusimpana 2019 enää 523.000 ääntä (äänestäjiä 3,10 miljoonaa). Kahdeksassa vuodessa Kataisen-Stubbin-Orpon linja on karkoittanut 76.000 äänestäjää, ja samaan aikaan äänestäneiden lukumäärä on kasvanut 16.000.
Perinteisesti on käynyt niin, että vanhat ikäluokat äänestävät ennakkoon ja vanhoissa ikäluokissa SDP on vahva. Vastaavasti on huomattu, että matala äänestysaktiivisuus suosii perinteisiä puolueita, joiden kannnattajat ovat saaneet äidinmaidossa puoluekirjansa. Nyt nähdyt vaalit todistivat lähinnä sen, että Kokoomuksen äänestäjäkato käy Perussuomalaistenn suuntaan. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun kehyskunnissa Perussuomalaiset olivat suurimpia ainakin Tuusulassa ja Nurmijärvellä. Molemmissa kunnissa asuu huonon joukkoliikenteen takia paljon autoilevia, korkeasti koulutettuja perheitä omakotitaloissa, joiden pihalla seisoo grilli.
Moni kuvitteli äänestämällä Kokoomuksen Mia Nygårdia, Tere Sammallahtea, Wille Rydmania ja Elina Lepomäkeä voivansa muuttaa puolueen suunnan. Kuten NYT Liikkeen! Hjallis Harkimo totesi, Suomea johtaa pieni porukka, joka mahtuu tilataksiin. Tämä on myös syy, miksi PS ei tule pääsemään hallitukseen: Halla-ahon johtamistyyli poikkeaa Soinista, joka yhden miehen mahtikäskyllä harjasi puolueensa myötäsukaisiksi. Soinilla oli yksinvaltaiseen johtamistyyliinsä syynsä - vain siten hän pystyi istumaan tilataksissa Orpon ja Sipilän kanssa.
Halla-ahon johtamat Perussuomalaiset eivät moiseen johtamiseen taivu, koska Halla-aho haluaa keskustella esikuntansa ja äänestäjiensä kansssa tarjolla olevista vaihtoehdoista. Lehmänkaupat ja yölliset, väsyneenä pidettävät budjettineuvottelut eivät hämää Halla-ahoa ja hänen johtoryhmäänsä. Perenteinen poliittinen korruptio ei onnistu Halla-ahon kanssa, mistä hyvänä esimerkkinä toimi Soinin nopealiikkeisyys kesällä 2017. Vain vanhan poliittisen kaartin korruptio teki mahdolliseksi moisen tempun.
Koska Orpo on vallanjanoinen, hän ilman muuta hyväksyy ay-aktiivi Antti Rinteen soidinhuudon ja ryhtyy parisuhteeseen sosialistien kanssa. Orpo hyväksyy kumppaneikseen Vihreät, RKP:n ja jopa Vasemmistoliitonkin, joissa kaikissa toimii vanha korruptoitunut johtamistapa. Todellisuudessa, näissä vaaleissa ei äänestetty ilmaston lämpenemisestä, pakolaisista tai islamisaatiosta vaan siitä, millä periaatteilla kansanvaltaisia puolueita tulee johtaa. Siinä Perussuomalaisten suora jäsenäänestykseen perustuva periaate on muihin verrattuna aivan ylivoimainen.
Kun SDP viimeksi yritti kansanvaltaista tapaa, puolueen presidenttiehdokkaaksi valittiin Martti Ahtisaari. Hänet puolueen ay-lakimies Tarja Halonen tiputti pois ja opetti puolueen äänestäjille, mistä puolueen kana pissii. Vihreät tajusivat saman, ja näihin vaaleihin puolueen vanha ydin valitsi vaaliveturikseen vanhan homon, ja sillä seurauksella puolueen 20 kansanedustajasta vain kolme on miehiä.
[Päivitys klo 19
Anter Yasa avaa SDP:n uuden kansanedustajan Hussein al-Taeen taustoja jihadistisessa toiminnassa.]
maanantai 15. huhtikuuta 2019
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)