lauantai 30. marraskuuta 2013

Vasta- ja Hankamäki

Jukka Sakari Hankamäen blogissa on erinomainen kirja-arvostelu Tarmo Kunnaksen teoksesta Fasismin lumous. En ole filosofi joten jätän arvostelusta ne osiot sikseen, mutta puutun muutamaan tulkintaan, joita Hankamäki kommentoi puutteellisesti. Koska Hankamäen blogissa ei ole kommentointimahdollisuutta, käsittelen niitä tässä.

Ensimmäinen, ja kaikken oleellisin liittyy talouteen. Hankamäki kirjoittaa
On syytä muistaa, että spekulatiivinen talous – eli toisten ihmisten rahoilla pelaaminen ja välistä vetäminen, toisin sanoen pyrkimys leipoa voittoa tuottamatta sen enempää henkisiä kuin materiaalisiakaan arvoja – ovat nykyisenkin kirkkaana kimaltavan kuplatalouden keskeisiä syitä. Samalla ne ovat todennäköisiä syitä myös siihen, miksi fasismi nykyisen vapaassa pudotuksessa olevan EU:n jälleenromahduksen seurauksena taas nousee.
Kuplatalous on sitä, että lainan vakuutena olevan kiinteistön tai muun omaisuuserän arvo nousee lyhyessä (muutamista tunneista muutamiin vuosiin) ajassa huomattavan paljon (useita kymmeniä prosentteja) lainan vakuutena. Suomessa kuplataloutta elettiin ennen 90-luvun romahdusta. 90-luvun lopun IT-buumissa koettiin samoja tunnelmia, kun tappiollisten yritysten arvot nousivat useisiin miljardeihin, ja kaiken kruunasi Soneran onneton 3G-taajuuksien ostohinku Saksassa.

Hankamäki sotkee kuplatalouden varallisuusarvojen nousun spekulatiiviseen kaupankäyntiin, joka muistuttaa luonteeltaan pikemminkin vedonlyöntiä kuin varsinaista kaupankäyntiä. Sijoittajalla voi olla markkinoiden vastainen näkemys, että jonkun hyödykkeen hinta on liian matala/korkea, ja hän lyö johdannaisinstrumenteilla vetoa näkemyksensä puolesta. Suomalaisten kannalta tunnetuin tällainen spekulatiivinen kaupankäynti tapahtui sekin 90-luvun lamassa, jolloin George Soros uskoi, ettei Suomen markka ole Suomen Pankin näkemyksen mukaisesti oikein arvostettu. Valuutan arvo kun heijastaa kunkin valtion kykyä vaihtaa omia tuotteitaan kansainvälisessä kaupassa. Mauno Koiviston päätöksellä Suomi ei halunnut devalvoida vaan "vahvan markan" politiikkaan luottaen uskoi muiden maiden olevan valmiita maksamaan suomalaisista tuotteista enemmän kuin mitä todellisuudessa tapahtui. Soros löi siis vetoa siitä, että markka devalvoituu. Ja oli myös oikeassa. Tämä on "spekulatiivista" taloutta, jota Hankamäki ei ymmärrä, mutta hän onkin filosofi eikä rahoitusmarkkinoiden asiantuntija.

Toinen Hankamäen toteamus kuuluu
Himmler ja Göring taas rakastivat taiteita keräämällä tauluja ja veistoksia varastoihinsa, joissa lojui myös kymmeniä tuhansia viini- ja viskipulloja.
Tässä Hankamäki on sinänsä ihan oikeassa, mutta jättää asian käsittelyn kesken. Kevan Merja Ailuksen, eduskunnan 100-vuotisjuhliin hankittujen viinipullojen, Nuorisosäätiön taulukauppojen ja muiden vastaavien esimerkkien valossa voi todeta, että eliitin hinku on edelleen kerätä (arvotonta) taidetta. Poliittinen eliitti edelleen haluaa elää kullan ja kimalluksen keskellä, ja tätä Hankamäki olisi voinut käsitellä laajemminkin. Pääkanisteri Kataisen halu lähestyä filosofista eliittiä (jos Pekka Himasta sellaiseksi voi laskea) kuuluu samaan sarjaan. Mieltymys pönkittää ilmaston lämpenemistä (muutosta) tutkivia tiedemiehiä/filosofeja (Rooman klubi) kuuluu sekin osaksi sitä ajatusmaailmaa, jossa politiikkaa tehdään ikään kuin tieteen varjolla, vaikka tiede on siitä yhtä kaukana kuin seksi rakkaudesta. Molemmissa on samoja ulottuvuuksia, mutta ne ovat eri asioita.

Kolmas asia liittyy homoseksuaalisuuteen ja natsi-Saksaan. Hankamäen mukaan
kansallissosialismiin liittyi – niin homovastainen suuntaus kuin se julkisesti olikin – myös maskuliinisuutta ihannoivaa homoseksuaalisuutta
mutta tässä suhteessa Hankamäki on mielestäni varsin yksioikoinen. Olen aiemmin jo todennut (Sateenkaari ja hakaristi 13.7.2012 ja Antikapitalismi 22.4.2012) että Hitler sieti SA-joukkojen perustajan Ernst Röhmin avointa homoseksuaalisuutta. On mielestäni väärin todeta, että kansallissosialismi olisi ollut homovastainen. Siitä kehittyi sellainen ajan myötä, mutta ideologisesti (kansallis)sosialismi ei ole homovastainen. Jos näin olisi, ei joidenkin homoseksuaalien mieltymystä natsiunvormuihin oikein voisi selittää muulla kuin fetissillä, mistä tietenkin voi olla kyse osaltaan. Onhan ihmisillä seksuaalisia taipumuksia tavoitella sitä, mikä on kiellettyä eli tabu, syntistä. Kuitenkin median suhtautuminen mm. katolisen kirkon sisällä paljastuneisiin homosuhteisiin tai lapsien hyväksikäyttöön ei noudata samaa logiikkaa. Katolista kirkkoa pidetään vastuussa pappiensa tekemisistä, mutta jostain syystä ernströhmit halutaan unohtaa natsien keskuudessa. Pohjimmiltaan ideologiat ottavat kantaa ja jopa rakentuvat seksuaalisuuden suoranaisen tukahduttamisen varaan (naisia halutaan kontrolloida), mutta natsiaate ei sisällä sellaisia arvoja. Päin vastoin, natseille seksuaalisuus oli hyvinkin sallittua; myös homoseksuaalisuus kunhan se ei uhannut puolueen arvovaltaa eli ollut "konservatiivista" - siis vastustanut edistyksellisyyttä, progressiota. Bolsevistitkin kannattivat "avointa seksuaalisuutta" kunnes huomasivat sen vahingoittavan "puolueen päämääriä" - ihmiset keskittyivät naimaan toisiaan eivätkä tuottamaan hyvinvointia puolue-eliitille. Ja se puolueen arvovalta rakentui puolue-eliitin nautinnonhakuisuuden, hyväksikäytön ja alistamisen varaan eikä suinkaan kansalaisten oikeuteen samoihin asioihin.

Hankamäen kirjoituksen parasta antia oli nostaa esiin ansiokas kirja fas(c)ismin ja nykyisen eurooppalaisen sosiaalidemokratian yhteyksistä. Toivon, että kirja-arvostelu saa sen ehdottomasti ansaitseman huomion.

24 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

Lienemme yhtä mieltä siitä, että vahvan markan politiikka oli virheellistä, joten ei siitä enempää. Eräs huomio kuitenkin on paikallaan.

Kiinteä valuuttakurssi sinänsä ei olisi muuten mahdoton ylläpitää (vaikka se tosin herkästi köyhdyttää kansantaloutta), mutta kun pääomamarkkinat ovat vapaat, ylihinnoittelu mahdollistaa eräänlasen rahantekokoneen "spekulanteille". Vika tietenkin on keskuspankin yrityksessä määrätä hinta - se voi määritellä hinnan vain, jos sillä on rajattomat valuuttareservit, joilla se voi ostaa omaa valuuttaa markkinoilta jos sen arvo uhkaa pudota.

Spekulatiivinen hyökkäys onnistuu, kun riittävän iso tai riittävän moni toimija alkaa shortata valuuttaa. Tämä saattaa johtaa itseään toteuttavaan ennusteeseen, koska shorttaaminen aiheuttaa laskupainetta valuuttaan. Markkinoilla tarkkaillaan koko ajan keskupankin valuuttavarantoja ja sen asettaman kurssin uskottavuutta. Kun iso toimija shorttaa, muutkin saattavat alkaa shortata ja keskuspankki joutuu ostamaan enemmän ja enemmän valuuttaa pitääkseen sen arvon korkealla. Tätä valuuttapakoa pysäyttääkseen keskuspankki voi yrittää pysäyttää valuutan shorttaamisen nostamalla korkoa: Koronnosto kasvattaa shorttaajan riskiä, koska lyhyeksi myytävä raha pitää lainata.

Tämä oli tilanne 90-luvun alun Suomessa. Suomen pankki joutui nostamaan koron hurjiin lukemiin, mutta Soros ja kumppanit näkivät että hinnassa oli silti laskupainetta ja jatkoivat shorttaamista. Lopulta valuuttavaranto kävi niin vähiin että markka oli pakko päästää kellumaan.

Siitä seurasi omat ongelmansa niille, jotka olivat tehneet rahoituspäätöksiään sillä oletuksella että markan ulkoinen arvo pysyy vakaana. Tämä luottamus kostautui todella monelle PK-yritykselle, kun aamulla alkoi tulla pankista soittoja että teidän valuuttalainan pääomasta erääntyy 20 prosenttia sopimuksen mukaan ensi viikolla tms, ja jos fyrkkaa ei löydy, niin konkurssi. Meidän naapurustossa oli muistaakseni neljä pienyrittäjää joiden firma meni alta siinä rytäkässä, isäni oli heistä yksi.

Tietenkään vika ei ollut devalvaatiossa; rahaa ei vaan ollut valuuttakurssin ylläpitoon, ja korkea korko oli vastaavasti ajanut markkamääräisiä velallisia ahdinkoon, joten kelluttaminen oli ainoa vaihtoehto. Se tosin olisi pitänyt tehdä *ensin* ja sitten vasta vapauttaa pääomamarkkinat, tai tehdä se samaan aikaan. Aina kun poliitikko keksii jonkun rahantekokoneen jolla "koko kansakunta rikastuu", niin tien päässä on katastrofi.

Vasarahammer kirjoitti...

Vielä lisäyksenä sanon, että suomalainen vientiteollisuus oli mukana "tekemässä" devalvaatiota, eli se jätti kotiuttamatta vientituloja. Pelkästään Soroksen ja spekulanttien syyksi ei 90-luvun devalvaatioita voi panna.

Rahamarkkinoiden vapauttamisessa tehtiin virhe vapauttamalla ainoastaan lainanotto ulkomailta. Suoria sijoituksia ei vapautettu eikä markkaa asetettu kellumaan.

80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa harva valitettavasti ymmärsi, että valuuttalainoihin sisältyy niiden alhaisesta nimelliskorosta huolimatta valuuttariski.

Kumitonttu kirjoitti...

Kyllä. Olet kuvaillut hyvin tuon tapahtumaketjun.

Kannattaa pitää mielessä sellainen asia, että Yhdysvaltain dollari oli koko 1800-luvun ajan ostovoimaltaan vakaa. Eli kahvikuppi maksoi 1700-luvun lopussa saman kuin 1900-luvun alussa.

Jos korko nousee yli järkevän reaalisen tuotto-odotuksen (jollaisena perinteisesti voi pitää 1-2%:n tasoa vuodessa), niin se kuvastaa kansantalouden tulevaa kriisiä. Mikä vapaissa pääomamarkkinoissa on niin hienoa, on sen kyky paljastaa politiikan heikkous. Siksi poliitikot koittavat tehdä kaikkensa hillitäkseen vapaita pääomamarkkinoita. Tobinin verot, ylikansalliset rahoitusvalvonnat ja pankkituet ovat kaikki keinoja, joilla poliittinen eliitti yrittää estää omaan toimintaansa kohdistuvan arvostelun.

Sillä mitä muuta Kreikan avustuspaketit ovat kuin ylikansallista korruptiota, jossa toisen maan poliittiset johtajat rapsuttavat kriisimaan johtajien selkää? Ei siinä ole Kevan Ailuksen suhteen muuta eroa kuin mittaluokka.

Kumitonttu kirjoitti...

Vasara, vientiteollisuus tosiaan teki tuon, nyt muistan asian itsekin.

Kannattaa silti pitää mielessä, että vientiteollisuuden tuloutukset ovat vain pisara meressä koko volyymissä. Johdannaisten hienous on juuri siinä, että suhteellisen pienelläkin pääomalla saa valtavan vivun taakseen. Sen takia kansainväliset pääomamarkkinat ylittävät monisatakertaisesti hyödykkeiden kaupankäynnin arvon.

Tiedemies kirjoitti...

Osin totta, muttei aivan. USD oli alunperin sidottu sekä kultaan että hopeaan. Ongelmana oli, että lainsäätäjät säätivät samalla myös hopean ja kullan vaihtosuhteen (15:1) ja tämä johti myöhemmin ongelmiin. Suhdetta muutettiin ensimmäisen kerran 1834 (16:1). Muualta tulevan kullan ja hopean käyttö rahana kiellettiin 1857, ja 1873 hopea irrotettiin kokonaan rahakannasta. Seteliraha joka oli teoriassa kultaan sidottu, tuli 1863, mutta keskuspankilla ei ollut lain mukaan velvoitetta vaihtaa sitä kultaan ennen kuin 1873.

USA siis vaihteli sisään ja ulos kultakannasta tuona aikana. Lisäksi väitteesi kahvin hinnasta on väärä: http://www.foodtimeline.org/coffeeprices.pdf

Hinnat vaihetlivat rajusti, koska välillä tuli kultalöytöjä, sotia, jne. vuonna 1863 naula kahvia maksoi 30,125 senttiä, kun taas vuonna 1882 se maksoi 7 senttiä. Kahvin hinta tietysti riippuu sadosta paljonkin. Mutta esimerkiksi tusina kananmunaa maksoi 1868 32.125 senttiä ja vuonna 1896 15 senttiä. Vuonna 1883 23.125 senttiä jne.

Kulta- ja kaksimetallikannassa hintojen muutokset seuraavat jalometallien hintojen muutoksia, mutta tietysti viiveillä. Tästä seuraa kaikenlaisia erikoisia ongelmia, kuten että korkotaso on hyvin epävakainen. On selvää, että jos lainaan sinulta kilon kultaa vuodeksi nyt, ja kullan hinta nousee rajusti vuoden aikana, niin efektiivinen korko on kovin suuri, kun taas jos hinta laskee tuona aikana, se on pieni.

Korkokin on hinta, se on hinta jolla raha vuokrataan, ja se on tärkeä hinta toimivien pääomamarkkinoiden kannalta.

Pääsääntöisesti 1800-luvulla poliitikkojen kyky vaikuttaa asioihin oli vähäisempi metallikannan vuoksi, ja tätä voidaan perustellusti pitää hyvänä puolena, mutta toisaalta tuo mainittu hintavakaus on pelkkä myytti. Kulta- tai kaksimetallikannassa hinnat tempoilevat edes takaisin; inflaatio ja deflaatio eivät riipu niinkään politiikasta kuin satunnaisuudesta (kuten kultaryntäykset, onnettomuudet, sodat jne.) Se miksi sota jossain muualla vaikuttaa enemmän kultakannassa johtuu siitä, että kultavarantoja esimerkiksi ryövätään ja tämä usein vaikuttaa kullan hintaan.

Pääomamarkkinoiden suitsiminen on poliitikoilta populismia. Ihmisille "spekulaatio" kuten vaikka öljyn hinnan tai valtioiden velkakirjojen korkojen vaihtelut kysynnän ja tarjonnan mukaan näyttäytyy pahantahtoisena "rahastuksena". Tämä käsitys on tietenkin väärä, mutta poliitikkojen on helppo yrittää saada kannatusta lupauksilla pistää tällainen toiminta kuriin. Niitä oikeita fascisteja, nationalisteja ja kovemman linjan sosialisteja lukuunottamatta kuitenkaan en usko kovinkaan monen suoraan ajattelevan että pääomamarkkinoiden haitta tulee siitä että se paljastaa huonon politiikan (mitä se kyllä tietyssä mielessä tekee), vaan he selittävät tämän itselleen pahantahtoisuudella, ahneudella, jne. Kuten on inhimillistä silloin kun jokin ihmisten toiminta tuntuu menevän omaa käsitystä vastaan.

Teet itsekin näin, kun selität että AGW teoria on peräisin jonkun höyrypäisen sosialistin salaliitto-opuksesta. Selität, että tutkijoiden tulosten ihan vaan täytyy kummuta näiden halusta kontrolloida, ihan samalla lailla kuin persuja tai vasureita äänestävä ns. karvaperseduunari ajattelee juutalaisten tai muiden rahamiesten kontrolloivan pääomia ja siirtävän ahneuttaan ja ihan ilkeyttäänkin tuotantoa Kiinaan.

Tiedemies kirjoitti...

Vientiteollisuuden tuloutukset olivat osa sitä pakettia, kun porukka alkoi nähdä että vahva markka ei kestä. En voi syyttää näitä tahoja siitä, mutta tavallaan se mitä vuorineuvokset tekivät olivat "sisäpiiriläisiä", koska heillä oli enemmän tietoa noista valuuttakurssipaineista kuin muilla suomalaisilla.

Poliittisessa satiirisarjassa "Hyvät Herrat" kauppaneuvos Paukku saunotti poltiikan silmäätekeviä. Yhdessä jaksossa muistan hänen vaatineen hallitukselta devalvaatiota, koska hänellä on rahaa ulkomailla.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos, kattava kommentti taalan historiasta. Paljon itsellenikin uutta asiaa.

En nyt valitettavasti voi etsiä kuva-aineistoa tähän hätään, mutta jos katsot Amerikan pitkän ajan velkakirjoja (T-bond), niin korkotaso on ollut 1800-luvun alusta koko ajan prosentin tuntumassa ja nousi Toisen maailmansodan aikana hetkellisesti, kunnes öljykriisin jälkeen korot nousivat "pysyvästi" tuonne viiden prosentin tuntumaan. Nyt toki tulleet taas alaspäin lähelle nollaa.

Minua huolestuttaa tällä hetkellä se, että poliitikkomme käyttävät "matalia korkoja" puolustuksena euro-politiikalle. Kuitenkin vapailla markkinoilla korko kuvastaa rahan kysyntää. Eli jos ei ole kysyntää hyville investoinneille, ei myöskään korko nouse. Kun korko on lähellä nollaa se lähinnä tarkoittaa sitä, että meillä ei Euroopassa ole mitään taloudellista toimeliaisuutta. Reaalikorko on negatiivinen, mutta pankkien ottama riskipreemio on luokkaa useita prosentteja. On kapitalismin irvikuva, että pankit nostavat omat preemionsa pilviin kun valtiot tukevat niitä.

Tiedemies kirjoitti...

Ymmärrät koron liian yksipuolisesti. Korko on lainarahan hinta ja siihen vaikuttaa kysyntä ja tarjonta. Reaalikorko riippuu hintatasosta ja nimelliskorosta. Kultakannassa reaalikorko nousee jos kullan hinnalle tulee nousupaineita, vaikka nimellisesti korko olisi matala.

Olen samaa mieltä siitä että pankit - jotka sivumennen sanoen ovat myös fascistisia korporaatioita - harjoittavat rent-seekingiä. Euroopassa on paljon taloudellista toimeliaisuutta, täällä vain on paljon löysää ja tuottamatonta pääomaa, ja siitä negatiivinen korko kertookin osaltaan. Euron ongelma liittyy tässä suhteessa osaksi siihen että valtioissa eletään edelleen vähän niinkuin rahapolitiikalla lopulta korjattaisiin mokailut ja EKP taasen ei korjaa poliitikkojen sotkuja sitä mukaa kun niitä tulee, vaan ainoastaan hätätilassa puuttuu tilanteeseen. Markkinat siis uskovat että EKP ei päästä inflaatiota nousemaan mutta toisaalta ei myöskään valtioita konkurssiin. Tilanne on vähän kuin Japanissa 90-00-luvuilla.

Anonyymi kirjoitti...

TM, Ruotsin kruunu joutui vielä rajumman hyökkäyksen kohteeksi. Muistaakseni Ruotsin keskuspankki joutui ostamaan vuorokauden koron 300%. Tällä keinoin se sai rahavirrat kääntymään takaisin.

Kumitonttu kirjoitti...

Muistaakseni Ruotsin keskuspankki joutui ostamaan vuorokauden koron 300%. Tällä keinoin se sai rahavirrat kääntymään takaisin.

Jos keskuspankki nostaa korot kymmeniin tai satoihin prosentteihin, on selvää että se on hävinnyt taistelun, ja niin kävi myös Ruotsissa. Kruunu devalvoitui samalla tavalla kuin markkakin.

Korko on lainarahan hinta

Itse vierastan tuota termiä, sillä hinta liittyy minun mielikuvassani myymiseen, ja lainarahaahan ei varsinaisesti myydä - sitä lainataan. Vuokra tms olisi parempi vastine.

Anonyymi kirjoitti...

Korko on velkarahan hinta. Lainaaminen on aivan eri asia. Valitettavasti suomalaisessa kielenkäytössä termit sekoitetaan. Jos lainaat naapurilta esim. lapion, niin ei siitä mitään tarvitse maksaa. Pankki tekee velallisen kanssa velkakirjan eli -sopimuksen.

Tuosta Ruotsin tilanteesta: http://www.privataaffarer.se/nyheter/det-osannolika-kan-alltid-intraffa-444733

Ihan hyviä neuvoja tuossa annetaan. Valitettavasti ahneus on se voima, joka vie teollisuutta "kiinaan", samoin ahneus on se kuolemansynti, joka muutaman markan säästön takia pani ottamaan ulkomaista velkaa ilman suojausta. Sitten kun ns. sattui leukaan, niin asiaa itketään vuosikymmenien päästä.

Kumitonttu kirjoitti...

Korko on velkarahan hinta.

Pankissa olevat rahat eivät ole pankin vaan tallettajien ja kuten tiedämme, sitä ei voi antaa pois mitä ei omista. Tai no - sosialismissa sekin ihme onnistuu.

Korko on riskin mittari, se ei ole rahan "hinta". Jos on samanriskisiä sijoituskohteita, niillä on sama korko. Jos on eri riski, on eri korko. Jummarratko?

Tiedemies kirjoitti...

Korko on hinta (price) siinä merkityksessä kuin hinta markkinoilla yleensäkin ymmärretään: se on hinta, jolla säästöt ja lainaukset ovat tasapainossa.

Riski on osa jokaista diiliä, ja riski nostaa hintaa. Ajattele sitä näin: Jos vuokraat (eli lainaat) kaverille auton, niin sen vuokran hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan. Riski kasvattaa hintaa, koska vuokraajan käsitys riskistä on ratkaiseva.

Korko on ihan samanlainen hinta. Se on hinta, jolla vuokraat rahaa jollekin muulle. "Vuokra" on vain nimi sille hinnalle jolla myymme väliaikaisia käyttöoikeuksia.

Useimmat rahoituksen teoriat tietenkin sanovat, että tämä hinta on riskittömän koron ja riskipreemion summa, ja nämä teoriat ovatkin ihan hyviä. Ja siis kiistämättä korollahan on tietenkin muitakin rooleja ja käsitteellistyksiä.

Oletan että tunnet CAPM-mallin, jossa tätä ideaa käytetäänkin. Siinä on riskittömän koron käsite, johon muiden portfolioiden riskiprofiilia verrataan. Se, mikä kultakannassa tapahtuu on CAPM:in "riskittömän koron" käsite on eri, se on kullan hinnan kehitys. Jos pidät kultaa taskussa ja talous toimii hyvin eikä tule uusia kultalöytöjä jne, niin sen kultaharkon hinta nousee pikku hiljaa kun talous kasvaa ja rahan kysyntä kasvaa. Se on reaalikorko. Nimelliskorko tietenkin on tälle "sijoitukselle" tasan nolla. Jos taas kultaa löytyy jostain, niin tulee inflaatiota, ja reaalikorko kultaharkolle painuu pakkaselle.

Jos on odotettavissa että kultaa tulee markkinoille niin että sen hinta hivenen laskee tai pysyy osapuilleen samana, niin markkinoilla muodostuu todennäköisesti jokin pieni positiivinen korko, esimerkiksi mainitsemiesi T-Billien korko voidaan ottaa "markkinakoroksi". Tällöin tämä markkinakorko on hinta jolla joku standardoitu taho (tässä tapauksessa valtio) saa lainaa. Se on myös samalla vaihtoehtoiskustannus sille, että pitää sitä kultaharkkoa taskussaan.

Kumitonttu kirjoitti...

Tunnen kyllä CAP-mallin ja rahan hinnan muodostuksen, nyt ei siitä ole kyse.

Ajan enemmänkin takaa sitä filosofiaa, että kun pankki ei omista lainaamiaan rahoja, niin hinta luo väärän mielikuvan kun tarkoitetaan korkoa. Hinta on minulle pikemminkin korvaus hyödykkeen kulumisesta kun hyödyke vuokrataan. Tai jos hyödyke myydään, hinta on omistusoikeuden arvo (joka syntyy kysynnän ja tarjonnan sen hetkisessä tasapainossa).

Mutta kun pankki ei siis omista rahaa, niin ei se sitä oikein voi myydä eikä lainata eteenpäin, koska vain omansa voi myydä tai lainata. Pankki toimii vain välittäjänä.

Pankki ohjaa tallettajien varat kohteisiin, joiden riskin se arvioi kokemuksensa mukaan. Niinpä korko on korvaus riskistä, jonka tallettaja saa (pankin kulujen jälkeen). Koska osa riskeistä toteutuu ja luottotappio jää tallettajien keskinäiseksi tappioksi, niin koron ymmärtäminen hinnaksi on ongelmallinen termi.

Auton vuokrauksessa vuokra on korvaus auton kulumisesta. Musiikkikappaleen ostaminen antaa oikeuden käyttää kappaletta vapaasti omistajalleen. Mutta kun raha ei oikeasti vaihda omistajaa vaan laina maksetaan takaisin, niin kyseessä ei oikeasti ole edes kauppa.

Tämä on hiukan hiusten halkomista, mutta tarkoitukseni on siis vain korostaa että korko on riskin mittari. Yleisessä kielenkäytössä koron pitäminen rahan hintana johtuu halusta yksinkertaistaa asiaa. Ja kun asiaa tarpeeksi yksinkertaistetaan, syntyy ongelmia. Esimerkiksi 2008 finanssikriisi käsitetään poliittisessa kielenkäytössä osoituksena markkinoiden toimimattomuudesta. Todellisuudessa markkinat toimivat ihan oikein ja tekivät korjausliikkeen, jonka poliitikot estivät. Jos korko on väärällä tasolla, se on pankin moka ja sen tulee kantaa vastuu. Jos korko käsitetään rahan hintana, on helpompi perustella suurelle yleisölle pankkien tukeminen. Vähän niin kuin maataloustuki, jota maksetaa jotta viljelijät saisivat elantonsa. Korko ei ole sellainen asia, jota valtion tulisi maksaa velallisten puolesta pankeille/tallettajille.

Tiedemies kirjoitti...

Mutta eihän pankki ole mitenkään erityinen toimija. Korkoa maksetaan muillekin kuin pankille. Yksityiset lainaavat rahaa toisiltaan ja maksavat sopimusten mukaan korkoa. Se että pankki on välimies ei muuta mitään. Ajatellaan että laitat asuntosi vuokranvälittäjälle joka maksaa sinulle jotain ja vuokraa sen eteenpäin. Asumisen hinta on hinta ihan yhtä kaikki. Riski leivotaan hintaan, jos vuokraat tutulle, teet sen todennäköisesti vähän halvemmalla jos luotat kaveriin.

Markkinoiden toimintahäiriöhän tuossa kriisissä oli taustalla, se vaan ymmärrettiin väärin. Ei se kriisiytyminen ollut markkinahäiriö, vaan korjausliike, ihan niinkuin toteat. Korko oli väärällä tasolla, mutta se johtui institutionaalisesta ongelmasta. Kielenkäyttö on harhaanjohtavaa kun puhutaan että "markkinat eivät toimineet", mutta on se tavallaan totta. Markkinoilla oli väärä käsitys asioista vv 2001--2007, kun kuplaa ja velkaa puhallettiin.

Tämä virhe on oman tulkintani mukaan lähtöisin siitä, että saksalaiset pankit eivät osanneet arvioida etelän riskejä oikein ja/tai luottivat siihen että EKP hoitaa näiden sotkut. Ja koska raha oli muiden rahaa, niin sitä lainattiin surutta. Kun kakka ns. osui tuulettimeen, niin nämä pankit - jotka ovat iso ja tärkeä osa korporativistista järjestelmää - todettiin liian isoiksi kaatumaan ja niitä lähdettiin pelastamaan.

Lienemme yhtä mieltä siitä, että noissa velkomisasioissa pitäisi olla selkeämmin caveat emptor ja pelin pitäisi olla selvä heti alkupäässä. Pankin omistajien pitäisi olla ensisijainen kärsijä. Monet austrot korostavat että pankeilla pitäisi olla isommat reservit, vakavaraisuussäädöksissä on omat ongelmansa niissäkin, mutta ei siitä enempää. Minä näkisin, että ongelmana ei niinkään ollut sen kummemmin liiallinen kuin liian vähäinenkään sääntely vaan ihan vaan perinteinen typeryys ja tietty "joukkopsykoosi", kun halpa saksalainen raha etsi tuottoisia kohteita ja Euro-huumassa haluttiin lyödä rahoiksi yhteismarkkinan avulla.

Sitä ei voi yleisestiottaen estää, vaan markkinoilla viisaus pikku hiljaa kumuloituu kun heikot sortuu elon tiellä ja vahvemmat ja viisaammat selviävät. Väärä (ei siis niinkään liian vähäinen tai liiallinen) sääntely ja erityisesti erilainen mikromanagerointi johtaa lisäksi siihen että riskiä piilotellaan ja pankinjohtajien kannattaa pelata upporikasta ja rutiköyhää kun toisten rahat on kyseessä.

Kumitonttu kirjoitti...

Kyllä, olen prikulleen samaa mieltä. Nordean pääkonttorissa korkattiin skumpat kun se sai statuksen raha markkinoiden kriittisenä instituutiona jota ei lasketa konkurssiin. Vastenmielistä.

Valkea kirjoitti...

Korko on pohjimmiltaan ihmisten aikapreferenssin ilmaus; kuinka paljon 100 euroa merkitsee tänään vs. kuinka suurella vuoden kuluttua maksettavalla summalla henkilö luopuu sadasta eurosta tänään. Tosin liberaalissa systeemissä korko on keskuspankkien obligaatioiden periaatteessa riskittömin ja vaikutusvaltaisin korko. Keskuspankki voi aina painaa lisää rahaa obligaatioiden perusosan ja korkojen maksuun, joten riski on pienempi kuin esim. yrityksillä. Riski lisää korkoa, ja se tulee tulee aikapreferenssin tai keskuspankkien viitekoron päälle.

Kumitonttu kirjoitti...

Toki korko on diskonttoa ajan takaa nykyhetkeen, mutta siinäkin on ajatus riskistä - lainaaja uskoo saavansa pääomalle kovemman tuoton mitä lainaaja itse saisi samassa ajassa. Lainaamiseen liittyy aina riski (jopa pankkitalletukseen).

Hinta on käsitteenä ongelmallinen koska se antaa poliitikoille mahdollisuuden uskotella suurelle yleisölle, että matala korko on hyvä asia. Ikään kuin maataloustuen - tai minkä tahansa kuluerän - alentuminen rasittaa julkista taloutta vähemmän, niin sama merkitys olisi korkojen laskulla. Todellisuudessa matalat (reaali)korot osoittavat taloudellisen toimeliaisuuden puutetta.

Erityisen huolissani olen siitä, että pankkien preemiot ovat vuodessa parissa nousseet moninkertaisesti. Matalan tuottoasteen investoinneille ei saa lainarahaa, ja tämä tulee vaikuttamaan samalla tavalla kuin 90-luvun lamassa, jossa firmat kaatuivat kun korot olivat korkeammat kuin mikään järjellinen tuottoprosentti pienyrittäjälle on ikinä mahdollista. Olen erittäin huolestunut nykytilanteesta, ja jos korko nähdään rahan hintana, niin poliitikot voivat onnitella itseään siitä, että ovat saaneet korot Euroopassa alas. Mikä on siis sairasta.

Valkea kirjoitti...

Poliitikot ja virkamiehet tietysti tarkastelevat korkoa siten, että voivat juhlia alhaisella korolla velkarahalla, kuten on tapahtunut; lainaamalla tulevien sukupolvien piikkiin.

Kumitonttu kirjoitti...

Aivan erinomainen oivallus! Poliitikolle matala (reaali)korko toimii välineenä jatkaa tuhoavaa politiikkaansa. Enpä ollut itse tuota aiemmin tajunnut.

Tiedemies kirjoitti...

Pankkien on ollut pakko nostaa preemioita, koska ne ovat menneisyydessä ottaneet liikaa riskiä. Jonkun tämä täytyy maksaa, joten sen maksavat esimerkiksi nyt perinteisesti turvallisena pidetyt asuntovelalliset.

Riippumattoman keskuspankin idea on siinä, että korkoa ei manipuloida valtiontalouden tarpeista lähtien, vaan keskuspankilla on oma kohteensa, EKP:n tapauksessa inflaatio, jolle muut mahdolliset huomiot ovat alisteisia. Tämä ei ole toiminut euro-järjestelmässä, vaan pankit ovat toimineet oletuksella että EKP korjaa jäljet jos ja kun riskit on väärin hinnoiteltu.

Myös valtiot ovat hyödyntäneet sitä että euroalueen korkotaso on yhtenäisyyden vuoksi ollut aivan liian alhainen siellä missä sen pitäisi (riskin vuoksi) olla ollut korkeampi. Eli, Saksan ylijäämät ja korkea säästämisaste johti matalaan korkotasoon ja eurojärjestelmän sisällä ei jotenkin herätty (pankkien tasolla ainakaan) siihen, että Espanja tai Kreikka on ihan eri maata, eikä kreikkalaiselle lainattu euro ole sama kuin saksalaiselle lainattu euro.

Poliitikot olivat tietysti tyytyväisiä tästä illuusiosta ja toiveajattelussaan kuvittelivat että näin voisi kuitenkin olla, koska markkinoilla näytettiin näin uskovan. Kreikkalaiset varmaan itsekin uskoivat siihen.

Korko on hinta ainoalla tavallla jolla on merkitystä. Se, että tätä tosiasiaa käytetään jonkin typerän näkemyksen perusteluna ei muuta tosiasiaa muuksi. Kumiksen kielenkäytössä ja ajattelussa keskeinen heikkous on se, että jos tosiasia näyttää jotenkin viittaavan sellaisiin poliittisiin johtopäätöksiin joita ei allekirjoita, niin tosiasia pitäisi jotenkin kiistää. Tämä kuulostaa eräältäkin blogiemännältä...

En toisaalta ihan ymmärrä velka-alarmismia. Siis, velka on vain sopimus velallisen ja velkojan välillä: Velkoja on antanut rahaa menneisyydessä ja velallinen on luvannut maksaa sen takaisin. Nettovelka on aina tasan nolla: jokainen velka on jonkun saaminen. Ne ns tulevat sukupolvet joiden rahaa valtio on lainannut, tulevat olemaan myös yhtä lailla saamapuolella silloin kun velkaa maksetaan takaisin. Ei ole mitään mustaa aukkoa johon maksettu velka jotenkin katoaa.

Jos ja kun isoja velan omistajia ovat eläkerahastot, niin valtion velanotossa vaan ikäänkuin siirretään tuleviin eläkesitoumuksiin verositoumuksia, eli siis sensijaan että tulevia eläkkeitä maksettaisiin rahalla joka on sijoitettu johonkin muuhun, niitä tullaankin maksamaan veroista, kun lainoja lyhennetään.

Tiedemies kirjoitti...

Täsmennän vielä edellistä viestiäni: Jos ja kun kestävyysvajetta siis tullaan paikkaamaan (niinkuin uskon) tulevaisuudessa eläkkeitä leikkaamalla, niin käytännössä velanotto on nykyisen työssäkäyvän sukupolven eläkkeiden käyttämistä valtioiden menoihin nyt.

Jos primääriseksi ongelmaksi nähdään valtion roolin kasvu taloudessa - näin minä ainakin näen, sillä 60% osuus BKT:sta on ongelma vaikka se voitaisiin rahoittaa ilman alijäämiä - niin olennaista ei ole minusta tulojen ja menojen tasapaino (vaikka se onkin tietenkin olennaista pitkällä aikavälillä) vaan olennaista on nimenomaan menojen määrä. Kestävyysvajetta ei voi minun näkemykseni mukaan paikata lisäämällä valtion *tuloja*. Päinvastoin, valtion tulojen kasvattaminen (mitattuna osuutena bkt:sta) pahentaa ennenpitkää ongelmaa.

Tätä näkökulmaa - joskin mielestäni väärin - sovellettiin Reaganin aikakaudella niin, että valtion annettiin velkaantua rajusti, ajatuksena että kun velkamäärä kasvaa riittävän isoksi, niin tasapainotus on pakko tehdä karsimalla valtion roolia. Toisin kävi. Clintonin kaudella alijäämä korjattiin vähäisin menoleikkauksin ja merkittävin veronkorotuksin, ja GWB:n kaudella sovellettiin pelkkää tulojen karsintaa, ilmeisesti ajatuksena että joku joskus tasapainottaa budjetin leikkamalla menoja. Obaman hallinto taas on yrittänyt kuroa alijäämiä umpeen lisäämällä veroja, mutta myös lisäämällä menoja. Jne.

Suomessa sama homma tuntuu toistuvan. Käteisen hallitus ei onnistu karsimaan, vaikka valtion velkaantuminen on vauhdissa. Jos Persut voittavat vaalit, niin nekään eivät tule karsimaan; persujen varjobudjetin alijäämä oli yhtä suuri, mutta menoerät suuremmat kuin nykyhallituksen budjeteissa. Kepulla samoin.

Summa summarum: Menot ovat ongelma, ei velka sinänsä.

Kumitonttu kirjoitti...

Erinomaiset kommentit, kumpikin. Tämä on parasta Tiedemiestä!

Nettovelka on aina tasan nolla

Sillä edellytyksellä, että valtio aikoo maksaa velkansa takaisin. Itse en usko, että Suomen valtio kykenee nykyisiä velkojaan enää maksamaan budjetin kautta, vaan avuksi tarvitaan inflaatiota.

On myös hyvä ymmärtää, että inflaatio on tulonsiirtoa säästäjiltä velallisille. Yleensä säästäjiä ovat vanhat ikäluokat, joten on tässä hiukan sellaista revanssihenkeä olemassa. Korkea inflaatio on ongelma erityisesti siksi, että asiansa hyvin hoitaneet (joille on siis kertynyt säästöjä) joutuvat maksamaan asiansa laiminlyöneiden virheistä. Moraalisesti inflaatio on väärin, mutta kuten totesin, ei Suomi tästä pinteestä enää pääse pois muuta kuin pysymällä eurossa, jonka annetaan inflaatiolla maksaa velat pois. Kannattaa muistaa, että Suomessakin on ollut melkein 10% inflaatio 80-90 -lukujen taitteessa. Ei maailma siihen kaadu.

Kari kirjoitti...

Olennainen tarkennus: valtion velka ei ole ongelma, jos se on omassa valuutassa, kuten Yhdysvalloilla. Jotkut pelottelevat sillä, että Kiina möisi valtavat dollarimääräiset velkansa, mutta kuka ne ostaisi ja mihin hintaan? Paitsi US Treasury.
Sodan jälkeen Suomen valtion velka oli suunnilleen 100% BKT:sta, piti jälleenrakentaa maa, maksaa sotakorvaukset ja asuttaa evakot. Silti 1950-luvun lopulla valtiolla oli velkaa 20% BKT:sta. Miten se tehtiin? Massiivinen inflaatio alensi markan arvon suhteessa dollariin kymmenesosaan vuoteen 1938 verrattuna, talous kasvoi ja työttömyyttä ei ollut. Itsenäinen valtio voi tehdä vaikka mitä, jos haluaa.