keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Talvi 2013-14 erityisen lämmin - kö?

Iltalehti uutisoi, että talvesta 2013-14 tulee 90%:n todennäköisyydellä pitkän ajan keskiarvoa lämpimämpi. Mielenkiintoista näissä apokalyptisissä ennusteissa on se, että ne jäävät suurelle yleisölle mieleen. Jos ennustus toteutuu, tehovaikutus on tuplaten sama. Jos ei toteudu, kukaan ei näitä koilaatikoista kaivele ja tehovaikutus pysyy kuitenkin voimassa. Hieno strategia viestinnälliseltä kannalta ajateltuna. Pitänee ehdottaa omassakin organisaatiossa käyttöön otettavaksi. Miettikää nyt - "Tohtori Tolosen ihmeöljy poistaa rahahuolenne. Nyt vain 10 euroa pullo." Jos homma pelittää, tuli miljoona euroa kassaan. Jos ei pelitä, eipä ollut mitään takuitakaan annettu. Loistava tapa markkinoida uskomushoitoja, homeopatiaa ja ilmaston"muutosta".

Suomeen luvataan tavanomaista korkeampia astelukemia 70-80 prosentin todennäköisyydellä. Itä- ja Pohjois-Lapissa lämpötilojen nousun todennäköisyys on jopa 80-90 prosenttia.

Ilmatieteen laitoksen meteorologi arvioi, että ilmanpaine-ennusteessa tavallista korkeamman ilmanpaineen alue sijaitsee ennusteen aikavälillä Suomen kaakkoispuolella, ja tavallista matalampi taas Islannin tienoilla.

- Tämä enteilee lauhan etelän ja lännen välisen ilmavirtauksen olevan vallitsevana Pohjois-Euroopassa. Lauhan sään vaikutus on suurin maan pohjoisosassa, mikä vastaa hyvin lämpötilaennustetta, laitoksen sivuilla kerrotaan.

Tulkinnanvarainen ennuste

Ilmatieteen laitos muistuttaa, että ECMWF:n tuottamat ennusteet ovat tietokone-ennusteita, jotka vaativat tulkintaa. ECMWF tuottaa niin neljän viikon kuukausiennusteita kuin kolmen kuukauden niin sanottuja vuodenaikaisennusteitakin.

ECMWF:n ennusteiden tavoite ei varsinaisesti ole ennustaa kulloistakin säätilaa. Ne pyrkivät ainoastaan määrittämään todennäköisyyden sille, paljonko jakson keskilämpötila poikkeaa saman jakson pitkän aikavälin keskiarvosta.

Korkeamman lämpötilakeskiarvon voi aiheuttaa myös lyhyt erittäin lämpimän ilman jakso, joka nostaa lukua, vaikka elohopea pysyisi muutoin tavallisissa lukemissa.

- Erityisesti Suomen sään suuren luontaisen vaihtelun vuoksi pitkiä ennusteita ei voida luotettavasti käyttää arvioimaan sään kehitystä, Ilmatieteen laitoksen sivuilla muistutetaan.
Ilta=Sanomat puolestaan pääkirjoittaa, että Varsovassa alkoi ilmastouskovaisten suurkäräjät, joissa uhrataan hikeä, verta ja kyyneleitä äiti-Gaian lepyttämiseksi:
Ilmaston lämpiämisen uskotaan lisäävän säähäiriöitä, joskin tälle käsitykselle on työlästä hakea tilastonäyttöä.
Ei ole työlästä, koska näyttöä ei ole - se on niin yksinkertaista. Osuvasti todetaan kyseessä olevan uskon asia. Vihdoin ainakin yksi toimittaja on myös tajunnut saman.

Uusi Suomi puolestaan toteaa, että nyt on alkamassa uusi jääkausi, kun Aurinko on hiljentynyt.

Tanskalaisen tv-dokumentin mukaan EU-komissio jakoi 11 miljardia päästöoikeutta, joita osavaltion viranomaiset jakavat suurimmille fossiilisten polttoaineiden käyttäjille. Nämä voivat keskenään käydä niillä kauppaa. Kaupankäynti tapahtuu komission sitä vartavasten luomalla kauppapaikalla, ja jokaisella päästöoikeudella on oma rekisteritunnuksensa. Alkujaan päästöoikeudet olivat alv-velvollisia, mutta kun kansainväliset rikollisjärjestöt huijasivat valtioilta 11 miljardia euroa pyramidihuijauksella, komissio poisti niiden alv:n. Sen jälkeen rikolliset tekivät Prahassa erääseen toimistotaloon pommiuhkauksen, ja evakuoinnin aikana viranomaisten koneilta varastettiin miljoonia päästöoikeuksia. Sivu menne nsanoen, kuka muuten uskoo sähköiseen äänestykseen tämänkään jälkeen?

Karmeinta koko sopassa on se, että komissio siis TIETÄÄ kuka hallitsee varastettuja päästöoikeuksia mutta ei suostu tekemään yhteistyötä poliisin kanssa palauttaakseen oikeudet oikeille omistajilleen. Pakko on hölmistyneenä kysyä, että voiko EU-komissiolla olla mitään moraalisesti kestävää syytä toiminnalleen?

Päästöoikeuksien lisäksi EU ja YK myöntävät "laskennallisia päästöoikeuksia" erilaisille globaaleille (sic) projekteille, joilla pyritään vähentämään fossiilisen polttoaineen käyttöä kehitysmaissa. Tai no, oikeasti niillä pyritään luomaan puhdas omatunto anekauppojen tyyliin. Eräs tanskalainen yritys valmisti Kinder-munasta saatujen lelujen näköisiä "vedenpuhdistuslaitteita", joita se toimitti 900.000 kappaletta Länsi-Keniaan. Jokaisen lelun uskoteltiin tekevän niin puhdasta vettä, että kotitalouksien ei enää tarvitsisi keittää juomavettään. Ongeklma oli siinä, että vain alle 1/4 kotitalouksista keitti juomavetensä, joten konsulttifirma teki haastattelututkimuksen alueen asukkailta "KUINKA MONI KEITTÄISI JUOMAVETENSÄ, JOS OLISI TARPEEKSI VARAKAS". Tähän sitten saatiin vastaukseksi 3/4 ja sen jälkeen EU ja YK totesivat, että lelu todellakin mukamas säästää fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Ja sen jälkeen tuhannet hyväuskoiset ovat maksaneet lelufiltterin valmistajan markkinoimia "päästöttömiä" vesipumppuja. Aika touhua. Ohjelmassa todettiin, että ilmeisesti valtaosa näistä vastaavista projekteista perustuu tällaisiin laskennallisiin "päästöleikkauksiin".

Ei kommentteja: